Yhteinenkö..?

Minua ihmetyttää tää suru:jen meuhkaamaa yhteinen kieli-ja kulttuuriperintö. Millä lihaksilla..! Kun katsotaan historiaa vain pieni osa kansasta puhui ruotsia, ruotsinvallanaikaan eikä se varmasti tee mitään yhteistä kieliperintöa tähän maahan. Vertailupohjana muita maita, samankaltaisissa tilanteissa.Samoin kulttuuriperintö ruotsalaisilta, kun he koko ajan yrittivät parhaansa mukaan hävittää suomalaista kulttuuria. Kulttuurista saadaan olla kiitollisia "Kalevalalle" suomenkielisille virsikirjoille, suomenkielisille raamatuille jne. Samoin niille tuhansille suomenkielisten koulujen opetajille, kaukan korvessa. Sillä kulttuuria ei oikeastaan ole, ennenkuin suurin osa kansasta oppiii lukemaan ja kirjoittamaan. Luojan kiitos tuo kieli oli sitten suomi, millä opittiin nämä asiat. Suomi on koko ajan imennyt kulttuurivaikuteita niin idästä kuin lännestä sekä etelästä että pohjoisesta. Ihme kyllä länttä vain mainostetaan siis lähinnä ruotsia..?
12350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikko Maajussi kai touhusi SAKSASSA ! Siis Suomesta ETELÄÄN !

Äänestä
  • Näitä pakkoruotsitalebanien perusteluja pointtina on myös "yhteinen" kulttuuriperintö..? Milloin valloitajien kulttuurista on tullu "yhteistä". Yhteistä suomalaisille oli maaorjuuden kaltainen olotila "kruunulle",pakko-otot armeijaan, kaikenlainen muunkin pakko-otto mitä ruotsi tarvitsi esim.vilja terva jne.

    Äänestä

Mikä klikki ajaa Ruotsin etuja tässä maassa eikö se ole maanpetoksellista toimintaa sellainen. Rahaa näköjään riittää valheelisen propagandan levittämiseen ja totuuden pimitämiseen eräissä asioissa. Miten se menikään= Ruotsalaisia emme ole, Venäläisiksi emme tule, olkaamme Suomalaisia..!!
Muuten norden on järjestö jossa pääsääntöisesti syljntään suomalaisten oikeuksien päälle, tuntuuko tutulta..? Eli me olemme jo nordenissa kun katsoo erään kielivähemmistön etuoikeuksia..!

Äänestä
  • "Mikä klikki ajaa Ruotsin etuja tässä maassa eikö se ole maanpetoksellista toimintaa sellainen."
    Minäkin pidän koko suomemruotsalaisten touhua jo ylikiihkoiseksi ja suomenkielistä kansanenemmistöä loukkaavaksi toiminnaksi. Ihmettelen myös sitä, että maata ollaan muuttamassa joksikin Svenskfinlandiaksi
    ja pidän sitä kyllä jo suurena maanpetturuutena. Suomenruotsalaisten röyhkeydellä ei näytä olevan mitään rajaa siitä on esimerkkinä Ahvenanmaan rasistinen toiminta suomenkielistä vähemmitöä kohtaan.

    Äänestä

Tuntuuko tutulta.? Norden on 5:den pohjoismaan liitto (kuin neuvostoliitto) Hallitsevana kielenä ruåtsi (polttaa polttaa, muutkin pakkoruotsiin) Työjako tanska, eteläruotsi=maatalous, karjatalous Norja,Islanti=merenkulku,kalastus , Ruotsi pelkästään ruotsi=politiiikka, rahamarkkinat, Suomi=puolustus, järjestys.
Yhteistä ois myös Neuvostoliiton kanssa tuhoutuminen omaan mahdottomuuteensa, kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin neuvostoliitto..!!
Ai niin Svenskafinladin asukas pääsee wc-siivoojaks yhteispohjoismaiseen VR:ään, koska Suomalaiset eivät osaa tarpeeksi hyvää ruotsia. ; )

Äänestä

tuo muutaman netti fennon meuhkaaminen ruotsi-vihassaan. Ottakaapa selvää, mitä se Norden ihan oikeasti tarkoittaa. Opiskelkaa myös vähäsen sitä Suomen kulttuuria ja historiaa, jos vaikka edes hieman ymmärtäisitte, mistä kirjoittelette noita marinoitanne. Ps. Kukas ne suomenkieliset virsikirjat ja raamatut taas kääsikään??? D=))

Äänestä
  • Kaikki perkeleen ruotsalaiset täällä hihkuvat saatana! Menisit saatana sinne kotiisi saatanan hurri ja lapamato.

    Äänestä

  • Ihan oikeassa kirjoitti:

    Kaikki perkeleen ruotsalaiset täällä hihkuvat saatana! Menisit saatana sinne kotiisi saatanan hurri ja lapamato.

    netti fennon kulttuuriperimää ja oikein fennomaisen sivistyneesti.

    Äänestä

  • Lainaus="Ottakaapa selvää, mitä se Norden ihan oikeasti tarkoittaa." Voisin arvata että Suomenkielen syrjimistä, ruotsin kustannuksella. Ruotsinkielisen nordenin ollessa ainut vaihtoehto. Tosin Tanska, Islanti ja Norja panee hanttiin. Samoin muiden kuin Ruotsinkielisten asukaiden syrjimistä. (itsehän kehoitit tarkastelemaan historiaa, lähin mahdollinen Ruotsinvallanaika.) Miksi Suomenkoulukirjoissa ihannoidaan ruotsinvallan aikaa vaikka, totuus oli toinen.? Onko muunnetulla Ruotsalaisvaikutteisella historianvääristelyllä osuutta asiaan.! Menipä kauan ennenkuin Suomi sai omankieliset kirjat. Kannatais lukea oikeaa historiaa niin selviäis mitä vaikeuksia ja vastuksia matkalla oli ruotsalaisten ansiosta. Kääntäjillä ei ollu muu mielessä kuin raha, eräillä muilla kas kummaa suomenkielisillä kansan tulevaisuus..!
    ps.En vihaa Ruotsalaisia ne on yleensä kivoja.! Svenskfinladilaisten ylimielisyys aiheuttaa tosin primitiivireaktion..!

    Äänestä

  • Pyhämaa kirjoitti:

    Lainaus="Ottakaapa selvää, mitä se Norden ihan oikeasti tarkoittaa." Voisin arvata että Suomenkielen syrjimistä, ruotsin kustannuksella. Ruotsinkielisen nordenin ollessa ainut vaihtoehto. Tosin Tanska, Islanti ja Norja panee hanttiin. Samoin muiden kuin Ruotsinkielisten asukaiden syrjimistä. (itsehän kehoitit tarkastelemaan historiaa, lähin mahdollinen Ruotsinvallanaika.) Miksi Suomenkoulukirjoissa ihannoidaan ruotsinvallan aikaa vaikka, totuus oli toinen.? Onko muunnetulla Ruotsalaisvaikutteisella historianvääristelyllä osuutta asiaan.! Menipä kauan ennenkuin Suomi sai omankieliset kirjat. Kannatais lukea oikeaa historiaa niin selviäis mitä vaikeuksia ja vastuksia matkalla oli ruotsalaisten ansiosta. Kääntäjillä ei ollu muu mielessä kuin raha, eräillä muilla kas kummaa suomenkielisillä kansan tulevaisuus..!
    ps.En vihaa Ruotsalaisia ne on yleensä kivoja.! Svenskfinladilaisten ylimielisyys aiheuttaa tosin primitiivireaktion..!

    Arvaillaan ja kuvitellaan, mutta ei viitsitä ottaa asioista selvää. Eiköhän "lähinnä" kuitenkin ole se Venäjänvallanaika. Vai etkö ruotsi-vihassasi huomaa sitä ollenkaan?

    Äänestä

  • historioitsija kirjoitti:

    Arvaillaan ja kuvitellaan, mutta ei viitsitä ottaa asioista selvää. Eiköhän "lähinnä" kuitenkin ole se Venäjänvallanaika. Vai etkö ruotsi-vihassasi huomaa sitä ollenkaan?

    Mitä hittoa sinä olet lukenut ,et ainakaan oikeaa historiaa. Iso-viha, Pikku-viha ovat asioita erikseen, suomalaisten vainon kannalta, mutta löytyy sitä talopoikaiskapinaa pohjanmaaalta , joka kukistettiin verisesti Ruotsalaisten toimesta yhtenä esimerkinä. Älä kirjoittele tänne jos et edes tiedä perusasioita Suomen historiasta. Autonomian aika oli Suomen kannalta parasta aikaa itsenäsyyttä ajatellen. Elämä oli aika itsenäistä Venäjään nähden ( samanlaista kohtelua ei saanut muut maat,venäjän taholta) Tämä ei ole tarkoitettu miksikään Venäjän kehuksi. Mutta tosiasioita ei totuudenmukainen historia peittele.
    Ei sitäkään että Ruotsinvallan aikaan muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, Ruotsi todella käyttäytyi valloittajan elkein Suomalaisia kohtaan, niitä ei oikein pidetty normaaleina ihmisinäkään. Mutta rakentamaan suur-ruotsia ne kelpasi vallan hyvin, eikä muuten suur-ruotsia ois tullukkaa ilman Suomalaisia.

    Äänestä

Hurri valehtelee AINA! Mustalaisille kun sukua on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jookosta joo kirjoitti:

Minua ihmetyttää tää suru:jen meuhkaamaa yhteinen kieli-ja kulttuuriperintö. Millä lihaksilla..! Kun katsotaan historiaa vain pieni osa kansasta puhui ruotsia, ruotsinvallanaikaan eikä se varmasti tee mitään yhteistä kieliperintöa tähän maahan. Vertailupohjana muita maita, samankaltaisissa tilanteissa.Samoin kulttuuriperintö ruotsalaisilta, kun he koko ajan yrittivät parhaansa mukaan hävittää suomalaista kulttuuria. Kulttuurista saadaan olla kiitollisia "Kalevalalle" suomenkielisille virsikirjoille, suomenkielisille raamatuille jne. Samoin niille tuhansille suomenkielisten koulujen opetajille, kaukan korvessa. Sillä kulttuuria ei oikeastaan ole, ennenkuin suurin osa kansasta oppiii lukemaan ja kirjoittamaan. Luojan kiitos tuo kieli oli sitten suomi, millä opittiin nämä asiat. Suomi on koko ajan imennyt kulttuurivaikuteita niin idästä kuin lännestä sekä etelästä että pohjoisesta. Ihme kyllä länttä vain mainostetaan siis lähinnä ruotsia..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu