En ole koskaan ollut erityisen hyvä ihmissuhteiden muodostamisessa. En ole hyvä pikkujutustelussa ja ystävien "hankkiminen" tuntuu epätoivoiselta meiningiltä. Olen myös välillä hiukan itsetuhoinen tuntemieni ihmisten suhteen, eli vaikka tietäisinkin (tämäkin harvoin) mikä olisi parasta niiden kanssa olemisen parantamiseen, teen päinvastoin. Esimerkkinä tästä eilisilta: näin erään tutun, tervehdin ja olisin voinut mennä juttelemaan, mutta meninkin huoneeseeni ja sulvin oven visusti. En vaan osaa.
Tästä huolimatta olen onnistunut hankkimaan tuttuja tai ystävähköjä tyyppejä (Suomessa). Olen kuitenkin tottunut olemaan yksin, enkä yleensä välitä siitä niin kovasti, mutta olen nyt vaihdossa toisessa maassa enkä tunne täältä ketään. En osaa olla villi ja jännittävä vaihtari. Muut vaihtarit tuntevat toisensa jo, minä taas en ollenkaan. Tunnen osan näöltä, mutten osaa puhua heille. Esim. tänään näin kaupungilla yhden heistä, ja vaikka olisin voinut mennä juttelemaan sen kanssa, juoksin karkuun ennen kuin se näki mut. Uh. Kaikki muut kertovat vaihdostaan säkenöiden ja muistellen hauskoja hetkiä kavereidensa kanssa, mutta tällä menolla minä en tapaa ketään. Kahden viikon päästä on yksi tapaaminen jossa toivon tapaavani paikallisia, mutta sitä ennen en tiedä mitään mihin mennä.
En tiedä myöskään mikä minusta on hauskaa. Kuulostaa oudolta mutta totta se on. Kaikki on niin yhdentekevää. Tuntuu että on hirveät paineet että tästä vuodesta pitäisi tulla tyyliin elämäni paras vuosi, ja jos en onnistu siinä minussa on jotain vikaa. Ystävystyminen on hankalaa koska jäädyn kun puhun ihmisille enkä tiedä kuinka "voittaa ihmiset puolelleni".
Neuvoja?
Tästä huolimatta olen onnistunut hankkimaan tuttuja tai ystävähköjä tyyppejä (Suomessa). Olen kuitenkin tottunut olemaan yksin, enkä yleensä välitä siitä niin kovasti, mutta olen nyt vaihdossa toisessa maassa enkä tunne täältä ketään. En osaa olla villi ja jännittävä vaihtari. Muut vaihtarit tuntevat toisensa jo, minä taas en ollenkaan. Tunnen osan näöltä, mutten osaa puhua heille. Esim. tänään näin kaupungilla yhden heistä, ja vaikka olisin voinut mennä juttelemaan sen kanssa, juoksin karkuun ennen kuin se näki mut. Uh. Kaikki muut kertovat vaihdostaan säkenöiden ja muistellen hauskoja hetkiä kavereidensa kanssa, mutta tällä menolla minä en tapaa ketään. Kahden viikon päästä on yksi tapaaminen jossa toivon tapaavani paikallisia, mutta sitä ennen en tiedä mitään mihin mennä.
En tiedä myöskään mikä minusta on hauskaa. Kuulostaa oudolta mutta totta se on. Kaikki on niin yhdentekevää. Tuntuu että on hirveät paineet että tästä vuodesta pitäisi tulla tyyliin elämäni paras vuosi, ja jos en onnistu siinä minussa on jotain vikaa. Ystävystyminen on hankalaa koska jäädyn kun puhun ihmisille enkä tiedä kuinka "voittaa ihmiset puolelleni".
Neuvoja?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.