Kaksi Suomea

Meillä on tällä hetkellä kaksi Suomea, on moderni keskustajohtoinen edistyksellinen Suomi ja patavanhoillinen persuuntunut demarivetoinen Suomi, jotka molemmat mahtuu tälle alkavalle vuosituhannelle.

Otan tässä esille kaksi kuvaavaa esimerkkiä erilaisesta Suomesta, joilla on ratkaiseva merkitys suomalaisten menestymisen kannalta. Maailmanlaajuinen lama koetteli rahamarkkinoita erittäin rajulla tavalla, joista pintalaineet löi osin Suomeenkin, mutta tällä kertaa selvisimme viisaiden päätösten takia säikähdyksellä.
Sen sijaan lähes kaikki Euroopan sosialistijohtoiset maat joutuivat tiukille leväperäisen talouden hoidon johdosta ja Suomi joutui muiden porvarihallitusten mukana tukemaan mm. Kreikkaa, joka ajautui syvimmälle talouskurimuksessaan. Toimenpiteillä näyttää olleen positiivinen vaikutus rahamarkkinoiden rauhoittumisessa ja korot ovat edelleen historian alhaisimmalla tasolla.

Kuinka ollakaan persuuntunut SDP itse emäpuolueensa Perussuomalaisten kanssa vastusti Euron pelastamista ja samalla suuren pankkikriisin torjumista raivokkaalla tavalla. Logiikka ja SDP:n motiivit ovat jääneet täysin epäselväksi siitä, miksi suomalaisia asunnon omistajia, lapsiperheitä, teollisuutta, yrittäjiä ja muita vastaavia tahoja ei olisi pitänyt puolustaa uhkaavalta katastrofilta.

Toinen esimerkki modernista ja patavanhoillisesta Suomesta on ilmastopolitiikka.
Keskustajohtoisen porvarihallituksen ilmastopolitiikka lähtee kansainvälisistä sopimuksista, joilla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
Hallitus on tehnyt päätöksiä edistää biopolttoaineiden käytön lisäämistä EU:n määrittelemälle tasolle 38% energian kulutuksessa. Samoin on tehty päätös rakennusluvan myöntämiselle kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle valmistumassa olen viidennen ydinvoimalan lisäksi.
Kaikilla näillä ratkaisuilla on tavoitteena päästä kivihiilestä kokonaan erilleen ja myös maakaasun määrää on syytä tarkastella kriittisesti.

Ainoa patavanhoillinen puolue joka vastustaa näitä kaikki toimenpiteitä on SDP, muilta oppositiopuolueilta tulee hajanaista tukea hallituksen politiikalle. Maakaasu, joka on nauttinut erityiskohtelua Kekkosen ajoista lähtien on edelleen SDP:n ja NKP:n yhteisen YYA-sopimuksen mukainen velvoite, jota ei voi purkaa.
Myös Maakaasu-Lipponen on tätä mieltä.
Jos hallitus haluaa siihen kajota, niin Heinäluoman mielestä kyseessä on kapitalismin surkea epäonnistuminen ja puolue on valmis taistelemaan YYA-sopimuksen puolesta vaikka joukkovoimalla.
Heinäluoma mielipiteineen asettuu suuren idolinsa Fidel Castron kanssa samaan talousoppiin, jossa kapitalismi ei kasvata kansalaisten hyvinvointia.
55452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Eipä juuri parempaa vitsiä voisi murjaista kuin että kepu on moderni ja edistyksellinen!

Hauskuttamisesi olisi vieläkin tehokkaampaa, jos suomenkielesi olisi virheettömämpää. Kirjalliselta hauskuttajalta on odotettava sivistyneisyyttä, kukapa moukalle nauraisi, paitsi toinen moukka. Pieni vinkki aluksi: jos subjekti on monikossa, myös predikaatin täytyy olla monikossa. Ei siis ”molemmat mahtuu” vaan molemmat mahtuvat, ei ”pintalaineet löi” vaan pintalaineet löivät, jne. Eikä ”tiukille” vaan tiukoille.

Surkean energiaveropäätöksen kiitteleminen ei kyllä naurata, eikä se päätös naurata enää hallituspuolueitakaan, jotka joutunevat sen perumaan.

Eikä Fidel Castron nimeäminen Heinäluoman esikuvaksi huvita liioin muita kuin kenties jotakin historian tuntemuksesta täysin osattomaksi jäänyttä moukkaa; jokainen hiemankin sivistynyt tuntee historiaa sen verran, että tietää kommunismin ja sosialidemokratian olevan toisilleen pahimmat viholliset. Maalaisliitto sen sijaan tukeutui aina vahvasti kommunisteihimme kuten Neuvostoliittoonkin.

Ihmisten nimittely nimiä vääntelemällä tai liikanimiä heille antamalla on myös hyvin sivistymätöntä. Maakaasu-Lipponen tuo mieleeni yhden kirjoittajan täältä, jolla on monta rekisteröityäkin nimimerkkiä ja kirjoittelee vielä enemmän rekisteröitymättömänä, yhtä sivistymättömänä aina.

Äänestä
  • Olen säännönmukaisesti pitänyt kiinni siitä ajatuksesta, että kirjoitusvirhe on pienempi virhe kuin asiavirhe, johon itse kompastuit heti aamutuimaan. Myöskään pilkunnussijan maine ei tuo sinulle yhtään ansioristiä lisää galvanoidusta pellistä tehtyjen horoskooppimerkkien lisäksi. Vanhat natsat voit polkaista kuin tupakan tumpin saappaan alla, niille ei ole enää käyttöä.

    Tarkoitukseni ei ollut naurattaa sinua vaan kertoa hallituksen toimenpiteistä vs. patavanhoillinen persuuntunut SDP.
    Mikäli Lipponen on vielä tänä aamuna Lipponen ja Heinäluoma still Heinäluoma, niin luultavasti niemenväärennystä ei ole tapahtunut.

    Liikanimien käyttö on tällä saitilla maantapa sivistyksen tasosta riippumatta ja esimerkiksi sinun kansakoulupohjainen sivistystaso ei aiheuta suuria väristyksiä kenenkään mielissä, etkä mene ansioillasi juuri kenenkään keskustalaisen kirjoittajan ohi, ehkä näiden peniskulttuuria ylläpitävien kanssa painit samassa sarjassa yleistietosi ja kirjoitustaitosi kanssa.

    Äänestä

  • Vahva-kepulainen kirjoitti:

    Olen säännönmukaisesti pitänyt kiinni siitä ajatuksesta, että kirjoitusvirhe on pienempi virhe kuin asiavirhe, johon itse kompastuit heti aamutuimaan. Myöskään pilkunnussijan maine ei tuo sinulle yhtään ansioristiä lisää galvanoidusta pellistä tehtyjen horoskooppimerkkien lisäksi. Vanhat natsat voit polkaista kuin tupakan tumpin saappaan alla, niille ei ole enää käyttöä.

    Tarkoitukseni ei ollut naurattaa sinua vaan kertoa hallituksen toimenpiteistä vs. patavanhoillinen persuuntunut SDP.
    Mikäli Lipponen on vielä tänä aamuna Lipponen ja Heinäluoma still Heinäluoma, niin luultavasti niemenväärennystä ei ole tapahtunut.

    Liikanimien käyttö on tällä saitilla maantapa sivistyksen tasosta riippumatta ja esimerkiksi sinun kansakoulupohjainen sivistystaso ei aiheuta suuria väristyksiä kenenkään mielissä, etkä mene ansioillasi juuri kenenkään keskustalaisen kirjoittajan ohi, ehkä näiden peniskulttuuria ylläpitävien kanssa painit samassa sarjassa yleistietosi ja kirjoitustaitosi kanssa.

    Sulta on tainnut jäädä kiertokoulukin kesken.

    Äänestä

  • boms kirjoitti:

    Kieliopillisesti sulta sana kirjoitetaan sinulta! Sivumennen sanottuna sinulta on tainnut jäädä sepalus auki. Tarkista ennen ulos lähtöä!

    ole valittu palstan kylähulluksi.

    Äänestä

  • 3+16 kirjoitti:

    ole valittu palstan kylähulluksi.

    Sinun kannatus kylähulluksi nousee kohisten, kylähullulta vaadittava penismassi hankittu, pisteitä kasassa jo 19 kun lopullinen valinta edellyttää 21 pistettä.

    Äänestä

  • 3+16 kirjoitti:

    ole valittu palstan kylähulluksi.

    kyllä se on kapi valittu palstan kylähulluksi

    Äänestä

  • Vahva-kepulainen kirjoitti:

    Sinun kannatus kylähulluksi nousee kohisten, kylähullulta vaadittava penismassi hankittu, pisteitä kasassa jo 19 kun lopullinen valinta edellyttää 21 pistettä.

    kapi hankkinut jo 99 pistette eli valittu kylähulluksi.

    Äänestä

ristiriita vallitsee sanojen moderni, edistyksellinen ja keskustajohtoinen välillä. Kepuhan on kaikenlaisen edistyksen ja modernismin täydellinen vastakohta. Mutta ymmärrän, että halusit tässä kohdin vähän vitsailla.

Emme suinkaan päässeet finanssikriisin tuomasta lamasta säikähdyksellä. Suomen BKT sukelsi paljon syvemmälle kuin monissa muissa Euroopan maissa. Ei tämä hallituksen vika ole, vaan se johtuu siitä, että vientiteollisuuden paino on meillä niin suuri. Ja niin on hyväkin olla, sillä talouden hyvinä aikoina se on Suomelle eduksi. Finanssikriisi ei yltänyt Suomen rahalaitoksiin, koska olimme onneksi ottaneet opiksi 199-luvun alun omasta kriisistämme. Vakavaraisuus oli hyvä ja riskienhallinta kunnossa.

Julkinen talous oli myös hyvässä kunnossa, mistä valtionvarainministeri Katainen antoi rehdisti kiitosta Lipposen hallituksille eli lähinnä Paavo Lipposelle ja Sauli Niinistölle sekä tottakai myös Vanhasen ykköshallituksen valtionvarainministereille. Julkisen talouden uudelleen velkaantuminen alkoi vasta finanssikriisin jälkeen, mutta se on tietysti ymmärrettävää.

Tiukoille joutuneista maista esim. Kreikka ja Italia eivät ole mitään sosialistijohtoisia maita. Näissä eteläisen Euroopan maissa talouspolitiikka on ollut leväperäistä hallituksen väristä riippumatta. Pohjoismaissa suurin katastrofi on koettu Islannissa. Minkähän värinen hallitus siellä mahtoi olla?

Krokojen historiallinen alhaisuus johtuu tietysti taloustilanteesta. Alhaisuus kertoo siitä, että taloudessa ei mene kovin hyvin. Euron korkotaso ei puolestaan määräydy meillä Suomessa. Olisi mukava, kun kykenisit pitämään edes perusasiat kunnossa.

Suomen Kreikalle antama tuki oli pakon sanelema järkevä päätös. Tässä kohdin SDPn vastustus oli vastenmielistä ja populistista politikointia. Kovin suurin äänenpainoin ei tämä "edistyksellinen ja moderni" Kepu sitä puolustanut. Kokoomus oli se puolue, joka otti tässä tärkeässä asiassa vastuuta ja sille kuuluu siitä ansio. Päätös oli täysin oikea, tapahtuupa sitten jatkossa mitä tahansa.

Eihän SDP ole vastustanut fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä. SDP on koko ajan kannattanut ydivoiman lisärakentamista. Kepu Pekkarinen sen sijaan puhui 0-1 ydinvoimalan tarpeesta ja Vihreille tarve oli tasan nolla. Vaan kuinkas kävikään. Sekä Vihreät että Pekkarinen söivät sanansa, kun meillä päätettiin kahdesta luvasta. Vihreät saivat hyvitykseksi tuulivoimaratkaisun ja Kepu risupakettinsa.

Tähän liittyvä ratkaisu oli sitten energiaveropäätös, jossa hallitus jostain syystä halusi antaa kivihiilelle ja turpeelle paremmat veroedust kuin maakaasulle. Tämä päätös voi vaikuttaa niin, että ympäristöhaitat lisääntyvät kuten konsulttiyritys Pöyry on laskenut.

Hallituksen ilmastopolitiikka on poukkoilevaa ja poliittista. Siinä yritetään yhdistää erilaisia ideologisia ja taloudellisia etuja. Jos päätöstä olisivat olleet tekemässä yksistään Kokoomus ja SDP, meillä olisi nyt kolme ydivoimalupapäätöstä, muttei minkänlaista turpeen polttoa suosivaa ratkaisua. Turve aiheuttaa suuria päästöjä eikä ole erityisen nopeasti uusiutuva luonnonvara.

Maakaasu ehkä nauttii erityiskohtelua, kun Angela Merkelin johtama Saksa haluaa kovasti maakaasuputken valmistuvan ja kaasun virtaavan Saksaan. Ehkä Merkelin johtama kristillisdemokraattinen hallitus vaan noudattelee Fidel Castron oppeja.

Äänestä
  • Keskusta on kaikkein laajimmin asioita ymmärtävä puolueorgaani. En väitä sitä virheettömäksi, mutta tarjolla olevista mahdollisista paras.
    Tulevaisuutta ajatellen näkymä on kirkas: Globaalin ahmimisen on loputtava aika nopeasti. En kuitenkaan usko poliitikkojen tekevän päätöksiä kuin vasta vähän ennen tuhoa.
    Jos ihmisillä vielä jotakin päässä liikkuu, on johtopäätös selvä: Paluu hallitusti elämisen paikallistasoille, niine reunaehtoineen, joita alue tarjoaa. Keskusta pystyy tuohonkin muutokseen tarvittaessa vastaamaan.

    P.S. Merkel , Pöyry yms sählääjät ovat itsekkyytensä ja kapea-/lyhytkatseisen itsekkyytensä vuoksi pikemminkin tuhon edistäjiä kuin hidastajia. Tekniikka ei enää voi mitään tarvitaan totaalinen suunnanmuutos!

    Äänestä

  • ...opastamaan tuota vitsailevaa avaajaa tosiasioilla. Itse en viitsinyt niin tehdä, kun ajattelin, ettei tuolla humoristilla ole vastaanottokykyä sellaisille. Sinulla näkyy olevan enemmän uskoa ihmiseen. Siitä tunnustus!

    Äänestä

  • Paavo Väyrynen kertoi eräässä haastattelussa, että mielipiteissä pitää pyrkiä esittämään täsmällisiä faktoihin perustuvia lausuntoja. Huomio kiinnittyy sinun MPP epämääräisiin tulkintoihin ja suoranaisiin virhearviointeihin lähes perä perää. Uskottavuus turinoiltasi menee jo ensimmäisen lauseen jälkeen ja loppua kohden turinat muuttuvat epämääräisen söperryksen sekamelskaksi.

    Sotkit kuin huono kokki energiaverotuksen avaukseeni, joka käsitteli ainoastaan tulevan energiaratkaisun kokonaisuutta ilmastopolitiikan sisältönä. Huono kokki tärvelee hyvätkin raaka-aineet tietämättömyyttään ja lopputulos on syömäkelvotonta hapankaalia.

    Veroratkaisujen lopullinen sisältö on vielä auki mutta niiden sisältö valmistuu vielä syyskuun aikana. Suuria muutoksia Kataisen mukaan ei ole odotettavissa, pieniä viilauksia mahdollisesti tehdään lisäselvityksien pohjalta. Energiaverotuksen uudistus oli tiedossa jo vuoden alussa kun työnantajien Kelamaksut poistui. Yksityiskohtien hiominen suuressa kokonaisuudessa ei ole yksinkertainen juttu ja luultavaa on, että tämänkin jälkeen siihen puututaan sisällön osalta vielä monta kertaa.

    Kataisen johtaman ministeriön tarkoituksena on ollut kannustaa työntekoa työnverotusta hillitsemällä ja vastaavasti lisätä kulutusveroja. Energiaverotuksen kasvattaminen on suoraan poliittinen päätös pyrkimyksille laajentaa verotuspohjaa. Valtion talouden tarvitsemat miljardit eivät tule kiristämällä rikkaiden verotusta, siihen tarvitaan laajempi verotuspohja, joka koskee kaikki kansalaisia kykyjensä mukaan.
    Katainen on luvannut antaa kaikista heikoimmille, kuten Kapi, Mielipidepankki ja muutamille muille taloudelliset kyynäräsauvat selviytyä omista taloudellisista vaikeuksista.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    ...opastamaan tuota vitsailevaa avaajaa tosiasioilla. Itse en viitsinyt niin tehdä, kun ajattelin, ettei tuolla humoristilla ole vastaanottokykyä sellaisille. Sinulla näkyy olevan enemmän uskoa ihmiseen. Siitä tunnustus!

    Mene vaan kapi sinne omaan boksiin keskustelamaan anustapeista sivistyneiden "älykköjen" kanssa. Siellä olet vertaistesi joukossa.

    Äänestä

  • Vahva-kepulainen kirjoitti:

    Paavo Väyrynen kertoi eräässä haastattelussa, että mielipiteissä pitää pyrkiä esittämään täsmällisiä faktoihin perustuvia lausuntoja. Huomio kiinnittyy sinun MPP epämääräisiin tulkintoihin ja suoranaisiin virhearviointeihin lähes perä perää. Uskottavuus turinoiltasi menee jo ensimmäisen lauseen jälkeen ja loppua kohden turinat muuttuvat epämääräisen söperryksen sekamelskaksi.

    Sotkit kuin huono kokki energiaverotuksen avaukseeni, joka käsitteli ainoastaan tulevan energiaratkaisun kokonaisuutta ilmastopolitiikan sisältönä. Huono kokki tärvelee hyvätkin raaka-aineet tietämättömyyttään ja lopputulos on syömäkelvotonta hapankaalia.

    Veroratkaisujen lopullinen sisältö on vielä auki mutta niiden sisältö valmistuu vielä syyskuun aikana. Suuria muutoksia Kataisen mukaan ei ole odotettavissa, pieniä viilauksia mahdollisesti tehdään lisäselvityksien pohjalta. Energiaverotuksen uudistus oli tiedossa jo vuoden alussa kun työnantajien Kelamaksut poistui. Yksityiskohtien hiominen suuressa kokonaisuudessa ei ole yksinkertainen juttu ja luultavaa on, että tämänkin jälkeen siihen puututaan sisällön osalta vielä monta kertaa.

    Kataisen johtaman ministeriön tarkoituksena on ollut kannustaa työntekoa työnverotusta hillitsemällä ja vastaavasti lisätä kulutusveroja. Energiaverotuksen kasvattaminen on suoraan poliittinen päätös pyrkimyksille laajentaa verotuspohjaa. Valtion talouden tarvitsemat miljardit eivät tule kiristämällä rikkaiden verotusta, siihen tarvitaan laajempi verotuspohja, joka koskee kaikki kansalaisia kykyjensä mukaan.
    Katainen on luvannut antaa kaikista heikoimmille, kuten Kapi, Mielipidepankki ja muutamille muille taloudelliset kyynäräsauvat selviytyä omista taloudellisista vaikeuksista.

    17.10.-94 IS:
    ”- Ei sitä selvänä voi pitää. Jäsenyyden toteutuminen ei ole varmaa tämän tuloksen valossa, Väyrynen puolestaan protestoi.”
    - - -
    - Jos Ruotsin kansa sanoo ei, eduskunta hylkää jäsenyyden. Jos Ruotsi sanoo kyllä, eduskunta ehkä hyväksyy Suomen EU-jäsenyyden, kuului Väyrysen huikein analyysi.”

    ”He sanovat (kansanedustajista) EU:lle ei:
    kepu:
    Aittoniemi Sulo
    Koistinen Annikki
    Röntynen Kalle
    Vihriälä Jukka
    Viljanen Pekka
    Vuorensola Markku
    Väyrynen Pavo
    - - -
    komm:
    Astala Heli
    Laakso Jaakko
    Laine Ensio
    Tennilä Esko-Juhani”

    17.10.-94 IL:
    - - -
    ”Kansa vastaisi kyllä hänen vimmatusta vastustamisestaan huolimatta. Hän kiersi maata ristiin rastiin kuin presidentinvaalien alla, myi ei-rintamerkkejä muovikassistaan ja teki sitä, mitä hän parhaiten osaa: puhui ja puhui ja puhui... missä tahansa milloin vain.”
    - - -
    ”Kun presidentti Martti Ahtisaari puhuu tvssä, että vaalitulos sitoo presidenttiä ja eduskuntaa, Väyrynen vänkää heti vastaan:
    - Ei tietenkään sido. Tämähän oli neuvoa antava kansanäänestys.
    - Äänestän joka tapauksessa eduskunnassa vastaan.”
    - - -
    ”Joudut tämän jälkeen hakemaan luottamuksen entistä enemmän kansan keskuudesta.
    - Niin voi sanoa, että olen entistä enemmän riippuvainen kansan luottamukseta, mutta uskon, että sitä on.
    - Itse asiassa olen varma, että toimintani tässä kysymyksessä on vain lujittanut kansan uskoa itseeni.”
    - - -
    ”Etkö todella pelkää, että tappio merkitsee poliittista tuhoasi?
    Väyrynen:
    -En tuhoutunut, vaan päinvastoin he, jotka ajoivat tämän ratkaisun läpi, ovat vielä vaikeuksissa.
    -Ihmiset ovat jo ensi vuonna pettyneitä ja vihaisia, kun EU-jäsenyyden haitat näkyvät ja he suuntaavat vihansa tämän hankkeen läpi ajajiin.”

    Äänestä

  • Näissä asioissa meillä ei ole suurta erimielisyyttä. Kokoomuksen ja SDP:n hallitus olisi epäilemättä hoitanut energiapolitiikan toisin. Mutta kun siinäkin hallituksessa olisivat epäilemättä olleet vihreät mukana, niin ehkä kolmas ydinvoimala olisi jäänyt odottelemaan rakennuslupaansa niin kuin nytkin ja uusiutuvien energiamuotojen - tuulen, bieonergian ja muiden - kehittämiseen olisi panostettu myös.

    Verokohtelu olisi varmaan ollut toisenlaista, sillä maakaasun yht'äkkinen ja kova veronkorotus ei tunnu minustakaan kovin viisaalta, kun ajatellaan paljonko maakaasun jakelun edellyttämän infran rakentamiseen on investoitu. Tämä verotemppu lienee Pekkarisen sulle-mulle -politikoinnin tulos, jolla rahoitettiin risupaketin keveämpi verokohtelu.

    Äänestä

  • Transit_mies kirjoitti:

    Näissä asioissa meillä ei ole suurta erimielisyyttä. Kokoomuksen ja SDP:n hallitus olisi epäilemättä hoitanut energiapolitiikan toisin. Mutta kun siinäkin hallituksessa olisivat epäilemättä olleet vihreät mukana, niin ehkä kolmas ydinvoimala olisi jäänyt odottelemaan rakennuslupaansa niin kuin nytkin ja uusiutuvien energiamuotojen - tuulen, bieonergian ja muiden - kehittämiseen olisi panostettu myös.

    Verokohtelu olisi varmaan ollut toisenlaista, ellei sitä olisi esittänyt Jyrki Katainen.
    Kelamaksujen poistotemppu piti jotenkin rahoittaa ja Jyrki keksi tällä kertaa tämän keinon.

    Äänestä

  • Katainen kirjoitti:

    Verokohtelu olisi varmaan ollut toisenlaista, ellei sitä olisi esittänyt Jyrki Katainen.
    Kelamaksujen poistotemppu piti jotenkin rahoittaa ja Jyrki keksi tällä kertaa tämän keinon.

    Valtionvarainministeri on aina se, joka esittelee hallituksen veroesitykset.

    Kelamaksujen poisto ei muuten ollut mikään temppu, vaan lamasta ylimenon helpottamiseksi tehty, hyvin viisas toimenpide. Ensisijainen syy kelamaksun poistoo n oli julkinen talous, eli kuntien verotulojen raju pudotus, kun vientiteollisuus sukelsi lamaan. kunnathan ovat Suomen suurin työllistäjä eli myös suurin kelamaksun maksaja.

