Sain eilen tietää, että tyttöystäväni on ollut masentunut kolme vuotta, eli koko seurustelumme ajan.
Tämä tuli minulle täysin yllätyksenä, vaikka tiedän hänen sairastaneen masennusta teini-ikäisenä.
Hän osaa peittää masennuksen niin taitavasti, että en koskaan olisi pystynyt edes arvaamaan hänen tilannetta. Hän nauraa paljon, käy ulkona, tapaa kavereitaan, opiskelee ja käy vakituisesti töissä. Päällisinpuolin kaikki siis näytti olevan hyvin.
Sisimmissään hän kuitenkin tuntee jatkuvaa arvottomuuden tunnetta, surua ja ahdistusta.
Hän on käynyt salaa terapiassa muutaman kuukauden ja syö nyt lääkkeitä.
Tämä tieto satutti minuakin melkoisesti. Olen kuitenkin onnellinen, että hän uskalsi loppujen lopuksi kertoa asiasta minulle.
Mitä minun täytyisi nyt tehdä? Haluan antaa niin paljon tukea kuin vain pystyn, pystynkö yhtään parantamaan hänen oloaan? Auttaako, että olen koko ajan hänen tukenaan ja lähellä?
Koen myös itse syyllisyyttä asiaan, koska en ole huomannut mitään. Ja kadun valtavasti kaikkia meidän vastoinkäymisiä joita meillä kolmen vuoden ajan on ollut, kun en ole ollut tietoinen hänen tilastaan.
Haluan tehdä kaikkeni häntä auttaakseni, mutta en tiedä onko siitä edes apua.
Miten teillä muilla, onko lähimmäisenne ollut masentunut ja miten olette selvinneet?
Tyttöystäväni onkin ollut masentunut koko seurustumme ajan
1
853
Vastaukset
- jamie.
On käynyt terapiassa, mutta jatkuuko se? mielenterveysongelmien kanssa taistellessa auttaa se, että apu on jatkuvaa. Sinä hänen seurustelukumppaninaan et kuitenkaan ole vastuussa hänestä, hän on vastuussa itsestään. Voit auttaa häntä, mutta et parantaa täysin. Kannattaa kysyä häneltä, voitko auttaa häntä jotenkin? Yleensä jo ihmisen läsnäolo ja se, että jatkatte yhteisiä aktiviteettejanne voi hyvinkin auttaa. Masennus ei ole flunssaa, siihen ei auta se että tuodaan kanakeittoa sänkyyn ja peitellään yöksi. Liiallinen paapominen voi jopa alkaa ärsyttämään, varsinkin jos hän on halunnut pitää sen omana tietonaan. Koko ajan lähellä oleminen voi myös alkaa ärsyttää. Ylpeys voi estää avunhakemisen, mutta olet mielestäni jo lähempänä häntä, koska hän koki voivansa avautua asiasta sinulle.
Syyllisyydentunnot ovat ymmärrettäviä, mutta ethän sinä voinut tietää aiheesta. Sanoisin että pidä kommunikointiväylät avoina, mutta älä ala paapomaan, ellei hän sitä erikseen pyydä. Pidä hänet kiinni jokapäivissä aktiviteeteissa ja velvollisuuksista mutta tee selväksi, että jos hän haluaa puhua, ole valmis kuuntelemaan. Kannattaa kysyä tuosta terapia-asiasta, sen jatkuminen voisi myös auttaa.
Masennus on vaikea asia, siitä voi parantua tai sitä voi helpottaa, mutta kehitys, positiivisempaan suuntaankin vaatii töitä ja aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979