TÄMÄN AAMUN MUUSA
Sill oli korville asti vedetty lippalakki,
kapeet hartiat, väljähkö ruutunen syystakki,
ihan muodikas silleen, ett jees,
ja se pinko hirveetä vauhtii,
kädet lisävauhtii haroen rinnettä ales.
Ensin mä aattelin, ett joo.
Koulutie taas yhellä alkanu jo tai again -
heti kättelys pähkäsuuri reppu
selkään vaan vetään ryhtiä etukenoon -
kolmasosa koko pikkuäijää –
ja ei kun menoks.
Siit kohtaa Norssille viel matkaa,
ja kello jo varttii vaille ysi.
Ja mä aattelin, ett on jo myöhästä.
Poika hellitti vasta mutkassa,
piiloutu parin nenät vastakkain
pajattavan mummon taa,
ja sieltä se kurkisti
sinne, mistä oli just tullu.
Ja mä näin sen kasvot –
helvetin hätääntyneet,
kauhusta kalpeet -
ja mä aattelin, ett jos nyt
ylettäisin koskee sen poskee
ja kykenisin tyynnytteleen sitä,
ja saattaan sen koululleen,
mä saisin ekana kokee sen kylmän hien.
Mäkin vilkasin sinne mäen päälle.
Yks mies kääns just meille molemmille selkäns,
sullo karkkipussin takasin povariinsa.
Sill oli korville asti vedetty lippalakki,
kapeet hartiat, väljähkö ruutunen syystakki,
ihan muodikas silleen, ett jees,
ja se pinko hirveetä vauhtii,
kädet lisävauhtii haroen rinnettä ales.
Ensin mä aattelin, ett joo.
Koulutie taas yhellä alkanu jo tai again -
heti kättelys pähkäsuuri reppu
selkään vaan vetään ryhtiä etukenoon -
kolmasosa koko pikkuäijää –
ja ei kun menoks.
Siit kohtaa Norssille viel matkaa,
ja kello jo varttii vaille ysi.
Ja mä aattelin, ett on jo myöhästä.
Poika hellitti vasta mutkassa,
piiloutu parin nenät vastakkain
pajattavan mummon taa,
ja sieltä se kurkisti
sinne, mistä oli just tullu.
Ja mä näin sen kasvot –
helvetin hätääntyneet,
kauhusta kalpeet -
ja mä aattelin, ett jos nyt
ylettäisin koskee sen poskee
ja kykenisin tyynnytteleen sitä,
ja saattaan sen koululleen,
mä saisin ekana kokee sen kylmän hien.
Mäkin vilkasin sinne mäen päälle.
Yks mies kääns just meille molemmille selkäns,
sullo karkkipussin takasin povariinsa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomalaispoliittinen huippusyndrooma -
ei voi avata suutaan,
koska jalka on paketissa?
kiireisen pojan koulumatkakuvaus.
Täähän sopis novelliksikin, vähän kun vielä jatkais.
hiuksissa somat lettinauhat,
persikkaposket,
uusi pyörä,
ensimmäinen koulupäivä.
Vaaleanpunainen reppu,
vaaleanpunainen penaali,
vaaleanpunainen maailma.
Niin oli tehtävä -
neuvottava reitti,
luotettava,
annettava mennä
ja tulla ensimmäistä kertaa
yksin.
Hän palasi posket palaen.
- Joku setä ajoi mua takaa.
Sinä hetkenä,
kun puristin hänet
tiukasti syliini,
ristin käteni.
Ristin käteni
ennen kuin irroitin hänestä,
soitin poliisit.
Uskoin silloin,
myös että voisin tappaa
jos joku onnistuisi -
koskisi häneen niin.
varhain kehittynyt,
karheat luonnonkiharat,
kai sopivan muotoinen.
Silloin, kun sen isäpuoli
ei ollut pieksänyt sitä
muodottomaksi, vain
apukouluun kelpaavaksi.
Se oli jo varhain kotiorja,
vaimon esikoinen,
ja muistan miten usein
se pakeni
lähimpään naapuriin,
meille yöksi.
Kömpi selkäni taakse,
riipi peittoni,
piiloutui pimeään.
Yöt kuulema
kaikista pahimmat,
sen humalainen,
kouriva, köyrivä isä.
Mikä sosiaalihuolto?
Siihen aikaan, peräkylällä,
jonne sekin sodan hulluksi räjäyttämä
nuori mies palasi sotasairaalan
kautta rintamalta,
halusi naista,
otti lähimmän,
jonka käsiinsä kulloinkin sai.
Kylä pidätti hengitystään,
ei urheata sotasankariaan -
vaimo vaikeni pelosta.
Tyttö oppi kuin oppikin läksynsä,
aikuistuttuaan karkasi
kylän tomut niskassaan -
mutta ei milloinkaan
saanut itseään puhtaaksi,
ei palannut
enää koskaan entiselleen,
jakoi vain viimeiset rippeetkin
itsestään maailmalle,
eikä jaksanut elää vanhaksi,
ei edes muodon vuoksi.
hyvännäköinen nuori mies.
Nukkui isoäidin pedissä
poikuutensa yli,
samassa taloudessa kuin
äidin veli,
samassa navetassa
äidin veljen kanssa,
tutustui eläinten elämään.
Sen äiti oli sen
joutunut luovuttamaan
suvulleen elätiksi,
äpäränsä.
Hullu nainen kun oli,
hulluudesta kärsivä
koko suku.
Se oli kaunis poika
vielä vankilassa,
monelle sielläkin mieleen -
raiskaaja.
En tuntemiani uhreja enkä uhrien uhreja.
http://www.youtube.com/watch?v=A00GRUFsuXM
pystyn hyvin kuvittelemaan, miten tuo voisi satuttaa,
miltä tuo voisi tuntua, jos ei osaisi tyttönä/naisena pitää puoliaan,
olla vahva, vahvempi kuin moni mies.
Kaltereiden taakse joutaisivat/joutuivat.
En tiedä miten tarinasi päättyy sen syyllisen näkökulmasta.
Elääkö vielä vai kummitteleeko vai kärventyykö peräti helvetissä?
Kukapa sen tietäis...
jonka tästä aiheesta kirjoitin, ja johon vastineesi kirjoitit perustuu erääseen lapsuudenaikaiseen todelliseen tyttöön. Naapurissa asuneeseen, jonka äitini päästi usein meille yöksi hakkaavan isänsä kynsistä ja asettui rohkeana naisena tytön ja tämän isän väliin. Kirjoittajana harrastajakirjoittajakin ottaa teksteihinsä mukaan jotakin sieltä, jotakin täältä ja yrittää kuvata sen, minkä osaa.
Tähän esimerkiksi kylämiljöön jossakin jumalan selän takana ja sodasta sekopäisenä palanneen miehen, jollainen todellisuudessakin tytön isä oli, ainakin väkivaltainen sekä vaimolleen, että vaimon aikaisemman suhteen lapsille. Mutta oikeasti tyttö ei asunut millään peräkylällä, niinkuin en minäkään.
Kirjoitin tarinan, vaikka ja ehkä juuri siksi, että mieleeni on tämän tytön suhteen tullut se, että onko hyväksi tarkoitettu teko aina hyväksi teon kohteelle? Kirjoitanko liikaa hänestä, jotta hän voisi itsensä tekstistäni tunnistaa, jos sattuisi tätä sivua lukemaan? Olen kuitenkin muuntanut monia asioita niin, etten siihen usko.
Joka tapauksessa erään kerran kyseinen tyttö putosi laiturilta, ja vaikka olin häntä vain hieman vanhempi lapsi itsekin, sain uimataidottoman tukasta kiinni ja jaksoin nostaa häntä siitä ensin sen verran, että hän sai taas henkeä ja pääsi lopulta vedestä turvaan. Mitä kohtalon ironiaa. Turvaan?
Tulin "pelastaneeksi" hänet isänsä toistuvasti hakattavaksi ja raiskattavaksi.
Tytöstä sanottiin, sanotaan häntä tässä vaikka Tiinaksi, ettei hänellä ollut ihan kaikki kotona. Yleisesti syyksi epäiltiin, että hän olisi jossakin elämänsä vaiheessa saanut aivovamman pahoinpitelyjen seurauksena. Ei kai niistä sen enempää hiiskuttu, tai lasta pahemmin lääkäriin viety.
Hän alkoi todellisuudessa karkailla kotoaan hyvin nuorena ja hänet palautettiin aina tosiasiassa sosiaaliväen ja poliisin avustuksella ennemmin tai myöhemmin takaisin kotiinsa. Hän karkaili milloin minkäkin miehen tai pojan mukaan.
Kunnes hän vihdoin viimein pääsi naapurikaupunkiin erääseen laitokseen, ikään kuin suojatyöhön, kuten nykyisin sanottaisiin.
Hänen isänsä kuoli ennen hänen äitiään. Sisaruksetkin selvisivät, ainakin yksi heistä toimi aikanaan hoitoalalla. Kompensoi kenties omalla tavallaan hänkin lapsuudenaikaisia kokemuksiaan, kuten monet hoitoalalle päätyneet? Sanotaan.
Tämän päivän Suomesta uutisoidaan lasten ja nuorten voivan huonosti. Silti juustohöylä viuhuu, tuntuu että yhä kiihtyvään tahtiin niillä sektoreilla, joihin liittyy lapsi tai nuori, jota kukaan ei tunnu enää ehtivän nähdä tai kuulla.
Minä en voi kuvitella, miltä kertomastani tytöstä on tuntunut. Voin vain yrittää asettautua hyväksikäytettyjen lasten asemaan, kun yritän kirjoittaa heistä.
Koetan ymmärtää, mikä joillekin ihmisille pitää tapahtua, jotta he joutuvat uhrin asemaan ensin itse ja sen jälkeen hakevat omat uhrinsa.
Tai yhteiskunnalle, että sen lapsista kasvaa kulutusjuhlan uhreja.
Rakkaudesta kirjoittavia näkyy rakkausrunopalstoilla liikuskelevan riittämiin. Joten kirjoitan usein rakkaudettomuudesta.
Se on arka ja vaikea aihe, ja sen ilmentymistä on hyvin raskasta kirjoittaa. Jokainen meistä lienee syyllistynyt joskus elämänsä aikana välinpitämättömyyteen lähipiirinsä lasten suhteen, kun omassa elämässäkin on ollut tarpeeksi haastetta? Äänestänyt päättäjistä jne.
Myös sarjan muissa osissa on kerrottu pienistä, todellisista lapsista, joiden hätä on osunut kohdalle ja koskettanut kovallakin kädellä.