    Kun kelamaksu poistettiin, niin kuntien palkanmaksukyky parani vastaavasti ja kunnat säästyivät lomautuksilta, leikkauksilta ja irtisanomisilta. sama lääke toimi tietysti myös lamasta kärsivien yritysten tilan helpottamiseksi.

    kelamaksun poisto oli erittäin viisas toimenpide. Sen olisivat demaritkin tehneet, vaikka sitä nyt vastustavat niin kuin vastustavat oppositiossa ihan kaikkea muutakin, mitä hallitus sanoo ja tekee.

    Jos hallitus sanoisi, että nyt on syksy, niin sdp väittäisi siinäkin, että hallitus on väärässä. Näin surkeaksi on mennyt sdp:n politikointi.

    Äänestä

  • Vahva-kepulainen kirjoitti:

    Mene vaan kapi sinne omaan boksiin keskustelamaan anustapeista sivistyneiden "älykköjen" kanssa. Siellä olet vertaistesi joukossa.

    Ja mukaan keskusteluun tulivat myöskin anustapit. Mitä keskustelut olisivat ilman anustappeja? Eivät yhtään mitään, ja senpä takia jokainen matalaotsa onkin tuon ihmeellisen tapin omaan puheenvuoroonsa liittänyt. Mainitsemalla anustapin keskustelun taso nousee uuteen korkeuteen.

    Vahva-kepulainen kirjoitti ensin "vahvaa asiaa", mutta jo seuraavissa puheenvuoroissaan sortuikin anustappiviihteeseen. Valitettavasti Vahva-kepulainen vain näyttää oman keskustalaisen sivistyksensä heikon tason, kun liittää perälelut ja peniskulttuurit omiin kirjoituksiinsa. No, kukin tyylillään.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    ...opastamaan tuota vitsailevaa avaajaa tosiasioilla. Itse en viitsinyt niin tehdä, kun ajattelin, ettei tuolla humoristilla ole vastaanottokykyä sellaisille. Sinulla näkyy olevan enemmän uskoa ihmiseen. Siitä tunnustus!

    tukki itsensä toisen ruokalautaselle.
    Itse en viitsinyt niin tehdä...
    Kysyn vaan, että millä kyvyillä olisit edes moiseen pystynyt?

    Kaasua lisää, huutaa demarit, koskapa pääkonttorinsa niin määrää tekemään.
    Ei Lipposta olisi otettu kaasuhommeleihin mukaan, jos ei demarit olisi venäjäjohtoinen.

    Joku väittää, että kommarit ja demarit ovat pahimpia vihamiehiä keskenään.
    Tuotakin on jotenkin vaikea käsittää, kun syövät kuitenkin samalta, eli SAK:n lautaselta.
    Venäjältä molemmat puolueet on Suomeenkin tulleet, ja punaporvarit on Venäjällä saaneet vallan vietyä kommunisteilta, ja niin on käynyt Suomessakin, ja siksipä demarikommarit ovatkin lähteneet Soinin kelkkaan uuskommaridemaripersuihin
    Kaikki viisaat ja demokratiaa kannattavat vasemmistolaiset hylkäävät demarit.

    Demarit ovat punaporvareita.

    Arhinmäki saa sulkea oven lähtiessään. SAK lopettaa heidän ruokkimisen pikapuoliin.

    Äänestä

  • Butt Plug kirjoitti:

    Ja mukaan keskusteluun tulivat myöskin anustapit. Mitä keskustelut olisivat ilman anustappeja? Eivät yhtään mitään, ja senpä takia jokainen matalaotsa onkin tuon ihmeellisen tapin omaan puheenvuoroonsa liittänyt. Mainitsemalla anustapin keskustelun taso nousee uuteen korkeuteen.

    Vahva-kepulainen kirjoitti ensin "vahvaa asiaa", mutta jo seuraavissa puheenvuoroissaan sortuikin anustappiviihteeseen. Valitettavasti Vahva-kepulainen vain näyttää oman keskustalaisen sivistyksensä heikon tason, kun liittää perälelut ja peniskulttuurit omiin kirjoituksiinsa. No, kukin tyylillään.

    Viittasin tuolla edellisellä kirjoituksella kapin hengenheimolaisten seremoniamenoihin, joihin kapi esittää kutsun lähes päivittäin. Henk. koht. en astu siihen kirkkoon.

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    17.10.-94 IS:
    ”- Ei sitä selvänä voi pitää. Jäsenyyden toteutuminen ei ole varmaa tämän tuloksen valossa, Väyrynen puolestaan protestoi.”
    - - -
    - Jos Ruotsin kansa sanoo ei, eduskunta hylkää jäsenyyden. Jos Ruotsi sanoo kyllä, eduskunta ehkä hyväksyy Suomen EU-jäsenyyden, kuului Väyrysen huikein analyysi.”

    ”He sanovat (kansanedustajista) EU:lle ei:
    kepu:
    Aittoniemi Sulo
    Koistinen Annikki
    Röntynen Kalle
    Vihriälä Jukka
    Viljanen Pekka
    Vuorensola Markku
    Väyrynen Pavo
    - - -
    komm:
    Astala Heli
    Laakso Jaakko
    Laine Ensio
    Tennilä Esko-Juhani”

    17.10.-94 IL:
    - - -
    ”Kansa vastaisi kyllä hänen vimmatusta vastustamisestaan huolimatta. Hän kiersi maata ristiin rastiin kuin presidentinvaalien alla, myi ei-rintamerkkejä muovikassistaan ja teki sitä, mitä hän parhaiten osaa: puhui ja puhui ja puhui... missä tahansa milloin vain.”
    - - -
    ”Kun presidentti Martti Ahtisaari puhuu tvssä, että vaalitulos sitoo presidenttiä ja eduskuntaa, Väyrynen vänkää heti vastaan:
    - Ei tietenkään sido. Tämähän oli neuvoa antava kansanäänestys.
    - Äänestän joka tapauksessa eduskunnassa vastaan.”
    - - -
    ”Joudut tämän jälkeen hakemaan luottamuksen entistä enemmän kansan keskuudesta.
    - Niin voi sanoa, että olen entistä enemmän riippuvainen kansan luottamukseta, mutta uskon, että sitä on.
    - Itse asiassa olen varma, että toimintani tässä kysymyksessä on vain lujittanut kansan uskoa itseeni.”
    - - -
    ”Etkö todella pelkää, että tappio merkitsee poliittista tuhoasi?
    Väyrynen:
    -En tuhoutunut, vaan päinvastoin he, jotka ajoivat tämän ratkaisun läpi, ovat vielä vaikeuksissa.
    -Ihmiset ovat jo ensi vuonna pettyneitä ja vihaisia, kun EU-jäsenyyden haitat näkyvät ja he suuntaavat vihansa tämän hankkeen läpi ajajiin.”

    Sinä homo et osaa muuta kuin kopioida museoaikaisiajuttuja viime vuosituhannelta.

    Äänestä

  • Transit_mies kirjoitti:

    Näissä asioissa meillä ei ole suurta erimielisyyttä. Kokoomuksen ja SDP:n hallitus olisi epäilemättä hoitanut energiapolitiikan toisin. Mutta kun siinäkin hallituksessa olisivat epäilemättä olleet vihreät mukana, niin ehkä kolmas ydinvoimala olisi jäänyt odottelemaan rakennuslupaansa niin kuin nytkin ja uusiutuvien energiamuotojen - tuulen, bieonergian ja muiden - kehittämiseen olisi panostettu myös.

    Verokohtelu olisi varmaan ollut toisenlaista, sillä maakaasun yht'äkkinen ja kova veronkorotus ei tunnu minustakaan kovin viisaalta, kun ajatellaan paljonko maakaasun jakelun edellyttämän infran rakentamiseen on investoitu. Tämä verotemppu lienee Pekkarisen sulle-mulle -politikoinnin tulos, jolla rahoitettiin risupaketin keveämpi verokohtelu.

    ..kokkarin päässä.
    >"Verokohtelu olisi varmaan ollut toisenlaista, sillä maakaasun yht'äkkinen ja kova veronkorotus ei tunnu minustakaan kovin viisaalta, kun ajatellaan paljonko maakaasun jakelun edellyttämän infran rakentamiseen on investoitu. Tämä verotemppu lienee Pekkarisen sulle-mulle -politikoinnin tulos..>"
    Totuushan on , että hallituksen sisällä nimen omaan juuri Pekkarinen vastusti mielestään liian rajua maakaasuvero esitystä, mutta joutui taipumaan Kataisen tahtoon asiassa. Hallitus korjasi esitystään myöhemmin juuri siihen suuntaan mitä Pekkarinen oli esittänyt.
    Se saattaa KAKO-fanista kuulostaa "HIENOLTA" ääniefektiltä kun saa ulostaa valheitaan, kuin hevonen aamupaskaansa sameaan veteen.
    No sattuuhan sitä, sillä päästihän Katainenkin sammakoita suustaan(HEVON PASKOJA) , samoin kuin Urpilainen, joka ei muistanut, että vuodessa on 12 kuukautta.

    Äänestä

  • NO niin..,, kirjoitti:

    Olisi mukava saada jokin linkki sellaiseen lausuntoon, jossa Pekkarinen olisi vastustanut maakaasun verotusta ennen hallituksen budjetin julkistamista.

    Äänestä

"Meillä on tällä hetkellä kaksi Suomea, on moderni keskustajohtoinen edistyksellinen Suomi.."

Äänestä

Persuuntunut sdp on minusta ika osuvasti sanottu. Sellaista ne vaalit taas aiheuttavat. Persujen kasvanut kannatushan on pois osaksi korpikommunisteilta, eli kepulta ja pöäöasiassa sdp:ltä, kun SAK:n jäsenistäkin jo 10-15% on valmis äänetämään persuja.

Demareiden puoluetoimisto on tämän jo julkaisemattomissa tutkimuksissaan selvittänyt ajat sitten, vastasihan Heinäluoma aikoinaan myös SAK:n tutkimustoiminnasta. Niinpä on hyvin selvää, että Heinäluoma on kääntänyt demareiden linjan piirun verran perussuomalaisen ihmisen suuntaan ryhtymällä laulamaan duettoa Timo Soinin kanssa siitä, miten maahanmuuttoa on rajoitettava, miten Kreikan holtitonta taloutta ei saa maksattaa suomalaisilla ja miten eläkkeet on jätettävä koskematta.

Vaaleissa muuten nähdään, miten persuuntunut sdp jää esikuvansa jalkoihin, koska plagiaattia ei kukaan pidä alkuperäisen veroisensa.

Keskustalle taitaa puolen vuoden päästä käydä sittenkin hyvin, jos koleerinen Heinäluoma jatkaa nykylinjaansa persujen aisankannattajana.

Äänestä
  • Aika hyvä tuo "Persuuntunut sdp". Heh heh :-)))

    Äänestä

  • "Persujen kasvanut kannatushan on pois osaksi korpikommunisteilta, eli kepulta" Heh heh.

    Äänestä

  • :-/ kirjoitti:

    Aika hyvä tuo "Persuuntunut sdp". Heh heh :-)))

    Aika hyvä tuo "Persuuntunut sdp".

    Äänestä

  • Persuille menneet äänet on pois Kokoomuikselta, Deamreilta ja vihreiltä.

    Perusjen ja keksusatn kannatus on nousussa.

    Samaan iakaan kanatus laskee Kokomiusessa, Demareissa ja vihreissä.

    Perusjen kannatus nousee juuri saman verran kuin nuo kolme menettävät kannatustaan,

    Äänestä

  • ei oikein täsmää!

    Viimeisissä kuudessa kannatus mittaiksissa on kannatus laskenut.

    Kokoomuksella
    Demareilla
    Vihreillä

    Samaan aikaan kannatustaan on jostaneet

    Perussuomalaiset
    Keskusta

    Millä perusteella sinä päättelet siis että Keksustasta olisi menettänyt kannatustaan perussuomalislle?

    Todellisuudessa Perususomalaisiin VUOTAA

    Kokoomus kannatus alskenut noin 2%-yksikköä (24:stä 22:teen)
    Sosialidemokraatit kannatus laskenut 1,5%-yksikköä (21,5:stä -20:neen)
    Vihreät kannatus alskenut 2%-yksikköä (12:sta-10:neen)
    Lisäksi Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit ovat nenettäneet kannnatustaan.

    Samaan aikaan persruomalisten kannatus on nousuut 5%-yksikköä. (7-12)

    Samaan aikaan Keskusta on nostanut kannatustaan 1,5%-yksikköä (18,5-20)

    Ylen Toimittajakaan Ei enää uutisoidessaan väittänyt että Keskusta menettäisi kannatustaan Persuille.

    Eli haeppa sinäkin uusi versio tuosta olettamuksesta.

    Nyt siis jaetaan uudelleen pääasiassa opposition keskeitä kannatusjakoa ja lisäksi Kokoomus menettää oppositoille kannatustaan. On tietenkin mahdollista sekin että kokoomus menettä myös Keskustalle ja Persuille tulee sieltä muualta oppositiosta , eli Kristillisdemokraateita ja Vasemmistoliitosta.

    Eihän nitä kannatuksen siirtymiä niin tarkaan voi olettaa. Mutta totuus on se että kokommus, Demarit ja Vihreät menettä kannatustaan koko ajan. Persut ja keskusta lisää kannatustaan.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    ei oikein täsmää!

    Kun tutkimuksen virherajat ovat n. 2 %-yksikköä molempiin suuntiin, niin sitä pienemmistä vaihteluista ei juuri kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kokoomuksen kannatushan on heilunut aika lailla tämän 2% vaihteluvälin sisällä.

    Jos tarkastellaan kepua, sdp:tä ja persuja pidemmällä aikavälillä vaikkapa viime eduskuntavaalien tuloksiin verraten, niin minusta on selvää, että sekä kepu että sdp, mutta pääasiassa sdp on menettänyt persuille.

    Pieniähän kannatusmuutokset toki ovat kepulla ja sdp:lläkin, kun vasemmistoliittokin on alamäessä ja %-lukuihin vaikuttaa myös ryhmä muut puolueet

    http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden_kannatusarviot_2010/

    Äänestä

Kuinka ollakaan persuuntunut SDP itse emäpuolueensa Perussuomalaisten kanssa vastusti Euron pelastamista ja samalla suuren pankkikriisin torjumista raivokkaalla tavalla. Logiikka ja SDP:n motiivit ovat jääneet täysin epäselväksi siitä, miksi suomalaisia asunnon omistajia, lapsiperheitä, teollisuutta, yrittäjiä ja muita vastaavia tahoja ei olisi pitänyt puolustaa uhkaavalta katastrofilta.

Toinen esimerkki modernista ja patavanhoillisesta Suomesta on ilmastopolitiikka.
Keskustajohtoisen porvarihallituksen ilmastopolitiikka lähtee kansainvälisistä sopimuksista, joilla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
Hallitus on tehnyt päätöksiä edistää biopolttoaineiden käytön lisäämistä EU:n määrittelemälle tasolle 38% energian kulutuksessa. Samoin on tehty päätös rakennusluvan myöntämiselle kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle valmistumassa olen viidennen ydinvoimalan lisäksi.
Kaikilla näillä ratkaisuilla on tavoitteena päästä kivihiilestä kokonaan erilleen ja myös maakaasun määrää on syytä tarkastella kriittisesti.

Äänestä
  • just noin.

    Äänestä

Aikanaan "modernit" kepulaiset Pekkarinen etunenässä vaativat oppositiossa hurjasti polttoaineveron laskua. Kepun päästessä sitten hallitukseen takki kääntyi ja ei ollut mitään tarvetta/syytä polttoaineveron laskuun.

"Kepulaisen takki kääntyy varjoakin nopeammin". (Vanha maaseudun sanonta).

Äänestä
  • Veropäätöksistä tekee esitykset VVM ja tällä kertaa Jyrki Katainen, joka ainakin vielä iltapäivällä edusti kokoomusta. Katainen poisti alkutalvesta työnantajien Kelamaksut ja kertoi niistä aiheutuvan vajeen valtion talouteen kerättävän energiaveroilla. Polttoaineveroihin ei tullut korotuksia ja siltä osin Pekkarisen linja piti. Kataisen päätös ansaitsee kyllä kiitoksen, se oli hyvin ajoitettu ja oikeaoppinen täsmäase siihen tilanteeseen.

    Demarien takki kääntyi välittömästi hallituksen ovesta ulosmarssin jälkeen kaikissa heidän tekemissä päätöksissä, joissa itse olivat mukana. "Demarin takki kääntyy varjoakin nopeammin" (vanha suomalainen sanonta).

    Muutenkin demarien logiikka kuulostaa naurettavalta energiaverosta keskusteltaessa. Tasaveromalli ei istu millään opilla demarien päähän, bensa-asemilla täytyisi olla eri mittari rikkaille ja köyhille, samoin sähkömittari, joka raksuttaa erihintaista sähköä nukkumalähiön bunkkeriin varallisuudesta riippuen. Hassua eikö totta.

    Mitä itse ilmastomuutoksen torjuntaan ja toimenpiteisiin tulee sen torjumiseksi, niin demarien mielestä kaikki hallituksen jo tehdyt päätökset ovat vääriä. Patavanhoillisilla persuuntuneilla demareilla itsellään ei ole mitään mallia ilmaston muutoksen torjumiseksi, ei mitään.
    Eduskunnassa arvioitiin iltapäivällä demareiden oman ehdotuksen olevan valmis vuoteen 4030 mennessä, joten saamme odotella esitystä ihan rauhassa.

    Kaikkien valistuneiden ihmisten tiedossa on jo pitkään ollut ettei ilmastomuutoksesta johtuvat toimenpiteet tule ilmaiseksi, demarit ovat kuitenkin eri mieltä tästä. Muutos hyväksyttäisiin sillä varauksella, että se maksatettaisiin vain rikkailla. Täytyy ihmetellä demareiden punaniskaisuutta samaan aikaan kun esimerkiksi kehitysmaissakin muutoksen tarve on ymmärretty patavanhoillisia demareita paremmin.

    Kuuba on siinä mielessä meikä-demareita edistyksellisempi maa, siellä on alettu uskoa yksityiseen kapitalismiin ja jakamaan yksilölle vastuuta elämisestään enemmän kuin suomalainen demari haluaisi.
    Vallassa ollessaan demarit eivät tunteneet sääliä köyhää kohtaan, oma napa oli lähempänä kuin köyhän tyhjä vatsa.
    Vaalit ovat ensi keväänä ja demarien juonittelu ja Heinäluoman hiippailu ammattijärjestöjen kabineteissa enteilee juonittelujen sarjaa, jossa kaikki keinot näytetään otettavan käyttöön.
    Sdp emäpuolueensa Perusuomalaisten kanssa ovat liukkailla jäillä, molemmilta puuttuu uskottava vaihtoehto kaikkiin tärkeisiin kysymyksiin.

    Porvarihallitus on syönyt oppositiolta kaikki eväät sosiaalipolitiikassa, energiapolitiikassa, kuntapolitiikassa, ulkopolitiikassa, kaikessa politiikassa. Oppositiolle jää sivustaseuraajan paikka kun porvarienemmistö rynnii hyvin hoidetun talouden ja oikeudenmukaisen politiikan voimalla kohti kevään vaaleja
    Kaikki merkit viittaavat siihen ettemme tarvitse vielä vaalien jälkeen opetella vielä syömään hapankaalikeittoa..

    Äänestä

  • Vahva-kepulainen kirjoitti:

    Veropäätöksistä tekee esitykset VVM ja tällä kertaa Jyrki Katainen, joka ainakin vielä iltapäivällä edusti kokoomusta. Katainen poisti alkutalvesta työnantajien Kelamaksut ja kertoi niistä aiheutuvan vajeen valtion talouteen kerättävän energiaveroilla. Polttoaineveroihin ei tullut korotuksia ja siltä osin Pekkarisen linja piti. Kataisen päätös ansaitsee kyllä kiitoksen, se oli hyvin ajoitettu ja oikeaoppinen täsmäase siihen tilanteeseen.

    Tulisitko kapi suorittamaan oikolukemisen, koska teksti ei ole kieliopillisesti oikein, eikä hienostunutta kirjoitustyyliä?

    heinäluom apoisti varallisuusveron. Vaalit oli alle vuoden päästä siitä. Vaaliohjlemassa Heinäluoma vaati varallisuusveron palauttamista. Joka puheenvuorossa Heinäluoma myös eduskunnassa muistaa sanoa että Varallisuusvero on palautettava.

    Tämä täyskäännös tapahtui puolessa vuodessa.

    Äänestä

Tarkennan sanomaasi sikäli, että historiallisesti porvarillinen Suomi on patavanhoillisin, koska kommunistit ja sosiaalidemokraatit syntyivät sitten vasta vastareaktiona porvareille, tai oikeammin sanottuina kapitalisteille sitten kun nämä olivat keksineet tehtaan köyhän kyykyttämiseksi. Näin ollen koko teollinen, kapitalistinen maailma on ikivanhaa, patavanhoillista porvarismia. Vasemmistolaisuus päinvastoin edusti aikanaan edistyksellisyyttä ja tämän vasemmistolaisen aatteen innoittamana ja suuntaviivoin on saatu aikaiseksi myös nykyaikainen hyvinvointivaltiomme, josta on vielä joitakin merkkejä näkyvissä, vaikka porvarilliset hallitukset ovatkin tehneet parhaansa sen hajottamiseksi.

Ja jos porvarillinen meno jatkuu, niin hyvinvointivaltiolle käy kuin muinoiselle Neuvostoliitolle. Se kuopataan.On peräti kyseenalaista, onko meillä enää mitään hyvinvointivaltiota olemassakaan. Valtio ja kunnat ovat muuttuneet käytännöllisesti katsoen tehtaiksi, joissa sovelletaan samaa liikkeenjohdon logiikkaa kuin missä tahansa tehtaassa, makkaratehdas mukaan lukien. Siksi kuulostaa suorastaan kornilta, kun finanssiministeri perustelee säästö- ja leikkauspuheitaan sillä, että nämä kurjistukset tehtäisiin muka hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Tätä pelastamista on kumminkin tehty jo vuosikymmeniä ja koko ajan vain syömällä juuri sen hyvinvointivaltion perustuksia. Jo nythän käydään huutokauppaa siitä, kuka hoitaa vanhuksia ja sairaita halvimmalla. Siitä pitää järjestää jopa tarjouskilpailu. Miten tämä nyt sitten poikkeaa entisaikojen ihmishuutokaupasta?

Kapitalismi, porvarismi on itse asiassa sama asia kuin länsimainen uskonto. Jo Max Weber -vainaa aikoinaan kirjoitti osuvasti kapitalismin ja protestanttisen etiikan pyhästä allianssista. Meilläkin moni kirkkoherra suorastaan sinertää, harvempi kirkkoherra edes näyttää punaiselta. Ennen muinoin sentään jumala sääti lait, antoi tarvittavat kymmenen käskyä, mutta tämähän ei porvareille suinkaan riitä, vaan porvarillisen eduskunnan pitää puuttua asiaan ja säätää ihan omasta päästään kansalaista koskevia lakeja, jopa niin, että että ne käyvät jopa ristiin jumalallisen järjestyksen kanssa.

Siinä suhteessa olen samaa mieltä, että Keskusta tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon voimansa menettäneen vasemmiston ja patavanhoillisen porvariston tilalle. Keskusta edustaa luonnonmukaista, alkupeäistä ja innovatiivista lähestymistapaa asioihin. Sekä kommunismi että kapitalismi edustavat tehtaassa syntynytta ideologiaa ja sehän ei jo lähtökohdiltaankaan ole kovin maailmoja syleilevä. Pimeään verstashuoneeseen ei aurinko ole koskaan päässyt paistamaan juurikaan. Tai jos joskus paistaakin, niin sillä ei ole juuri merkitystä. Riisto onnistuu hyvin pimeässäkin. Oikeastaan jopa paremmin, kun se ei näy.

Äänestä
  • Ex-pääministeri: Anneli Jäätteenmäki
    18.6.2003 Yle Teksti-TV ”Manninen: Jäätteenmäki pyysi tietoja
    Presidentin neuvonantaja Martti Manninen sanoo, että pääministeri Anneli Jäätteenmäki pyysi häneltä tietoja Irak-keskusteluista.
    Jäätteenmäki otti minuun yhteyttä ennen ensimmäistä vaalikeskustelua ja pyysi tapaamista, Manninen sanoi STT:lle.
    Mannisen mukaan Jäätteenmäki oli kiinnostunut Irak-aineistosta ja antoi hänelle salaisen faksinumeronsa.
    Jäätteenmäki sanoi tänään eduskunnalle, ettei hän ollut pyytänyt tietoja ja että Mannisen lähettämät faksit tulivat hänelle yllätyksenä.”
    18.6.2003 ”Jäätteenmäki pyytää eroa pääministerin tehtävistä"

    Äänestä

  • vihreät, joiden Niinistö näyttää olevan umpitollo, tai punaporvaridemari, joka näytti tyhmyytensä sanomalla, jotta tottakai energialaskun nousu on rikkaille kalliinpaa kuin köyhille.
    Jos se nousee noin 200:lla eurolla per talous, niin miten se voi olla kallliinpaa?
    Perusteluna oli jotta rikkaat kuluttavatkin sähköä ja lämpöä enemmän.
    Kaikkia sekopäitä se maa päällään kantaa, ja vielä valitaan eduskuntaan.

    Tottakai joku yksinäinen mökinmummo kuluttaa ehkä vähemmän, vaan kyllä hänen tulonsakin on vain 10%:a
    Ville Niinistön tuloista.

    Vihreät tippuvat seuravasta hallituksesta, ja niiden kannatus laskee tuollaisten Ville Niinistöjen takia.
    Sen minkä Sinnemäki sai nousua aikaiseksi, niin tuo hänen "asuinkumppaninsa" sen tuhoaa.
    Heidän yhteenlasketut tulonsahan ovat luullakseni yli 25.000 euroa kuukaudessa nettona, joten ei siinä hinnankorotukset tunnu, kun vielä joka hintojen nousu tullaan huomioimaan omaa palkkaansa korotettaessa.
    Sama koskee kaikkia "kansanedustajia" ja ministereitä.
    Luulenkin, että jos demariedustajat olisivat joskus olleet köyhän asemassa, niin he ajaisivat varmasti keskustalaisenpaa politiikkaa. Että kyllä Urpilainen oikean suunnan oli ottamassa.
    Nythän ne ovat olleet kautta historiansa porvareiden apupuolueena, tai oikeammin enemmän porvareiden asialla kuin porvarit itse.
    Onhan heidän ökyrosvojohtonsa takuulla helvetin rikasta porukkaa, joiden pillin mukaan demarit tanssii. Ja onhan ne tuolle SAK:lle höylänneet melkoiset siivut työläisten selkänahasta, josta SAK on sitten osan palauttanut demareille vaalitukena. Kuten nuo kalliit SAK:n kustantamat mainoksetkin ovat osoittaneet, niin Demarit ovat valehdelleet kansalle soppatykkinsä ammuksien määrän.
    Millähän rahalla tuo SAK muuten olisi miljardiomaisuutensa hankkinut, jos ei ylisuurilla maksuilla.
    Tuskin koko lafka on suomalaisten omistuksessa. Luulenkin että demareiden varsinainen johto on itärajan takana.
    Tuo SAK/demari poppoo pitäisi penkoa perin juurin, ja tehdä loppu niiden puoluerahoituskieroiluunsa.
    Myöskin pitäisi kymmenen viimevuoden demarituet tuomita yhteiskunnalle sakkoina.

    Jäin myöskin ihmettelemään sitä, että monenkohan maanviljelijän asunto lämpiää navetasta johdetulla sähköllä?
    Ja ovatko heidän kaikki pakastimensa navetassa?
    Autonkin lämmitys otetaan tietenkin navetan pistokkeesta.
    Tämän huomion vain siksi, kun Pekkarinen sanoi, että maatalous saa halvenpaa teollisuussähköä, mutta että maanviljelivät henkilöinä eivät.
    Tuo oli minulle uutta.
    Onkohan asia noin????? Olenkohan käsittänyt tuonkin väärin, kuten aina nuo demareiden asiatkin.
    Jos on, niin silloinhan kaikkien yrittäjien pitäisi saada tuota samaa halvenpaa teollisuussähköä.

    Minä ainakin siiryn äänestämään Keskustaa, sen vahvisti entisen puolueeni Pekka Ravi tänäänkin.
    Demareiden äänestäjäksi olen liian köyhä, ja hyväsydäminen.

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    Ex-pääministeri: Anneli Jäätteenmäki
    18.6.2003 Yle Teksti-TV ”Manninen: Jäätteenmäki pyysi tietoja
    Presidentin neuvonantaja Martti Manninen sanoo, että pääministeri Anneli Jäätteenmäki pyysi häneltä tietoja Irak-keskusteluista.
    Jäätteenmäki otti minuun yhteyttä ennen ensimmäistä vaalikeskustelua ja pyysi tapaamista, Manninen sanoi STT:lle.
    Mannisen mukaan Jäätteenmäki oli kiinnostunut Irak-aineistosta ja antoi hänelle salaisen faksinumeronsa.
    Jäätteenmäki sanoi tänään eduskunnalle, ettei hän ollut pyytänyt tietoja ja että Mannisen lähettämät faksit tulivat hänelle yllätyksenä.”
    18.6.2003 ”Jäätteenmäki pyytää eroa pääministerin tehtävistä"

    En ymmärrä, mihin tuo juttu liittyy käsiteltävänä olevan asian kannalta, varmaan johonkin ja kai sillä johonkin pyritään, mutta yritä nyt hyvä ihminen kertoa ominkin sanoin jotakin.

    Äänestä

  • 1916 muistuu mieleen papan, Umpidemarin ja Ammattiyhdistysaktiivin kertomana.

    Demari valmistelivat ja toteuttivat sisällisodan.

    Sitten tonenkin!

    Deamreiden raittiuaatteen vetäjät pitivät akitaatioitlilaisuuden. Kun tilaisuus päättyi lähtivät akitaattorit ottamaan perskännit.

    Kyllä on rakennettu hyvinvointivaltiota.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    En ymmärrä, mihin tuo juttu liittyy käsiteltävänä olevan asian kannalta, varmaan johonkin ja kai sillä johonkin pyritään, mutta yritä nyt hyvä ihminen kertoa ominkin sanoin jotakin.

    .."kepu tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon.."

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    .."kepu tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon.."

    Kerrankin superkopioijalta asiaa !

    Äänestä

  • rr kirjoitti:

    Kerrankin superkopioijalta asiaa !

    Jo vain parsa.

    Äänestä

  • Jo vain on. kirjoitti:

    Jo vain parsa.

    Keskusta on Paras

    Äänestä

Eläköön sosialismi!

Vaikka toverini Kapi ja Mielipidepankki ovat jo oikaisseet avaajaa, tahdon minäkin valistaa vielä lisää.
Kepu on taantumuksellinen puolue. Tämän me kaikki tiedämme. SDP on edistyksellinen puolue. Tämänkin me kaikki tiedämme. Vaikka me vallankumouksen uljaat soturit olemme toistelleet tätä vuosikymmenestä toiseen ei tämä ainoa oikea totuus ole vieläkään mennyt perille tyhmille kepulaisille.

Otetaanpa esimerkki: ns. kolmikantaneuvotteluissa työmarkkinajärjestöt keskustelevat hallituksen kanssa kaikesta lakkoiluun liittyvästä. Silloin neuvottelut toimivat, kun SAK ja SDP tekivät yhteistyötä, lakkoiltiin tosin liian vähän, mutta jonkin verran kuitenkin. Nyt kun SDP ei ole mukana, niin SAK joutuu yksin pitämään lakkoilijoiden puolta! Törkeää! SAK-SDP akselilla pitää aina olla ylivoima lakkoiluasioissa!

Vallankumouksen jälkeen tosin kenenkään ei tarvitse enää lakkoilla, koska elämä on niin onnellista! Proletariaatin diktatuuri pitää huolta omistaan. Ultrademokratia DDR:ssä esimerkiksi valtio oli niin kiinnostunut kansalaistensa hyvinvoinnista, että perustettiin STASI, ehkä eniten koskaan onnellisuutta lisännyt järjestelmä. Jos jossain joku toveri meinasi hairahtaa onnellisuuden polulta, niin STASI korjasi tilanteen viipymättä. Harmi, että Suomeen ei ole vielä saatu kansandemokratiaa, me saattaisimme muuten olla yhtä onnellisia kuin pohjoiskorealaiset ovat. Ja syy on taantumuksellisen Kepun, joka ei koskaan ole ymmärtänyt suomalaisten etua.

Muualla maailmassa maatyöläiset ovat olleet vasemmistolaisia, jolloin kaupunkien ja maaseudun intressit ovat yhtyneet. Tätä kuvastaa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton komean punalipun sirppi ja vasara. Mutta Suomessa maalaiset olivat ja ovat edelleen tyhmiä kepulaisia! Voi surkeuksien surkeus minkä menivät tekemään, kun eivät liittyyneet meihin vallankumouksen uljaisiin sotureihin!

Äänestä

  • Muualla maailmassa myös agraaripuolueen kannatus on hädin tuskin 5%:a, mutta takapajuisella, aivopestyllä ja peloitellulla maaseudun asukilla ei oikein vaihtoehtoja ole olla kuin kepulainen. Tai ainakaan julkisesti kuuluttaa muuta aatetta. Siinä on työ, vaimon työ ja muut asiat vaakalaudalla. Ei kyllä irtoa kunnan virkaa silloin.

    Vieläkö Kepussa harrastetaan vaalipaikalle kyydityksiä, joka onkin sopiva paikka antaa viime hetken propaganda voitelu mummolle ?.

    Suomessa ei juuri maatyöläisiä ole koskaan ollut vaan tuilla eläviä maajusseja. On yli- ja alituotantotukea, milloin katokorvausta, uuhipalkkiota ja luopumistukea. Ei elä jussi omillaan ja aina tulee liian vähän tukea.

    Eläköön suuri agraarisosialismi ja KEPU, tuo suomalainen erikoisuus Euroopan agraaripuolueiden joukossa !.

    Äänestä

  • tukea jo 3. polvessa kirjoitti:

    Muualla maailmassa myös agraaripuolueen kannatus on hädin tuskin 5%:a, mutta takapajuisella, aivopestyllä ja peloitellulla maaseudun asukilla ei oikein vaihtoehtoja ole olla kuin kepulainen. Tai ainakaan julkisesti kuuluttaa muuta aatetta. Siinä on työ, vaimon työ ja muut asiat vaakalaudalla. Ei kyllä irtoa kunnan virkaa silloin.

    Vieläkö Kepussa harrastetaan vaalipaikalle kyydityksiä, joka onkin sopiva paikka antaa viime hetken propaganda voitelu mummolle ?.

    Suomessa ei juuri maatyöläisiä ole koskaan ollut vaan tuilla eläviä maajusseja. On yli- ja alituotantotukea, milloin katokorvausta, uuhipalkkiota ja luopumistukea. Ei elä jussi omillaan ja aina tulee liian vähän tukea.

    Eläköön suuri agraarisosialismi ja KEPU, tuo suomalainen erikoisuus Euroopan agraaripuolueiden joukossa !.

    Sosialistimaissa ei ole yksityistä maanviljelijää, vaan maata viljelevät korkeasti palkatut valtion työläiset.
    Teho, laatu ja sadon määrä ei tietenkään ole kuin murto-osa yksityisen viljelijän tuotosta mutta kaikilla on töitä. (Rajat pitää tietenkin sulkea ulkolaiselta halpatuotannolta)

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    olisivat oikeita työläisiä ja veronmaksajia. Nehän tavallaan maksaisivat palkkansa itse!?

    Äänestä

  • Maajussit... kirjoitti:

    olisivat oikeita työläisiä ja veronmaksajia. Nehän tavallaan maksaisivat palkkansa itse!?

    Valtion ja kunnan töissä.

    Äänestä

Keskusta tarjoaa edistyksellisen vaihtoehdon voimansa menettäneen vasemmiston ja patavanhoillisen porvariston tilalle. Keskusta edustaa luonnonmukaista, alkupeäistä ja innovatiivista lähestymistapaa asioihin. Sekä kommunismi että kapitalismi edustavat tehtaassa syntynytta ideologiaa ja sehän ei jo lähtökohdiltaankaan ole kovin maailmoja syleilevä. Pimeään verstashuoneeseen ei aurinko ole koskaan päässyt paistamaan juurikaan. Tai jos joskus paistaakin, niin sillä ei ole juuri merkitystä. Riisto onnistuu hyvin pimeässäkin. Oikeastaan jopa paremmin, kun se ei näy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vahva-kepulainen kirjoitti:

Meillä on tällä hetkellä kaksi Suomea, on moderni keskustajohtoinen edistyksellinen Suomi ja patavanhoillinen persuuntunut demarivetoinen Suomi, jotka molemmat mahtuu tälle alkavalle vuosituhannelle.

Otan tässä esille kaksi kuvaavaa esimerkkiä erilaisesta Suomesta, joilla on ratkaiseva merkitys suomalaisten menestymisen kannalta. Maailmanlaajuinen lama koetteli rahamarkkinoita erittäin rajulla tavalla, joista pintalaineet löi osin Suomeenkin, mutta tällä kertaa selvisimme viisaiden päätösten takia säikähdyksellä.
Sen sijaan lähes kaikki Euroopan sosialistijohtoiset maat joutuivat tiukille leväperäisen talouden hoidon johdosta ja Suomi joutui muiden porvarihallitusten mukana tukemaan mm. Kreikkaa, joka ajautui syvimmälle talouskurimuksessaan. Toimenpiteillä näyttää olleen positiivinen vaikutus rahamarkkinoiden rauhoittumisessa ja korot ovat edelleen historian alhaisimmalla tasolla.

Kuinka ollakaan persuuntunut SDP itse emäpuolueensa Perussuomalaisten kanssa vastusti Euron pelastamista ja samalla suuren pankkikriisin torjumista raivokkaalla tavalla. Logiikka ja SDP:n motiivit ovat jääneet täysin epäselväksi siitä, miksi suomalaisia asunnon omistajia, lapsiperheitä, teollisuutta, yrittäjiä ja muita vastaavia tahoja ei olisi pitänyt puolustaa uhkaavalta katastrofilta.

Toinen esimerkki modernista ja patavanhoillisesta Suomesta on ilmastopolitiikka.
Keskustajohtoisen porvarihallituksen ilmastopolitiikka lähtee kansainvälisistä sopimuksista, joilla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä.
Hallitus on tehnyt päätöksiä edistää biopolttoaineiden käytön lisäämistä EU:n määrittelemälle tasolle 38% energian kulutuksessa. Samoin on tehty päätös rakennusluvan myöntämiselle kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle valmistumassa olen viidennen ydinvoimalan lisäksi.
Kaikilla näillä ratkaisuilla on tavoitteena päästä kivihiilestä kokonaan erilleen ja myös maakaasun määrää on syytä tarkastella kriittisesti.

Ainoa patavanhoillinen puolue joka vastustaa näitä kaikki toimenpiteitä on SDP, muilta oppositiopuolueilta tulee hajanaista tukea hallituksen politiikalle. Maakaasu, joka on nauttinut erityiskohtelua Kekkosen ajoista lähtien on edelleen SDP:n ja NKP:n yhteisen YYA-sopimuksen mukainen velvoite, jota ei voi purkaa.
Myös Maakaasu-Lipponen on tätä mieltä.
Jos hallitus haluaa siihen kajota, niin Heinäluoman mielestä kyseessä on kapitalismin surkea epäonnistuminen ja puolue on valmis taistelemaan YYA-sopimuksen puolesta vaikka joukkovoimalla.
Heinäluoma mielipiteineen asettuu suuren idolinsa Fidel Castron kanssa samaan talousoppiin, jossa kapitalismi ei kasvata kansalaisten hyvinvointia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu