Käytin kyseisessä firmassa tietokonen emolevyn takuussa. Tuli takaisin toinen, KÄYTETTY emolevy. Se ei toiminut kunnolla. Ei saanut päälle kun resettia painamalla tuhat kertaa. No ei ollut aikaa sitä käyttää takuussa, käytin sitä niin miten toimii. Sitten viikko sitten se resetointi ei enään auttanut. No panin sen takuussa. He siellä löysivät kuulemma viallisen pinnin, ja videoivat asian. Tukkurikaan ei hyväksynyt emolevyn vaihtoa. He väittävät ettei minulla ole takuuta kyseiseen tuotteeseen, ja että minulla on se vastuu siitä pinnistä.
Mitkä ovat minun oikeudet, ja mahdollisuudet saada heitä vaihtamaan tuotteen??
Alla kirje.
------------------------------------------
Tukkuri ei hyväksynyt emolevyä vaihdettavaksi, vaan se palautui meille vahingoittuneen pinnin vuoksi. Mikäli pinni on ollut vahingoittunut jo, kun saitte emolevyn teidän olisi itse pitänyt huomata se prosessoria asentaessa ja ilmoittaa siitä välittömästi meille. Emolevy tuli meille tukkurin takuuvaihdosta, joten emolevy on valmistajan takuuhuollon tarkistama.
Katsomme, että todistustaakka siitä, että pinni on ollut vahingoittunut jo, kun olette vastaanottaneet emolevyn on teillä. Me pystymme todistamaan, että pinni on ollut vahingoittunut emolevyn saapuessa meille.
Emme toimita teille korvaavaa emolevyä, emmekä anna rahallista hyvitystä. Korvausvaatimuksen jätämme toistaiseksi esittämättä.
Mikäli päätös ei miellytä teitä olkaa hyvä ja tehkää valitus kuluttajariitalautakuntaan. Lisätietoja löydät osoitteesta: http://www.kuluttajariita.fi/
---------------------------------

Vastaukset 4
Vanhimmat
Todistustaakka takuuasioissa kyllä on myyjällä. Tuollaisessa ei juuri voi muuta kuin valittaa kuluttajariitalautakuntaan. Se kestää ehkä pari vuotta eikä päätös ole mitenkään juridisesti sitova. No enpä ainakaan osta ikinä mitään tuosta firmasta.
"Me pystymme todistamaan, että pinni on ollut vahingoittunut emolevyn saapuessa meille."
Siinähän se on myyjältä suoraan suomenkielinen lause. Eli jos myyjällä todellakin on millä todistaa että tuote on ollut ehjä sieltä lähtiessä eteenpäin niin ei paljon muuta vaihtoehtoa enää ole kuin asennusvirhe kotosalla.
Eihän tuo sano mitään emolevyn kunnosta asiakkaalle lähetettäessä.
Alkuperäisen emolevyn takuun mukaan mennään, eli jos se on voimassa, levyllä on edelleen takuu päällä, vaikka se olisikin vaihdettu välillä toiseen. Takuuaikana myyjä vastaa tuotteesta ja on myyjän asia todistaa, että vika johtuu asiakkaan käyttövirheestä tms.
Jos tässä on kyse siitä, onko emolevyn pinni vahingoittunut kuljetuksessa vai asiakkaalla, tulee firman pystyä todistamaan, että emolevy on ollut heiltä lähtiessä ehjä. Vaaranvastuu kuljetuksen aikana on myyjällä.
Jos et saa sovittua asiaa, ota yhteyttä kuluttajaneuvontaan.