Ken katsoi eilen yle 1:n rasvakeskustelun ? Itse katsoin sitä suurella mielenkiinnolla, tosin keskustelu olisi ehkä voinut olla hieman pidempi.
Summa summarum-. Minulle muodostui mielipide että nykyinen vähärasvainen ja hilihydraattipitoinen ruokavalio ei ole paras mahdollinen. "Rasvapuolen" esimerkit (hyvät sellaiset) vesitettiin kuittaamalla ne yksityistapauksiksi. Edes Ranskassa, joka sentään on väkiluvultaan eriluokkaa kuin Suomi, tehty tutkimus rasvojen käytöstä ei tuntunut kelpaavan. Ja Ranskassa lienee vähiten sydänsairauksia koko euroopassa. Myös mielenkiintoisen seikan toi julki naiskirurgi joka näytti mistä verisuonten tukkeumat johtuvat. Kalkista ! Että tälläista.
Summa summarum-. Minulle muodostui mielipide että nykyinen vähärasvainen ja hilihydraattipitoinen ruokavalio ei ole paras mahdollinen. "Rasvapuolen" esimerkit (hyvät sellaiset) vesitettiin kuittaamalla ne yksityistapauksiksi. Edes Ranskassa, joka sentään on väkiluvultaan eriluokkaa kuin Suomi, tehty tutkimus rasvojen käytöstä ei tuntunut kelpaavan. Ja Ranskassa lienee vähiten sydänsairauksia koko euroopassa. Myös mielenkiintoisen seikan toi julki naiskirurgi joka näytti mistä verisuonten tukkeumat johtuvat. Kalkista ! Että tälläista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
THL:llä eikä Diabetesliitolla ole näyttää mitää tieteellistä tukea suosituksilleen.
löytyy Suomen virallinen ravintosuositus diabeetikoille ? En oo googlettamalla löytänyt. Enkä kuulu mihinkää liittoon yhdistykseen.
Ite oon minimoinut hiilareitten käytön. Vähän kait pitää niitä kuiteskin nautiskella. Ja silloinkin niitä hyviä hiilareita elikkä hittaasti imeytyvää.
hilarit on hilareita diabeetikolle. Jopa D2:lla on tärkeää tietää missä raja kulkee.
kaikille ihmisille, ei sokeritautisille ole mitään erillistä ruokavaliota.
Sinulla on oikea ote. Parempi olisi ehkä, että et katsokaan "Diabeetikon ruokavaliosuositusta 2008".
http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1219
Hiilarisuositukset ovat jostakin muualta kuin tästä maailmasta. Tuon suosituksen tekijät ja julkaisija, Diabetesliitto, pitäisi oikeastaan asettaa vastuuseen tekeleensä aiheuttamista liitännäissairauksista varsinkin kakkostyypin diabeetikoille. Vastuuta kannetaan ilmeisesti toiminnan suurille rahoittajille hiilihydraatti- ja diabeteslääketeollisuudelle.
vain räikeä esiintyjä. Olen aivan varma, että maailmassa on avattu verisuonia jo paljon ennen tämän naisen syntymää ja on nähty miljoonia kertoja mitä niissä suonissa on sisällä. Tuskinpa hän ensimmäisenä lääkärinä ihmiskunnassa on tutustunut tukkeutuneen suonen sisältöön.
Jos hän todella on keksinyt mullistavaa uutta niin jokohan lääketieteen Nobel häntä vartoo. Mutta tuskin kuitenkaan. Eikä se nainen ollut muutenkaan puolueeton vaan edusti firmaa, joka myy kaiken maailman pillereitä ja kalaöljykapseleita.
Kyllä minä uskon edelleen maailman tutkijain enemmistöä, enkä pientä narisijain joukkoa.
En ole nähnyt ohjelmaa mutta ymmärrän täysin jos tämä nainen oli agressiivvinen. Nykyiset ravintosuositukset diabeetikolle on niin pielessä että enemmä pieleen ei voi joutua. Olen lukenut sen mitä suositellaan ja sisarellani on D2. Lääkärit sanoo että hyvin menee. Totta kai hyvin menee juuri nyt. Sitten nostetaan lääkitystra, vähitellen siirrytään insuliiniin ja sitten ehkä menee näkö tai joudutaan amputoimaan. "Luonnollista kehitystä diabeteksen yhteydessä" lohduttaa lääkäei.
Paskapuhetta. Kun et siedä hiilihydraattia niin jätä syömättä ne. Et tarvitse lääkitrystä joka ei hoda sairautta vaan pelkästään sitä että syöt väärin. Niin yksinkertaista se on. Minä TIEDÄN. Minulla on D2 ilman lääkitystä, hyvällä ruoalla, ei koskaan nälkäisenä. Kaikki arvot terveen tasolla.
Täältä näet ohjelman.
osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=w2Pby1WC8-0
osa 2: http://www.youtube.com/watch?v=bkb67gSbE-w
osa 3: http://www.youtube.com/watch?v=ratuv6IUaA0
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9339076
jos se naiskirurgi edustaa kalarasvoja pillerin muodossa, miten mahtaa olla muiden toimijoiden laita. Epäilen vahvasti että reilusti hiilihydraatteja sisältävien tuotteiden valmistajat puhuvat tuotteidensa puolesta. Jotkut pitävät tupakointia epäterveellisenä mutta tietääkseni yhtään tupakkifirmaa ei ole missään oikeudessa voitettu sillä perusteella että tupakointi olisi vaarallista. Päinvastoin, esim. suuri osa kiinalaisia uskoo tupakoinnin olevan terveydelle hyväksi. Itse en asiaa tiedä eikä se kiinnosttakaan koska en tupakoi.
Kannattaisi uskoa Taija Somppia mm. siinä omega-3 -asiassa. Jos aikoo saada riittävän määrän noita tärkeitä rasvahappoja ei siihen pelkkä kalan syönti riitä. Tai jos ottaa kaikki omega-3 -rasvahapot kalasta, ruokavalio vääristyy epäterveelliseksi. On aivan lapsellista ja tyhmää väittää, että kaikki tarvittavat ravintoaineet pitää saada ruoasta. Se ei yksinkertaisesti toimi oikeassa elämässä.
Yhdysvaltain Sydänliitto (American Heart Association) antoi äskettäin suosituksen, jonka mukaan aikuisten tulisi ottaa vähintäin 1 g/vrk omega-3:a sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi. Tuon määrän saamiseksi pitäisi syödä joka päivä 300 g lohta, 500 g muikkuja tai 1 kg seitiä. Tuollainen määrä kalaa rajoittaa muuta syömistä. Lisäksi ruokavalio tulee hyvin yksitoikkoiseksi.
Järkevämpää onkin syödä monipuolisesti ja ottaa tarvittavat ravintolisät purkista. Tämä pätee kaikkiin ruokavaliosta riippumatta. Tätäkin taustaa vastaan on aivan käsittämätöntä, että Sompin sanoma omegoista muka vesittyisi sen takia, että hänen yrityksensä myy noita omegoja. Joidenkin ajatuksenjuoksu tuossa asiassa on aivan käsittämätön; arvostellaan Somppia ravintolisien myynnistä, mutta unohdetaan Puskan toimiminen margariinimainoksissa ja hänen myllyteollisuuden säätiöltä saamansa 100.000 euron "lahja". Tuskin kukaan rahaa aivan pyyteettömäsi jakaa...
En epäilekään Taija Somppia. Päinvastoin hän tunsi hyvin asian josta puhui. En osannut pukea ajtuksiani sanoiksi riittävän hyvin. Yritin, tosin epäonnistuin, sanoa että myös vastapuolen sanomisissa saatta olla yhtä omaetu takana kuten esim vastauksessasi mainittu margariini mainos.
Tämän rasvakeskustelun perusteella kansainvälisiä tutkimustuloksia on tutkittu ja WHO on todennut edelleen että kovat eläinrasvat ovat epäterveellisempiä kuin pehmeät rasvat. USA:ssa jopa tiukennetaan linjaa, Ranska taas höllentää. Kovasta rasvasta saisi tulla energiaa enintään 10 %.
Tarkistappa tietosi muualta kuin Suomen uutisista. WHO kääntaa kelkkansa. Voi on yhtä äkkiä terveellistä.
Tyydytettyä rasvaa. Onko ollut Suomen uutisissa??.
Ruotsi on 2 vuotta edellä tässä keskustelussa ja asia on pihvi.
Virallinen ravintosuositus on satua.
Diabetesliiton ravintosuositukset samoin.
Herää todellisuuteen ennenkuin se on myöhäistä.
Ranskassa on niin vahvat maataloustuottajien järjestöt, että on pakko nostaa voin ja sian läskin rajoja. Ranskassa kaikki on politiikkaa sillä jos ei nosteta niin talonpojat nostaa taas mellakan.j
Todennäköisesti Suomessakin on sama tilanne. Maataloustuottajat ovat murheissan kun voivuori kasvaa kun suomalaiset syövät voita enää murto-osan entisestä. Maitoakin juodaan rasvattomana ja taas voivuori kasvaa.
Kävin Lidlissä. Puolen kilon voi paketti maksoi aikaisemmin 1,29 euroa, nyt 1,99 euroa. Onkohan Lidl ennakoinut rasvakeskustelujen nostavan voin menekkiä ja on rohkeasti tullut mukaan vahvalla hinnan korotuksella osoittaakseen voin arvon.
Kuvittelitko nettä uutisisa sanottaisiin että kun nyt on paljastunut että puheet tyydytetyn rasva vaarattomuudesta ovat pelkästään THL:n ja diabetesliiton keittämiä satuja niin koko organisaatojen johto saa vankeutta 50 vuotta, vuoden jokaisesta vuodesta mitä kansalle on valehdeltu.
Jatka sinä uskomista THL:ään ja diabetesliittoon, joitakin voi kusettaa vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin samalla asialla.
ihmettelen kovin joitakin kommentteja täällä. Ohjelmaan osallistunutta naislääkäriä vähäteltiin tuossa aiemmassa viestissä nuoren ikänsä vuoksi. Häneen ikäänsä en tiedä, mutta hyvin hän on asiaan perehtynyt. Miten ikä mmutoin vaikuttaa niihin kokemuksiin ja tuloksiin joihin hän on käytännön työssä nähnyt. Ihmettelen kovin ettei ole puhuttu suonissa olevasta kalkista, ainakaan minä en ole lukenut, on vain kerrottu rasvasta ??
Tulee muistaa myös, että hän kertoi kalan rasvan olevan erinomaisen hyvää. Sitä seikkaa ei kyllä voida elimoida sanomalla hänen olevan kalaöljybisneksessä mukana.Vaikka olisin/on, niin mitä sitten, ei muuta tosiasiaa.
Mitä Ranskaan tulee, on aivan varmaa että heidän maatalous lobbaa tuottteidensa puolesta. Ihan niin kuin muutkin maat. Mutta tässä pointti; miksi fransmannit ovat euroopan sydänterveintä kansaa ??? Kysyn vain, tuskin pelkästään punkun vuoksi !
Mielenkiintoinen on muuten tuo virallinen diabetes suositu tuolla aiemmin. Huomaan nyt syöneeni 2 vuotta vastoin ohjeita, ihan tietämättäni. Päivittäinen ruokavalioni ei sisällä noin paljoa hiilihydraatteja, ehkä puolet jos sitäkään.
"Päivittäinen ruokavalioni ei sisällä noin paljoa hiilihydraatteja, ehkä puolet jos sitäkään."
Diabeteksesi ei siedä lähimainkaan edes sitä määrää. Voit tietysti sanoa että hyvin sietää mutta silloin ollaan lääkityksellä. Pilleri ja insuliin nousevalla skaalalla on täysin tarpeeton jos hyvällä ruoalla voidaan hoitaa sama asia. Totuus on se että suurimman osan D2 kohdalla voidaan ja D1 kohdalla saavutetaan huomattavasti parempi elämänlaatu, pitkäaikaisennuste ja kaikki se huomattavasti pienemmällä insuliinimäätällä.
Kaikki yllä oleva ihan hyvällä ja omaan kokemukseen perustuen.
muutama vuosi takaperin amerikkalaista terveydentutkimusta kritisoitiin koska se ei hyväksynyt tiettyjä suomalaisia elintarvikkeita terveyttä parantaviksi. Nyt saman maan rasvojen käyttösuositus (alentaminen)onkin esimerkkinä suomalaille ?