Tapani Iltalehdessä

OK.

Tapanista on juttu viikonvaihteen Iltalehdessä, jossa julkkikset kertovat kuluneesta vuodestaan.
Tapsa kertoo mm. ,että talvella sai taiteilla lumitöiden parissa kotonaan Westendissä milloin pihalla ja milloin katolla ja teki myös iäkkään naapurinsa lumityöt.
Myös päreiden höyläämisestä ja luhtiaitan kattamisesta Soinissa Tapsa kertoo ja Tapsan polku patikkaretken valmisteluista metsässä. Sekä myös vanhan savusaunan kiuas tulee uusittua ja kivet siihen järjesteltyä viimisenpäälle tarkkaan. Myös Ninan luona Kestikarttanossa Ilmajoella riittää puuhaa. Jos ei muuta niin valtavan nurmikon leikkausta. Hiki lentää, mutta positiivisessa mielessä.
Tapani kertoo ,että tykkää tehdä käsillään kaikenlaista. Hällä on aina moottorisaha ja metsurinhaalarit auton takaluukussa
Hän kertoo ettei ole koskaan hiihtoa lukuunottamatta pitänyt pelkästä liikunnasta, esimerkiksi kuntosali on Tapsasta tylsä paikka. Hyötyliikunta on kaikkein parasta, siinä kunto kohoaa ja unohtuu kaikki jonninjoutava .
Tapsa sanoo levansa hyvässä kunnossa. Jos tälläisiä vuosia tarjotaan lisää, niin mikäs siinä.

Tapsa kertoo olleensa tyttärensä Madeleinen kanssa lenkillä. Madeleine juoksee ja Tapsa polkee pyörällä rinnalla. Tapsa kehaisee Madeleinen olevan kova tyttö juoksemaan. Tapsa on onnellinen myös Madeleinen musiikki-innostuksesta. He ovat paljon keskustelleet yhdessä musiikkikulttuurista erityisesti laulamisesta. Tapsa on painottanut tyttärelleen soittamisen tärkeyttä ja niiden taitojen hankkimista. Tytär onkin ottanut neuvoista vaarin ja tehnyt kovasti töitä pianon kanssa.
Madeleine pääsi kesällä ylioppilaaksi tukholmalaisesta musiikkilukiosta, mutta he eivät järjestäneet Suomessa mitään juhlia, sillä heille on aina pientä juhlaa kun tapaavat toisensa. Madeleine asuu toistaiseksi edelleen Tukholmassa.

Tapsa kertoo työntäyteisestä kesästään tanssilava-illoistaan ja lukuisista kirkkokonserteistaan, joista osa on ollut niin täynnä väkeä , että osa ihmisistä on joutunut seisomaan.
Georg Ots- konserttikiertuetta Tapsa kertoo odottavansa kovasti. tapani toteaa ,että Tallinnan filharmoninen orkesteri on lähes viisikymmenhenkinen, joten se on soinnillisestikkin hyvin rikasta puuhaa.

3

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo mä luin ton jutun Iltalehdestä ja se olikin hyvä juttu. Ei Tapsa oo kyllä yhtään diivamaisen oloinen ainaskaan. (Vaikee kuvitella , että esim. joku Paula Koivuniemi vapaa-aikanaan itteensä pahemmin kotitöillä tms. rasittaa.)

    • ab Häbödi oy

      Häbödi
      oli joskus 80-luvulla Tupsuliinin kanssa samalla luokalla. Tupsuliinin ja Häbödin kivoin koulu harrastus oli välitunnilla Hypodin ja Ribulin tuurpaan veto.

      • Mä en nyt tosta sun viestistäs tajunnut hölkäsenpöläystä. Kuka on Häbödi ja mitä ihmeitä on Hybodi ja Ribuli???? :o


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      187
      1294
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      832
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      701
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      249
      604
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe