Elämänsä munauksen teki demaripiiri kun jätti Esan listoilta.
Nyt on Esakka mahdollisuus siirtyä Perussuomalaisiin.
Esa saa Perussuomalaisten listoilla ollessaan yli 15 000 ääntä.
Se tietää samalla ministerinpestiä tulevassa hallituksessa.
Omaperäinen, herroja pelkäämätön Esa Lahtela on juuri se mies
joka tarvitaan työministeriksi.
Nykyinen lepsuilu loppuu kun Esa laittaa asioihin vauhtia.
Esa on niin kovaluu, että hän saisi työministerinä uuden
hallituksen toimimaan rohkeasti ja lopettamaan järjettömän
työttömien kurssituksen ja hyppyyttämisen. Esan avulla Perussuomalaiset
saavat Pohjois-Karjalasta kansanedustajan ja hallitukseen mennessään myös ministerin.
Nyt on Esakka mahdollisuus siirtyä Perussuomalaisiin.
Esa saa Perussuomalaisten listoilla ollessaan yli 15 000 ääntä.
Se tietää samalla ministerinpestiä tulevassa hallituksessa.
Omaperäinen, herroja pelkäämätön Esa Lahtela on juuri se mies
joka tarvitaan työministeriksi.
Nykyinen lepsuilu loppuu kun Esa laittaa asioihin vauhtia.
Esa on niin kovaluu, että hän saisi työministerinä uuden
hallituksen toimimaan rohkeasti ja lopettamaan järjettömän
työttömien kurssituksen ja hyppyyttämisen. Esan avulla Perussuomalaiset
saavat Pohjois-Karjalasta kansanedustajan ja hallitukseen mennessään myös ministerin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ministeriksi.
Katsokaapa nykyisiä ministyerejä niin huomaatte, että aivan toisissa käsissä työministerin tehtävä olisi jos Esa Lahtela toimisi työministerinä. Ei nykyisellä yninällä ja saamattomuudella saada mitään aikaan, vaan työttömyys kasvaa ja nuoret syrjäytyvät.
Esa on ahkera kansanedustaja, vaikka jotku hänen aloitteelle nauravat. Se on tyhmää, sillä usea Esan aloite on myöhemmässä vaiheessa päässyt jopa hallitusohjelmiin. Herrat kun eivät ole voineet tunnustaa, että joku kitteläinen duunari tajuaa asiat paremmin kuin he.
Esasta tulisi hyvä työministeri, jolla olisi tajua ja kykyä laittaa työttömät tuottavaan työhön.
Toivotaan, että Esa valitsee persut ja nousee edelleen eduskuntaan.
Turha luulla etteikö Esa osaisi hoitaa työministerin tehtäviä.
Osaa ja saataisiinpa toimelias ministeri ja vielä Pohjois-Karjalasta.
Kokoomuksen herrojen hännystely voi koitua Ravin Pekalle kohtalokkaaksi, hänen ura voi loppua. Kansa on kiukkuinen kun Pekka selittää aina herrojen hyväksi.
Esa on toista maata ja piikki SDP:n herrojen lihassa.
On ollut pelkkä herrojen marionetti.
Eiköhän Esa valitse eläkkeen pääsee pois siitä ,Hullujen talosta .
Keskusta saa 2 kansanedustajaa: Hoskonen 8.700 ääntä ja Reijonen 6.600 ääntä,
Demarit: Myller 14.000 ääntä,
Persut: Lahtela 15.000 ääntä ja vie mukanaan toisenkin persun.
Kokoomus: alle 10.000 ääntä ja Pekka jää rannalle.
?
Mitähän Reijo tuumii?
kun Esa nousee työministeriksi.
Jos Esa Lahtela lähtee perussuomalaisten ehdokkaaksi, niin hän vie ennen kaikkea ääniä demareilta ja ehkä jonkin verran kepulta. Jos Tarja Cronberg lähtee vielä vihreitten ehdokkaaksi, hänelle tullee myös paljon ääniä, mutta en usko että häntä valittaisiin.
Ne kuusi kansanedustajan paikkaa mennevät seuraavasti: Keskusta 2-3 paikkaa (Vehviläinen, Hoskonen, Reijonen), SDP 1-2 paikkaa (Myller ) ja Kokoomus 1 (Ravi), Perussuomalaiset 0-1 (riippuen demarien kannatuksesta). Kyllä Pohjois-Karjalalasta sen verran paljon porvareita löytyy että Ravi jatkaa eduskunnassa.
Esa sais haluttomatkin houkuteltua arpeetin ääreen.
Siivouttaisi kylien raitit ja laittaisi aidat kuntoon sekä
maalauttaisi huonomaaliset vanhat rakennukset sekä
hakkauttaisi pusikot rumentamasta niin jopa alkaisi
Pohjois-Karjala kaunistua ja turistia viehättää.
Hyvä Esa.
Nyt rohkeasti Perussuomalaisiin veturiksi.
Turha vouhotus loppuisi ja Persuista tulisi sosialidemokratian painoarvoja toteuttavan Esan kautta ihan mukiin menevä puolue, jolla puheet ja teot olisivat ihmisläheisiä.
Lähdepä Esa rohkeasti vaikuttamaan Persujen toimintaan niin saataisiin ihmisarvot esille.
En usko, että Esassa on luonnetta mennä Persuihin.
Esa jää joko eläkkeelle tai luikertelee ehdokkaaksi demareihin, on hän sellainen ............. voisi sanoa, vai
kertoo lauantain Helsingin Sanomat.
Pari teollisuuden luottamusmiestä ilmoittaa, että ainoa keino saada asioihin ryhtiä on liittyä persuihin. Jo yli 16 % työntekijöistä äänestää persuja.
Esa olisi sopiva persuihin.
Työmiehen näköinen ja kannattaa lähinnä paperimiesten ja lääkäreiden etuja. Pakkoruotsi on myös mantra johon SDP on aina tukeutunut (vanhat tavat on sitkeessä) Onneksi olkoon te kaikki Esasta PerSu:hin menijää toivovat , olette heränny "ruususen" unesta (SDP:n kukka) Mutta asiat ei parane, jos vain mies vaihtaa puoluetta, täytyy saada ryvettymättömiä (ei minkäänlaista poliitista tai järjestö kokemusta) ihmisiä mukaan politiikkaan. SDP on jo kauan sitten menettänyt otteensa todellisuuteen ja on lähinnä nykyisin RKP:n apupuolue. (kaikki seura kelpaa, kunhan päästään vain hallitukseen) Onko puoluejohto hukannut nk.Forssan paperin vai onko Heinäluoma peräti piilottanut sen jonnekin.
Niissä näkyy kaikista selvemmin kun, elintaso nousee, hukataan nk.juuret. Vanha valta ja vanhat tavat ei muutu kuin äänestämällä uusi valta ja uudet tavat.
Suomessa on miljoona ilman työtä. Mahtaakohan täällä enää olla edes miljoonaa muurahaisenpesää jonne Esa pistäisi työttömät munia keräämään? Mutta kannattaahan aina unelmoida.
Älkäähän persuilijat haaveilko. Kun SAK:n punaosasto alkaa tehdä vaalityötään (painostus työpaikoilla), niin duunari äänestää kiltisti demareita. Sama meno kuin presidentinvaaleissa.
SAK=Munaton ei ne voi työpaikoilla painostaa, niissä tehdään töitä. Nykyajan duunarit=Tunareita. Niiltä on kadoksissa vähä muutakin kuin, aate & palo. Pressan vaaleista sen verran että Sauli tulloo ja putsaa pöydän halutessaan..! Eioo muista ees samalle ladulle hiihtämään..! SAK on unohtanut aikoja sitten työläiset jotka on joutunut kilometritehtaalle. Syytetään vapaata kilpailuu yms. kun syyttäjät on parhaansa mukaan yrittäneet suojata oman työpaikansa, siinä on solidaarisuus joutanut nk.mäelle.
Yhteilöllisyys nosti tään yhteiskunnan, "oma perse lähin" tuhoaa tään yhteiskunnan.
kysympä vain
puhua aina saa, mutta ei Esa uskalla liittyä persuihin.