Hätäkeskusuudistus

Hallitus teki päätöksen hätäkeskusten vähentämisestä ja ministeri Holmlund päätti sijaintipaikkakunnat. Olen hätäkeskuspäivystäjä ja nyt alkaa olla mitta täynnä Holmlundin puheita. Viimeksi eilen puolusteli keskusten vähentämistä sillä ettei nykyäänkään päivystäjillä ole alueen paikallistuntemusta. - kiitti vitusti.
Elämässä tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta ammatin suhteen aioin tehdä korjausliikeen.
30/70 on suurinpiitein suhdeluku. Siis 30 prossaa puheluista on täysin asiattomia ja eivät todellakaan ole lasten kuunneltavia. Homottelu, huorittelu ja vitunhaistatus on arkipäivää ja jos joku vielä ihmettelee miksi joskus päivyställä pinna palaa niin se on ihmettelijän murhe.
Joensuun hätäkeskukseen pistettiin rahaa muutama miljoona euroa pari vuotta sitten ja nyt keskus ajetan alas. Tampereen hätäkeskus siirretään Poriin - eläköön Pori ja Holmlundin kotikylä- ainut vaan on se ettei tampereen h-kunta mahdu tilojen ahtauden takia Poriin.
Resurssien hallinta on nyt jo äärirajoilla, siis päivyställä. Sinun pitää olla koko ajan kartalla missä palo- sairaankuljetus ja poliisipuolen autot menee. Siis kun kiireellinen keikka tulee niin osaat irroittaa lähimmän vapaan auton tehtävälle tahi muuttaa keikkaosoitetta. Alueiden moninkertaistuessa yksikään päivystäjä ei kykene hallitsemaan kokonaisuutta.
Tällä hetkellä hätäkeskuspäivystäjiä ei ole siirtymässä uusiin keskuksiin jioten Holmlund saa kursittaa uusia päivystäjiä joilla ei ole vuosien rutiinia.
Tulevaisuus on sitä, että päivystäjä lähettää auton - poliisin, palokunnan, sairaankuljetuksen - kaikille jotka vaan apua älyää pyytää. Nykyään edes jonkinlainen suodatus toimii ettei kaikille hoomoilasille autoa lähetä. Jos on sormenpäässä haava, laita laastari. Jos ahistaa haava niin mene omillasi tk:hon - noin karrikoidusti.
Tulevaisuus on sitä, että autot loppuvat niin sairaankuljetuksesta kuin poliiseilta kun ne ns. paskakeikkoja vääntävät. No, sen seurauksena miehistöä ja kalustoa lisätään. Onhan tuolla työllistävä vaikutus.
Tositv:n voi tuoda tänne päivystyssaleihin niin ihmiset näkisi jotain aivan uskomatonta. Mikä meille on arkipäivää.
5126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

silloinkin pärjättiin.

Miehet on nyt muuta kuin rautaa.

Huomaa puheestasikin. Lienet uus -avuton.

Kyllä nytkin on suodattimia hälytyksiin.

Paljon ihmisiä joille ei ole koskaan ollut tarvetta ao asioihin.
Ei me kaikki aina tarvita hälytys keskusta. Saa käsityksen.

Jokin puli makaa tiellä, pois hänkin on saatava siitä. Ja kukapa muu kuin Poliisi / Ampulanssi sen tekee.

Kyllä se toimii uudellakin mallilla. Paikallistuntemus puuttuu, mutta se korvataan hyvillä paikkatiedoilla.

Lässyn...lässyn..lässyn..

Äänestä
  • Lässynlässyn on tyypillinen kännipäissään hätäkeskukseen soittava matalaotsainen ääliö.

    Äänestä

Uskon alkuperäistä kirjoittajaa. Ajaa jonkun muun etuja kuin kansalaisten ja vetää kotiinpäin.
Hätäkeskuksiin ei ole rahaa, niistä pitää säästää vaikkapa maahanmuutolle, vaikkapa turvapaikkashoppareille, joiden hoivaamiseen tarvitaan yhä enemmän varoja.

Verratkaapa kahta peräkkäistä sisäministeriön talousarvion määrärahakohtaa, jotka kopioin suoraan v. 2011 talousarvioesityksen numerotaulusta:
Pääluokka 26
26. SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 323 799 000 (yhteensä euroja)

30. Pelastustoimi ja hätäkeskukset 86 738 000 (euroa)
01. Pelastustoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 14 029 000
02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 58 693 000
20. Erityismenot (arviomääräraha) 3 406 000
31. Pelastustoimen valtionavustukset (siirtomääräraha 2 v) 3 510 000
43. Turvallisuusviranomaisten viestintäverkot (siirtomääräraha 3 v) 7 100 000

40. Maahanmuutto 207 183 000 (euroa)
01. Maahanmuuttoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 18 643 000
03. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 861 000
20. Paluumuuttajien muuttovalmennus (arviomääräraha) 876 000
30. Valtion korvaukset kunnille (arviomääräraha) 100 066 000
63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha) 86 737 000

Koko budjetti:
http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html

Äänestä

Onneksi en ole tarvinnut hätänumeroa toistaiseksi ja varmaan olet ihan oikeassa mutta voisiko tämä systeemi nyt muuttua jotenkin niin että olisi joku muu numero johon voisi soittaa muusta kuin hengenhädästä, muitakin hätiä tai avuntarvitsijoita on mutta kun on vaan yksi ainoa numero joka ei mielestäni vastaa ollenkaan tarpeeseen. Siis oikea hätänumero jossa ihminen on hengenhädässä pitäisi erottaa muusta avuntarpeesta joka ei tarvitse ambulanssia ei lääkäriä eikä edes poliisia vai onko se sitten palokunta ?

Äänestä
  • Mistä tiedät etukäteen mitä apua tarvitaan ?

    "Muu" avuntarve voikin olla hätä. Tilanteesta riippuen.

    Itse olen 3-kertaa soittanut hätänumeroon. Ja ollut erittäin osaavaa ja asiallista avun lähettäminen.
    Kolaritapauksia. Sivulisena.

    Toki paikkallistuntemus on aina kylillä ensiarvoista. Mutta eipä sitä enää ole kuin ennen.
    Voidaanhan ajatella kun jonkun esim. poliisin numero tiedetään esim tukikohdan jossa silloin väkeä. Maalaiskunnissa lähinnä. Silloinhan siellä tiedetään alueensa tarkemmin.
    Mutta, sinneppä se hätäkeskus sitten ilmoittaakin tapauksen.

    Eli, tullaankin johtopäätökseen, että soitetaan hätänumeroon joka sitten toimii paikkallisesti...niin...
    Ja taas ...olisiko kyńnys matalampi soittaa tukikohtaan suoraan, eli näitä numeroja enemmän tietoisuuteen.
    Esim.."toi möttönen taas makaa tuossa kadulla" "pitäisi saada pois ettei jää autojen alle"
    Vastaavat, että haetaampa Kalevi taas pois sieltä nukkumasta.

    Voimme kait unohtaa nämä paikkallis tuntemukset nykyisin. Ainakin suureksi osaksi.EI KUKAAN SIELLÄ LAAJASSA SYSTEEMISSÄ TUNNE KALEVIA. kalevi on vain tehtävä numero.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vittuuntunut päivyst kirjoitti:

Hallitus teki päätöksen hätäkeskusten vähentämisestä ja ministeri Holmlund päätti sijaintipaikkakunnat. Olen hätäkeskuspäivystäjä ja nyt alkaa olla mitta täynnä Holmlundin puheita. Viimeksi eilen puolusteli keskusten vähentämistä sillä ettei nykyäänkään päivystäjillä ole alueen paikallistuntemusta. - kiitti vitusti.
Elämässä tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta ammatin suhteen aioin tehdä korjausliikeen.
30/70 on suurinpiitein suhdeluku. Siis 30 prossaa puheluista on täysin asiattomia ja eivät todellakaan ole lasten kuunneltavia. Homottelu, huorittelu ja vitunhaistatus on arkipäivää ja jos joku vielä ihmettelee miksi joskus päivyställä pinna palaa niin se on ihmettelijän murhe.
Joensuun hätäkeskukseen pistettiin rahaa muutama miljoona euroa pari vuotta sitten ja nyt keskus ajetan alas. Tampereen hätäkeskus siirretään Poriin - eläköön Pori ja Holmlundin kotikylä- ainut vaan on se ettei tampereen h-kunta mahdu tilojen ahtauden takia Poriin.
Resurssien hallinta on nyt jo äärirajoilla, siis päivyställä. Sinun pitää olla koko ajan kartalla missä palo- sairaankuljetus ja poliisipuolen autot menee. Siis kun kiireellinen keikka tulee niin osaat irroittaa lähimmän vapaan auton tehtävälle tahi muuttaa keikkaosoitetta. Alueiden moninkertaistuessa yksikään päivystäjä ei kykene hallitsemaan kokonaisuutta.
Tällä hetkellä hätäkeskuspäivystäjiä ei ole siirtymässä uusiin keskuksiin jioten Holmlund saa kursittaa uusia päivystäjiä joilla ei ole vuosien rutiinia.
Tulevaisuus on sitä, että päivystäjä lähettää auton - poliisin, palokunnan, sairaankuljetuksen - kaikille jotka vaan apua älyää pyytää. Nykyään edes jonkinlainen suodatus toimii ettei kaikille hoomoilasille autoa lähetä. Jos on sormenpäässä haava, laita laastari. Jos ahistaa haava niin mene omillasi tk:hon - noin karrikoidusti.
Tulevaisuus on sitä, että autot loppuvat niin sairaankuljetuksesta kuin poliiseilta kun ne ns. paskakeikkoja vääntävät. No, sen seurauksena miehistöä ja kalustoa lisätään. Onhan tuolla työllistävä vaikutus.
Tositv:n voi tuoda tänne päivystyssaleihin niin ihmiset näkisi jotain aivan uskomatonta. Mikä meille on arkipäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu