ja puhtain elkein . Ei siis toisten lieksalaisten ehdokkaiden haukkumista ja kamppittamista.
Olisihan tosi makeeta saada lieksalainen kansanedustaja.
Ja nyt äänestäjät kehiin 24jällä. Kuka hän ollsi, Arja, Reijo , Esko, Soile? Unohtuikohan joku?
Olisihan tosi makeeta saada lieksalainen kansanedustaja.
Ja nyt äänestäjät kehiin 24jällä. Kuka hän ollsi, Arja, Reijo , Esko, Soile? Unohtuikohan joku?
Vastaukset 17
Vanhimmat
osata. Täällä vain juorutaan ja haukutaan kaikki.
näinköhän osataan olla reiluja ja rehellisiä
On myöskin Lea nimi on tuttu aikanaan sellainen oli minullakin joka on mullan alla ja nyt on herran suoma.MK
Keskustapuoluehan on aloittanut vaalikampanjan jo aikoja sitten. Ääntenlaskijoina toimii valtakunnansyyttäjä ja Krp.
Lieksan omat ehdokkaat ottivat myös irtioton tulevia vaaleja varten. Tekivät selväksi ettei heille toinna ääniä antaa. Osakeyhtiöt on heidän mielestään paras yhteistyökumppani.
Eihän. Aloitus oli hyvä. Kärjistämistä ja vastakkainasettelua emme kaipaa,emmehän. Samassa soossissa on nimimerkki " näköjään" kanssa kaikki ne, jotka ovat ehdolla. Muitakin tiukkoja paikkoja on varmaan tulossa ennen vaaleja. Eritisen haasteellinen tilanne on varmaan niiden ehdokkaiden kohdalla jotka ovat virkamiehinä (Soile ja Lea). Reilua, runsasta puhetta kaivataan kentälle, erilaisuus tulee sallia jne. Muistaa pitää että vissi ero on virkamiestyöllä (ohjaa tiukat säännöt la laita) ja poliittisilla toiminnalla ja niin pitääkin olla. Jännitettä siis riittää ja sehän on hyvä se.
Mitäs parjaamista tuo on. Tosi asioita. Keskustapuolue osottautui rahan ahneeksi puolueeksi. Suur liikemiehet kantoi euroja häkkitolkulla puolueen kassaan. Pelkkää hyvyyttäänkö. Vai onko joku eri mieltä.
Toinen esiintullut on tuo viimeinen kh:n päätös. Päätetään antaa pelkkää hyvyyttään, tietämättä edes tulevaa, päätöksenteko-oikeus osakeyhtiön kumileimasimille. Pitäiskö nämä asiat vaieta. Ja palkita ääniryöpyllä. Ei ikinä.
nimimekille. Äänestäjien misti on varsin lyhyt. Ei nämä tämmöiset jätepäätökset pitkään muistissa pysy. Kyllähän päättäjissä oli muitakin kuin kepu, käytännössä kaikki ryhmittymät. Yritetään repiä esiin todellisia eroja tekemisen ja puheen tasolla.
Luulen että olet väärässä tuon muistin suhteen. Kepu rypi lahjomissa ja nyt ilkesivät tuon paskapäätöksen tehä.
Nääs kun demareillakin on vasta jäsenäänestysvaihe. Yksi mustalammas on kadoksissa jne. suapi nähä kumpi daameista läpäisee jäsenäänestyksen.
demareitten logiikkaa??? Ääniä lähtee nyt muille puolueille kun ottivat Syrjäläisen listoilleen.
demarithan keräävät Syrjäläisellä melkoisen äänisaaliin. Hänen ansiostaan demarit saavat ulkopuolisia ääniä roppakaupalla.
Demareille tarjottiin tuossa kimppakivassa Kuopion kanssa muutama tuhat ääntä kultalautasella. Kun menivät ja sössivät tuon yhteisen lautakunta-asian kepujen kanssa. Olisivat tehneet pesäeron koko lautakuntaan. Siinä meni niin Kiiskisen kuin Syrjäläisenkin uskottavuus kunnan asioiden hoitoon. Kun ei hallita noin selvää ja yksinkertaista asianhoitoa.
"Maaseutupoliittinen selonteko on tarkoitusperiltään tärkeä, mutta se sisältää erittäin vähän konkreettisia ja sitovia toimenpide-esityksiä maaseudun elinvoimaisuuden parantamiseksi." Lainaus nykyisen demariedustaja Kähkösen sivuilta.
Mitenkähän kyseinen lause sopii tehtyyn päätökseen. Tai tehty päätös.
Ei puolustus, mutta tosiasia. Syrjäläinen ei taida enää istua päättäjien pulpeteilla. Olen samaa mieltä että tuossa jäteasiassa olisi voitu toimia toisinkin. Mikä lie, kun niin mieleinen näyttää olevan tuo Kuopion suunta?
Sitäpä tässä on ihmetellyt ihan usiampi henkilö. Liekkö tosiasia tuo, että näitä maaseudun asioiden hoitajia ei enää ole. Eikä tule.
Olishan tuossa luullut edes demareiden kyseenalaistavan tuon Kuopio nuolennan. Samaa kastia kaikki tyyni.
Lea on hyvä ja napakka ehdokas
Ohan se Lea ollut siinä Kuopion junassa. Hyvin napakasti piti savolaisten puolta. Joo.
Ei taida onnistua.S on ainakin kova laittamaan perättömiä huhuja liikkeelle