Valoa

Keskustan sisäinen tilanne on seesteinen ja valoa sisältävä. Puolueen kahdeksanvuotinen yhtämittainen oppositiotaival on synkkä muisto. Ja sitä on Irak-kärhämän jälkilöyly, joka nieli vaalivoiton tuoneen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen pääministeriyden muutamaan kuukauteen ja nosti hallituksen keulaan puolustusministeri Matti Vanhasen. Vyöry tiesi puheenjohtajan vaihtumista.

Oikeus vapautti Jäätteenmäen kaikista syytteistä. Hän oli mitä raaimman ja häikäilemättömimmän poliittisen henkisen väkivallan uhri. Tapaus piirtyy Suomen historiaan mustanpuhuvina sivuina, joilla Jäätteenmäen arvo kasvaa ja hänen jahtaajiensa viisaus ja kunnioitettavuus murenevat.

Lähivuosina paljastuu todella olennaisia jupakkaan liittyviä piirteitä. Paljon on vielä verhojen pimentämää. Tuskinpa tänään suomalaisille on epäselvää se, ettei ylenmääräinen intoilu Irakin kuriin laittamisessa ollut järkevää.
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on ja pysyy itsenäisen maan

KAIKISSA OLOISSA
KAIKKINA AIKOINA
KAIKIN TAVOIN


Kiitoksia Anneli

Äänestä

Toivoisi kovasti, että kommentoitava kirjoitus on aito. Ehkäpä kirjoittajan kannalta näin onkin. Jostain syystä kuitenkaan ei mene läpi se, että Jäätteenmäkeä ei syytetty eikä tietenkäään tuomittu poliittisista virheistä. Niistä on jo tuomio anneettu.

Äänestä
  • Jäätteenmäen ajojahti on jo aikaa sitten kääntynyt toverituomioistuinta vastaan.

    Jäätteenmäki toimi kansalaisrohkeasti asiassa, jonka taustavaikuttimet olivat selkeästi nähtävissä.

    Lipponen teki lainvastaisia lupauksia Valkoisessa talossa pelkästään edistääkseen omaa uraansa kohti Euroopan presidentin tai vastaavan tehtäviä.

    Lipposen tekemistä lupauksista tai ehkä oikeammin hölöttämisestä Bushin kanssa syntyi kuitenkin sen luokan oikein ymmärrys, että tätä oikeinymmärrystä piti Suomen valtion edustajien tarkistella vielä samalla hetkellä kun Irakissa käytiin sotaa...

    Ehkä oikeasti kannattaa tässä asiassa miettiä sitä, että onko oikein syyllistää rikoksen kuvailemisesta sivullista, vain sillä perusteella että silminnäkijälausunto on selkeästi tapahtumia kuvaava.

    Ehkä tällä perusteella palopaikallakin voitaisiin aina syyttää palokuntaa palon vaurioista.
    Ihmeellistä on, että Irakin tapauksessa Valkoisessa talossa lupauksia antanut paikalla ollut, kuten vaikka esimerkiksi satusetä Lipponen itse, ei ole tehnyt yhtään mitään arveluttavaa, vaikka julkisuudessa olleet asiat ovat selkeästi puhuvat kyvyttämyydesta hoitaa Suomen yhteiskunnallisia asioita. Ihmeellistä tässä on ollut se, että niinkin kevyenluokan johtaja kuin USA:n presidentti Bush on ymmärtänyt Lipposen viestin täysin oikein ja vieläpä antanyt siitä tiedotteita.

    Toisaalta, äänestäjien ainut tapa ilmoittaa mielipiteensä on äänestämällä antaa tukensa niille, joiden uskovat hoitavan heidän asioitaan parhaiten.

    Jos Irakin tapaisiin sotiin osallistuminen on Suomen yhteiskunnan kannalta erityisen tärkeää, niin varmaan vaaleissa suurimmat äänisaaliin saavat tälläisiä sotilaallisia invaasioita muiden valtioiden alueelle epämääräisin perustein ja koalitioden voimin kannattavat poliitikot.

    Huolestuttavintahan tässä asiassa ei ole se, että Lipponen selkeästi pyrki käyttämään Irakin invaasion tukemista keppihevosenaan saadakseen Atlantin takaa tukea pyrkimyksilleen päästä Euroopan Herra IsoHerraksi.

    Suurin uhka tässä koko prosessissa on YK:n edeltäjän kansainliiton kohtalo toisen maailmansodan alla.

    Jos maailmanpolitiikassa ajaudutaan selkeän voimankäyttöön erilaisten poliittisten järjestelmien rankinglistaa mitattaessa, tuloksesta ei ole pienintäkään epäselvyyttä.

    Yhdysvallat voittaa avoimessa sodassa, mutta epäsymmetrisessä sodassa suuretkaan sotajoukot eivät auta, vaan iskut voivat sattua lähes missä päin maailmaan tahansa...

    Raatoja tulee. Sotia tulee. Ja erityisesti inhottavia siviilikohteisiin suunnattuja terroritekoja.. puolin ja toisin...

    http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=309945

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohti kirjoitti:

Keskustan sisäinen tilanne on seesteinen ja valoa sisältävä. Puolueen kahdeksanvuotinen yhtämittainen oppositiotaival on synkkä muisto. Ja sitä on Irak-kärhämän jälkilöyly, joka nieli vaalivoiton tuoneen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen pääministeriyden muutamaan kuukauteen ja nosti hallituksen keulaan puolustusministeri Matti Vanhasen. Vyöry tiesi puheenjohtajan vaihtumista.

Oikeus vapautti Jäätteenmäen kaikista syytteistä. Hän oli mitä raaimman ja häikäilemättömimmän poliittisen henkisen väkivallan uhri. Tapaus piirtyy Suomen historiaan mustanpuhuvina sivuina, joilla Jäätteenmäen arvo kasvaa ja hänen jahtaajiensa viisaus ja kunnioitettavuus murenevat.

Lähivuosina paljastuu todella olennaisia jupakkaan liittyviä piirteitä. Paljon on vielä verhojen pimentämää. Tuskinpa tänään suomalaisille on epäselvää se, ettei ylenmääräinen intoilu Irakin kuriin laittamisessa ollut järkevää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu