Tyytyväinen Saunalahteen

ex-radiolinjalainen

Olin vuosia Radiolinjan asiakas. Viimein tajusin vaihtaa Saunalahteen. Nyt kaduttaa kun en aiemmin jo vaihtanut.
Saunalahti on ollut reilu ja puheluhinnat ovat paljon edullisemmat kuin esim. just Radiolinjalla.
Puhelinlaskut ovat pudonnet noin 30-40%.
Vuodessa se tekee jo aika paljon rahaa.
Ja kahdessa vuodessa vielä enemmän...jne..jne..

77

163738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pian ex Saunis

      Vaihdoin maaliskuussa Sonera one liittymäni Saunalahden tasahinta plus liittymäksi ja samalla vaihtuivat myös vaimoni ja lasteni liittymät yhteensä 4 kpl.
      Muuten kaikki pelaa loistavasti ja puhelutkin ovat halvempia, mutta.
      Lasteni liittymissä on saldorajoitus josta maksan 3€/kk ylläpito maksua.Kuitenkin oli toisen lapseni puhelinlasku soitettujen puheluiden ja tekstiviestien osalta ylittänyt saldosopimuksen summan n.15€.
      Ylitys oli puheluerittelynkin mukaan tapahtunut pikkuhiljaa, eli ei mitään pitkää maratonpuhelua vaan yksittäisiä tekstiviestejä ja parin kolmen minuutin puheluita.
      käytännössä saldoraja täyttyi reilusti viikkoa ennen kuin liittymä sulkeutui.
      Saunalahden aspan selitys asialle oli: Emme aina saa puhelutietoja ajoissa Soneralta, joten emme voi taata saldosopimuksen pitävyyttä. Mutta voimme hyvittää seuraavassa laskussa yhden saldosopimuksen kuukausimaksun 3€!!

      Miksi Saunalahti tarjoaa saldosopimusta palveluna ja perii sen ylläpidosta rahaa jos se ei pysty vastaamaan palvelun toimivuudesta?
      Perheeni 4 liittymää vaihtunevat lähiaikoina Elisan tandem aina plus liittymiksi ja en katsokaan tulevaisuudessa vuokraverkko operaatoreihin päin.

      ps.10 vuotta Soneran asiakkaana ilman ongelmia, mutta ei kehtaa häntä koipien välissä palata sinne mistä lähti niin kokeillaan tuo Elisa nyt.

      • JaN

        Eiköhän Sonerakin ota mielellään takaisin etuisuuksien kanssa. Tietenkin kannattaa kokeilla muitakin, mutta laatua ei kaikki tarjoa.

      • Sonera 4 ever
        JaN kirjoitti:

        Eiköhän Sonerakin ota mielellään takaisin etuisuuksien kanssa. Tietenkin kannattaa kokeilla muitakin, mutta laatua ei kaikki tarjoa.

        Kyllähän asia on ´niin että ainoastaan sonera ja radiolinja(elisa) ovat luotettavia ja varmoja operaattoreita.Dnalla on omat laskusekoilunsa ja vuokralaisina muiden verkoissa toimivat saunalahti,acn,globetel,seven ja mitä niitä nyt on ,pyrkivät ainoastaan rahastamaan keinolla millä hyvänsä ja ilman resursseja toiminnan kehittämiseen.Viisas ei pihistele halvimman puhelun perässä vaan ottaa luotettavalta ja tunnetulta operaattorilta liittymänsä.

      • vastaus
        Sonera 4 ever kirjoitti:

        Sonerasta sen verran että viime kesänä tappelin urakalla soneran kanssa kun laskuttivat 150 euroa gprs palvelusta liikaa.

        Eli saldopalvelu ilmoitti 100 MEGAN rajan nol lautuneen 20.7 mutta laskutus keräsi laskuriin megat yhteen ennen ja jälkeen tuon päivämäärän .

        Kysyin jopa laskutuksesta 20 7. onko nollautuneet ja onko taas 100 megaa käytössä . Vastaus kyllä.

        Laskussa kuitenkin eka kaksi kuukautta laskettiin yhteen ja yritettiin maksattaa tuo 150 euroa ,vasta asian selvitys kuluttaja asiamiehen kanssa johti HYVITYkSEEN .

        Nyt otin soneran liittymän ja puhun euron viikonloput pois ja sit lähtee littymä saunalahteen .

        Esim puhelinerittelyä ei saa soneralla saunalahden tapaan.

      • Pekko

        Sitä että vanhempana asetat itse lapsillesi "saldorajan". Ei pitäisi olla vaikeaa. Toimii ainakin meillä. Jos raja ei pysy niin kotrri kaniin. Se on sillä selvä.

      • Pekko

        Niin tarkoitukseni oli tietenkin kirjoittaa kortti kaniin. Ja muuten itse asetettu saldoraja ei maksa mitään, vaatii tietysti vähän valvontaa mutta sehän on Saunalahdella helppoa netissä ja kuuluu ikäänkuin vanhempien tehtäviin. Eikös vaan?

      • haha
        Sonera 4 ever kirjoitti:

        Kyllähän asia on ´niin että ainoastaan sonera ja radiolinja(elisa) ovat luotettavia ja varmoja operaattoreita.Dnalla on omat laskusekoilunsa ja vuokralaisina muiden verkoissa toimivat saunalahti,acn,globetel,seven ja mitä niitä nyt on ,pyrkivät ainoastaan rahastamaan keinolla millä hyvänsä ja ilman resursseja toiminnan kehittämiseen.Viisas ei pihistele halvimman puhelun perässä vaan ottaa luotettavalta ja tunnetulta operaattorilta liittymänsä.

        Hahah..

        Ei voi kuin ihmetellä järjen juoksua jos maksaa vapaaehtoisesti kalliimpaa minuuttihintaa.
        Palveluoperaattorit ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Hintakilpailun ja edulliset puhelut. Puhelut kulkevat isojen verkossa joten laatukin on sitä samaa mihin on tottunut.

      • ehhehhe
        haha kirjoitti:

        Ei voi kuin ihmetellä järjen juoksua jos maksaa vapaaehtoisesti kalliimpaa palkkaa.
        Kiinassa ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Hintakilpailun ja edulliset työn. Tuotteiden laatukin on sitä samaa mihin on tottunut.

