Ei ehkä oikein kuulu tänne palstalle mutta laitanpa nyt kumminkin.
Eli olen ajatellut (mies 20v) että nyt kun muutan pois kotoa ja vapaudun vihdoinkin vanhemmistani ja pääsen rauhaan heidän valvovien silmiensä alta voisin aloittaa jonkinlaisen nettideittailun. Mutta sitten tapani mukaan ajattelin asiaa vähän enemmän, liikaa ja tulin siihen tulokseen että eihän siitäkään taida mitään tulla.
En pidä itseäni oikeastaan yksinäisenä, tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Ongelma on enemmänkin se suhteiden ylläpitäminen, koulukaverit ovat jääneet kun koulu on päättynyt. Pari kuukautta sitten olin puoli vuotta nuorten työpajalla ja meillä oli aivan loistava porukka mutta niin jäivät hekin kun paja päättyi.
En ole kertaakaan käynyt baarissa enkä jounut miltei tippaakaan alkoholia. Yksi syy ulkona käymättömyyteen on se etten lyödä syytä, en näe mitään järkeä siinä että menisin jonnekkin vain hillumaan ja vetämään pääni täyteen. Ja jos syy olisi että mennään pitämään hauskaa niin en ole siinäkään kovin hyvä, juuri ja juuri saan väkinäisen hymyn kammettua kasvoilleni, en naura vitseille, en ole hauska olen sarkastinen. Jotenkin niin tunteettomaksi muuttunut viime aikoina, mikään ei oikein tunnu miltään.
Mutta hyvin tulen toimeen ihmisten kanssa, parhaan ystäväni olen tuntenut 4 vuotiaasta lähtien. Hän vaan on kasvanut aivan erillaiseksi kuin minä.
Hän hakeutuu ihmisten seuraan, minä tulen toimeen aivan mainiosti yksiksenikin, en oikeastaan edes kaipaa mitään suurempaa hälinää. Järkevä keskustelu kumppani olisi ihan mukava, sellainen jonka kanssa voisi puhua ihan mistä tahansa, huumorilla tai vakavasti. Omista vanhemmista ei ole mitään iloa, he eivät kykene ymmärtämään sitä miten minä maailman näen.
Joten jos aloittaisi nettideittailun, olettaisin että profiili tulisi olla jotain tätä luokkaa.
Hauska, huumorintajuinen, mukava, puhelias jotainjotain en edes keksi muuta.............
eikä tällainen...
Tylsä, huumorintajuton, mukava, hiljainen. Mukava pysyi samana plussaa siitä.
Ja sitten profiili pitäisi kuvata lyhyesti jotta siitä pystyy yhdellä silmäyksellä saamaan kokonaiskuvan, se ei saisi olla mikään romaani jota kukaan ei edes jaksaisi alkaa lukea.
Mahdoton tehtävä minulle. En osaa kertoa, en ainakaan kirjoittaa mitään lyhyesti, pakko aina selvittää juurtajaksaen miten asiat on, koska jos vain ohimennen parilla lauseelle kertoisin asiat, ei se olisi totuus, tuskin edes puolet siitä.
Syytään suurimmalti osin itseäni siitä että olen ajanut itseni täysin nurkkaan omien ajatuksieni kanssa, aina pakko etsiä syytä, jotain olematonta merkitystä jota ei ole, ja kun sitä ei ole, en näe mitään syytä tehdä asiaa mikä nyt ikinä sillä hetkellä onkaan mielessä.
Elämällä ei ole merkitystä.
Jumalaa ei ole olemassa.
Kaikki hyvä loppuu aikanaa.
Mikään ei kestä ikuisesti.
ja erityisesti MIKSI?
Siinä neljä pahaa, jumala kohtaa ei lasketa, se on jokaisen oma valinta.
En ole masentunut, en anna itselleni lupaa siihen, en saa luovuttaa, antaa periksi. Elämä on välillä paskaa, mutta sellaista se elämä on..... miten tämänkin nyt selittäisi. Vaikka minulle tapahtuisi mitä, olen miltei kuollut auton iskeydyttyä pyöräni kylkeen josta ehkä tämä tunnevaimmaisuus on seurauksena, niin älköön kukaan tulko sanomaan etten tiedä mistä puhun. Niin en valita, en anna periksi. Totean vain että no nyt kävi näin. Mutta mitä enemmän mietin, kuten olen tehnyt, sitä synkemmiksi asiat muuttuvat. En usko että kykenen enää muuttamaan asennettani elämään enkä ole varma edes haluanko, välillä mietin että entä jos minä olenkin tajunnut asiat paremmin kuin muut. (Ei nyt koske tätä elämän merkitystä, mutta ihan yleisesti vähän kaikkea mitä joudumme jokoa päivä käsittelemään, politiikkaa, maailman menoa, rahaa jne etc)
Välillä myös mietin etten kuulu tähän maailmaan, tähän yhteiskuntaan jokoa meille on rakennettu. Kaikki tuntuun niin keksityltä, eikä mikään ole oikeasti niin arvokasta ja tärkeää kuin annetaan ymmärtää.
Mutta.... nämä keskustelu palstojen tekstikentät ovat liian pieniä jotta saisin kirjoitettua kaiken haluamani ja kaiken mitä kirjoittaessa tulee mieleen.
Mutta vielä lopuksi yritetään kirjoittaa joitan hyviä ominaisuuksia joita luulen omaavani.
Luotettava, auttavainen, hyvätahtoinen, uhrautuva, riidaton.... ja siihen se ajatus sitten katkesikin.
Jos minulla olisi tyttöystävä... tai vaimo.. Tekisin mitä tahansa hänen puolestaan, ei olisi sellaista asiaa mikä asettuisi hänen edelleen. En aiheuttaisi, tai kyllä varmaan aiheuttaisin, mutten aloittaisi riitoja, enkä halua riidellä. Ja minun kanssani on turha riidellä, minä en nimittäin riitele. Riitelystäkin, erityisesti siitä kuinka typerää ja turhaa se on, saisi aivan oman lukunsa.
Tietysti jos hän osoittautuisi tälläiseksi takertujaksi joka vain olisi kanssani käyttääkseen hyvekseen hyväntahtoisuuttani. Kävelisin pois.
Eli olen ajatellut (mies 20v) että nyt kun muutan pois kotoa ja vapaudun vihdoinkin vanhemmistani ja pääsen rauhaan heidän valvovien silmiensä alta voisin aloittaa jonkinlaisen nettideittailun. Mutta sitten tapani mukaan ajattelin asiaa vähän enemmän, liikaa ja tulin siihen tulokseen että eihän siitäkään taida mitään tulla.
En pidä itseäni oikeastaan yksinäisenä, tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Ongelma on enemmänkin se suhteiden ylläpitäminen, koulukaverit ovat jääneet kun koulu on päättynyt. Pari kuukautta sitten olin puoli vuotta nuorten työpajalla ja meillä oli aivan loistava porukka mutta niin jäivät hekin kun paja päättyi.
En ole kertaakaan käynyt baarissa enkä jounut miltei tippaakaan alkoholia. Yksi syy ulkona käymättömyyteen on se etten lyödä syytä, en näe mitään järkeä siinä että menisin jonnekkin vain hillumaan ja vetämään pääni täyteen. Ja jos syy olisi että mennään pitämään hauskaa niin en ole siinäkään kovin hyvä, juuri ja juuri saan väkinäisen hymyn kammettua kasvoilleni, en naura vitseille, en ole hauska olen sarkastinen. Jotenkin niin tunteettomaksi muuttunut viime aikoina, mikään ei oikein tunnu miltään.
Mutta hyvin tulen toimeen ihmisten kanssa, parhaan ystäväni olen tuntenut 4 vuotiaasta lähtien. Hän vaan on kasvanut aivan erillaiseksi kuin minä.
Hän hakeutuu ihmisten seuraan, minä tulen toimeen aivan mainiosti yksiksenikin, en oikeastaan edes kaipaa mitään suurempaa hälinää. Järkevä keskustelu kumppani olisi ihan mukava, sellainen jonka kanssa voisi puhua ihan mistä tahansa, huumorilla tai vakavasti. Omista vanhemmista ei ole mitään iloa, he eivät kykene ymmärtämään sitä miten minä maailman näen.
Joten jos aloittaisi nettideittailun, olettaisin että profiili tulisi olla jotain tätä luokkaa.
Hauska, huumorintajuinen, mukava, puhelias jotainjotain en edes keksi muuta.............
eikä tällainen...
Tylsä, huumorintajuton, mukava, hiljainen. Mukava pysyi samana plussaa siitä.
Ja sitten profiili pitäisi kuvata lyhyesti jotta siitä pystyy yhdellä silmäyksellä saamaan kokonaiskuvan, se ei saisi olla mikään romaani jota kukaan ei edes jaksaisi alkaa lukea.
Mahdoton tehtävä minulle. En osaa kertoa, en ainakaan kirjoittaa mitään lyhyesti, pakko aina selvittää juurtajaksaen miten asiat on, koska jos vain ohimennen parilla lauseelle kertoisin asiat, ei se olisi totuus, tuskin edes puolet siitä.
Syytään suurimmalti osin itseäni siitä että olen ajanut itseni täysin nurkkaan omien ajatuksieni kanssa, aina pakko etsiä syytä, jotain olematonta merkitystä jota ei ole, ja kun sitä ei ole, en näe mitään syytä tehdä asiaa mikä nyt ikinä sillä hetkellä onkaan mielessä.
Elämällä ei ole merkitystä.
Jumalaa ei ole olemassa.
Kaikki hyvä loppuu aikanaa.
Mikään ei kestä ikuisesti.
ja erityisesti MIKSI?
Siinä neljä pahaa, jumala kohtaa ei lasketa, se on jokaisen oma valinta.
En ole masentunut, en anna itselleni lupaa siihen, en saa luovuttaa, antaa periksi. Elämä on välillä paskaa, mutta sellaista se elämä on..... miten tämänkin nyt selittäisi. Vaikka minulle tapahtuisi mitä, olen miltei kuollut auton iskeydyttyä pyöräni kylkeen josta ehkä tämä tunnevaimmaisuus on seurauksena, niin älköön kukaan tulko sanomaan etten tiedä mistä puhun. Niin en valita, en anna periksi. Totean vain että no nyt kävi näin. Mutta mitä enemmän mietin, kuten olen tehnyt, sitä synkemmiksi asiat muuttuvat. En usko että kykenen enää muuttamaan asennettani elämään enkä ole varma edes haluanko, välillä mietin että entä jos minä olenkin tajunnut asiat paremmin kuin muut. (Ei nyt koske tätä elämän merkitystä, mutta ihan yleisesti vähän kaikkea mitä joudumme jokoa päivä käsittelemään, politiikkaa, maailman menoa, rahaa jne etc)
Välillä myös mietin etten kuulu tähän maailmaan, tähän yhteiskuntaan jokoa meille on rakennettu. Kaikki tuntuun niin keksityltä, eikä mikään ole oikeasti niin arvokasta ja tärkeää kuin annetaan ymmärtää.
Mutta.... nämä keskustelu palstojen tekstikentät ovat liian pieniä jotta saisin kirjoitettua kaiken haluamani ja kaiken mitä kirjoittaessa tulee mieleen.
Mutta vielä lopuksi yritetään kirjoittaa joitan hyviä ominaisuuksia joita luulen omaavani.
Luotettava, auttavainen, hyvätahtoinen, uhrautuva, riidaton.... ja siihen se ajatus sitten katkesikin.
Jos minulla olisi tyttöystävä... tai vaimo.. Tekisin mitä tahansa hänen puolestaan, ei olisi sellaista asiaa mikä asettuisi hänen edelleen. En aiheuttaisi, tai kyllä varmaan aiheuttaisin, mutten aloittaisi riitoja, enkä halua riidellä. Ja minun kanssani on turha riidellä, minä en nimittäin riitele. Riitelystäkin, erityisesti siitä kuinka typerää ja turhaa se on, saisi aivan oman lukunsa.
Tietysti jos hän osoittautuisi tälläiseksi takertujaksi joka vain olisi kanssani käyttääkseen hyvekseen hyväntahtoisuuttani. Kävelisin pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No pistä pitkäsepustuksesi kirjeenvaihtopalstalle sieltä löytää livekavereitakin ja jopa vaimoja haetaan sieltä
"Nettideittailu" voi olla vuosien prosessi ilman yhtäkään vastausta eli siinä mielessä pitää olla itse hyvin aktiivinen jos haluaa saada seuraa netinkin kautta. Sama juttu tietysti livenä.