Ihmetys

Otsikon: "lainat ja velka", alla keskustellaan lainoihin ja lainaamiseen liittyvistä asioista. Melkoisia tarinoita on tullut huomattua ja suurena johtopäätöksenä olen havainnut, että mikäli sortuu pikavippeihin yms. niin ongelmat ovat joko rakenteellisia tai/ja jo kauan aikaa sitten alkaneita, joita kalliit pikavipit vain pahentavat. Lisäksi kun suurin osa pikavippien ottajista on sellaisia, joiden ongelmat ovat alkaneet jo aiemmin, on pikavipit myös hyvä keino paeta vastuuta ja totuuden kohtaamista (=raha-asioiden järjestely). Tällä tavalla hyväksytään että raha-asioiden ongelmiin ei tarvi puuttua kuin vasta sitten kun on oikeasti rahat lopppu ja kädet täynnä perintätoimistojen kirjeitä.

Suuri ihmetyksen aiheeni onkin: MIKSI TÄLLAISEN PALSTAN YHTEYDESSÄ ON PIKAVIPPIYRITYSTEN MAINOKSIA ?? Täällä kuitenkin keskustelevat ja neuvoa kyselevät ihmiset jotka haluavat oikeasti hoitaa asiansa kuntoon !!
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samaa olen myös ihmetellyt. Ne jotka neuvoja kyselevät niin heillä on jo usein luottotiedot menneet ja monet pikavippiyritykset vaan rahastavat tekstiviesteillä eivätkä anna vippiä luottotiedottomille.
Pikavipithän ovat jos niitä useasta paikasta lainaa vihoviimeinen keino yrittää hoitaa raha.asioitansa. Siinä lainanottaja vaan pettää itseänsä ja ja korot ja kulut niin kyllä se pikavippiraha on vaan perkuleen kallista rahaa.
Yleensä pikavippiyritysten mainontaa ei saisi olla, koska siinä tulee vaan lainanoton helppous liiaksi esille eikä sitä miten kallista rahaa se on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


janlai kirjoitti:

Otsikon: "lainat ja velka", alla keskustellaan lainoihin ja lainaamiseen liittyvistä asioista. Melkoisia tarinoita on tullut huomattua ja suurena johtopäätöksenä olen havainnut, että mikäli sortuu pikavippeihin yms. niin ongelmat ovat joko rakenteellisia tai/ja jo kauan aikaa sitten alkaneita, joita kalliit pikavipit vain pahentavat. Lisäksi kun suurin osa pikavippien ottajista on sellaisia, joiden ongelmat ovat alkaneet jo aiemmin, on pikavipit myös hyvä keino paeta vastuuta ja totuuden kohtaamista (=raha-asioiden järjestely). Tällä tavalla hyväksytään että raha-asioiden ongelmiin ei tarvi puuttua kuin vasta sitten kun on oikeasti rahat lopppu ja kädet täynnä perintätoimistojen kirjeitä.

Suuri ihmetyksen aiheeni onkin: MIKSI TÄLLAISEN PALSTAN YHTEYDESSÄ ON PIKAVIPPIYRITYSTEN MAINOKSIA ?? Täällä kuitenkin keskustelevat ja neuvoa kyselevät ihmiset jotka haluavat oikeasti hoitaa asiansa kuntoon !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu