Pari vuotta sitten lähikauppojen kassoilla tehtiin kielivallankumous, joka jäi monilta huomaamatta. Kassoilla ilmoitettiin kahdella kielellä, ettei alkoholipitoisia juomia myydä ennen aamuyhdeksää. Merkittävää oli, etteivät nuo kaksi kieltä olleet suomi ja ruotsia, vaan suomi ja venäjä. Muutaman viikon kuluttua ilmoitukseen lisättiin ruotsi, koska kauppaan kävellyt Muffe, Toffe tai Steffe loukkaantuivat siitä, ettei häntä kielletä hänen omalla äidinkielellään ostamasta aamuolutta Svenska Dagenin kunniaksi. Tässä on kielikysymyksen ydin: Steffelle tulee kertoa ruotsiski, ettet sä Steffe saa olutta ennen yhdeksää, vaikka Steffe ymmärtäisi sen suomeksikin.
Kukapa tuollaista kiihotusta kansanryhmää kohtaan harrastaa? No, Jyrki Lehtola tämän päivän Iltalehden kolumnissaan "Länsiväylän juutalaiset". ;-)
Lukekaapa koko juttu lehdestä - nauroin maha kippurassa. Jyrki on varmaan seuraava rikospoliisin pakeilla selvittämässä kiihotustaan kansanryhmää kohtaan. Kirsi Virtanen näet oli jo mennä viikolla rikospoliisin kuulustelussa. Niin se on, näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalan valittua kansaa - suomenruotsalaisjuutalaisia! Kysykään vaikka Pär Stenbäckiltä - viikon valopäältä: http://www.suomenkuvalehti.fi
Kukapa tuollaista kiihotusta kansanryhmää kohtaan harrastaa? No, Jyrki Lehtola tämän päivän Iltalehden kolumnissaan "Länsiväylän juutalaiset". ;-)
Lukekaapa koko juttu lehdestä - nauroin maha kippurassa. Jyrki on varmaan seuraava rikospoliisin pakeilla selvittämässä kiihotustaan kansanryhmää kohtaan. Kirsi Virtanen näet oli jo mennä viikolla rikospoliisin kuulustelussa. Niin se on, näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalan valittua kansaa - suomenruotsalaisjuutalaisia! Kysykään vaikka Pär Stenbäckiltä - viikon valopäältä: http://www.suomenkuvalehti.fi
Vastaukset 12
Vanhimmat
oman kontribuutioni: Heikki Tala kirjoitti:
Ylen Radio 1:n toimittaja ja keskiviikon radiopakinan pitäjä on tosiaan joutunut viikko sitten valtakunnansyyttäjän määräyksestä rikospoliisin tutkintaan ”kiihotuksesta kansanryhmää vastaan” pakinastaan suomenruotsalaisista. Poliisi oli ollut varsin haluton ryhtymään moiseen toimeen, mutta valtakunnansyyttäjän on pannut pakon päälle. Nyt suomenruotsalainen ajatuspaja Magma on pannut pystyyn jo viidennen työryhmän, tällä kertaa tutkimusvastaavansa Björn Sundellin johdolla kartoittamaan, ketkä netissä kirjoittavat pakkoruotsia, keinotekoista kaksikielisyyttä ja suomenruotsalaisia vastaan. Aikaa ryhmällä on jouluun asti. Missähän maissa moinen ”tutkimus” on ollut käytössä toisinajattelijoiden marginalisoimiseksi, kuten ministeri Alexander Stubb asian julkisuudessa ilmaisee. Eli vain syksystä jouluun, kuten kansalliskirjailijamme. Ensin kaiketi marginalisoidaan ja sitten kyllä löytyy jyrkempiäkin verbejä -soida, -doida, -noida päätteillä. Elämme mielenkiintoista vaihetta Suomen kielipolitiikassa. Vihdoinkin! Jos meitä nyt muutama joutuu vankilaan, niin kielilain 40 §:n mukaan ne ovat ”yksikielisesti suomenkielisiä”, kuten lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren kirjasi - toki niin, että 2. momentissa mahdollistetaan bättre folkille vankiloihin ruotsinkieliset osastot. Minä ainakin pyrin näihin jälkimmäisiin, jos kakkua tulee, sillä minulla on todistus ”god förmåga i tal och skrift på svenska”. ;-)
Nyt svekopiiri on saanut puolelleen jo valtakunnansyyttäjänkin! Ei riittänyt, että oikeuskanslerin he onnistuivat valjastamaan pakkoruotsituksen puolelle.
Taitaa olla niin, että oikeusjärjestelmämme on pahiten svekojen hallussa. Pitihän tuokin arvata.
Ei ihme, että svekot huutavat aina lakia apuun. Sehän on täysin heidän määräysvallassaan.
Jotain on mätää Suomenmaassa....
"Taitaa olla niin, että oikeusjärjestelmämme on pahiten svekojen hallussa."
RKP kertoo hyvin avoimesti omilla sivuillaan, että he haluavat olla vaikuttamassa asioihin jo siinä vaiheessa kun päättäjiä ja toimijoita valitaan. RKP:n tarkoitus on, että ainoastaan "oikeanmieliset" henkilöt saavat Suomessa tärkeitä tehtäviä.
- Kuten moni on havainnut juuri tällaisia RKP:n masinoimia vaikutuspaikkoja ovat mm. perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus ja varapuheenjohtajuus, opetusministerin salkku vaikka kulttuuriministerinkin salkku kelpaa jos on oikeamielinen opetusministeri, oikeusministeri, oikeuskansleri, valtakunnansyyttäjä, Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajuus ja mielellään Ylen johtajuuskin vaikka riittää kyllä edellinenkin jos se on vankasti käsissä. Nämä ovat ne paikat jotka RKP on onnistunut masinoimaan näille "oikeanmmielisille" henkilöille ei siis ihme, että päätökset menevät RKP:n toiveiden mukaisesti.
Ei ole kovinkaan monta vuotta sitten kun tuohon listaan voitiin lisätä puolustusvoimien komentajan ja arkkipiispan pestit sekä SDP:n puheenjohtajuus puhumattakaan monista muista yhteiskunnallisista tehtävistä. Yhteinen nimittäjä oli tietenkin, että "kaksikielisessä maassa" täytyy osata molempia kotimaisia voidakseen nousta yhteiskunnan ylimpiin tehtäviin. Siitäkin huolimatta vaikka ruotsi on suomenkieliselle täysin vieras kieli. Sitä kutsutaan RKP:n toiveiden mukaisesti toiseksi kotimaiseksi.
nauraa telle kåkå jutulle...hehe...suåmi (finland) ån niin saatans junttimaa ette tådellakin ålla kielletty åstaa alkåhålipitåisia juåmia ennen aamuyhdeksee r-kiåskilta....kylle ålla junttilandia teme suåmi :D
Suomenruotsalaiset ovat viime aikoina nähneet itseensä kohdistettua vainoa vähän kaikkialla. Niistä on tullut beigeen naamioituneita salaliittoteoreetikkoja, joiden mukaan John F. Kennedy murhattiin, koska se oli juuri sanomassa "Jag drömmer om att vara finlandssvensk". Kun ne kuulevatkin suomalaisen sanovan "suomenruotsalainen", liian moni niistä keksii, että tää on nyt varmaan sitä vainoa, vilket man ju läste om i skolböckerna.
Nyt on se vaihe, jollon suomalaiset vielä nauravat suomenruotsalaisille, mutta eivät naura kauan. Ja se tietää suomenruotsalaisille aivan uudenlaista maailmaa - todellista elävää elämää eli virallisesti yksikielisesti suomenkielistä Suomea. Toki lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren (r) teki jo sormiharjoituksia siihen suuntaan, kun hän kirjoitti kielilain 40 §:ään, että ainoat "yksikielisesti suomenkielisiä" ovat vankilat - tosin sillä poikkeuksella, että bättre folkille voidaan 2. momentin perusteella perustaa ruotsinkielisiä vankilaosastoja.
Pakinoiden kirjoittajat ovat siis suru-juutalaisten tulilinjalla?
Vakna bollar! Muuttakaa julkista kuvaanne. Älkää olko niin itsevarman oloisia, suomalaiset eivät pidä sellaisesta. Raahatkaa Helsinkiin niitä pohjanmaalaisia, pahantuulisia ja mykkiä suomenruotsalaisia. Juottakaa ne känniin ja työntäkää Narinkkatorille örisemään. Silloin suomalainenkin alkaa ymmärtää teitä. Ai, nää suomenruotsalaiset, nehän on samanlaisia kädettömiä urpoja kuin mekin, annetaan niiden pitää identiteettinsä, kun se on sama kuin meilläkin. :-D
Länsiväylän juutalaiset
Kirjoittanut Jyrki Lehtola
http://blogit.iltalehti.fi/jyrki-lehtola/2010/09/18/lansivaylan-juutalaiset/
Pari vuotta sitten lähikauppojen kassoilla tehtiin kielivallankumous, joka jäi monelta huomaamatta.
Kassoilla ilmoitettiin kahdella kielellä, ettei alkoholipitoisia juomia myydä ennen aamuyhdeksää. Merkittävää oli, etteivät nuo kaksi kieltä olleet suomi ja ruotsi, vaan suomi ja venäjä.
Muutaman viikon kuluttua ilmoitukseen lisättiin ruotsi, koska kauppaan kåvellyt Muffe, Toffe tai Steffe loukkaantui siitä, ettei häntä kielletä hänen omalla äidinkielellään ostamasta aamuolutta Svenska Dagenin kunniaksi.
Tässä on kielikysymyksen ydin: Steffelle tulee kertoa ruotsiksi, ettet sä Steffe saa olutta ennen yhdeksää, vaikka Steffe ymmärtäisi sen suomeksikin.
Suomenruotsalaisten ydinosaamisaluetta on niiden energinen lupsakkuus; ne ovat kuin Lasse Lehtinen, joka on juonut viimeiset viisi vuotta pelkkää energiajuomaa. Siksi niiden kannattaisi aina käyttää kasvoinaan Christoffer Taxellia tai väsyneen, risaisen, mutta rakkaan halinallen lailla makoilevaa Jörn Donneria.
Mutta ei, ne saivat väärät kasvot, kun Kokkola melkein yhdistettiin hallinnollisesti ruotsinkielisen Vaasan sijasta Ouluun. Siitä syntyi sen tason myrsky Ankkalammen samealla vedellä täytetyssä pipetissä, että RKP:n entinen puheenjohtaja Pär Stenbäck päätyi vertaamaan suomenruotsalaisia juutalaisiin.
Auuu, du får inte. Vaikka ”Länsiväylän juutalainen” onkin tuoreudellaan haastava vähemmistöryhmä, Stenbäckin lausunnon jälkeen suomenruotsalaiset yrittivät juosta Stenbäckiä pakoon sekä mahdollisimman lujaa että kohteliaasti.
Suomenruotsalaiset ovat viime aikoina nähneet itseensä kohdistettua vainoa vähän kaikkialla. Niistä on tullut beigeen naamioituneita salaliittoteoreetikkoja, joiden mukaan John F. Kennedy murhattiin, koska se oli juuri sanomassa ”Jag drömmer om att vara finlandssvensk”. Kun ne kuulevatkin suomalaisen sanovan ”suomenruotsalainen”, liian moni niistä keksii, että tää on nyt varmaan sitä vainoa, vilket man ju läste om i skolböckerna.
Rauhoittukaa. Ei se ole vainoa, se on normaalia suomalaista kateutta, joka perustuu väärään tietoon.
Se perustuu teidän vääristyneeseen julkiseen kuvaanne, jossa näkyvimpänä on edelleen muutama todellisuudesta erkaantunut aatelissuku sekä lauma iloisia purjehtijoita hymyilemässä vähän liian hölmöinä.
Se perustuu teidän julkiseen kuvaanne, jossa on suomalaisiksi liian puheliaita ihmisiä sekä Helsingin Forum, Konstsamfundet ja kasa suomenruotsalaista pääomaa.
Se perustuu teidän julkiseen kuvaanne, jossa kuollut kuvataiteilija sai juuri vuosiapurahan, kun se on suomenruotsalainen kuollut kuvataiteilija.
Vakna, bollar!
Muuttakaa julkista kuvaanne. Älkää olko niin itsevarman oloisia, suomalaiset eivät pidä sellaisesta.
Raahatkaa Helsinkiin niitä pohjanmaalaisia, pahantuulisia ja mykkiä suomenruotsalaisia. Juottakaa ne känniin ja työntäkää Narinkkatorille örisemään.
Silloin suomalainenkin alkaa ymmärtää teitä. Ai, nää suomenruotsalaiset, nehän on samanlaisia kädettömiä urpoja kuin mekin, annetaan niiden pitää identiteettinsä, kun se on sama kuin meilläkin.
Ruotsinkieliset ovat aikas suklaata porukkaa työpaikoilla.
Tekstit ovat nykyään usein suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. Kas kummaa, mutta näillä kielillä Suomi - ihan oikeasti - pyörii!
Aika tekee tehtävänsä. Ennen pitkää Suomen toinen virallinen kieli on venäjä. Sille ei rantahurrien rahallakaan mahda yhtään mitään.
Suomi virallisesti yksikieliseksi, suomenkieliseksi maaksi!