Talan valheet, lista

Heikki Tala ei tunnetusti koskaan vastaa huutoonsa, mutta huutaa poikkeuksellisen paljon. Höpöjuttuja ja valheta on niin paljon, että ei niitä kaheleita juttuja voi kukaan muistaa. Kerätään tähän ketjuun "Talafaktat", eli SuoLi:ssa itsekeitettyjen totuuksien lista.

Avaukseksi heitän kaksi täysin kumottua Talafaktaa:
1. SuoLi ja Talan vei suomenkielen Viroon, virolaisille koululaisille opiskeltavaksi laajemmassa muodossa.
- Oikeasti Tala ei tiennyt milloin tämä tapahtui, eikä ketkä sitä suomea alkavat lukemaan, mutta kova puuhamies se mielestään oli.

2. Viking Linelle, ja vain Viking Linelle, on lapioitu niin paljon riihikuivaa rahaa Suomen veronmaksajien taskuista, että se ei enää mahtunut yhteen kasaan.
- Oikeasti Viking Line ei ole saanut euron euroa, mutta eihän sen väliä.

Kaivelkaa arkistoja, niin saadaan mehukas kunniataulukko aikaiseksi ruotsinkielen kustannuksista, olemattomista säätiöistä jne.! "Tarvitseeko faktan olla totta?" -kysyi netti fenno kun totuuksia väsäili.
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talan säätiöhanke on edelleen jäissä. Jo vuosia sitten fölktingetin vastavoimaksi perustettava säätiö, jolla oli kuuleman mukaan jo alkupääoma olemassa, on perustettu, tai sitten ei.

Veikkaan että kassa on doasttu Jampan bunkkerissa.

Äänestä

ainaki 30 miljardii euroo vuodess tai sitt enemmä - emmätiee, nollat loppu laskimest

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pitkä tulee! kirjoitti:

Heikki Tala ei tunnetusti koskaan vastaa huutoonsa, mutta huutaa poikkeuksellisen paljon. Höpöjuttuja ja valheta on niin paljon, että ei niitä kaheleita juttuja voi kukaan muistaa. Kerätään tähän ketjuun "Talafaktat", eli SuoLi:ssa itsekeitettyjen totuuksien lista.

Avaukseksi heitän kaksi täysin kumottua Talafaktaa:
1. SuoLi ja Talan vei suomenkielen Viroon, virolaisille koululaisille opiskeltavaksi laajemmassa muodossa.
- Oikeasti Tala ei tiennyt milloin tämä tapahtui, eikä ketkä sitä suomea alkavat lukemaan, mutta kova puuhamies se mielestään oli.

2. Viking Linelle, ja vain Viking Linelle, on lapioitu niin paljon riihikuivaa rahaa Suomen veronmaksajien taskuista, että se ei enää mahtunut yhteen kasaan.
- Oikeasti Viking Line ei ole saanut euron euroa, mutta eihän sen väliä.

Kaivelkaa arkistoja, niin saadaan mehukas kunniataulukko aikaiseksi ruotsinkielen kustannuksista, olemattomista säätiöistä jne.! "Tarvitseeko faktan olla totta?" -kysyi netti fenno kun totuuksia väsäili.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu