kytkimen ja

Kun vaihdetta vaihdetaan isommalle laitetaan kytkin pohjaan ja jalka pois kaasulta ja sitten kytkin nostetaan rauhallisesti ylös samalla painaen kaasua. Kuinkas sitten toimitaan kun vaihdetaan pienemmälle? Kun esimerkiksi vaihdetaan neloselta kakkoselle tai kolmoselle lähestyvän risteyksen takia, tarkoituksena ajaa hitaammin. Tuleeko toimia samalla lailla kun isommalle vaihtaessa eli painaen samalla vähän kaasua kun nostaa kytkimen vai voiko vaihteen vaihtoo siten, että kykin pohjaan-> vaihteen vaihto->kytkin rauhallisesti ylös ilman, että painaa kaasua?

Toinen kysymys vielä. Kun vaihdetaan kakkoselta kolmoselle vaihde menee kuin itsestään kolmoselle kun työntää keppiä ylemmäs, koska vaihteet on "porrastettu" siten, että vaihtaminen menee loogisesti. Toimiiko homma samalla tavoin, kun vaihtaa esimerkiksi vitoselta neloselle (tai vitoselta kolmoselle), ettei mene vahingossa kakkonen (tai kolmoselle vaihdattaessa ykkönen) päälle ellei sitten tahalleen oikein työnnä vaihdekeppiä vasempaan reunaan.
101594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaihdetta alaspäin vaihdettaessa
kytkin>keppi vapaalle>kaasua>kytkin>vaihde sisään

Äänestä
  • Itse ainakin käytän pienemmälle vaihettaessa moottorijarrutusta hyväkseni.. Eli kytkin pohjaan, pienempi vaihde ja kytkin ylös. Kierroslukumittari hypähtää tässä tapauksessa vähän ylös ja siitä ei pidä huolestua, näin moottori jarruttaa nopeutta pois ilman että itse painat jarrua. Sitten jos sekin vauhti on vielä liian suuri, toistat saman uudestaan.. Eli kytkin pohjaan, vaihde pienemmälle ja kytkin ylös.

    Moottorijarrutus on sitä paitsi ekologinen tapa!

    Äänestä

  • fallendown_ kirjoitti:

    Itse ainakin käytän pienemmälle vaihettaessa moottorijarrutusta hyväkseni.. Eli kytkin pohjaan, pienempi vaihde ja kytkin ylös. Kierroslukumittari hypähtää tässä tapauksessa vähän ylös ja siitä ei pidä huolestua, näin moottori jarruttaa nopeutta pois ilman että itse painat jarrua. Sitten jos sekin vauhti on vielä liian suuri, toistat saman uudestaan.. Eli kytkin pohjaan, vaihde pienemmälle ja kytkin ylös.

    Moottorijarrutus on sitä paitsi ekologinen tapa!

    Moottorijarrutus säästää bensaa vain ruiskuautoissa, ei kaasutinautoissa. Tosin 90% autoista ainakin on ruiskukoneita nykyään.

    Moottorijarrutus rasittaa moottoria. Itse en käytä sitä juuri lainkaan, vaan pistän auton vapaalle kun lähestyn risteystä, eipähän nouse kierroksetkaan.

    Jos käytät jarruja tullessa risteykseen, kuluu bensaa hieman ja jarrupalat ja levyt kuluvat hiukan enemmän pitkällä aikavälillä. Jos käytät aina moottorijarrutusta, bensaa/dieseliä säästyy vähän mutta moottori rasittuu enemmän. Esim. jos pakkasella työmatka on lyhyt ja auto ei kerkeä edes lämmetä ja risteyksiä on paljon matkalla, moottorijarrutus kylmällä moottorilla on vielä rasittavampaa.

    Mutta pääasia että oppii tavan jonka osaa hyvin, teki sen päin tai toisin.

    Äänestä

  • fallendown_ kirjoitti:

    Itse ainakin käytän pienemmälle vaihettaessa moottorijarrutusta hyväkseni.. Eli kytkin pohjaan, pienempi vaihde ja kytkin ylös. Kierroslukumittari hypähtää tässä tapauksessa vähän ylös ja siitä ei pidä huolestua, näin moottori jarruttaa nopeutta pois ilman että itse painat jarrua. Sitten jos sekin vauhti on vielä liian suuri, toistat saman uudestaan.. Eli kytkin pohjaan, vaihde pienemmälle ja kytkin ylös.

    Moottorijarrutus on sitä paitsi ekologinen tapa!

    Moottorijarrutus on ok kunhan vain ei sorry tekemään sitä niin että risteykseen tullessa pistää alemman vaihteen päälle jolloin moottori huutaa hulluna kun kierrokset nousee ja vielä autokin nytkähtää. Sekä vaihteisto että moottori kärsii pidemmän päälle. Oikea tapa moottorijarruttaa on pitää se vaihde päällä mikä on käytössä, nostaa vain kaasun pois. Sitten kun nopeus tipahtaa tarpeeksi(ns liikaa) niin vaihdetaan sopivaa vaihdessa sen mukaan pitääkö pysähtyä, ryömiä tai lähteä liikkeelle.

    Vapaalla auto käyttää enemmän polttoainetta ja kuskilla ei ole yhtä nopeat keinot korjata auton liikkeitä koska vaihde pitää pistää silmään jos jotain yhtäkkistä tapahtuu, esim. kaistanvaihtoa, väistöä tms.

    Äänestä

Vaihdekeppi hakeutuu autoissa automaattisesti kolmos- ja nelosvaihteen väliin, silloin vaihde on vapaalla. Eli anna kepin hakeutua itsekseen siihen väliin ja tuuppaa vaihdekeppi vain kolmoselle tai neloselle, älä siis työnnä keppiä vasemmalle tai oikealle yhtään! Anna vaihdekepin hoitaa työ puolestasi, siirrä itse sitä vain ylös tai alas.

Äänestä
  • Okei kiitos vastauksesta.

    Äänestä

vapaalle risteykseen tultaessa, auto rullaa hyvin eikä jarruta. Jos valo näyttää vihreää, niin sopiva vaihde päälle ja meno jatkuu. Yleensä jos nopeus on 20 kmt.... niin kakkonen päälle, jos 30 kmt. niin kolmonen jne. Riippuu tietysti autosta mikä vaihde sopii mihinkin nopeuteen... Se on tottumus asia.

Äänestä
  • Hei,
    mikä on paras tapa vaihtaa pienemmälle esim. risteykseen tultaessa mikäli ei tarvitse pysähtyä eli tulen nelosella, kytkin pohjaan; vauhti on kakkosvaihteelle sopiva. Onko vaihde "käytettävä" kolmosella vai voinko vaihtaa "lennosta" suoraan kakkoselle?

    Äänestä

  • suoraa toimintaa kirjoitti:

    Hei,
    mikä on paras tapa vaihtaa pienemmälle esim. risteykseen tultaessa mikäli ei tarvitse pysähtyä eli tulen nelosella, kytkin pohjaan; vauhti on kakkosvaihteelle sopiva. Onko vaihde "käytettävä" kolmosella vai voinko vaihtaa "lennosta" suoraan kakkoselle?

    Kyllä voit vaihtaa suoraan kakkoselle.

    Autosta riippuen sinun on käytettävä välikaasua, mutta oletuksena voin sanoa, että nykyaikaisissa autoissa sinun ei tarvitse tehdä muutakun rauhallisesti viedä keppi kakkosen kohdalle ja kevyesti vetää sitä taaksepäin. Väkisin ei saa vaihdetta survoa sisään, vaan nimen omaan rauhallisesti, että vaihdelaatikossa oleva synkronointi ehtii tehdä hommansa ja vaihde ei karahda.

    Äänestä

Kuten ennen vanhaan piti autojen kierrokset sovittaa nopeuteen. Vapaalle ei ole kuitenkaan pakko vaihtaa. Siis:

Kytkin -> vaihde pienemmälle -> "panos" kaasua (noin neljäsosa sekuntia, niin että kierrokset ovat tarpeeksi korkealla kun vaihde kytkeytyy) -> kytkimestä tavalliseen tapaan irti -> kaasu.

Näin ainakin itselläni vaihtuu vaihde ilman nytkimistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihteiden käyttö kirjoitti:

Kun vaihdetta vaihdetaan isommalle laitetaan kytkin pohjaan ja jalka pois kaasulta ja sitten kytkin nostetaan rauhallisesti ylös samalla painaen kaasua. Kuinkas sitten toimitaan kun vaihdetaan pienemmälle? Kun esimerkiksi vaihdetaan neloselta kakkoselle tai kolmoselle lähestyvän risteyksen takia, tarkoituksena ajaa hitaammin. Tuleeko toimia samalla lailla kun isommalle vaihtaessa eli painaen samalla vähän kaasua kun nostaa kytkimen vai voiko vaihteen vaihtoo siten, että kykin pohjaan-> vaihteen vaihto->kytkin rauhallisesti ylös ilman, että painaa kaasua?

Toinen kysymys vielä. Kun vaihdetaan kakkoselta kolmoselle vaihde menee kuin itsestään kolmoselle kun työntää keppiä ylemmäs, koska vaihteet on "porrastettu" siten, että vaihtaminen menee loogisesti. Toimiiko homma samalla tavoin, kun vaihtaa esimerkiksi vitoselta neloselle (tai vitoselta kolmoselle), ettei mene vahingossa kakkonen (tai kolmoselle vaihdattaessa ykkönen) päälle ellei sitten tahalleen oikein työnnä vaihdekeppiä vasempaan reunaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu