Terroristeja ?

Ei yksikään ymmärtänyt kysymystä kuinka monta
TERRORISTIA kuoli näiden ensimmäisten
pommitusviikkojen aikana. Kaikki vastaukset
käsittelevät sotilaita. Miksi nyt ykskaks koko
Afghanistanin väestö käsitetään tuohon
kysymykseen sisältyväksi?Kysymyshän on ihan
selvästi juuri niistä Al Quaida-terroristeista.Ja
eikö kukaan ole nähnyt Televisiossa kuvia niistä
lapsista jotka ovat joutuneet uhreiksi? Ovatko
hekin terroristeja?Siis vielä kerran : Kuinka
monta terroristia on saatu hengiltä näiden
ensimmäisten viikkojen aikana?Ne ovat jo kauan
ennen pommitusten alkua menneet vuorille
tuhatvuotisiin luoliin asumaan. Sehän on ihan
selvä asia ettei kukaan jää odottamaan paikan
päälle että USA alkaisi juuri heitä pommittamaan.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Amerikkalaiset-siis USA-tarvitsee sotia tasaisin
väliajoin,sehän kuuluu jo kyseisen yhteiskunnan
ominaisuuksiin.
Jos katsotaan miten Yhdysvallat on melskannut
1980-90 luvun niin jokaisen presidentin kädet
ovat sotkeutuneet vereen.
Reagan mesosi Etelä-Amerikassa(rahoittamalla
kuolemanpartioita yms),Bush Sr.Persianlahdella ja
Clinton kävi pommittamassa entisessä Bosniassa
talot maan tasalle ja jätti laskun maksettavaksi
Euroopalle,mehän vastaamme jälleenrakentamisesta.
Yhdysvaltain aseteollisuudella on suuri valta
senaatissa.
Bushilla on taas valtaa paljon USA:n
presidenttinä mutta hänenkin on kuunneltava
äänestäjiään/rahoittajiaan.Money talks and
bullshit walks.
Saa nähdä miten käy Afganistanissa,onko
seurauksena kansanmurha sillä hyvin
todennäköisesti Osama bin Ladenia ei saada kiinni
ja lähettääkö Bush maajoukkoja,sillä saattaa
hyvinkin tulla turpiin,jolloin jakkara rupeaa
kotipuolessa heilumaan jalkojen alla.Sehän ei
käy,sillä George haluaa toiselle kaudelle.
Myöskin olot tuskin paranevat vaikka hallitus
vaihtuu jos vaihtuu.YK:lla varmasti olisi
tehtävää sielläpäin.
Toivottavasti he tajuavat lopettaa pommitukset
ennen talven tuloa sillä muuten ihmiset eli
siviilit-niinkuin aina suurin joukko sodissa-
kuolevat nälkään ja silloin muutama tuhat
pörssimeklari tuntuu hyttysen pierulta määrässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus esille kirjoitti:

Ei yksikään ymmärtänyt kysymystä kuinka monta
TERRORISTIA kuoli näiden ensimmäisten
pommitusviikkojen aikana. Kaikki vastaukset
käsittelevät sotilaita. Miksi nyt ykskaks koko
Afghanistanin väestö käsitetään tuohon
kysymykseen sisältyväksi?Kysymyshän on ihan
selvästi juuri niistä Al Quaida-terroristeista.Ja
eikö kukaan ole nähnyt Televisiossa kuvia niistä
lapsista jotka ovat joutuneet uhreiksi? Ovatko
hekin terroristeja?Siis vielä kerran : Kuinka
monta terroristia on saatu hengiltä näiden
ensimmäisten viikkojen aikana?Ne ovat jo kauan
ennen pommitusten alkua menneet vuorille
tuhatvuotisiin luoliin asumaan. Sehän on ihan
selvä asia ettei kukaan jää odottamaan paikan
päälle että USA alkaisi juuri heitä pommittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu