että suomenruotsalaiset maailmalla valehtelevat ruotsinkielen asemasta maassamme, miisä he ikänä maailmalla kulkevatkin.
Stubbin täytyy oikeasti olla emähölmö tai sitten naiivin sokea, nimittäessään kansamme pakkoruotsin vastaisuuttamme ja ruotsinkielen vastaissuuttamme toisena kotimaisena kielenä soraääniksi.
"Stubb osallistuu kielikeskusteluun
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) sanoo olevansa yllättynyt ja pettynyt viime viikkojen kielikeskusteluun Suomessa.
Hän sanoi Hufvudsstadsbladetissa kertoneensa vuosikausia maailmalla, kuinka hyvin kaksikielisyys toimii Suomessa ja on siksi yllättynyt soraäänistä.
Stubb ilmoitti, että tämä on häneltä ensimmäinen kerta, kun hän osallistuu kielipolitiikkaan ja tuo esille oman kaksikielisyytensä.
Hän on vakuuttunut, että Suomen kaksikielisyydestä vallitsee edelleen konsensus ja hän kutsuu suomenruotsalaisia oikein hyväksi tuotemerkiksi.
Hänen ensimmäinen vaalilupauksensa on, että ruotsin asemaa ei tulla heikentämään millään tavalla, jos Kokoomus ja hän itse ovat seuraavassa hallituksessa."
Täytyy myöntää, että on niillä kuitenkin kova pokeri, vaikkapa kukpa sitä ei taistelisi miljarditulojensa
menettämisen pelossa kynsin ja hampain.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tietämättömät eli lehti- ja tv-uutisoinnin sensuurin uhrit vielä äänestävät kyseista kiulukaulaa.
RKP tietää sensuurin merkityksen ja käyttää sitä härskisti.
Luultavasti kohtikään ennen vaaleja on koko suomen lehdistö ostettu suom.ruots. omistukseen ja valetta tulee kaikkialla ja tuuttien täydellä.
On tainut Alex asua liiian paljon ulkomailla, kun on NOIN pihalla maamme kielitodellisuudesta!
Vai että soraääniä! Tilannehan on se, että pakkoruotsitusta KANNATTAVAT henkilöt alkavat olla niitä soraääniä, ei suinkaan vastustavat.
Kaksikielisyys ei ole KOSKAAN toiminut hyvin kansan suuren enemmistön mielestä. Alex on tyypillinen sveko, jolle kansan mielipide ei merkitse yhtään mitään. Varsinkaan suomalaisen kansan.