Sotimisesta

Haluan tietää, mitkä lait pakottavat suomalaisia menemään sotimaan niihin maihin, joista sitten näiden omien maiden nuoret miehet tulevat perheineen Suomeen turvaan? Onko suomalaisen henki arvoltaan niin mitätön, että joutavat kuolemaan ja nämä ns. pakolaiset saavat viettää helppoa elämää samaan aikaan kun esim. suomalaiset nuoret ovat heidän kotimaissaan sotimassa heille rauhaa?
Suomenruotsalaiset haluavat Suomeen lisää pakolaisia, joista siten tulee tulevia "ruotsalaisia". Koska heitäkään ei kiinnosta suomalaisten nuorten asiat, turvallisuus, hengissä säilyminen jne., olen muuttanut mieltäni ja olen sitä mieltä, Suomeen on luotava vain yksi virallinen kieli. Myös siksi, koska kaksikielisyys aiheuttaa myös väärinkäytöksiä ja paisuessaan nämä "suomenruotsalaisten" tulevat muutoin aiheuttamaan lisää paljon ongelmia - vähemmistön asemaansa vedoten. Jos Suomeen luotaisiin laki, jonka mukaan Suomen virallinen kieli on suomen kieli, niin silloin houkutukset kaikenlaiseen kieroiluun vähenisivät. O
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


entisen suomen mummo kirjoitti:

Haluan tietää, mitkä lait pakottavat suomalaisia menemään sotimaan niihin maihin, joista sitten näiden omien maiden nuoret miehet tulevat perheineen Suomeen turvaan? Onko suomalaisen henki arvoltaan niin mitätön, että joutavat kuolemaan ja nämä ns. pakolaiset saavat viettää helppoa elämää samaan aikaan kun esim. suomalaiset nuoret ovat heidän kotimaissaan sotimassa heille rauhaa?
Suomenruotsalaiset haluavat Suomeen lisää pakolaisia, joista siten tulee tulevia "ruotsalaisia". Koska heitäkään ei kiinnosta suomalaisten nuorten asiat, turvallisuus, hengissä säilyminen jne., olen muuttanut mieltäni ja olen sitä mieltä, Suomeen on luotava vain yksi virallinen kieli. Myös siksi, koska kaksikielisyys aiheuttaa myös väärinkäytöksiä ja paisuessaan nämä "suomenruotsalaisten" tulevat muutoin aiheuttamaan lisää paljon ongelmia - vähemmistön asemaansa vedoten. Jos Suomeen luotaisiin laki, jonka mukaan Suomen virallinen kieli on suomen kieli, niin silloin houkutukset kaikenlaiseen kieroiluun vähenisivät. O

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu