Olin 1,5v vakavasti masentunut (15-16v), jonka aikana asenteeni oli kaikkeen: "ihan sama".
No, polttelinkin vakituisesti tupakkaa, joskus pilveäkin, käytin runsaasti alkoholia yms.
Mikään ei innostanut, kaikki oli harmaata ja turhaa..
Sitten yhtäkkiä rakastuin, ja olinkin hetken aikaa (n.6kk) todella onnellinen.
Masentuneisuus katosi sinä kyseisenä päivänä, kun tapasin Ronin.
Sitten pikku hiljaa minulle alkoi tulla hyvin omituisia oloja, ja tuntemuksia..
Minun on tosi vaikea selittää tunnetta, mitä minulla päivittäin on... Mutta...
Se on pahinta, mitä tiedän.. Käytännössä luulen, tai olen varma, joka päivä kuolevani.
Mikä on ahdistavan pelottava kokemus. En tiedä mitään hirveämpää tunnetta, se "ihan sama":kin
oli tsiljoona kertaa kauniimpi tunne kuin tämä.
Jos yritän selittää sen mahdollisimman yksinkertaisesti...No, pelkotila lähtee jostain "väärästä ajatuksesta".
...sen jälkeen kaikki tuntuu niin epätodelliselta, etten yhtään ihmettelisi, jos yhtäkkiä maailma räjähtäisi, heräisin jostain koomasta tai muuta.
En pysty enää nauttimaan elämästä, päin vastoin, pelkään kaikkea. Mikä on tosi harmillista, sillä olen vasta 18-vuotias.
Unelmani olisi, että eläisin joku päivä vielä rutiininomaista, tavallista elämää, ja luottaisin siihen, että elämä kantaa.
Antaisin mitä vain, jos saisin sen saman olon, mikä minulla oli vielä lapsena..
...mitä vain, jos saisin työpäivän päätteeksi väsyneenä painaa pääni tyynyyn ja nukkua tyytyväisenä, rauhallisena yön yli.
Nyt taas sitä ajattelee, että no, kun seuraava paniikkikohtaus iskee, tajuan kyllä, että se on vain paniikkikohtaus ja saan pääni pidettyä kasassa.
Mutta... Se on niin saatanan ovela.
No, polttelinkin vakituisesti tupakkaa, joskus pilveäkin, käytin runsaasti alkoholia yms.
Mikään ei innostanut, kaikki oli harmaata ja turhaa..
Sitten yhtäkkiä rakastuin, ja olinkin hetken aikaa (n.6kk) todella onnellinen.
Masentuneisuus katosi sinä kyseisenä päivänä, kun tapasin Ronin.
Sitten pikku hiljaa minulle alkoi tulla hyvin omituisia oloja, ja tuntemuksia..
Minun on tosi vaikea selittää tunnetta, mitä minulla päivittäin on... Mutta...
Se on pahinta, mitä tiedän.. Käytännössä luulen, tai olen varma, joka päivä kuolevani.
Mikä on ahdistavan pelottava kokemus. En tiedä mitään hirveämpää tunnetta, se "ihan sama":kin
oli tsiljoona kertaa kauniimpi tunne kuin tämä.
Jos yritän selittää sen mahdollisimman yksinkertaisesti...No, pelkotila lähtee jostain "väärästä ajatuksesta".
...sen jälkeen kaikki tuntuu niin epätodelliselta, etten yhtään ihmettelisi, jos yhtäkkiä maailma räjähtäisi, heräisin jostain koomasta tai muuta.
En pysty enää nauttimaan elämästä, päin vastoin, pelkään kaikkea. Mikä on tosi harmillista, sillä olen vasta 18-vuotias.
Unelmani olisi, että eläisin joku päivä vielä rutiininomaista, tavallista elämää, ja luottaisin siihen, että elämä kantaa.
Antaisin mitä vain, jos saisin sen saman olon, mikä minulla oli vielä lapsena..
...mitä vain, jos saisin työpäivän päätteeksi väsyneenä painaa pääni tyynyyn ja nukkua tyytyväisenä, rauhallisena yön yli.
Nyt taas sitä ajattelee, että no, kun seuraava paniikkikohtaus iskee, tajuan kyllä, että se on vain paniikkikohtaus ja saan pääni pidettyä kasassa.
Mutta... Se on niin saatanan ovela.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko sulla jokin perusajatus siellä takana, ja "väärä" ajatus tai sana aiheuttaa kosketuksen tuohon peruspelkoon? Pelkäätkö esim. kuolemaa (no, et olisi ainoa) tai sitä, että millään elämässä ei olisikaan tarkoitusta ja palaisit taas takaisin masennukseen?
Raamatun Jeesus on vastaus ihan kaikkiin pelkoihinkin. Hän on kaikkia niitä suurempi ja näkee meidän syvimmätkin ajatuksemme ja tunteemme, joista emme ole itse tietoisia.
Jonna! Se, että rakastuit varmasti hetkellisesti auttoi poistamaan masennuksesi, mutta ikävä kyllä en usko siihen, että kukaan toinen ihminen lopullisesti voi poistaa meistä meidän pahaa oloa, sairautta. En tiedä oletko vielä Ronin kanssa yhdessä ja oletko puhunut tälle peloistasi. Joka tapauksessa tarvitset apua. Olet 18v, elämä on vielä edessä. Uskon, että sinua on mahdollista auttaa. Ei viinalla ja pilvenpoltolla, vaan ihan oikealla ammattiavulla. Olen sinua hieman vanhempi, mutta minulla on samantyyppinen tilanne päällä. Olen nyt hakenut apua ja toivon, että se auttaa. Itsekin toivoisin saavani tavallisen, rutiininomaisen elämän takaisin.
Tsemppiä Jonna :)