vielä

Pahoittelen typeryyttäni, että olen tänään häiriköinyt tätä palstaa ja erityisesti osoitan anteeksipyyntöni Mikko Bernhard nimimerkille. Olen vain demariuskovaisena ja Lippos-fanina luullut, että kukaan muu ei saa julkisuudessa niin suurta huomiota, kuin entinen idolini Paavo Lipponen. Olen huomannut, että Lipposen julkisuuskuva rapisee samassa tahdissa kuin meidän istuvan presidentin suosio.

Valittaen täytyy todeta, että Mikko Bernhardin´ viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet piristävä suola tälle palstalle, ainakin ne ovat herättäneet minut unesta ja unelmista, jonka demariuskollisuuteni minuun loi.
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olet riittävän nuori, niin ehkä sinäkin vielä kehityt sellaiseksi kirjoittelijaksi, jonka kannattaa lähetellä sepustuksiasi julkisiinkin foorumeihin. Tuo äskeinen ei nyt, kaikela kunnioituksella, kuitenkaan vielä ollut ihan sitä tasoa. Etenkin yksi hyvin arvelutava piirre siinä oli se, että käytät toisen lanseeraamaa nimimerkkiä!! Mutta heti alettuasi kirjoitella omalla nimelläsi ja näytetttyäsi sepustuksesi ensin äidillesi, toivotan kirjailijan urallesi menestystä.

Äänestä
  • että sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Oletko matti niin typerä, että luulet olevasi ainoa matti tässä maailmassa ja näillä saiteilla. Pilaat meidän muiden mattien maineen. Keksi itsellesi joku nimimerkki, sillä jos todella luulet olevasi ainoa matti maan päällä, niin olet tosi typerä! Terveisin Matti E. Jokinen

    Äänestä

  • Matti kirjoitti:

    Oletko matti niin typerä, että luulet olevasi ainoa matti tässä maailmassa ja näillä saiteilla. Pilaat meidän muiden mattien maineen. Keksi itsellesi joku nimimerkki, sillä jos todella luulet olevasi ainoa matti maan päällä, niin olet tosi typerä! Terveisin Matti E. Jokinen

    En luule olevani ainoa matti maailmassa ja, jotta tästä lähtien varmasti erottuisin muista mateista, alan käyttämään uutta nimimerkkiä, sopiiko, vai tuletko siitäkin valittamaan??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matti kirjoitti:

Pahoittelen typeryyttäni, että olen tänään häiriköinyt tätä palstaa ja erityisesti osoitan anteeksipyyntöni Mikko Bernhard nimimerkille. Olen vain demariuskovaisena ja Lippos-fanina luullut, että kukaan muu ei saa julkisuudessa niin suurta huomiota, kuin entinen idolini Paavo Lipponen. Olen huomannut, että Lipposen julkisuuskuva rapisee samassa tahdissa kuin meidän istuvan presidentin suosio.

Valittaen täytyy todeta, että Mikko Bernhardin´ viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet piristävä suola tälle palstalle, ainakin ne ovat herättäneet minut unesta ja unelmista, jonka demariuskollisuuteni minuun loi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu