Vanhasen

holmöilyt ovat myös keskustapuolueen hölmöilyjä. Kepuli puolue oli täysin vanhasen takana kaikissa hölmöyksissä.
Äänestäjät eivät ole hölmöjä paitsi keskustalaiset. Kiärijäesen sanoin, keskusta saavuttaa rökäle tappion seuraavissa vaaleissa. Kieroja koko puolue.
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuuluisi siperiaan. Mari kiviniemi ei ole kelvollinen edes sitomaan rehellisen Suomalaisen kengän nauhoja, saatika pääministeriksi.

Äänestä

Vanhanen kertoi kysyneensä oikeuskanslerilta jo alkuvuodesta 2004, kun oli ensi kertaa ministerinä käsittelemässä RAY:n avustuksia, mahdollisesta jääviydestään. Ennen ministeriyttään Vanhanen oli keskeisillä paikoilla monissa RAY:n tukemissa järjestöissä kuten Nuorisosäätiössä.

Äänestä
  • tarvitsee viimeinkin jämäkän pääministerin mutta kotimaasta ei sellaista löydy. Ehkäpä Venäjältä. Sirinovski olisi pätevä hakkaa mennen tullen vanhaset ja kiviniemet. Hän saisi varmaan kokoomuksenkin aisoihin.

    Äänestä

Keskustan uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi hekutti puluekokouksen jälkeen nyt lähdetään puhtaalta pöydältä, koska johto on uusittu kokonaan.
Mari Kiviniemi ei uusinut mitään kokouksen jälkeen kaikki jatakui samalla tavlla.Ruotsista tullessaan hänen hymynsä oli tosi leveä luulimme hänen saaneen uuden ystävän reinfeltistä, mutta ei tainnutkaan ihan niin olla, hänen tiedettiin saanenn 65,000 euroa vvaalitukea ilmeisesti ruotsista ruotsalaisuuden vahvistamiseen suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiärijäenen kirjoitti:

holmöilyt ovat myös keskustapuolueen hölmöilyjä. Kepuli puolue oli täysin vanhasen takana kaikissa hölmöyksissä.
Äänestäjät eivät ole hölmöjä paitsi keskustalaiset. Kiärijäesen sanoin, keskusta saavuttaa rökäle tappion seuraavissa vaaleissa. Kieroja koko puolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu