Uusin Ilona-lehti: "aloittaa aamunsa mahdollisimman usein kuntosalilla"
Muutama kuukausi sitten kotimaisessa aikakausilehdessä: "minuahan ette kuntosalilla näe."
Chaos Tube-sivuston videolla Nightwishista:
"Se bändi ei enää ihan oikeasti näyttele mitään osaa elämässäni"
Esitti kesälläkin vielä Nightwishin musiikkia keikalla (esim. Wacken).
4 kuukautta ennen potkuja Nightwishista kotimaisessa TV-haastattelussa
"Ja se on ihan varmaa, että soolourallani en tule esittämään heviä."
Nyt ollaan niiiiiin heviä.
Äidin kuoleman aikaan ei halunnut julkisuudessa puhua asiasta, koska omien sanojensa mukaan halusi pitää asian omanaan.
Soololevyjä/-uraa on mainostettu äidin kuolemalla.
Noin vuosi sitten kieltäytyi haastattelussa vastaamasta vauva uteluihin.
Nyt utelut eivät haittaa > julkisuutta.
Tuuliviiri Turunen
.
3
512
Vastaukset
- Eikö sulla
oikeasti ole mitään muuta tekemistä elämässäs kun kaivella joitain ikivanhoja Turusen sanomisia ja tekemisiä.
Taitaa oma elämäs olla sen verran mitätöntä että pitää yrittää elää jonkun toisen elämää.
On ne jollakin ongelmat. - hallamalla
on kyllä ärsyttänyt itseänikin. Antaa juuri sen ahneen kuvan minkä takia alun perin potkittiin nw:sta. Ei uskalla tehdä sitä omaa (mitä se sitten onkaan) vaan pitäytyy vanhassa tyylilajissa rahan takia.
- hallamallatuuliviiri
aloittaa täällä ketjuja ja vastailee niihin yksinään, surkuhupaisaa.
Joku vuoteen 2005 jumittunut imbesilli ilmeisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3387466Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss774839- 2083235
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243127- 762026
- 1541921
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2211844Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661607Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201568- 891488