vilunkipeliä ja kieroilua hirvikokeessa

antero567

meillä päin sattui tapaus että erä mies kävi ampumassa koetta ja väitti että mielestään oli osumat olivat oleet hyviä mutta ampuma haudasta oli tullut vastaus että laukaukset olivat mennneet ohi taulusta. Mies oli ihmeeesään ruvennut epäileen kiikaria ja sen kohdistusta joka kotona suoritetussa koe ammunassa oli osunnut aivan nappiinsa Miees epäili että kun on ollut tietynlaista pientä purnaa oman metsästys seuran porukan kanssa. eikä tainnut olla kovinkaan hyvissä väleissä myöskään ammuntaa valvovien tahojenkaan kanssa. Niin olisko tässä mahdolisesti takan NS jonkin sorttinen kiero peli ja kiusan teko ettei mene hirvikoe läpi ainakaan täällä sitähän on vaikea todistaa. Mutta onko palstan lukijoilla kokemusta tai tietämystä kyseisistä tilanteista

8

5446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korhosen Ilimari

      Taitaa olla yleistä nykyään sillä ennen hirvikokeen ollessa hivenen hankalampi oli se useammasta yrityskerrasta johtuen hyvä tulonlähde.
      Nykyään koehan on lapsellisen helppo. Silti kaveria kusetettiin pohjoisessa tänä keväänä kun hän aamulla kohdisti kiväärinsä ja meni iltapäivällä kokeeseen, ampui puhtaaseen tauluun ja näki kiikarista osumat. Näyttösuojasta väitettiin että kolme osumaa ja uusiksi. Kaveri nosti metelin ja vaati että hänen pitää nähdä taulu sillä neljä osumaa siinä oli. Kinan ja tappelun päätteeksi hän pääsi taululle ja todellakin neljä osumaahan siellä.
      Samalla lähti miehet vaihtoon näyttösuojassa.
      Reilu kuukausi sitten olin kokeessa ja eräs papparainen ampui kaikki sarjat ja aina kuulemma neljäs ohi vaikka väitti ettei ristikko liiku ollenkaan hyvällä tuella kohteesta.
      Hetkeä aikaisemmin kuulin kun ammunnan valvoja puhui että nykyään kun koe menee helposti läpi ei rahaa tule enään ammunnoista.
      Niin että kuinkahan paljon kokeestakin rahastetaan nykyään kusettamalla ampujaa?

    • valvojat.

      Pääsääntöisesti ampujat ja ammunnan valvojat ovat tuttuja toisilleen. Perimmäisenä asiana hommassa on, että ase vie sine mihin tähtäin näyttää, ja täyttään lain vaatimus. Homman tarkoituksena ei ole pullauttaa ketään hirvimetsältä. Todellisuudessa tulkinta tapahtuu ampujan eduksi, joskus enemmän ja joskus vielä enemmän. Kuitenkaan, aseen tarkuuttamistilaisuus ampumakoe ei ole.

      Ja onhan se noloa, kun vetää neljä hutia ja kaksikymmentä äijää vahtaa selän takana. Ampujan kahvikuppineuroosi kohdistetaan näyttösuojaan, jossa vittumaiset jätkät piruuttaan eivät päästäneet ampujaa läpi.

      Jostain syystä nämä väärin ymmärretyt ja ohiampujat eivät itse hakeudu ammunnanvalvojiksi.

      • järki käteen

        jos taulussa on kolme osumaa kasassa,on todennäköistä,että neljäs on mennyt samasta reiästä
        minä ainakin hyväksyn tällaisen suorituksen.


    • tarkka topi

      kyllä on samanlaatuista "filunkia"rahan ahneus seuran miehillä?ammuttavat uusintoja kaikki mahdölliset?viimeisellä kerralla tulee HYV*KSYTTY:Osta hyvä kiikari niin näet iyse mihin osui!!

      • Harhoja näet

        Hirvikokeen valvoja ei saa killinkiäkään. Valvoja tekee koko homman kökkätyönä, omalla ajallaan ja omilla polttoaineilla. Luulotautiin taitaaa löytyä heikonlaisesti lääkitystä, mutta kannattaa kuitenkin tilata aika jollekkin kallonkutistajalle, kela saattaa maksaa osan kustannuksista.


    • tiira pöllö

      mutta radan omistava seura saa korvauksen per ampuma suoritus eli mitä enemmän yrityksiä sen suurempi korvaus. Valvoja ja muut henkilöt ovat pääosin radan omistavasta seurasta.

      Väitän että 99% ampumakokeista valvotaan ja hyväksytään oikein. Se 1% menee sattuman ja inhimillisen erehdyksen piiriin.

    • Anonyymi

      Ampujalla on halutessaan oikeus nähdä taulu ennen paikkausta, siitä ilmoitetaan ammuttajalle, jolla on myös velvollisuus tiedustella kyseisessä tapauksessa haluaako ampuja nähdä taulun. T. Ammuttaja.

    • Anonyymi

      Meiän seurassa ei tarvii ampua ollenkaan, rahalla selviää läpi kokeesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      77
      1234
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      87
      698
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      678
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe