Kuka rikkookaan lakia? Ei kai nyt vaan Suomen valtio itse??
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin
asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin
suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja
pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä
(19 art.).
Lisäksi sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä kaikkiin asianmukaisiin toimiin edistääkseen
minkä tahansa laiminlyönnin, hyväksikäytön, pahoinpitelyn, kidutuksen tai muun julman,
epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen, tai aseellisen selkkauksen uhriksi
joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista.
Toipumisen ja sopeutumisen on tapahduttava ympäristössä, joka edistää lapsen terveyttä,
itsekunnioitusta ja ihmisarvoa (39 art.). Perustuslain (731/1999) mukaan julkisella vallan on
turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (22 §).
Selvityksen teeman kannalta erityisen merkittävältä vaikuttaa perusopetuslain takaama
oppilashuolto. Lain mukaan oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen
edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen,
hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä
sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa (perusopetuslaki 31a §). Oppilashuoltoon sisältyvät
opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon
palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa (66/1972) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä
lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen.
Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia
henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/lapset_nuoret_perheet/pdf/Selvitys_28_5_2010_pdf.pdf

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmisoikeudet ja kaikki hymistelyt lasten kohtelusta ovat kuin vitsi, sitä suurempi, mitä paremmin ls:n arkitodellisuutta tuntee:
18000 kodin ulkopuolelle sijoitettua ja heistä suurin osa ei ole ikinä kokenut OMASSA kodissaan mitään seuraavista, mutta sijaishuollossa kylläkin:
"minkä tahansa laiminlyönnin, hyväksikäytön, pahoinpitelyn tai julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista.
Toipumisen ja sopeutumisen on tapahduttava ympäristössä, joka edistää lapsen terveyttä,
itsekunnioitusta ja ihmisarvoa (39 art.)."
Törkeimmillään lasta ei ole ikinä kaltoinkohdeltu omassa kodissaan, sen hän joutuu laittoman huostaanoton jälkeen kokemaan vasta sijaishuollossa. Ja lapsi joutuu myös näkemään, miten hänen hyvät vanhempansa mitätöidään kaikessa ja heiltä on riistetty oikeus puolustaa lastaan. Lapsi kokee itsensä epätoivoisen turvattomaksi ja yksinäiseksi noissa oloissa, jossa uhkaa myös fyysinen väkivalta ei pelkästään isompien lasten, vaan myös hoitajien taholta.
Tätä hirvittävää järjestelmää vielä puolustavat jotkut sinisilmät, kuten Kiira Marjala eilisessä Hesarissa! Hän esittää uskomattomia väitteitä sillä perusteella, että on erityisopettajaopiskelija. Itse olen erityislapsen äitinä joutunut tekemisiin sekä hyvien että huonojen opettajien kanssa ja tiedän kyllä, minkä verran opettajalla on aikaa keskimäärin olla tekemisissä vanhempien kanssa viikoittain. Tunnen myös suuren määrän erityisoppilaiden vanhempia, mutta en ole koskaan tavannut heissä ketään, joka olisi välinpitämätön lapsestaan, kuten Marjala väittää näkevänsä vanhempien välinpitämättömyyttä viikoittain.
On hirvittävää pitää yllä lapsia kaltoinkohtelevaa järjestelmää tuollaisten vääristyneiden yleistysten varassa. Marjala mesoo, että "varhainen puuttuminen on onnistunut, kun yksikin lapsi on saanut tukea." Tarvitaanko siihen yhden lapsen tuen saamiseen sata muuta, joita ei olisi ikinä pitänyt hyvästä kodistaan mihinkään viedäkään.
Näkee kyllä, että hän on vasta opiskelija kun ei tuon vertaa ymmärrä siitä, mitä hallaa poliitikkojen laittomuudet ovat tehneet myös erityisopetuksen tasolle!
" Perustuslain (731/1999) mukaan julkisella vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen (22 §).
Selvityksen teeman kannalta erityisen merkittävältä vaikuttaa perusopetuslain takaama
oppilashuolto." Nämä oikeudet on vaihdettu laittomuuksiin jo vuosia sitten.