Reuma ja parisuhde

Kun olin nuori seurusteluiässä siitä on jo aikaa reilut 40 vuotta. Mutta tokkopa ihmiset hirveesi ovat muuttuneet?
Kyllä menetin aika monta poikaystävää, mutta katsoin, etteivät olleet sen arvoisia, että perään kannattaisi itkeä, sillä tuo käytöshän vain kertoo melko ajattelematonta ja liitelevää ajattelutyyliä.

Ei minunkaan reuma, vaikka jo alle kouluikäisenä alkoi, juurikaan vaikuttanut elämääni nuoruudessa, eikä keski-ikäisenä. Vasta yli 50:senä se vasta vammautti, kun tuli syöpä, jonka sytostaattihoidot tuhosivat radikaalisti immuunipuolustusta.

3 lasta onnistuin hankkimaan, ja olisin hankkinut neljännenkin, mutta vaikea-asteinen laskimovajaatoiminta, jolla taas ei reuman kanssa ole mitään tekemistä, paljastui, se laittoi pisteen iin päälle. Kolmeen lapseen jäi.
Reuma tahtoi aktivoitua synnytysten jälkeen, mutta onnistuin ne joka kerran saamaan kuriin. Lopulliselle työkyvyttömyyseläkkeelle jouduin jäämään 13 vuotta sitten 48 vuotiaana, eikä syy ollut reuma vaan syöpä ja syövän jälkitila.

Juu, olin ollut jo yli 20v naimisissa ja neljän lapsen äiti kun sairastuin pari vuotta sitten. Sairauteni oli radikaali muutos parisuhteeseen. En ole saanut mieheltäni minkäänlaista tukea; häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta koko reumani. En saanut häntä tulemaan edes sairaalan sopeutumisiltaan! Eikä hän kertonut kellekään sairastumisestani. Olipa siinä appivanhemmilla uskomista kun tuli tietoon vasta paljon myöhemmin. En pysty enää harrastamaan liikunnallisia juttuja, joten ei meillä ole enää mitään yhteistä muuta kuin nämä seinät ja tavarat. Hän ei ole muuttanut elintapojaan, ei auta siivoiluissa tms. Omaa elämistäni tämä rajoittaa paljon, välillä joudun olemaan kuukausitolkulla sairaslomalla. Kun vanhin lapsemme sairastui vakavasti reilu kymmenen vuotta sitten, totesinkin että jos minä joskus sairastun, niin kukaan ei minusta huolehdi, ja nyt se sitten onkin käynyt niin. Surullista sikäli että nyt todella olisin tarvinnut tukea.

Eli kaiken kaikkiaan: sairastuminen näyttää onko suhde molemminpuolista rakkautta! Itse en kyllä sitä heti alkuun kertoisi, vasta kun tulee käytännössä esille. Toki ennen yhteen muuttamista se jotenkin tuleekin.

Hei! Oli pakko kirjoittaa sillä sain kirjoituksestasi kuvan että taidat olla suurinpiirtein saman ikäinen kuin minä, haluaisit ehkä sitoutua mutta et vielä naimisiin meno iässä :) No joka tapauksessa vastaahan tämä silti. Itsellä ollut reuma nyt 5 vuotta (kollegenoosi diagnoosi vasta) ja seurustellut mieheni kanssa 4 vuotta, josta yhdessä asuttu reilu vuosi.

Eli itse kysymykseesi, en välttämättä itse pidä tärkeänä ihan heti kertoa sairastavansa reumaa, eihän se nyt ihmistä määritä, ja osalla vaikuttaa hyvin vähän elämään, ja ihmiset tietää reumasta hyvin vähän ja yhdistävät mitä hulluimpiin mielikuviin. Toki asiasta on kerrottava, mutta ehkä siinä vaihees kun yhdessä jo ollaan eikä vain tapailla. Yhteen muuttaessa pitääkin jo sit tietää kunnolla mitä edessä tai riitoja voisin vannoa olevan luvassa.

Itselläni ei muuten juurikaan vaikuta kuin kausittain, kun tulee huono ajan jakso kipujen, väsymyksen ja kuumeilujen kanssa. Eli yhteiset liikunta harrastukset jää helposti väliin, vie seksi haluja välillä, kotitöitä en jaksa tehdä yms.. Eli kyl näistä riidan saa, jos asioista ei puhuta ja toinen ei ymmärrä.

Mutta turha mielestäni näistä asioista on etukäteen murehtia, varsinkin jos sairaus ei aivan invalidisoi päivittäistä elämääsi. Kerrot kun olet tutustunut ja juttu vakava, olet asiasta kumppanillesi avoin ja autat häntä ymmärtämään oloasi ja tarpeitasi, mutta ymmärrä myös ettei oloa voi aina ymmärtää kuin sinä itse.