Sauli Niinistö antoi ymmärtää eilen (15.9.2010) A-plus -ohjelmassa, että eivät hänenkään hoksottimensa aivan ensi alkuun olleet herkkinä Kreikan avustusoperaation käsittelyn ja hyväksymisen aikana viime keväänä. Nyt hän kohdistaa varsin yksiselitteistä kritiikkiä tuolloista päätöksentekoa kohtaan. Ranska ja Saksa jyräsivät mm. Suomen matalaksi asiassa. Ja kalliiksi saattaa tulla meille suomalaisille veronmaksajille ja meidän koko kansantaloudellemme.
Jotta julkisuudessa tilanne saisi ansaitsemansa monipuolisen valotuksen edes ja erityisesti näin jälkikäteen, niin olisi paikallaan nostaa uudelleen esille ne kannanotot, joita silloin päätöksenteon aikaan esitettiin meillä Suomessa. Se olisi olennaisen tärkeätä mm. ensi kevään eduskuntavaalien kampanjoimisen yhteydessä käytävää keskustelua ajatellen. Asia olisi ruodittava juurta jaksain ennen vaaleja. En muista aivan varmasti, mutta muistaakseni anakin Perussuomalaiset Timo Soinin suulla ilmoittivat yksikantaan torjuvan hylkäysasenteensa kyseisen Kreikan avustusrahoitukseen suhteen.
Kreikka-avun käsittelyn kritiikki
2
268
Vastaukset
- Pantiksi
Kreikka luovuttaa elinkelpoisen saaren. Se saattaa tulla tarpeeseen jos täällä poksahtaa atomivoimala ja Suomi saastuu. Turha väittää ettei niin voi käydä, räjähtihän tärpättitankkikin Oulussa vaikka lapsikin ymmärtää ettei tulella saa leikkiä.
Sekalaiseksi ja isolta osaltaan sekamelskaiseksi on paljastunut euro-porukka kovan paikan tullen. Välimeren euromaat ovat viettänet finanssiensa kanssa menoa ja meininkiä, jota voi luonnehtia porsaitten tohellukseksi pellossa. Eihän semmoista pitänyt ilmetä laisinkaan, kun euroraha luotiin ja euromaitten kimppa tehtiin. Nyt sitten Ranska ja Saksa ovat hätäännyksissään vedättäneet koko euro-blokin yhteisvastuulliseen pelastusoperointiin, vaikka vastuitten piti sopimusten mukaan alun perinkin olla maakohtaisia. Juuri siihen seikkaan kiinnitti Sauli Niinistökin huomiota nyt jälkiviisastelussaan. Ja totta kai Suomen hallitus ja sen päätouhuilijana valtiovarainministeri painaltaa pää kolmantena jalkana Ranskan ja Saksan kelkkaan mukaan.
Mitä opimme tästä? Ilmiselvästi laadittujen ja juhlallisesti allekirjoitettujen sopimusten arvostus on euromaitten alueella enimmäkseen pelkän sopimusten kiertämisen ja sopimuksista vähätvälittämisen aihe. Myös Suomen hallitus lähti mukaan siihen "hällä väliä"-suhtautumiseen. Jos meidän hallituksemme olisi kunnioittanut solmittuja sopimuksia, niin Kataisen-Vanhasen hallitus olisi todennut vastuun olevan maakohtaista ja korostanut sitä, että mikään yhteisvastuullinen pelastuspalvelun rahoitus ei kuulu kuvioon. Samanlainen sopimusten rikkoja on ollut Suomen hallitus kuin euro-porukan rupukkasakkikin ynnä suurvallat Ranska ja Saksa. Heipparallakkaa! Ja meidän verorahojamme heitellään Kankkulan kaivoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609
