Sarasvuo moittii työntekijöitä laiskoiksi, ja sairauslomaa pahaan mieleen hakevaksi pinnariksi .
Puhu vain omasta puolestasi , taitaa herran omat kuviot kestää päivänvalon !
Miten itse olet kohdellut alaisiasi, veljellisesti vai alistavasti ja määräillen.
Sarasvuolla on varmaankin laajakatse näissä työelämän asioissa,onkohan herralla opinnot alalta ja miten kokemus olla toisella työntekijällä !
Kirjoittaja on ollut työeämässä n. 40 vuotta ja kuudessa erityöpaikassa, isoissa kuin pienissä.
Kokemukseni mukaan nykyinen työelämä on työntekijän näkökulmasta todella epävarmaa, ja vanhempia työntekijöitä pidetään lähes taakkana yritykselle. Monet isot yritykset ovat savustaneen Yt-neuvotteluissa
yli 50 vuotiaat kortistoon . Missä arvonanto ja kunnioitus kokeneita ja ammattinsa osaavia ihmisiä kohtaan !
Työmaat ovat muuttuneet Neuvostoliiton kaaduttua todella huonoiksi,ilmapiiri suosii mielistelijöitä ja selkäänpuukottajia.Ei riitä että teet työsi kunnolla pitää myös nuoleskella esimiehistöä, sekä muistaa haukkua muita . Näitä tinoja kyllä riittää työmailla,eriarvoisuus töiden jakamisessa on myös itsestään selvää.
Työ on tehty pakkotahtiseksi,kiireiseksi ja lähes aina yksintyöksi,monasti vielä viidessä vuorossa .
Kaupan ja siivouksen alalla on tullut muotiin vajaiden työviikkojen tekeminen, eikä siinä ole kysytty
työntekijäin mielipidettä !
Työergonomiasta saati työn olosuhteista on turha puhuakaan,ihmiset joutuvat altistumaan syöpä vaarallisillekin aineille . Lämpöolot ja käryt sekä melu on yleistä suomalaisilla työpaikoilla, ja kukaan ei puutu asiaan.
Työpaikan ongelmista puhuminen aiheuttaa ikuisen leimaantumisen työnantajan silmissä,ja muille luvan kyseisen työntekijän "moppaamiseen" !
Määräaikaiset työsuhteet ovat tuoneet epävarmuuden monen työntekijän talouteen, kun ei ole varmuutta
työn jatkumisesta . Työmailla on kiristetty työtahti äärimmilleen, eli teetetään liian pienellä miesvahvuudella,lomat ja saisauslomat tekevättyöstä hosumisluonteista.
Ikääntyviä työntekijöitä ei huomioida,eli monella on jo jaksaminen heikompaa ja polvet tai selkä vioittunut raskaasta työstä !
Työpaikkojen ilmapiiri on kuin suoraan 50 luvun isäntävalta meininkiä,määräily ja sanelu ovat tätä päivää.
Kritiikkki ja ongelmien esiintuonti on kiellettyä,täytyy vain hymyillä vaikka kuinka olisi sanottavaa.
Vaikka johtajan visiot vievät metsään niin palavereissa vain nyökytellään hyväksyvästi !
Varo sairastumasta se tietää hankaluuksia ja lopputiliä ja viimeistään tässä vaiheessa huomaat ettei se pomo ollutkaan sinun paras kaverisi !
Tässä pieni pätkä tuntemuksia nykypäivän trendikkäistä työpaikoista,joissa jumalan osaan on tullut kvarttaalein kerätä mahdollisimman isot voitot omistajille ahneus paistaa pahasti läpi !
Sarasvuo on hölösuu joka jos ymmärtäisi pitäisi edes suunsa kiinni ilman moisia sammakon suusta päästöjään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Työelämässä 42v pärjänneenä ,TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ , sarasvuon "viisaudet" loukkaa suuresti (tuskin olen ainoa ?)
sarasvuon toimet ja edesottamukset ovat sitä luokkaa ettei passais tollasta sammakkoa suustaan päästää .
"Paskaa" puhumalla tätä maata ei ole rakennettu ,ei ennen ,tuskin tulevaisuudessakaan .
Aikojen alusta ,kun nämä konsultit oli pop, ihmetytti kuinka elinkeinoelämä lähti tällaisen ,lähes "hurmoshenkisen" ,rahastuksen vietäväksi .
Onko kellään esittää TODELLISTA HYÖTYÄ "sikakalliista" "koulutuksesta" ?????
Sitä ei lasketa "hyödyksi" että kansa sai "viihde illan tai pari" ja yritys menetti paljon tehollista työaikaa !
Sarasvuo on pelkkä julkkis ja sillä itsensä pinnalle nostama "visiönääri".Hänen opeillaan Suomi olisi vieläkin epätasa-arvoisempi kuin nyt on.Totta on myös se ettei meillä työelämässä kaikki ole kohdallaan,kun jokainen ken voi tahtoo työelämästä siirtyä eläkkeelle.Näin ei voi jatkua loputtomiin ja työrytmin on myös mukauduttava ikääntymisen myötä.Työilmapiiri on vain huonontunut monissa yrityksissä vuosikymmenten saatossa ja se näkyy monella eri tavalla,kuten sairaspoissaoloina.Työelämä on yksinkertaisesti koventunut vuosikymmenien saatossa ja kiire on jatkuva.Karrikoiden kaikken pitäisi olla jo valmista ennen alkua,tai ainakin työ pitäisi tehdä mitä pikimmiten vähillä työtunneilla.Näin saamme sutta ja sekundaa mitä paikkaillaan sitten myöhemmin.Koko yhteiskuntaa vaivaa älytön hoppu,mutta mihin.Töiden ja muun elämä olisikin voitava yhdistää nykyistä paljon mielekkäämmin,jolloin niin sairaspoissaolot kuin työelämässä jaksaminenkin paranisivat.Nykyinen malli on tullut tiensä päähän minkä kaikki tunnustavat,mutta mitä sen tilalle syntyy ei kukaan tunnu tietävän.Nämä asiat on ratkaistava mitä pikimmiten sen parempi kaikille.
Niin yritykselle,sen johdolle ja työntekijöille !
Ek:n linjauskirjeet yrityksille on tehnyt tehtävänsä,työilmapiiri on todella huono .
Irtisanomiset ja määräily on lisääntynyt,kun taas työntekijöiden huomiointi on käytännössä nolla !
Työntekijöitä kohdellaan kuin konetta kaikki irti ja annetaan vain pakollinen palkka .
Palkat ovat jääneet jälkeen hintojennousukierteessä ,ja monelle pienipalkkaiselle tuottaa tuskaa pärjätä omillaan .
Työntekijöitä syyllistetään milloin palkkojen suuruudesta, tuottavuuden heikkouteen .
Oletteko te yrityksissänne johtajat niin esimerkillisiä ??
Halpamaihin on kova tunku ,mutta samalla unohdetaan omat suomalaiset työntekijät .
Sairauspoissaolot ja henkinen pahoinvointi on ainoa millä työntekijä reagoi ,jaksaminen ja omanarvontunto
on ajettu pohjalukemiin !
Puhutaan aikaisin eläkkeelle jäämisestä,sen tekevätyhtiöiden johtohenkilöt kultaisin kädenpuristuksin.
Yritykset vielä maksavat 65v asti palkan entiselle johtajilleen ! Sehän ei tietenkään aiheuta yrityksille palkkakuluja !!
Työntekijöistä kyllä imetään "mehut " pihalle ,ja kun ikää on yli 50v niin alkaa kroppa väsyä moisen ikeen alla.Kun alat sairastelemaan työstä aiheutunutta vaivaa saa lopputilin.Siinä kiitos työmiehelle vuosista yrityksen palveluksessa !
Kortistossa on näitä loppuunkulutettuja ihmisiä pilvin pimein, heitä ei kukaan työllistä ja turha edes haaveilla työllisyys kursseista.
Eläkkeelle pääsy on estetty,vaikka olet pahastikin sairas,eihän sitä vakuutusyhtiöt muuten tiliä omistajilleen tekisi !
Pelko ja isännän ääni on ainoat mitkä nykyisillä työpaikoilla vallitsee armon vuonna 2010
ps. Ek:n mieleinen linja tuo lisääntyvästi työmaille tuskaa !
todistaa Sarasvuon olevan oikeassa.
luettavaa, jos työpaikallasi on noin ikävää ja paha olo. Kuulosta aikamoiselta kärsimykseltä. Yritä jaksaa. Onneksi olen eläkkeellä.
Jari Sarasvuo sai sitten itse kokea "laiskuuden ilot" kun on itse ollut kadotuksessa muutamat vuodet.