Soini nousuun

Soini nousee. Persuja on vaikea ohittaa vaalien jälkeen. Ei pelkästään maahanmuuttovastaisuudella.
Pakkoruotsikaan ei kansalaisten enemmistön mieleen.


Soinin porukkaa ei lahjottu Nova/KSM rahalla, niin kuin kolmen suurimman puolueen johtoa.

Korruptiopoliitkot löytyvät täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Nova_Group


Kolme suurinta puoluetta ovat läpeensä korruptoituneita

Asiaan palataan varmasti vaalien alla. Täällähän keskustellaan jo siitä, pitäiskö vaalimainoksiin merkitä, onko ehdokas saanut Nova-lahjuksia. Muutenhan kansalaiset saattavat kirjoittaa Nova ja saadun lahjus-summan vaalimainokseen ehdokkaan kasvojen päälle. Tämähän tosin olisi rikollista. HYI!

Pakkoruotsikaan ei kansalaisten enemmistön mieleen.
4109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

persuihin, kun demarijohto on niin saamatonta. Pakkoruotsi lahden taakse

Äänestä

Demarit ja muutkin puolueet ovat ottaneet mallia persuista,mutta onko se uskottavaa?Vuosikymmeniä ovat toimineet niin kuin ovat parhaaksi nähneet omalle puolueelle,välittämättä siitä suuresta joukosta joiden asioita ovat sanoneet hoitavansa.Toisinsanoen uskottavuus on mennyt.Kun uskottavuutta ei ole vie aikansa ennenkuin se palautuu jos palautuu ollenkaan.Vuosikymmenestä toiseen puheiden ja tekojen ristiriita on ollut liian suuri,mikä näkyy niin äänestyskäyttäytymisenä kuin politiikasta vieraantumisenakin.Tätä ristiriitaa eivät pysty edes persut nopeasti korjaamaan vaikka tahtoa kyllä näyttäisi löytyvän.Kaikkien puolueiden olisikin oikeasti mietittävä koko "paletti" uusiksi,sekä miten tästä mennään ettenpäin.Työ vie vuosia,mutta jotain on pakko tehdä jotta nykytilanne saadaan edes jonkinlaiselle tolalle.

Äänestä

persuihin loputkin demarit. Kolme maan suurinta puoluetta ovat korrutoituneita. Kaikille kelpasi Novan lahjusrahat. Kun jäätiin rysän päältä kiinni, alkoi selittely ja rahojen palauttelu: "Eihän me mitään lahjusrahaa ole saatu"

Jos ne rahat eivät olleet lahjuksia, niin mitkä sitten ovat.

Nova-korrutiorahan vastaanottajien nimet löytyy wikipediasta.

Kerro kaverillekin

Äänestä

Se teidän tosi lihavan puheenjohtajan hymy alkaa hyytyä, kun se idiootti tajuaa, että kohta joutuu ottamaan vastuuta. Ja silloin meillä on hauskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalevi Paasio kirjoitti:

Soini nousee. Persuja on vaikea ohittaa vaalien jälkeen. Ei pelkästään maahanmuuttovastaisuudella.
Pakkoruotsikaan ei kansalaisten enemmistön mieleen.


Soinin porukkaa ei lahjottu Nova/KSM rahalla, niin kuin kolmen suurimman puolueen johtoa.

Korruptiopoliitkot löytyvät täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Nova_Group


Kolme suurinta puoluetta ovat läpeensä korruptoituneita

Asiaan palataan varmasti vaalien alla. Täällähän keskustellaan jo siitä, pitäiskö vaalimainoksiin merkitä, onko ehdokas saanut Nova-lahjuksia. Muutenhan kansalaiset saattavat kirjoittaa Nova ja saadun lahjus-summan vaalimainokseen ehdokkaan kasvojen päälle. Tämähän tosin olisi rikollista. HYI!

Pakkoruotsikaan ei kansalaisten enemmistön mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu