palstalla törmää usein demareiden kirjoituksissa siihen, miten Ruotsin demarien suosio on nousussa, ja kuinka keskusta on siellä hävinnyt olemattomiin.
Ovatpa vielä sanoneet, jotta noin käy Suomessakin, ja kehoittavat ottamaan ruotsista mallia.
Sossudemut ovatkin valehtevia ketkuja joka maassa, kuten Ruotsissakin.
Siellähän puolueen johdossakin on Mona Shalin, nainen joka joutui jo kertaallen jättämään paikkansa, kun käytti valtion luottokorttia omiin menoihinsa. Eli sielläkin nuo kähmivät yhteiskunnalta itselleen kaiken mahdollisen.
Miten voi olla mahdollista, jotta demarit ovat aina tekijöinä, kun suoranaisesta rahavarkaudesta on kysymys.
Meillähän demari käänsi eduskunnan urheilukerhonkin varat, ja sitten punamedian suut menivät oitis tukkoon.
Kun ilmeni, että Turun kidnappaaja kiristäjä olikin oikein julkidemari, niin heti asia unohdettiin punatoimittajien keskuudessa.
Kyllä noita demariketkuja on Suomessakin ollut jatkuvasti, vaan niistä ei juurikaan revitellä, kuten muista.
Eipä Urpilaisen taulukaupoistakaan kukaan lehdistössä juuri maininnut, vaikka muita asiasta demarit syyttivät, ja punamedia suuren ääneen vaahtosi.
Joku kumma syy saa aina median unohtamaan myöskin mainita Päivi Lipposen, Matti Ahteen ja muut demarit KMS rahaa saaneiden joukosta.
Eli onko nyt niin, että meidän mediamme on liian demarivetoista, vai ovatko toimittajat lahjottavissa?
Jungner sai pitää monta vuotta yleä pelkästään demareiden äänitorvena, ennen kuin Vanhasen lautakasa
sai asian näyttämään jo niin härskiltä puna-ajojahdilta, että ei auttanut muu kuin poistaa tuo pinokkio omiensa pariin jungneeraamaan.
Tuossa asiassa ei enää auttanut Kokoomuksenkaan hiljainen tuki keskustajahdille, kun kansa alkoi suorastaan nauramaan punaporvareille.
Noilla kahdella porvaripuolueellahan oli yhteiset intressit kysymyksessä, sillä kun jahdattiin Keskustaa, niin säästyttiin itse.
Nyt kun vaihtui johtaja, niin lopetettiin myöskin tuo vaali/puoluerahoituksen uutisoiminen, koska haluttaan, ettei SAK/demarit, ja kokoomus, eivätkä hurrit joutuisi paljastamaan rahoitusketkuilujaan.
Minä ainakin näen asian niin, että Keskusta ei voi mitenkään yksin saada noita porvarimediamafioita(punaporvaridemarit, kokoomus, hurrit) suureen ääneen vaatimaan, ja toitottamaan noiden suurketkujen rahoituskieroiluista.
Mediavalta on Suomessa täysin porvariketkujen(demarit ovat punaporvareita, eli kaikkein pahinpia tuolla sektorilla köyhän, ja yhteiskunnan kusettajina) käsissä.
Lindeenin binboblondi teki esityksen TV-maksun rahoittamiseksi budjetista, niin Urpilainenkin oli oitis samaa mieltä. Eli käänsi kelkkansa ja ryntäsi samalle avannolle kalastamaan ääniä. Sitten Lindeeni vielä valehteli, että kun asiassa ei saada tarvittavaa yksmielisyyttä, niin asia siirretään yli vaalien. Eli mikä puolue vastusti? Ei mikään. Budjettirahoitukseen siirtyminen olisi pakottanut karsimaan poliittisia suojatyöpaikkoja ylestä. Lindeeni olisi saanut kävellä paraatiovesta eduskuntaan, jos olisi ollut sanojensa mittainen, vaan tuskinpa häntä enää valitaan, ja Oulun -mafia joutuu valitsemaan itselleen uuden juoksutytön.
Nythän tuo olisi ollut maailman helpoin juttu saada budjettirahoitteiseksi, kun kerran demaritkin oli asian kannalla. Eli tuo olikin lopulta pelkää poliittisten pisteiden keruuta. Kuten olemme huomanneet maksu nousi jälleen, ja ohjelmat huononevat entisestään.
Pelkkiä "uutisia" ja poliittista propakandaa. No väkivaltapaskaahan tulee sitten siinä välillä.
Kovin on Suomen media nytkin hehkuttamassa demareiden puolesta, vaikka on kyse Ruotsin vaaleista.
Eli sielläkin tulee ilmeinen torjuntavoitto.
Kansa äänestää Keskustan vaalivoittoon, uuskommaripersujen noustessa ohi demareiden.
Ja noin on hyvä.
Seuraavan hallitus muodostunee neljästä puolueesta.
Hurrithan ostavat jälleen hallituspaikkansa isolla kierolla taalerilla, joten heidän lisäkseen hallitukseen tulee Keskusta, Kokoomus ja uuskommaripersut.
Jos demarit pääsevät kokoomuksen kanssa hallitukseen, niin Suomessa köyhien määrä tulee nousemaan rajusti.
Jos demarit ovat kansanetuja-ajava puolue, niin mikseivät ne sitten ole kirkkaasti ykkösiä?
Siksi kun ne ovat vain rikkaiden aisankannattajia, jä köyhien sortajia.
Nukkuvien määrä pitäisikin saada nousemaan yli viidenkymmenen prosentin, niin vaalitulos tulisi hylätyksi.
Siispä nyt demarit kiireesti kieltämään omianne äänestämästä, kuten eduskunnassakin teitte, kun äänestettiin teille niin "tärkeästä" asiasta. Ensin hirveä melu asian puolesta, ja sitten jätetään äänestämättä.
Nimittäin tuolla keinoin teidän vaalitappionne siirtyy seuraaviin vaaleihin.
Itse äänestän Keskustaa, ihan vain demareiden kiusaksi. Jos yleensäkään äänestän. Saattaa olla, että siiirryn nukkuviinkiin, ihan vain demaripoliitiikan innoittamana.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ompas harvinaisen hyvä kirjoitus tällä palstalla.
Näitä lisää.
Kepua tietysti äänestän.
Paras puolue ylivoimaisesti, huomaahan sen jo tämän palstan aktiivisuudesta. :-))
Jungner sai pitää monta vuotta yleä pelkästään demareiden äänitorvena, ennen kuin Vanhasen lautakasa
sai asian näyttämään jo niin härskiltä puna-ajojahdilta, että ei auttanut muu kuin poistaa tuo pinokkio omiensa pariin jungneeraamaan.
Tuossa asiassa ei enää auttanut Kokoomuksenkaan hiljainen tuki keskustajahdille, kun kansa alkoi suorastaan nauramaan punaporvareille.
Noilla kahdella porvaripuolueellahan oli yhteiset intressit kysymyksessä, sillä kun jahdattiin Keskustaa, niin säästyttiin itse.
Nyt kun vaihtui johtaja, niin lopetettiin myöskin tuo vaali/puoluerahoituksen uutisoiminen, koska haluttaan, ettei SAK/demarit, ja kokoomus, eivätkä hurrit joutuisi paljastamaan rahoitusketkuilujaan.
Eipä Urpilaisen taulukaupoistakaan kukaan lehdistössä juuri maininnut, vaikka muita asiasta demarit syyttivät, ja punamedia suuren ääneen vaahtosi.
Joku kumma syy saa aina median unohtamaan myöskin mainita Päivi Lipposen, Matti Ahteen ja muut demarit KMS rahaa saaneiden joukosta.
Kirjoituksesi alkoi siitä, kuinka on väitetty Ruotsin demarien suosion kasvavan ja kuinka Ruotsissa sikäläinen Kepu on hävinnyt olemattomiin. Tämän jälkeen juttusi levisi mihin sattui, mutta tätä aloitusta ja sen totuudellisuutta et kommentoinut jatkossa mitenkään.
Tuskin kukaan on väittänyt demarien suosion kasvaneen viime aikoina Ruotsissa. Päinvastoin se on vähentynyt. Porvarihallituksen keskivaiheen aikana demarien kannatus nousi toki huimasti ja opposiotiota kannatti selvästi suurempi osa kansaa kuin hallitusta. Mutta nyt osat näyttävät taas vaihtuneen. Ruotsissa demarit ovat kuitenkin merkittävä poliittinen voima, mistä kertoo se, että puoluetta äänestää usein vaaleissa vähintään joka kolmas kansalainen. Nyt saattaa olla, että vain useampi kuin joka neljäs.
Sikäläinen Kepu, Centern puolestaan painii äänikynnyksen parissa. Jääkö eloon vai ottaako ja kuolee kokonaan pois.
meihin verrattuna huikea varastuminen perustuu juuri siihen, että ruotsissa kepu ei ole jarruttamassa asioita. Miksi ruotsissa ei ole kepulaisuutta, liittyy luultavasti jotenkin meidän menneisyyteen venäjän alaisuudessa.
Mitä arvelet miksi näin hieno avaus on pysynyt täällä sensuroimatta kun vastaavia on lentänyt bittiavaruuteen jatkuvasti ???
..valtioiden listalla ykkösenä. Mitä sinä tarkoitat sillä huikealla vaurastumisella? Herrojen rikkauksiako?
Ruotsin ja Suomen demareilla ja keskustapuolueilla on ehkä jotain yhteistä, mutta enemmän kuitenkin eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä.
Siinä missä Suomessa SDP on profiloitunut SAK:laisen palkkatyöläisen ja tietyn virkamieseliitin asialle, on Ruotsin demarit koko kansan puolue, mukaanlukien maanviljelijät ja muu maaseutuväestö. Suomessa maaseudun väki on jäänyt Kepulle, SDP on maaseudun hylännyt vaikka 90 % maaseudunkin väestöstä elää muusta kuin maanviljelyksestä ja olisi siten hyvinkin potentiaalista demarikannattajakuntaa. Lipponen tämän vielä oivalsi ja koetti ostaa maaseudun demarimyönteiseksi älyttömällä rahankylvöllä maaseudulle. Tulos on kovin kehno demarien - ja etenkin helsinkiläisen veronmaksajan - kannalta.
Tietysti merkittävä tekijä niin Ruotsin kuin Suomenkin demarien kannatuksen hiipumisessa on ns. pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kustannusten paisuttaminen veronmaksajien sietokyvyn rajalle ja jopa yli. Kun samalla on luotu holhousyhteiskunta jossa etuuksia kustannetaan yhä heppoisemmin perustein yhä marginaalisemmille ryhmille, niin tavallinen työssäkäyvä medel-Svensson tai perus-Virtanen äänestääkin mieluummin porvaripuolueita tai näitä ruotsidemokraatteja/perussuomalaisia kuin demareita. Kummassakin maassa demarit ovat jämähtäneet menneeseen, epäonnistuneet johtajavalinnoissaan ja muutenkin laiminlyöneet kansan enemmistön mielipiteen myötäilyn, niin ihmekös tuo on että vaaleissa on molemmille, niin Ruotsin kuin Suomen demareille, tulossa katastrofi. Suomessa SDP tippuu jo perussuomalaisten taakse ellei Heinäluomaa aseteta esiintymiskiletoon puoleksi vuodeksi vaaleja edeltävälle ajalle ja Urpilaista laiteta asiaosaamisen tehokursseille.