Ponnistuskipu

Ei voi mielestäni verrata ollenkaan "kovaan" vatsaan, mutta toki eri naiset kokevat tuon ponnistamisen erilaiseksi. Omasta mielestäni se oli koko synnytyksessä pahin vaihe, kun otti niin järkyttävän kipeää ettei olisi halunnut ponnistaa, mutta toisaalta taas oli niin kova ponnistamisen tarve, ettei voinut olla ponnistamatta. Oikeastaan tuntui aika pitkälti, että koko alapää repeää palasiksi kun ponnistaa.. Todellisuudessa tuli vain muutama pintarepeämä :)

ponnistusvaihe oli helpompi, kuin avautumisvaihe. Kipeäähän se kävi, muttei ollut yhtä hallitsematonta kuin avautuessa. En kyllä vertaisi erittäin kovaan vatsaan, tai no siinä mielessä, että vaikka hiki päässä puski niin tuntui, että vähän tuli alaspäin ja palasi puolet takaisin päin. Juuri ennen pään syntymää tuntui kovaa venytystä ja kipua ja silloin taisin vähän kirotakin. Mutta kipu loppui heti pään synnyttyä.

no kun ne supistuksetkin on niin erilaisia vissiin eri synnyttäjillä. mulla supistukset (kesto n. 45-60sek 5-15 min välein salissa) oli kuin kuratautia, eli selkään tai reisiin ei sattunut. ja ponnistusvaiheessa oli lähinnä se melonin kakkaamisfiilis, joka myös rytmittyi niiden supistusten tahtiin. Mutta silloin ajattelin että ei näitä keikkoja enää, mutta heti synnyttyä unohdin nuo puheet. Olennaista oli tietää että homma eteni, ja että kipu loppui heti kun lapsi oli ulkona. Tsemppiä koitokseen!

Pikemminkin vertaisin tuota ponnistustuntemusta siihen, että on vatsa sekaisin ja on ihan pakko päästä tyhjentämään. Eli, jos tulee kunnon ponnistustunne, niin on aivan pakko työntää. Hengitys pulella muistuttaa taas enemmän sit sen kovan kakan työntämistä (eli keuhkot täyteen ilmaa ja sit sitä ilmaa työnnetään kohti alapäätä), kunhan muistaa et se eroaa kakan työntämisestä siten, et ne alapään lihakset (joilla pidätetään pissaa ja pidätetään/työnnetään kakkaa) pitäs saada pidettyä rentona, et ei ite tuki sitä kulkureittiä :)

No kaikille ei kuulemma tule edes kunnollista ponnistustuntemusta, mutta uskon et useimmiten se johtuu sitä kun puudutteet vaikuttavat vielä.. Tämä omien kokemusten perusteella..

Itelle tuli ekan aikana ponnistus vaihe aivan järkkytyksenä. Siihen asti sain olla maate ja kärvistellä jyväpussien kans. Epiduraali helpotti kipuja älyttömästi. Sitte niin ku salama kirkkaalta taivaalta kipu muuttui hirveeksi ja enkä voinut enää maata. Pakko oli päästä istumaan. Kipu monin kertastui hetkessä. (vaikka epiduraali vielä vaikuttikin, se vaikutti vielä välilihanleikkausta paikattaessa.) Tunsin silti hyvin ponnistuksen tarpeen. Eikä se vaihe kestäny kun 18min. Mutta se alun hätä oli kyllä kamalaa. En ollu tajunnu että se kipu voi vielä niin paljon rajumpana tulla. Tais se isäntäkin säikähtää...

En tiedä oliko se tavallista vai ei, mutta huonees oli sillon 2 kätilöä, ne varmaan tilas lisää kun hetkes huonees olikin 5 valkotakkii. Sen muistan että vauvan sydän äänet oli aluksi liian ylhäällä ja välillä lähes kateissa.... Terveen pojan sain lopulta syliini...

Nyt odottelen kolmatta rv37 3. En muista sitä kivun määrää muuten kun että kipeetä se tuli ja tulee taas pian. Onnekis sen kivun kovuuden unohtaa.

Niin sen peräruiskeen saa vissiin joka paikasta. Mun ongelma on ollu etten oo muistanu pyytää. Eikä sitä seinäjoella kaupattu erikseen. Mutta se eka kerta synytyksen jälkeen on niin kamalaa että ehdottomasti kannattaa ottaa se ruiske. Ei sitte tarvi heti mennä asioille....

Itsellä oli epiduraali, enkä sikäli tuntenut kamalia supistuksia yms. Kätilö sanoi, että nyt saa seuraavan kerran, ky tulee ponnistamisen tarvetta, ähkäistä. Siitä se sit lähti. Joissakin vaiheessa tuntui että nyt täytyy kyllä ponnistaa, mutta se ei alussa tuntunut kuin siltä että olisi kova kova tarve ulostamiselle. Kun vauvan pää lähestyi ulkoilmaa, alkoi tulla venytyskipua, mikä oli aivan kamalaa, kun vauvan päätä piti odotella ja antaa lihan venyä. Mutta oli se niin sen arvoista, kun sai sen pään ulos, tuli parilla ponnistuksella koko poika pihalle. Maailman suloisin ilmestys ja kaikki kipu oli sen arvoista

Mulla ei ponnistusvaihe tuntunu missään, vaikka epiduraalin vaikutus oli loppunut. Kivut hävis samantien kun piti ruveta ponnistamaan. Ei ollut edes hirveää ponnistamisen tarvetta. Nyt olen uudestaan raskaana ja se tuleva ponnistusvaihe pelottaa kun se meni liian hyvin ekalla kerralla. Esikoinen tuli peppu edellä ja väliliha puudutettiin ja leikattiin (ne kyllä tunsin).

Ponnistusvaiheen kipua ei voi verrata oikeen mihinkään kipuun mitä (ainakaan minä) tietää ennestään. tosissaan tuntui siltä että pillu repiää kahtia!! ja avautumisvaihe on myös semmoista kipua ettei sitä tiedä olemassa olevan. tältä ainakin minusta tuntui:S ja peräruiskeen saa jos kerkiää ottamaan.

Mulla osui hyvin laitettu epiduraali niin hyvään saumaan, että se vaikutti vielä ponnistaessa. En tuntenut siis lainkaan kipua vauvan syntyessä. Tuntui vaan todella kova paine, ja lähinnä se oli vain epämiellyttävää. Episiotomian myös leikkasivat, muttei sekään tuntunut ollenkaan. Laittoivat toki vielä paikallisen puudutuspiikin ennen sitä. Eli näinkin hyvin voi käydä.

Supistustuskat sen sijaan ennen epiduraalia olivat jotain sanoinkuvaamatonta. Luojan kiitos epiduraalista, vaikka ennen sitä kärsinkin kuusi tuntia.

ne supistukset ON MILJOONA kertaa pahimpia kun ponnistus.. (minulla oli ainakin) ponnistuskipu oli itselläni vain venymisen tunnetta.. siis tuntu että paikat repiää ja sitten yhtäkkiä läsähtikin kasaan kun poika tuli ulos.. se se oli helpoin vaihe!:)

mulla ei sattunu ponnistus vaihe yhtään, vaikkakin tyttö painoi melkein viisi kiloa. :) sain epiduraalin, ja sit jonkun toisen puudutuksen tonne johonki synnytyskanavaan.. supistukset oli kyllä hirveitä mutta nekään ei tuntunu enää ku sain puudutuksen.

Mullakin ponnistusvaihe oli mulla oikeastaan täysin kivuton, kun epiduraalin vaikutus ei ollut ehtinyt vielä mennä ohi. Pienenä miinuksena se, ettei mulla oikeastaan ollut mitään ponnistamisen tarvetta, miehen piti katsoa monitorista koska supistus oli päällä ja sanoa "nyt" että älysin ponnistaa oikeaan aikaan. Pientä välilihan leikkausta en myöskään tuntenut -se piti tehdä, koska kyseessä oli imukuppisynnytys. Ponnistusvaihe kesti imukupin avustuksella ruhtinaalliset 5 minuuttia.

Kyllä supistukset minustakin olivat selvästi se kivuliaampi asia, mutta toisaalta en itse kokenut missään vaiheessa että sekään kipu olisi kestämätöntä, vaikka toki ajoittain kovaa olikin. Itku ei siis tullut silmään -tosin oksennus tuli kolmesti!

Peräruiske oli ainakin OYS:issa vapaaehtoinen, mutta sen kun otti (ja oksenteli kaiken syömisensä pihalle), ei kakkaamista tarvinnutkaan sitten kolmeen päivään harrastaa...

Mielestäni ponnistusvaiheessa ei ole kipua, tai siis, mulla ei ollut, se paineen tunne ( jonka joku nimesi täällä meloninkakkaus tunteeksi :D ) on aivan valtava, ei kuitenkaan mielestäni täysin sellainen ummetus olo, että pinnistää pinnistää, itse muistan miettineeni että jos peräruiskeen jäljiltä oli vielä kakkaa jäljellä, niin se sitten varmaan tuli just tohon pöydälle :D Hävetti kamalasti, vaikka en nähnyt olinko sotkenut kaikkia sonnalla. (En ollut, huh. ) Ponnistamisvaiheessa minulle leikattiin eppari, eikä sekään tuntunut kuin tosi inhottavalta viiltävältä kivulta, muttei mielestäni ollut se kummempi kuin että sama viilto olisi tehty esim käteen, vaikka ajatus alapään silpomisesta jollain välineillä voi vaikuttaa kamalalla. Mutta siis sattui, mutta ei mitenkään normaalia haavaa enempää? Itselläni ponnistuspaine oli niin valtava että suoranaista kipua en tuntenut. Sellaista kipua mitä tulee kun lyö vaikka varpaansa,tai saa haavan tai sellaista. Synnytyksessä se on jotain ihan muuta.

elikkäs jos arvelluttaa/pelottaa ponnistusvaihe kannattaa ottaa pudentaalipuudutus, ei sattunu/ tuntunu koko ponnistusvaihe yhtään vaikeelta tai kivuliaalta ja siit sai lisärohkeutta.