2004 + 18 = 2022

Pääministeri Vanhanen Talouselämän haastattelussa:

"Ennenkin on laskusuhdanteessa vetäydytty työelämästä. Ei ole paha, jos se merkitsee syntyvyyden parantumista", sanoo Vanhanen, joka on suositellut suomalaisille tarmokkaampaa lisääntymistä.

Tiedoksi vain herra pääministerille, vuoteen 2022 asti nämä tänään syntyvät LASKEVAT huoltosuhdetta. Se on suurin ongelma suurten ikäluokkien siirtyessä putken toisesta päästä eläkkeelle ennen kuin nämä tänä vuonna syntyvät edes pääsevät sisään putken toisesta päästä. Tämä taas lisää painetta ottaa aikaisempaa arvioitua enemän ulkomaalaisia Suomeen. 20 000 vuosittain ei enää riitä. Olisikin viisainta, että Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä ja avaa rajat uusille EU-kansalaisille hetimiten.
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen työvoiman on laskettava, koska kansakunnalla ei ole vientituloja pitää kaikkia täydellä palkalla täysissä töissä.

Näin ollen väestöpula ratkeaa palkkaamalla virolaiset ja Leningradin alueen venäläiset töihin.

Oikea suhde sopeutukseen lienee 1,0 - 1,5 uutta kahta eläkeläistä kohden.

Äänestä
  • Turhia pohdintoja. Rahdataan niitä vasta sitten, jos se työvoimapula oikeasti tulee, ei vielä. Nyt niistä ei aiheutuisi kuin menoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkain kirjoitti:

Pääministeri Vanhanen Talouselämän haastattelussa:

"Ennenkin on laskusuhdanteessa vetäydytty työelämästä. Ei ole paha, jos se merkitsee syntyvyyden parantumista", sanoo Vanhanen, joka on suositellut suomalaisille tarmokkaampaa lisääntymistä.

Tiedoksi vain herra pääministerille, vuoteen 2022 asti nämä tänään syntyvät LASKEVAT huoltosuhdetta. Se on suurin ongelma suurten ikäluokkien siirtyessä putken toisesta päästä eläkkeelle ennen kuin nämä tänä vuonna syntyvät edes pääsevät sisään putken toisesta päästä. Tämä taas lisää painetta ottaa aikaisempaa arvioitua enemän ulkomaalaisia Suomeen. 20 000 vuosittain ei enää riitä. Olisikin viisainta, että Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä ja avaa rajat uusille EU-kansalaisille hetimiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu