Nämä ajatukset olivat oikeasti jo poissakin. Nyt olen huomannut aamujen ja iltojen olevan melkoisen kamalia. Etenkin aamuisin huomaan ajattelevani ranteiden viiltämistä. Ei siis siten, että yrittäisin varsinaisesti itsemurhaa vaan viiltää, jos vaikka sattuisi vahinko. Se ei olisi siis tahallista, jos sattuisi kuolemaan. Tuossa ajatuksessahan ei ole mitään logiikkaa. Ajaessani kotiin huomaan miettiväni ratin kääntämistä ja ajamista kallioon. Huomaan taas käveleväni autojen eteen suojatiellä, jos vaikka pääsee töytäistyksi. Aktiivisesti teen työtä ajaakseni näitä ajatuksia pois. Viimeksi päädyin yrittämään itsemurhaa. Siihen ei olisi enää varaa.
Ajatuksia itsensä satuttamisesta
Typerys, typerys
7662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostat erittäin loogiselta ja älykkäältä ihmiseltä joka tietää mitä itselleen tekee ja mitä siitä seuraa. Miksi et siis hae apua itsellesi? Et sinä oikeasti ole sellainen "typerys" kuin mitä mielessäsi itse kuvittelet. Sinä olet vaan jumissa itseäsi vahingoittavissa ajatuksissa ja tarvisit apua saadaksesi ne ajatukset kääntymään toiseen suuntaan: itsesi arvostamiseen ja itsestä huota pitämiseen.
Asut maassa jossa apu on kaikkien ulottuvilla.
Toista se on monissa muissa maissa.
Kokeile panna luu kurkkuun niille itsetuhoisille ajatuksille ja kävele auton alle jäämisen sijaan ekasta sairaalan ovesta sisään ja ilmoittaudu ammattilaisten juttusille.
Kokeile kerran.
Saatat yllättyä vaihteeksi positiivisestikin.
Mikä tunne aiheuttaa sen tunteen, että haluat satuttaa itseäsi? Miksi se on palannut? Onko asiat huonommin kuin ennen vai tunnetko nykyään enemmän? Käsittele sitä asiaa. Sano se ääneen itsellesi, mistä se johtuu, miten saat elämäsi paremmaksi, kuinka tulet onnelliseksi.
ÄLÄ KÄVELE AUTOJEN ETEEN.
On lääkitys ollut kuitenkin päällä koko ajan. Ja olen päässyt eteenpäin hoidossa, tuntenut jopa iloa ja onneakin pitkästä aikaa. Olen suunnitellut tulevaa ja luopunut kuolemastani. Sitten tulee tämmöisiä päiviä, kun huomaa miettivänsä miten helpottavaa olisi viiltää ranteensa auki, kaatua kalliolta alas, lyödä itseään vasaralla, jättää käsi oven väliin.
Mutta se mistä nämä tulee? Ehkä kyse on pimenevistä päivistä ja huonontuneista unista stressillä maustettuna. Koska mitään syytä en varsinaisesti keksi näihin ajatuksiin. Etenkin jos niistä herää aamulla. Aukaiset silmät ja tajuat tahtovasi nähdä veren valuvan. Sitten pakotat itsesi suihkuun ja raavit mielessäsi pahoja ajatuksia aivoistasi. Tai kuulet äänien kirkuvan apua aivoissasi. Todella ahdistavia.
Nyt sitten on taas selväjärkinen hetki. Ei ole mitään haluja satuttaa itseään. Tiskaan astiat, menen ulos lasten kanssa, virkkailen jotain... Ei, ei. Kehtaakohan sille psykiatrille edes sanoa mitä mielessä on taas liikkunut. Eihän se ota kohta tosissaan halujani parantua.
Olen taistellut ja taisteleen edelleen samanlaisten ajatusten kanssa kuin sinä..
Käyn terapeutilla ja niinä päivinä on ihan ok olo.
Sitten tapahtuu jokin pikkujuttu ja taas mennään...
Mutta ajatusia vastaan taistelen vieläkin.
Toivottavasti sinäkin saat apua ja lohtua!
Joskus pistän ihan sakset ranteelle että jos napsasis valtimon poikki. Pyörätiellä kävellessä tulee vaan yks kaks ajatus että ton auton alle olis mukava heittäytyä. Siltojen kaiteet houkuttelee kiipeemään niitten yli. Ajotunneilla teki mieli rysäyttää rekkaa päin. Mitään en ole vielä tehnyt, apuakaan en vaan kykene hakemaan. Kai se jossain välissä sitte tulee se itsarin yrittäminen eteen.
Mulla kans samanlaisia ajatuksia. En tosin halua kuolla, enkä viiltää itseäni, mutta haluan lyödä. Joskus tekee niin paljon mieli hakata itseään, että sen estäminen aiheuttaa tärinäkohtauksia. Teen kaikkeni pysyäkseni järjissäni ja olematta lyömättä itseäni. En halua viiltää, koska sen näkisi muut ja täytyisi selittää. Minullakin lääkitys ja olen ollut lääkityksen aloittamisen jälkeen todella pirteä ja energinen, jopa luova, ideoita tulee ihan tyhjästä. Nyt yhtäkkiä tällainen alamäki... olen pettynyt lääkkeisiin ja itseeni. Mietin myös sitä, mitä psykiatrille uskaltaisin kertoa. Mitä hän tuumaa halustani lyödä itseäni ja tärinöistä. Olen kuitenkin tähän asti ollut kokolailla rauhallinen.
Ahdistaa koko ajan, päässä on liikaa ajatuksia ja haluan niistä eroon lyömällä. Rauhoittavat auttavat vain sen verran mitä sellaisen ottamisen jälkeen nukun, yleensä 2-3 h, kun herään kaikki on taas siinä. Masentavaa.
psykiatrille näistä itsetuhoajatuksistasi!!! Ei kukaan osaa sinua auttaa yhtä hyvin kuin juuri hän, mutta ei psykiatrikaan mikään ajatustenlukija ole. Miksi häpeät vaikeimmista ongelmistasi puhumista? Luuletko olevasi ainoa, jolla on pakkoajatus itsensä vahingoittamisesta? Sinua se hävettää ja pelottaa, mutta usko pois, psykiatri ei väheksy sinua, vaan haluaa auttaa. Eikä se, että sinulla on lääkitys ja olet voinut hyvin, tarkoita ettei voi tulla tarve muuttaa lääkitystä jotenkin tai vaikka suurentaa jonkin lääkkeen annostusta. Siis nopeasti soitto psykiatrille! Voit jo aikaa tilatessasi kertoa viiltelyhalusta ja muusta vastaavasta, että saisit ajan mahdollisimman nopeasti. Ja jos tulee lähes ylipääsemätön halu tappaa itsensä etkä pääse ajatuksesta, niin HETI päivystävälle terveyskeskukseen ja ellei ole ilta/yöpäivystystä, niin sairaalaan, ilman mitään ajanvarauksia!