Punikit putsasi

mm Tutkitaanko nyt Halosen aikana vielä ?
mm Halosen vaaliraha..? Siitä ollaan vielä hiljaa. Nyt kiljutaan Vanhasesta vielä.
Halosen luottomies Jonkka tuskin avaa SDP:läisten asioita. Peitellään vielä Vanhasella näitä kin.

Poliisi epäilee SAK:n koulutussäätiön Kiljavan opistoa valtionapujen väärinkäytöstä. Poliisi on aloittanut esitutkinnan, jossa selvitetään opiston rahankäyttöä ja valtionavun hakemisperusteita useilta vuosilta.

Epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä avustuspetos ja väärennys. Tutkinta on aloitettu tänä kesänä tehdyn rikosilmoituksen perusteella. Opiston epäillään hakeneen valtionapua koulutuksen järjestämiseen perusteettomasti Helsingin Sanomien tietojen mukaan jopa satoja tuhansia euroja.

Poliisi selvittää muun muassa, onko opisto väärentänyt papereihinsa kurssien osallistujien nimiä valtionavun saamiseksi. Lisäksi tutkitaan, onko avustuksia otettu vastaan sellaisista kursseista, jotka eivät ole niihin oikeutettuja.

Myös Opetushallitus tutkii Kiljavan opiston avustusten laillisuutta. Selvitys on käynnistetty yksityishenkilön tekemän kantelun perusteella.

Opetushallituksen selvityksen odotetaan valmistuvan vasta ensi vuoden puolella. Tutkittavana on vuosien 2005 ja 2006 valtionavustukset.

Poliisitutkinnassa puolestaan käydään läpi opiston tietoja noin kymmenen vuoden ajalta aina vuoteen 2005 asti.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanhanen ei kiinnosta todellakaan ketään, jos perheyrittäjät haluavat mahdollisen rikollisen johtoonsa,
niin mitä sitten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiljavan Opiston kirjoitti:

mm Tutkitaanko nyt Halosen aikana vielä ?
mm Halosen vaaliraha..? Siitä ollaan vielä hiljaa. Nyt kiljutaan Vanhasesta vielä.
Halosen luottomies Jonkka tuskin avaa SDP:läisten asioita. Peitellään vielä Vanhasella näitä kin.

Poliisi epäilee SAK:n koulutussäätiön Kiljavan opistoa valtionapujen väärinkäytöstä. Poliisi on aloittanut esitutkinnan, jossa selvitetään opiston rahankäyttöä ja valtionavun hakemisperusteita useilta vuosilta.

Epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä avustuspetos ja väärennys. Tutkinta on aloitettu tänä kesänä tehdyn rikosilmoituksen perusteella. Opiston epäillään hakeneen valtionapua koulutuksen järjestämiseen perusteettomasti Helsingin Sanomien tietojen mukaan jopa satoja tuhansia euroja.

Poliisi selvittää muun muassa, onko opisto väärentänyt papereihinsa kurssien osallistujien nimiä valtionavun saamiseksi. Lisäksi tutkitaan, onko avustuksia otettu vastaan sellaisista kursseista, jotka eivät ole niihin oikeutettuja.

Myös Opetushallitus tutkii Kiljavan opiston avustusten laillisuutta. Selvitys on käynnistetty yksityishenkilön tekemän kantelun perusteella.

Opetushallituksen selvityksen odotetaan valmistuvan vasta ensi vuoden puolella. Tutkittavana on vuosien 2005 ja 2006 valtionavustukset.

Poliisitutkinnassa puolestaan käydään läpi opiston tietoja noin kymmenen vuoden ajalta aina vuoteen 2005 asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu