En halua pahoittaa uuden seksikumppanini mieltä, joten kysyisin miesten (tai miksei naistenkin) kantaa seuraavaan: Olemme harrastaneet seksiä kahdesti ja hän on molemmilla kerroilla kehunut kovasti suihinottotaitojani. Loppuunasti en ole kuitenkaan ottanut ja viimeksi mainitsin hänelle, että en ole itse asiassa ottanut suihin laukeamiseen saakka kuin pari kertaa elämässäni. Hän oli tästä hieman hämmästynyt, ehkäpä juuri koska muuten piti mua niin taitavana sillä alueella. No, joka tapauksessa syy siihen, miksi en ole loppuun asti juuri ottanut, on että aiemmalla poikaystävälläni, jonka kanssa suuseksiä olen pääasiassa harrastanut, oli sen verran isompi kalu, että en vaan jaksanut ja osannut sitä kovin hyvin loppuun asti viedä. Mutta haluaako mies kuulla tällaista? Yleisesti kun olen pitänyt ohjenuorana, ettei koskaan pidä vertailla miehelle hänen kaluaan toisten kaluihin. Mutta nyt vaan jäi semmoinen fiilis, ettei tämä seksikumppani oikein ymmärtänyt, miksi kokemukseni ovat näin rajoittuneita ja hän ei oikein tuntunut uskovan, että ihan mielellään otan suihin. Mutta silti olettaisin, että tuskin haluaa kuulla tätä selitystä?
Taustatietona sen verran, että olen lähdössä ulkomaille pidemmäksi aikaa ja tämä säätö tuskin tulee jatkumaan sen vuoksi pitkään (molemmat tietävät sen), mutta mieluusti jäisin tämän tyypin kanssa hyviin väleihin jatkossakin, enkä tosiaan halua sanoa mitään ikävää hänelle.
Taustatietona sen verran, että olen lähdössä ulkomaille pidemmäksi aikaa ja tämä säätö tuskin tulee jatkumaan sen vuoksi pitkään (molemmat tietävät sen), mutta mieluusti jäisin tämän tyypin kanssa hyviin väleihin jatkossakin, enkä tosiaan halua sanoa mitään ikävää hänelle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kai sitä samalla lutkuttamisella ottaa "majoneesit isommastakin tuubista"? Perimmäinen ongelma ei oikein avautunut viestissäsi. Toivottavasti saat ulkomailla hankittua oikean elämän!
Kuule, jos miehellä on itsetuntoa, niin ihan sama, minkä mitainen kalu on. Ja jos ei, niin so what... Kerro pois
Perimmäinen ongelma on, että onko ylipäätään järkevää yrittää olla avoin ja rehellinen seksissä, vai onko parempi vaan hymistellä ihmetyksen aiheet maton alle. Ongelma liittyy siis ihmissuhteisiin, ei niinkään anatomiaan (tosin tarkoituksella selostin asioita tarkemmin, koska tämä on ehkä semmoinen juttu mitä kaikki eivät tiedosta - kalun koko nyt vaan oikeasti vaikuttaa siihen suihin ottamisen onnistumiseen, ainakin minun kohdallani). Ja tuo on varmaan ihan totta myöskin, että se riippuu ihan täysin ihmisestä, että miten reagoi tuommoiseen. Enkä tietysti olettanutkaan täältä saavani sitä kiveen hakattua totuutta, kunhan halusin kuulla ihmisten ajatuksia asiasta. Kyllä mulla ihan oikea elämä on, mutta ei se estä tämmöisten asioiden retorista pohtimista silloin tällön ;)
Pitkällä tähtäimellä rehellisyys on aina paras ratkaisu.
Älä missään nimessä sano mitään. Sanon tämän vähän yli 40-vuotiaana naisena. Ei kannata seksissä sanoa mitään, missä on pienikin mahdollisuus tulkita se kielteisesti tai vähättelevästi. Ja jos tää heppu ei oo mikään mahtijorma vaan tavallinen tai vähän alle tavallisen mitoiltaan, niin sithän voisit ilahduttaa tyyppiä ottamalla poskeen loppuun asti.
Hiukan keskikokoa pienempikin on ihan hyvä ku sitä osaa käyttää. Useimmat miehet tietää just tarkkaan, minkä kokoinen meisseli niillä on verrattuna keskiarvokokoon. Keskikokoisilla tai hintsusti pienikaluisilla on yleensä kiva tapa hoitaa naista kokonaisvaltaisesti.
Kauheesti ei muutenkaan kannata seksiä pilata funtsimisella, sen kun antaa palaa vaan :) Eiks kuitenkin ollu kiva, ku mies kehu sua hyväks suihinottajaks.
Rehellinen ja avoin kannattaa olla aina. Varsinkin seksissä. Mutta ei se tarkoita kaiken kertomista just pilkulleen. Tuossakin tilanteessa riittää, että kerrot vaan sulla olleen joskus huonon kokemuksen ja siksi epäröit. Olet rehellinen, vaikka et kerrokaan koosta mitään.
Mulla ainakin on avautunut ihan toisenlainen ja parempi näkökulma seksii juuri avoimuuden ansiosta!
Aiemman kanssa se "avoimuus" oli sitä, että se kysyi:" No mitä sä nyt sitten haluisit mun tekevän toisin..." täydellinen turn off. Nykyisen kanssa ollaan aidosti avoimia ja kokeillaankin kaikenlaista uutta välillä, ja meillä on hauskaa! Mutta vaikka molemmilla on ikää jo yli 40, niin koskan kumpikaan ei sano mitään edellisistään...
Ja jos sanoo vaan ettei jotain juttua halua, kun on siitä joku huono kokemus niin se riittää....
Onko ongelma edellisen kanssa kuitenkin ollut se, että miehellä on kestänyt tuleminen liian kauan? Ei niinkään välttämättä itse koko?
takuulla asiaan. Jos on iso kalu,siinä on leuat kovilla kun sitä imee kauemmin... Alkaa sattumaan leukoihin ja suupieliin kun pitää venyttää paljon ja kauan. Totta kyllä,ei se haittaa jos mies laukee n. minuutissa,mutta harvemmin se niin menee.
asian esität. Jos sanot, että tämä on helppoa koska sinulla on niin pieni, niin varmaan ei hyvälle tunnu. Mutta jos sanot, että edellisellä oli niin poikkeuksellisen ja hankalan iso, että sitä ei ollut mukava ottaa suihin, niin tämä tuntuu jo erilaiselta. Ei mies romahda siitä, että on noin. keskimääräinen, mutta itsetunto kyllä kärsii, jos annat ymmärtää, että vehje on jotenkin erikoisen pieni...