      • pian ex Saunis
        Pekko kirjoitti:

        Niin tarkoitukseni oli tietenkin kirjoittaa kortti kaniin. Ja muuten itse asetettu saldoraja ei maksa mitään, vaatii tietysti vähän valvontaa mutta sehän on Saunalahdella helppoa netissä ja kuuluu ikäänkuin vanhempien tehtäviin. Eikös vaan?

        Minusta on helpompi antaa operaattorin huolehtia saldorajasta.
        Nykyiselläkin käytännöllä näkyy puhelimen käyttöön tolkku yleensä tulevan, kun kerran saldorajan täyttyminen kestää huomattavasti kauemmin kuin ennen.
        Lisäksi huomioippa se että jos lapsen puhelin varastetaan, mikä ei ole edes kovin harvinaista.Eipä puhele rosmo rajattomia kun saldoraja katkaisee.
        Soneran asiakkaana ollessani pelasi raja moitteetta 4 vuoden ajan ja uskoisin rätinälinjankin pitävän paremmin kutinsa.

      • simmi
        Sonera 4 ever kirjoitti:

        Kyllähän asia on ´niin että ainoastaan sonera ja radiolinja(elisa) ovat luotettavia ja varmoja operaattoreita.Dnalla on omat laskusekoilunsa ja vuokralaisina muiden verkoissa toimivat saunalahti,acn,globetel,seven ja mitä niitä nyt on ,pyrkivät ainoastaan rahastamaan keinolla millä hyvänsä ja ilman resursseja toiminnan kehittämiseen.Viisas ei pihistele halvimman puhelun perässä vaan ottaa luotettavalta ja tunnetulta operaattorilta liittymänsä.

        Ihan samalla tavalla Särinä ostaa kapasiteettinsa Sonera Carrier Networks Oy:ltä. Tukkualennukset saattavat olla isommat, mutta muuta eroa palveluoperaattoreihin ei ole.

      • saunalahhden GSM alusta alkaen
        Sonera 4 ever kirjoitti:

        Kyllähän asia on ´niin että ainoastaan sonera ja radiolinja(elisa) ovat luotettavia ja varmoja operaattoreita.Dnalla on omat laskusekoilunsa ja vuokralaisina muiden verkoissa toimivat saunalahti,acn,globetel,seven ja mitä niitä nyt on ,pyrkivät ainoastaan rahastamaan keinolla millä hyvänsä ja ilman resursseja toiminnan kehittämiseen.Viisas ei pihistele halvimman puhelun perässä vaan ottaa luotettavalta ja tunnetulta operaattorilta liittymänsä.

        Sun on PKAKKO olla Soneran tai Radiolinjan maksettu kätyri. Olen käyttänyt
        Saunalahden gsm-liittymää vuosikaudet, ennen kuin se oli niin POP kuin se on nyt.
        Olen aina ollut tyytyväöinen Saunalahden palveluihin. Tyytyväisin olen laskuihin,
        jotka ovat kohtuullisia. Ja Soneran verkko, jota Saunalahti käyttää, on laatua
        Soneraa halvemmalla. Kyllä Saunis kelpo operaattorin ehdot täyttää, se on
        ammaatitaitoinen aosaaja. Littymävalikoimakin on laaja. Ja jälleen 1.5.04 OMAN liitty-
        mätyyppini kk-maksu Sauniksella aleni 1,50 euroa.

        Ottakaa asioista selvää ennen kuin lauotte kantojanne, niitä vääriä. Jotta
        kukaan ei ajattele, että olen joku maksettu bulvaani, olen
        keijo Tanner, Ogeli. Jippiin/Saunalahden tyytyväöinen käyttäjä!

      • -?-
        vastaus kirjoitti:

        Sonerasta sen verran että viime kesänä tappelin urakalla soneran kanssa kun laskuttivat 150 euroa gprs palvelusta liikaa.

        Eli saldopalvelu ilmoitti 100 MEGAN rajan nol lautuneen 20.7 mutta laskutus keräsi laskuriin megat yhteen ennen ja jälkeen tuon päivämäärän .

        Kysyin jopa laskutuksesta 20 7. onko nollautuneet ja onko taas 100 megaa käytössä . Vastaus kyllä.

        Laskussa kuitenkin eka kaksi kuukautta laskettiin yhteen ja yritettiin maksattaa tuo 150 euroa ,vasta asian selvitys kuluttaja asiamiehen kanssa johti HYVITYkSEEN .

        Nyt otin soneran liittymän ja puhun euron viikonloput pois ja sit lähtee littymä saunalahteen .

        Esim puhelinerittelyä ei saa soneralla saunalahden tapaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000121&posting=22000000003206061

      • Pekko
        pian ex Saunis kirjoitti:

        Minusta on helpompi antaa operaattorin huolehtia saldorajasta.
        Nykyiselläkin käytännöllä näkyy puhelimen käyttöön tolkku yleensä tulevan, kun kerran saldorajan täyttyminen kestää huomattavasti kauemmin kuin ennen.
        Lisäksi huomioippa se että jos lapsen puhelin varastetaan, mikä ei ole edes kovin harvinaista.Eipä puhele rosmo rajattomia kun saldoraja katkaisee.
        Soneran asiakkaana ollessani pelasi raja moitteetta 4 vuoden ajan ja uskoisin rätinälinjankin pitävän paremmin kutinsa.

        Niinpä kyllä. Jos varkaus tapahtuu niin todella silloin toimiva saldoraja pitäisi olla. Eikä kyllä ole operaattorinkaan etu kiskoa toimimattomasta saldorajasta 3 euron maksua, haiskahtaa ilkeästi rahastukselta. Ei luulisi nykytekniikalla olevan mahdotonta saada toimimaan reaaliajassa.

      • vaihtoehto

        Jos puhelin varastetaan, kannattaa soittaa asiakaspalveluun ja pyytää liittymän sulkemista jo ennen kuin saldoraja täynnä.

      • varman päälle
        vaihtoehto kirjoitti:

        Jos puhelin varastetaan, kannattaa soittaa asiakaspalveluun ja pyytää liittymän sulkemista jo ennen kuin saldoraja täynnä.

        Kouluissa usein kännykkä viedään esim. liikuntatuntien aikana pukutiloista.Eikös siinä jää pikku kriminaalille toisinaan useitakin tunteja soitella ilmasia jos omistaja huomaa puhelimensa kadonneen vaikkapa 2 tuntisen liikuntasession päätteeksi.
        Eivätkä kaikki lapset kuljeta taskussaan puhelinta, jos se repusta salaa viedään voi olla että puhelinta ei osaa ikävöidä ennen koulupäivän päättymistä.
        Tuossa muutama mahdollinen esimerkkitilanna.

        Toinen asia on se, että uskommeko Saunalahden sulkevan varastetun liittymän ilman viivettä vai kestääkö sulkeminennkin päiväkausia?

      • Mike
        varman päälle kirjoitti:

        Totta helvetissä kännykkä pitää sulkea, jos se jätetään vartioimatta. Eihän vakuutuskaan korvaa lukitsematonta ja valvomatonta omaisuutta, joten miksi ihmeessä tuudittautua saldorajan turvallisuuteen.

      • alffu

        Jo on naivia ajattelua,jollei "kakara"pysty/osaa,pysyä sovitussa saldossa,niin se on Saunalahden syy.Outoa ettet ymmärrä numeroita,oletettavasti olet kuitenkin aikuinen,lapsista päätellen.EI pitäisi olla vaikeaa verrata hintoja,SONERA sika kallis,kokemusta on hurriyhtiöstä,toinen samanlainen PASKA Elisa, SAUNALAHTI RULAAAA....!!

      • tyytymätön saunalahteen
        alffu kirjoitti:

        Jo on naivia ajattelua,jollei "kakara"pysty/osaa,pysyä sovitussa saldossa,niin se on Saunalahden syy.Outoa ettet ymmärrä numeroita,oletettavasti olet kuitenkin aikuinen,lapsista päätellen.EI pitäisi olla vaikeaa verrata hintoja,SONERA sika kallis,kokemusta on hurriyhtiöstä,toinen samanlainen PASKA Elisa, SAUNALAHTI RULAAAA....!!

        Eikö kuitenkin kyse ollut siitä että kun lapsi ei itse osaa pysyä sovituissa rajoissa otetaan saldorajoitus operaattorilta.
        Vaikka keinoja puhelinlaskun rajoittamiseen on muitakin, niin jutun pointti on minusta siinä että jos Saunalahti perii 3€/kk saldorajoituksesta niin asiakkaan pitää pystyä luottamaan siihen että saldoraja pitää.
        Miksi myydä semmoista palvelua jota ei pysty toimittamaan?

        Ymmärrän kyllä kantasi alffu, mutta kyse on nyt palvelusta jonka olen Saunalahdelta ostanut ja käytännössä en ole saanut rahalle vastinetta.
        Samalla perustelulla voisit tuomita nastarenkaatkin, se on kuskista kiinni jos ei kitkoilla pärjää ja kuka käskee ajamaan ojaan liukkaalla.

      • Behemoth
        saunalahhden GSM alusta alkaen kirjoitti:

        Sun on PKAKKO olla Soneran tai Radiolinjan maksettu kätyri. Olen käyttänyt
        Saunalahden gsm-liittymää vuosikaudet, ennen kuin se oli niin POP kuin se on nyt.
        Olen aina ollut tyytyväöinen Saunalahden palveluihin. Tyytyväisin olen laskuihin,
        jotka ovat kohtuullisia. Ja Soneran verkko, jota Saunalahti käyttää, on laatua
        Soneraa halvemmalla. Kyllä Saunis kelpo operaattorin ehdot täyttää, se on
        ammaatitaitoinen aosaaja. Littymävalikoimakin on laaja. Ja jälleen 1.5.04 OMAN liitty-
        mätyyppini kk-maksu Sauniksella aleni 1,50 euroa.

        Ottakaa asioista selvää ennen kuin lauotte kantojanne, niitä vääriä. Jotta
        kukaan ei ajattele, että olen joku maksettu bulvaani, olen
        keijo Tanner, Ogeli. Jippiin/Saunalahden tyytyväöinen käyttäjä!

        Itse ole ollut saunisen asiakas jo sci.fi / DLC ajoista asti... Eli enimmäkseen datapuolta. Datapuolenkin toimivuus on alihankkijan varassa, kuten GSM-liikenteenkin. Hyvä näin, koska nämä tahot tuntuvat osaavan ydinliiketoimintansa vähintäänkin kohtuullisesti. Sauniksella on siis näitä palveluita tarjotessaan lähinnä palveluoperaattorille lankeava laskuttajan ja markkinoijan rooli.

        Mainokset ovatkin olleet hyviä toisin kuin asikaspalvelu, etenkin laskutuspuolella. Laskuvirheen korjaamiseen itseltäni meni aikaa 1.5kk. Syy: Puhelimiin vastataan jos vastataan ja kun vastataan ei tiedetä asioista mitään tai delegoidaan. Sähköposteihin pääsääntöisesti ei vastata tai vastataan siten ettei siitä ole asiakkaalle mitään iloa. Omalla kohdallani palvelu alkoi sujumaan kun valitin kohtalostani kuluttaja-asiamiehelle ja he ottivat yhteyttä saunalahteen. Sain parissa päivässä oikein kirjallisen selvityksen tapahtumien kulusta ja asia oikeni kuin itsestään... Pitääköhän seuravaalla kerralla ilmoittaa virheistä suoraan kuluttaja-asiamiehelle, niin säästyy aikaa... :)

      • Myös Sauniksen asiakas sci....
        Behemoth kirjoitti:

        Terve!
        Olen myös tosi pitkäaikainen asiakas Sauniksella. Enemmän ajattelin tuota gsm-puolta, minulla sujuu
        nyt mm. gsm-liittymätyypin muuttaminen netin kautta oma-sivulta näppärästi. Gsm:n otin jo silloin Saunikselta, kun ei ollut ruuhkaa. Datapuolella on
        monitasoliittymä, Kotikiinteä, turvapalvelut. Olen niihin tyytyväinen myös.
        Asia, jossa olet oikeassa on Saunalahden henkilökunnan ja vastuullisten henkilköiden vaikea
        tavoittaminen puhelimitse Puhelinruuhka aiheutunee gsm-ryntäyksestä. Miksi Saunalahti ei sitten perusta ihan omaa NYKYISTEN asiakkaiden linjaa, tai useampia, että saisi hoidettua asiansa helposti?

        Minäkin sain taistella laskun maksun kanssa. Maksoin gsm-laskun Kotikiinteän tilille, ja soitin asiakaspalveluun, josta VASTATTIIN.Kerroin tilanteen, ja minulle sanottiin, ettei ole väliä, mille tilille olen maksanut, kunhan rahat ovat talossa. MUTTA ei se niin mennyt. Eikä kulunut kauaakaan, kun tuli perintätoimiston lasku!!!Silloin lähetin kaikkia mahdollisia kanavia myöten emaileja, lopulta pääsin puhelimellakin setvimään juttua. Asia selvisi, ja kaikki hyvitettiin, perintämaksu Sauniksen piikkiin.

        SAUNALAHTI, huomio!! Asiakaspalvelussanne on toivomisen varaa, ette vastaa maileihin lupaamassanne ajassa.Teille ei pääse puhelimella.
        NYT kun menee hyvin, satsatkaa asiakaspalveluun paljon nykyistä enemmän. MINÄ pysyn Saunalahden asiakkaana, koska olen MUUTEN ihan tyytyväinen.
        Toisalta toki pitää sanoa, että hyvin monet yhtiöt jonotuttavat asiakkaitaan, ja maksattavat jonotusajan Saunalahdella. Toivonkin, että tämä
        kauneusvirhe/piittaamattomuus tässä asiassa korjataan Saunalahdella.
        Tekninen tuki Sauniksella on tosin huipputasoa, ja sinne pääsee melko hyvin puhelimella. Kundit langan päässä ovat tosi experttejä, joten olen tyhmempänäkin asiakkaana saanut kaiken tarvitsemani avun. KIITOS TUELLE!!Voisiko tästä ottaa jotain kehittämisohjelmaan, Saunalahti?Positiivisesti?

        Hyvää kesää sinulle ja Saunalahdelle, joka on toinen kotini.
        Keijo Tanner, Ogeli

    • asikas

      toinen tyytyväinen asiakas

      • jeee

        Tosi tyytyväinen

      • samoin
        jeee kirjoitti:

        Tosi tyytyväinen

        on ollut Jippiin/saunalahden liittymät jo (ainakin) 4-vuotta, koskaan ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.

    • onko

      Otinpa Soneran laskun ja aloin vertailla laitoin saunalahden hinnat viereen kohtakohdalta ja lopputulos yllätti ja sehän se ratkaisee ei se että itseään halvimmaksi kehuu..

      • Vertailija

        Otin tässä keväällä ACN:n toivoen, että kilpailukykyisiä liittymiä tarjotaan jatkossakin.
        Toisin kävi.
        Informaatiota saa etsiä täältä palstoilta, uudet liittymät muuttuivat kalliiksi ja vanhojen myynti lopetettiin ennen aikojaan.

        Tuttavapiiristä ei yksikään siirtynyt ACN:lle vaan Saunalahteen. Tuskin siirtyykään enää näiden uusien hinnastojen myötä.
        Niinpä siirryin Saunikselle minäkin.

        Jokainen laskekoon kohdaltaan, mikä kannattaa.

      • Laatua Kele!!
        Vertailija kirjoitti:

        Miksi joku ostaa huonomman auton kuin toinen?
        Miksi joku ottaa `huonomman` kännykkäliittymän kuin toinen?
        Olisiko niin, että toiset laskevat säästöä ja eivät huomioi sitä että laadusta kannattaa maksaakin?
        Ettehän te Alkostakaan osta vain halvinta, ettkä ravintolasta.
        Jokainen valitsee tuotteet ja palvelut maksukykynsä ja sen mukaan mitä tuotteessa arvostaa.
        Tuskin maailma kaatuu vaikka puhelilasku olisi muutaman kympin isompi kuukaudessa.
        Toisaalta ei kai maailma siihenkään kaadu jos joutuu operaattorin kanssa liittymäasioiden epäselvyyksiä selvittelemään.
        Onnea kaikille valitsemallaan tiellä ja jokainen valitkoon liittymänsä niiden arvojen perusteella joita pitää tärkeinä.
        Kuitenkin niin, että jos Acn,Pgfree tai muita kusetusliittymiä kaupataan esim minun työpaikallani, niin pihalle ajan moiset huijarit/edustamaan huijatut.

      • Tero
        Laatua Kele!! kirjoitti:

        Jos nyt sitten joku suhtautuu näin suurella tunteella puhelinliittymään, niin ei muuta kuin
        makselemaan.
        Kyseessä on kuitenkin vain liittymä eikä elämää suurempi asia.
        Elämänarvoista kannattaa puhua jollain muulla
        palstalla.

      • laskepa
        Tero kirjoitti:

        Jos nyt sitten joku suhtautuu näin suurella tunteella puhelinliittymään, niin ei muuta kuin
        makselemaan.
        Kyseessä on kuitenkin vain liittymä eikä elämää suurempi asia.
        Elämänarvoista kannattaa puhua jollain muulla
        palstalla.

        Mahtanetko vielä itse hoidella omaa talouttasi? Näes kun se kokonaiskustannus ja -säästö syntyy juuri niistä pienistä asioista. Kun teet tuon "No sehän on vain yksi ..." -päätöksen joka asian kohdalla, olet henkilökohtaisessa konkurssissa.

      • Laatua Kele
        laskepa kirjoitti:

        Kyllä ihan itse hoidan talouttamme johon kuuluu 3 henkeä minun lisäkseni. 15 vuotta olen perheemme finanssipuolesta vastannut ja vielä ei ole konkurssi uhannut.
        En osta välttämättä halvinta, vaan sitä mistä perheeni pitää esim. ruokahankinnat ja mm puhelinliittymät.
        Ei se ihan noinkaan mene että jos et tinkaa halvinta mahdollista liittymää niin talous on nurin.
        Meidän pienistä tuloista huolimatta on käytännössä aivan sama onko puhelinlasku 50 vai 200 €/kk.
        Eihän rahaa asioikseen tuhlata tarvitse mutta ei sairaalloinen nuukuuskaan minusta tervettä ole.
        Jos esim Saunalahti ei sovi jollekkin vaikka saldorajoissa olevien heittojen vuoksi niin ymmärrän hyvin että liittymän vaihtaa semmoiseen jossa rajat toimii vaikka hinta olisikin hitusen kalliimpi.
        Onko Saunalahti nyt sitten se halvin aloitusmaksuineen? Omassa tuttavapiirissäni ei ole montaakaan Saunista joten en pääse hyötymään ilmaisista puheluista oman operaattorin liittymään.
        Minulle tarkkana taloudenpitäjänä ja säntillisenä asioiden hoitajana on tärkeää se , että puhelin toimii ja laskut tulevat säännöllisesti ajallaan ilman epäselvyyksiä tai ylilaskutusta.
        Noilla kriteereillä liittymäni on pakko olla joko Sonera tai Elisa, en kerro kumpi on mutta yli kymmenen vuotta on pelannut.

      • Luepa
        Laatua Kele kirjoitti:

        Katsopas nyt uudelleen mitern tuo ketju etenee. En minä sinulle vastannut vaan Terolle.

        Jos ei ymmärrä lukemaansa, niin näin käy. Kysehän oli siitä, että jos tunteella suhtautuu operaattorin valintaan, maksaa mahdollisesti turhasta. Mulle kyllä merkitsee maksanko puheluista 50 vai 200 Eur kuussa ja varmasti monelle muullekin.
        Liittymän valitsen sen mukaan, mikä itselle on edullisin. Vaikka se 10 v. oli Sonera, tänään se on Saunis, ehkä ensi vuonna joku muu. Ei nyt satu olemaan noita saldorajaongelmia.

      • viisastunut
        Laatua Kele kirjoitti:

        Kyllä ihan itse hoidan talouttamme johon kuuluu 3 henkeä minun lisäkseni. 15 vuotta olen perheemme finanssipuolesta vastannut ja vielä ei ole konkurssi uhannut.
        En osta välttämättä halvinta, vaan sitä mistä perheeni pitää esim. ruokahankinnat ja mm puhelinliittymät.
        Ei se ihan noinkaan mene että jos et tinkaa halvinta mahdollista liittymää niin talous on nurin.
        Meidän pienistä tuloista huolimatta on käytännössä aivan sama onko puhelinlasku 50 vai 200 €/kk.
        Eihän rahaa asioikseen tuhlata tarvitse mutta ei sairaalloinen nuukuuskaan minusta tervettä ole.
        Jos esim Saunalahti ei sovi jollekkin vaikka saldorajoissa olevien heittojen vuoksi niin ymmärrän hyvin että liittymän vaihtaa semmoiseen jossa rajat toimii vaikka hinta olisikin hitusen kalliimpi.
        Onko Saunalahti nyt sitten se halvin aloitusmaksuineen? Omassa tuttavapiirissäni ei ole montaakaan Saunista joten en pääse hyötymään ilmaisista puheluista oman operaattorin liittymään.
        Minulle tarkkana taloudenpitäjänä ja säntillisenä asioiden hoitajana on tärkeää se , että puhelin toimii ja laskut tulevat säännöllisesti ajallaan ilman epäselvyyksiä tai ylilaskutusta.
        Noilla kriteereillä liittymäni on pakko olla joko Sonera tai Elisa, en kerro kumpi on mutta yli kymmenen vuotta on pelannut.

        saunalahti on paras tähän mennessä! ennen oli dna ja laskut oli pilvissä mutta nykyään laskut yli puolet pienempiä saunalahden ansiosta!! saunalahdella on valinnanvaraa, mut jos tykkää laittaa hynää laskuihin niin antaa mennä....
        acn oli parilla kaverilla mutta vaihtoivat pois, koska ilmeni pieniä epäselvyyksiä laskujen kans.

      • järkevä kuluttaja
        Vertailija kirjoitti:

        Otin tässä keväällä ACN:n toivoen, että kilpailukykyisiä liittymiä tarjotaan jatkossakin.
        Toisin kävi.
        Informaatiota saa etsiä täältä palstoilta, uudet liittymät muuttuivat kalliiksi ja vanhojen myynti lopetettiin ennen aikojaan.

        Tuttavapiiristä ei yksikään siirtynyt ACN:lle vaan Saunalahteen. Tuskin siirtyykään enää näiden uusien hinnastojen myötä.
        Niinpä siirryin Saunikselle minäkin.

        Jokainen laskekoon kohdaltaan, mikä kannattaa.

        kannattaa olla useampi liittymä. itselläni on
        pääliittymä Sonera One. En kusekaan elisaan
        päin (entinen radiolinja). jos rätinälinjalla
        näyttää kahta tolppaa niin pätkii niin pirusti.
        Soneralla kumppaneilla ei tarvi näkyä ku yx
        tolppa niin se riittää.
        tekstariliittymäksi olen valinnut saunalahden
        GSM2:n. ei ole kuukausimaksua ja txt:t maksavat
        ainoastaan 0.08 euroa/kpl
        Ennen määräpäivää otin 2 kpl ACN-liittymiä.
        toinen puhelin on suojattu. pin2-koodin takana
        on vain ACN:n numeroita. voin huoletta antaa
        puhelimen sille jonka kanssa höpisen eniten.
        nämä ACN:t ja Saunalahti ovat pudottaneet
        Soneran laskua melkoisesti. Järkevänä
        kuluttajana otan kaikki edut mitä on tarjolla!

      • äiti76
        Luepa kirjoitti:

        Katsopas nyt uudelleen mitern tuo ketju etenee. En minä sinulle vastannut vaan Terolle.

        ostin saunalahden liittymän-kaupanpäälle sain silikonisen tekopeniksen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • poju -85
        äiti76 kirjoitti:

        ostin saunalahden liittymän-kaupanpäälle sain silikonisen tekopeniksen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        otin soneran liittymän,kylkiäisenä "pumpattava Barbara"!

    • copy/paste jiippiltä

      Tein saunalahden liittymän ja jouduin odottamaan 6 viikkoa ennenkuin aukesi!!!sit sain vielä melekin 300 euron maksun vaikka en edes kerenny puhumaan!!!!että semmosta!!!

      • Teppo Tulppu

        veijari on ainakin joku verkostomarkkinoija.
        Ketkä noin puhuu

        "Tein saunalahden liittymän"

      • Luottotiedot

        Kaikki viittaa selkästi luottohäiriöihin historiassa. Näin toimii vastuullinen palveluntarjoaja.

        Ps. Kuka järkevä odottaisi liittymää 6 - viikkoa ?
        Mikäli luottotiedot kunnossa saa auki päivissä.

      • auki
        Luottotiedot kirjoitti:

        Kaikki viittaa selkästi luottohäiriöihin historiassa. Näin toimii vastuullinen palveluntarjoaja.

        Ps. Kuka järkevä odottaisi liittymää 6 - viikkoa ?
        Mikäli luottotiedot kunnossa saa auki päivissä.

        Vaikka heti vaikkei olisikaan luottotiedot kunnossa. Onnistuu Soneralla, mites muilla? Ero on vaan siinä, että liittymä avataan 0 euron saldorajalla, eli on normaali liittymä kaikkine palveluineen mutta maksataan prepaidina lipukkeella tai verkkomaksuna. Muilla operaattoreilla taitaa joutua tyytymään prepaidiin ja hyväksymään sen hinnoittelun ja palvelutarjonnan mitättömyyden.

      • dO_Ob
        Luottotiedot kirjoitti:

        Kaikki viittaa selkästi luottohäiriöihin historiassa. Näin toimii vastuullinen palveluntarjoaja.

        Ps. Kuka järkevä odottaisi liittymää 6 - viikkoa ?
        Mikäli luottotiedot kunnossa saa auki päivissä.

        Ei muuten pidä paikkaansa

      • Daniel

        Luotontarkistus vie luottotiedottomilta enemmän aikaa ja näin se aukeaminenkin viivästyy. Takuu maksun joudut myöskin maksamaan.

        Eli syytä vain itseäsi.

    • make

      ilman että luen vastauksia...

      soitin maanataina ja keskiviikkona saunalahden asiakaspalveluun ja kirjaimmellisesti nukahdin luuri korvaan!!

      30 min odotusta että pääsee asiakaspalveluun selvittämään laskuasioita!!

      tämän takia olen valmis maksamaan pikkusen enemmän että pääsee esim heti läpi!!!!

      • ...muuallakin

        Olin pitkään ex-radiolinjan asiakas. Palveluun olin ihan tyytyväinen, kallis se toki oli. Sitten vaihdoin Dna:han... Vikatikki... Laskutus oli ihan p...stä. Nyt olen Saunalahden tyytyväinen asiakas, puhelinlaskut on kohtuullisia!

        Radiolinjalla ja Dna:lla olen joutunut odottamaan puhelimen päässä useita minuutteja, huippu taitaa olla Dna:lla 60min! Ja sittenkään en saanut asiallista kohtelua. Saunalahteen en ole (onneksi) vielä joutunut soittamaan. Mutta en minä nyt sen takia liittymää vaihda, että asiakaspalveluun ei läpi pääse.

      • tytsy
        ...muuallakin kirjoitti:

        Ja soneralla sama homma, hetki vielä, ole hyvä, hetki vielä, ole hyvä... Samoin myös saunalahdella saa odottaa, mutta ei niin kauaa..

      • Behemoth
        tytsy kirjoitti:

        Ja soneralla sama homma, hetki vielä, ole hyvä, hetki vielä, ole hyvä... Samoin myös saunalahdella saa odottaa, mutta ei niin kauaa..

        ... hyvä tuuri tai sitten olet soittanut myynnin puolelle. Kyllä saunalahdessa varmaan myyntimiehiä piisaa. Mutta virheellisen laskutuksen oikaisuun ja liittymien irtisanomishommiin ei tahda riittää henkilökuntaa... Soneralla taasen palvelua saa laskutustakin koskevissa asioissa inhimillisillä odotusajoilla.

    • Ent Sonera

      Vaihdoin joulukuussa perheemme kaikki neljä liittymää ACN:ään. Ja melkein kaikki lähipiirissä olevat vaihtoivat myös, koska suvussa on innokas edustaja.

      Meillä kaikki sujui juuri niin kuin oli luvattu. Laskuissamme on edustajan ehdotuksen mukaisesti puheluerittelyt (saonoi että ottakaa ainakin aluksi, niin pääsette seuraamaan tilannetta).
      Laskut ovat olleet oikein (paitsi yhdessä kuussa ei laskutettu kuukausimaksua ollenkaan, ja seuraavassa se sitten oli kaksi kertaa, eli oikaistu).

      Asiakaspalveluun ei meillä ole ollut mitään asiaa, joten sen toimivuudesta en osaa sanoa (muuten, en ole tarvinnut Sonerankaan aikaan koskaan soittaa asiakaspalveluun (1989 - 2003)??)

      Perheemme kokonaislaskutus on pudonnut yli 100 euroa kuukaudessa (vuositasolla 1200 euroa = 7200 fim). Puheaikamme on kasvanut huomattavasti verrattuna aikaisempaan.

      Meillä ACN on tullut juuri oikeaan rakoon, koska nekin keille eniten soitetaan ovat saman operaattorin piirissä. Mutta yksittäiselle puhujallehan tuo ei liene niitä edullisimipia enää tällä hetkellä kun muutkin ovat hintojaan pudottaneet.

      • Joo

        Minullaki on ACN ja olen tyytyväinen koska laskut on puonnut n.70% kaveri piireissä on melkein joka jepellä ACN liittymä.

      • ¨mullaki acn
        Joo kirjoitti:

        Minullaki on ACN ja olen tyytyväinen koska laskut on puonnut n.70% kaveri piireissä on melkein joka jepellä ACN liittymä.

        acn kun tuli niin e´n ole maksanut mitään
        kyl on kiva operaattori ja ihana
        jopa 1000ä-% tippunu laskut tai jopa 200000000000% tai ehkä enemmänkin tai jopa
        60000000000000000000000000000000 %
        ajattele jopa 8000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000% perkele

    • Mie

      Saunalahdella saa maksaa minuutin puhelusta 2min maksun! Jokaisesta soitosta saa pulittaa 8s 8s minuutti !!! Näin oli ainakin yhdellä saunalahden liittymistä! Eli paljon halvempiakin vaihto-ehtoja on tarjolla !

      • Ei ole totta

        Huh. Toki saa maksaa, vaan miksi ihmeessä ottaisit kyseisen liittymätyypin, jos se ei ole oikea sinun tarpeisiin.

        Tyhmä maksaa väärästä liittymätyypistä liikaa, kun muitakin vaihtoehtoja on lukemattomia !

    • Häpi

      Vaihdoin marraskuussa Sonerasta Saunalahteen ja samat ajatukset, että olis pitänyt vaihtaa aiemmin. Kaikki toimii Saunalahdessa loistavasti ja laskut on pienentyneet reilusti. Ei kannata nukypäivänä olla "uskollinen" asiakas vanhoille isoille operaattoreille kun numerokin pysyy samana.

    • Eveliina34

      Vaihdoimme koko perheen kanssa Saunalahteen maaliskuussa ja kaikkien kesken piti olla sisärengas, mutta ensimmäisen laskun tullessa huomasimme, ettei näin ollutkaan. Osalla oli kaikki, yhdellä oli yksi ja yhdellä ei ollut mitään. Saunalahden vastaus oli, että ne voidaan yhdistään, mutta maksaa 5 €. Kun netin kautta otin yhteyttä heihin uudelleen, minulle ei ole edes vastattu. Yleensä vaihtelen operaattoria tuon tuostakin, ja jos palvelu ei minua mielytä, niin olen hyvinkin herkkä vaihtamaan.

    • O4O

      Soneran asiakaspalvelu toimii loistavasti.
      Suunnittelin liittymänvaihtoa ja testasin asiakaspalvelun nopeutta. Vuokraoperaattorit ovat onnettomia, Elisalle odotin 23 min ja lopetin. Soneralla vastattiin vajaan minuutin odottelun jälkeen!!

      Palvelun toimivuus on osa kokonaisuutta jota ei kannata unohtaa. En vaihtanut Soneralta pois, sain vinkin asiakaspalvelusta mitä kannattaa tehdä ja puhelut halpenivat.
      Kuuluvuus on paras ja muutkin (gprs) palvelut toimivat hyvin ja ovat selkeitä.
      Hyvästä palvelusta ja laadusta kannattaa hiukan maksaakin.

      Yli 12 vuoden asiakkuus jatkuu edelleen.

      • Köyhä opiskelja

        Sonera vain on köyhälle opiskelijalle liian kallis, sen vuoksi etsinkin koko ajan halvempaa ja halvempaa liittymää... Oletko muuten koleillut noissa Gprs-liitymissä eri vaihtoehtoja? Nekin ovat eri operaattorilla eir hintasia ;)

      • kaskas
        Köyhä opiskelja kirjoitti:

        Sonera vain on köyhälle opiskelijalle liian kallis, sen vuoksi etsinkin koko ajan halvempaa ja halvempaa liittymää... Oletko muuten koleillut noissa Gprs-liitymissä eri vaihtoehtoja? Nekin ovat eri operaattorilla eir hintasia ;)

        Liekö kallein kaikilla käyttäjäprofiileilla... Mutta suosittelisin opiskelijaa vaihtelemaan liittymää puheaikatarjousten päättyessä tahi pitämään kuukausimaksutonta liittymää (niitäkin taitaa olla useammalla operaattorilla ja vaihtelu onnistuu). GPRS-liittymistä taitaa edullisin olla se Elisa Markantalon GPRS-primetime (3,33€ liittymästä ja 10€ GPRS:stä kuukaudessa). Saa sitten klo 18:sta surffata aamukuuteen ;)

      • Köyhä opiskelja
        kaskas kirjoitti:

        Halvin oli kyllä ottaa faijan firman nimissä Dna:lta gprs-liittymä :) Ja mä olen ollut jo kaikkien mahdollisten operaattoreiden asiakas, kohta aloitan taas kierroksen :)

    • KooKoo

      Kyllä Saunalahti on palveluiltaan ja hinnoiltaan paras!

    • Sepo

      Saunalahden liittymiä saa litrakoossa 0,5 ja 0,7. Saa sinut ja minut liittymään maailmaan uudella ulokkeella. Toimii kuin junan vessa. Huutomerkki!

    • Minä

      mun radiolinjalla ja banaaniluurilla..minusta kohtuullinen hinta.
      Lasku yleensä 10e vaikka puhun 20e kuussa.
      O
      lisi ilmaisetkin puhelut mutta ei jaksa kävellä niin pitkälle että aina soittaisi porukoitten luurallla.

      • hell?

        "Lasku yleensä 10e vaikka puhun 20e kuussa."

        Mitä tämä tarkoittaa? Puhut 20 eurolla, mutta lasku on vain 10 euroa, niinkö? Unohtaako Elisa laskuttaa sinulta puolet puhutuista puheluista, vai mitä ihmettä?

    • Elisan asiakas

      Terve,

      Itselläni on Radiolinjan liittymä (vai onko se nyt sitten jo muuttunut Elisaksi). Puhun vähän, yritän kaikki puhelut soitella duunin puhelimesta.

      Eniten ärsyttää, että vuositasolla varmaan 30-40 % puhelinkuluista on noita "puolivuotismaksuja" tms. a´20 euroa.

      Millä operaattorilla noita "kiinteitä" kuluja ei olisi, vaan maksaisin ainoastaan soitetuista puheluista?!? Ei siis mitään peruskk- maksuja tms.

      Kiitos etukäteen,

      Masa

      ps. Elisan laajakaista lähti vaihtoon tänään, kännykkäliittymä ehkä huomenna, jos joku osaa noihin mun kysymyksiin vastailla!

      • pienet kulut

        Vähän soittavalle kk-maksuton liittymä on ehdottomasti edullisin. Maksat vain mitä soitat

      • Soittelija
        pienet kulut kirjoitti:

        Vähän soittavalle kk-maksuton liittymä on ehdottomasti edullisin. Maksat vain mitä soitat

        Mulla on Sauniksen kuukausimaksuton liittymä ja jos en soita/tekstaa minnekään, niin ei sieltä kyl laskuakaan tule!

      • tyytyväinen

        vaihdoin itsekin kuukausimaksuttomaan Saunalahti GSM-liittymään. Puhelumaksut 0,139€ min. tekstarit 0,06€ sauniksen liittymiin ja 0,09€ muihin.
        www.saunalahti.fi

        suosittelen!

      • Joo
        tyytyväinen kirjoitti:

        vaihdoin itsekin kuukausimaksuttomaan Saunalahti GSM-liittymään. Puhelumaksut 0,139€ min. tekstarit 0,06€ sauniksen liittymiin ja 0,09€ muihin.
        www.saunalahti.fi

        suosittelen!

        mulle tulee sauniksen gsm2 tulee muuten hiton halpa lasku soneraan verrattuna veikkaisin.

      • Hihii
        Joo kirjoitti:

        mulle tulee sauniksen gsm2 tulee muuten hiton halpa lasku soneraan verrattuna veikkaisin.

        Luitkohan sitä gsm2 hinnastoa ollenkaan? Huomasit kai puhelun aloitusmaksun 8 senttiä/puhelu?

        Vertailu (1 minuutin puhelu):
        Sonera one:lla: 3 min * 0.13 = 0.13 e
        Sauniksen GMS2:lla: 1 min * 0.109 0.08 = 0.189 e

        Vertailu (3 minuutin puhelu):
        Sonera one:lla: 3 min * 0.13 = 0.39 e
        Sauniksen GMS2:lla: 3 min * 0.109 0.08 = 0.407 e

        Vertailu (5 minuutin puhelu):
        Sonera one:lla: 5 min * 0.13 = 0.65 e
        Sauniksen GMS2:lla: 5 min * 0.109 0.08 = 0.625 e

        Tuo 8 sentin aloitusmaksu/puhelu tarkoittaa sitä että jos puhelu kestää pidempään kuin 3 min 48 sekuntia niin vasta silloin saunalahden halvempi hinta alkaa tuotaa "voittoa". Vielä kun muistateaan että keskimääräinen puhelun pituus (suomalaisilla keskimäärin) on noin 3 minuuttia niin kalliimaksi tuo saunalahti puheluiden osalta tulee (toki kk-maksuttomuus on iso plussa!) Lyhyitä puheluita sillä ei kannata soittaa ollenkaan, mutta jos tapana on harrastaa "mataronpuheluita" niin sitten tuo on hyvä vaihtoehto - tosin saunalahti plusplus saattaa tulla silloinkin vielä halvemmaksi nyt kun sekin muuttui sekuntiveloitettavaksi - ennen siinä veloitus kulki 20 sekunnin jaksoissa... (0.08 e/min 0.08 e/puhelu ja vielä kk-maksu päälle).

    • Itse Tyydyttäja

      Minä olen Paras!

    • ???

      hommatkaa elämä!

    • Jep

      Itse ehdin viime syksynä pitää saunalahtea muutaman kuukauden ajan, kaikki muu toimi hienosti paitsi multimediaviestien vastaanotto (senkin toimimattomuus johtuu sonerasta, saunalahdelle tulossa omaa rautaa syksyllä 2004 jolloin tuonkin pitäisi alkaa toimia kuten sen tarkoitus on).

      Vaihdoin joulun puheaikatarjoksien aikaan takaisin Soneraan, nyt puhun 20e/kk ilmaisia puheluita kuukaudessa (kaksi liittymää, siksi tuo 20e eikä vaan 10) niin kauan kunnes hyvitykset loppuu tai jokin muu operaattori lyö pöytään sellaisen tarjouksen josta ei muuten voi kieltäytyä :)

    • mallu

      mäki itseasiassa vaihan tänään just radiolinjasta saunalahteen. on nuo radiolinjan hinnat kuiteski niin röyhkeät ja laskuja saattaa tuolla vasta kahen kolmen kk:den völein.

    • vanha asiakas

      minulla ollut jo 8 vuotta Sonera. Aluksi puhuin vähän ja maksoin paljon, tällähetkellä puhun paljon ja maksan vähän. Ei se enää kallista ole: puhelut 13 snt, tekstarit 10 snt, kotisoitto 8 snt/minuutti. Ja aina on toiminut, missäpäin Suomea sitten olenkin. kyllä kilpailu on hyvä asia, sen tuloksena Sonerasta poisvaihtokaan ei enää ole kannattava, koska puhutaan samoista summista. Olen laskenut, että jos vaihtaisin sonera one liittymästä johonkin pinempään, voittaisin ehkä euron kuussa jos sitäkään. Sen euron saa kyllä muihinkin asioihinkin kulumaan...
      Sonera toimii aina ja kaikkialla, sehän on tärkeä asia. Samoin monipuoliset ilmaiset nettipalvelut.

    • täysin peestä...

      Pojallamme ollut liittymä joka on nimissäni, puhepaketti saldosopimus. Ensin laskutetaan kaikki muu, niin että varmasti menee saldosopimukseen sovittu summa yli. Kun saldoraja on tullut vastaan, ei liittymästä voi soittaa enään lainkaan vaikka puhepakettiin liittyvää aikaa oli tässäkin tapauksessa jäljellä yli 300 minuuttia. Pojan auto hyytyi pakkaseen, eikä päässyt soittamaan kotiin. Jos puhepakettia ei voi käyttää saldorajan ylittymisen jälkeen. SIITÄ TODELLAKIN PITÄISI KERTOA ASIAKKAALLE KUN SINNE ON ASIAN TIIMOILTA KUITENKIN SOITETTU JA TIEDUSTELTU. Mitä tekee 500 minuutin puhepaketilla jos sitä ei voi käyttää??? Ei yhtään mitään. Liittymää irtisanoessani oli muitakin ongelmia liityen määräaikaisiin sopimuksiin joista niistäkin oli tieto siellä koska soitin jo hyvissä ajoin viime vuonna maaliskuussa 2008. Tämän enempää ei voi pieleen mennä.
      Vertailun vuoksi voin sanoa, että kahden muun liittymämme kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta niissä ei olekkaan saldosipimuksia. Lapsen ja nuoren liittymän kanssa kuvittelemimme toimivamme oikein kun on tuo saldosopimus eikä yllätyksiä pitäisi tulla. Puhepaketti 500 min puhetta 100 tekstaria =19.90 saldosopimus kolmeen kymppiin 3 €/ kk. Ensin annetaan kertyä puheluita 30 euroon asti, sitten laitetaan saldossopimuksesta perittävä kuukausimaksu päälle ja viimeksi listään vielä puhepaketin hinta. Silloin summa nouseekin jo yli viidenkymmenen euron. JA parasta, ei voi liittymästä soitella enään mihinkään vaikka saldoa oli jäljellä kuten nytkin siis yli 300 minuuttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1791
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      124
      1488
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      173
      1320
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      160
      1290
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1265
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      63
      1078
    Aihe