wikipedian mukaan Keskustan kansanedustaja vuodet 1991-2010. Vuosina 2003–2010 Vanhanen toimi Suomen Keskustan puheenjohtajana ja Suomen pääministerinä. Nyt ilmeisesti joku taho kokee kiusalliseksi että näin on ollut ja ollaan kuin ei oltaisikaan
Vanhanen
pääministeri
1254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja puoluejohtajan tehtävistä oli kuin Bubi-huuhkajan oksennuspallo. Puolue-elimistön täytyi päästä siitä eroon voidakseen jatkaa samojen hiirten pyydystämistä eli lähes saman oikeistopolitiikan toteuttamista kokoomuksen kanssa. Jotakin eroa? Kokoomus on sotaisampi lippu- ja rumpupuolue.
Joku ehkä odotti Mari Kiviniemeltä omaa politiikkaa. Se oli virheluulo. - Puolue on saman oikeistoklikin käsissä kuin ennenkin. Kasvoja on vähän kaunistoitu. Ehkä se puree lehtiä selailevaan äänestäjäkuntaan, que sas?