Yli 600 rikosta vanheni viime vuonna

Yli 600 rikosta vanheni viime vuonna Suomessa ennen syytteen nostoa.

Syy on harvoin syyttäjän liian hitaassa toiminnassa.

Useimmiten rikos vanhenee, kun poliisin tutkinta vie liian kauan. Asia ilmenee Aamulehden tekemästä selvityksestä. Toiseksi yleisin syy on että rikosepäilystä ilmoitetaan liian myöhään.

Esimerkiksi pikkurikoksesta määrätyn sakon välttää usein, kun sitä vastustaa.

Viime vuonna syyttäjät tekivät kaikkiaan 633 syyttämättäjättämispäätöstä, koska rikos oli vanhentunut.
9277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saipahan taas palstan vakiohäirikkö vettä myllyynsä. Tahallaan on jätetty kertomatta, että minkälaisia ne jutut olivat, jotka vanhenivat, mutta todellisuudessa varmaan tarkoitettiin niitä, joissa tekijä oli tiedossa. Sellaisia rikoksia, joissa ei tiedetä tekijää, vanhenee Suomessa kymmeniätuhansia joka ainut vuosi, kun esim. polkupyörävarkauksissa on selvitysprosentti noin yksi (1). Muutoin varkausrikoksissa jotain viiden (5) prosentin luokkaa. Eli, kaikki pimeät jutut vanhenevat aikanaan.
Miksi sitten ne rikokset vanhenivat, joissa tekijä oli tiedossa. No, ei tarvitse muuta, kuin se, että tekijä ennättää poistua vaikka kotiinsa Venäjälle. Myöskään USA:sta, tai Vietnamista ei tekijää lähdetä kuljettelemaan Suomeen poliisin kuulusteltavaksi ihan pikkurikoksen vuoksi. Yleensä, jos rikoksentekijä asuu muualla, kuin pohjoismaissa, tai Virossa, niin se vanhenee, koska poliisin tekemiin virka-apupyyntöihin harvoin tulee vastausta.

Äänestä
  • Kyllä poliisipalvoja taas hauskoja satuja keksii!

    Mutta tosia on, se kuka haluaa tehdä jotain löytää kyllä, se ei halua keksii selitykset!

    Äänestä

  • hei suomen johtavapoliisinpalvoja, miten menee?

    oletko viime aikoina nuoleskellut palsamoidun poliisi-isäsi peppua? vai oletko päässyt ihan tuoreen poliisin paskan makuun, onko kieli ruskeana viikonlopun jäljiltä? pääsitkö lp synttäreillä nuoleskelemaan?

    miten muuten on kuoliko poliisi isäsi oman tyhmyytensä takia vai siksi että sillä on tyhmä poika?

    entä istutko taas koneesi edessä pukuvuokraamosta ostamasi poliisinvirkapuku päällä? tuntuuko hienolta? onko ihan poliisimainen olo, pitäisikö sinun ostaa oma poliisiauto jossa on piipaa pillit ja vilkkuvalo?
    olet varmasti omin pikkukätösin puuhastellut ihan "oikean" poliisinvirkamerkin?

    Äänestä

Alaistensa tekemisistä valtuuksiensa puitteissa, vai vastaako? Ei vastaa koska on virkamies. Ei virkamiehellä ole vastuuta. Moniko virkamies Suomessa on saatettu tuomiolle virkavirheestä vuosittain? Lieneekö ketään. Virkamiehen asemaa voidaan perustellusti verrata syyntakeettoman (holhouksella alla olevan) asemaan.

Äänestä

Lehden mukaan syyttäjät tekivät syyttämättäjättämispäätöksen useimmiten siksi, että poliisin tutkinta oli kestänyt liian kauan. Aamulehden selvityksen mukaan toiseksi yleisin syy vanhentumiselle oli se, että epäillystä rikoksesta ilmoitettiin liian myöhään.

Lehden mukaan sakkotuomiosta on tämän ansiosta helppo luikerrella eroon. Aamulehti kävi läpi 67 päätöstä, joissa syyte oli hylätty rikoksen vanhenemisen vuoksi. Niiden joukosta löytyi 13 tapausta, joissa poliisi oli kirjoittanut päiväsakkoja, jotka syyttäjä vahvisti. Kun epäilty vastusti sakkoja, asia siirtyi syyttäjän kautta poliisille esitutkintaan ja vanheni.

Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaan mukaan poliisi ei yleensä viivyttele tutkintaa aiheettomasti.

- Epäilty voi olla vaikeasti tavoitettavissa, jolloin esitutkinta on mahdotonta suorittaa. Lain mukaan rikoksesta epäiltyä on kuultava esitutkinnassa, Lausmaa sanoo Aamulehdessä.

Äänestä

jää tutkimatta, kun poliisi ilmoittaa "ei rikosta" eli ei halua tutkia lainkaan.

Tälläisiä tapaus Ahdeojan tapaisia varmaan riittää.

Äänestä
  • No, niitä on tuhansittain vuosittain. Faktana ap. oikeuskanslerin tilasto 18.000 kantelua, yksi (1) syytemääräys. Tuon 18.000 saa kertoa kymmenellä, sillä kaikki eivät suinkaan kantele, jotka saavat poliisilta päätöksen, - ei rikosta, jää sikseen. Kanteluissahan kantelija kuitenkin lähtee aina siitä, että poliisi/virkamies on tehnyt rikoksen, kun on jättänyt hänen juttunsa tutkimatta.
    Eduskunta on kuitenkin antanut esitutkintalakia säätäessään poliisille oikeuden tulkita sitä, onko rikosta tapahtunut vai ei. Eli tulkintaoikeus ei ole suinkaan rikosilmoituksen tekijällä. Rikosilkoituksen tekijällä on myös aina oikeus kannella poliisin päätöksestä, kuten tuo 18.000 kantelua osoittaa. *Sen jälkeen, kun mielisairaanhoito ajettiin alas, poliisia vastaan tehdyt kantelut suorastaan räjähtivät kasvuun.

    Äänestä

  • Piste Veikkonen kirjoitti:

    No, niitä on tuhansittain vuosittain. Faktana ap. oikeuskanslerin tilasto 18.000 kantelua, yksi (1) syytemääräys. Tuon 18.000 saa kertoa kymmenellä, sillä kaikki eivät suinkaan kantele, jotka saavat poliisilta päätöksen, - ei rikosta, jää sikseen. Kanteluissahan kantelija kuitenkin lähtee aina siitä, että poliisi/virkamies on tehnyt rikoksen, kun on jättänyt hänen juttunsa tutkimatta.
    Eduskunta on kuitenkin antanut esitutkintalakia säätäessään poliisille oikeuden tulkita sitä, onko rikosta tapahtunut vai ei. Eli tulkintaoikeus ei ole suinkaan rikosilmoituksen tekijällä. Rikosilkoituksen tekijällä on myös aina oikeus kannella poliisin päätöksestä, kuten tuo 18.000 kantelua osoittaa. *Sen jälkeen, kun mielisairaanhoito ajettiin alas, poliisia vastaan tehdyt kantelut suorastaan räjähtivät kasvuun.

    Tuo hokemasi 18.000 sisältää kaikki oikeuskanslerille tehdyt kantelut vuosilta 1981-2001, eikä pelkästää poliisia eli jo lähes 30 vuotta vanhaa roskaa. Poliisista tehdään vuosittain oikeuskanslerille n.250 kantelua.

    Vuosina 2006-2009 oikeuskanslerille on tehty yhteensä n.6100 kantelua, näistä 4 on johtanut syytteeseen ja 573 kantelua, huomautukseen tai muuhun toimenpiteeseen.
    Lähes 900 kanteluista koski poliiseja eli n. 230 kantelua poliisista vuodessa oikeuskanslerille.

    Näistä 6124 kantelusta:
    ----------------------------------
    596 ei kuulunut oikeuskanslerin toimivaltaan
    787 oli vireillä toimivaltaisessa viranomaisessa tai muutoksen hakumahdollinen
    231 siirrettiin eduskunnan oikeusasiamiehelle
    40 siirrettiin valtakunnansyyttäjälle
    57 siirrettiin Suomen Asianajajaliittoon
    21 siirrettiin toimivaltaiselle viranomaiselle
    ======================================
    YHT: 1732 (28%) ei kuulunut oikeuskanslerille, mutta aiheuttivat jatko seuraamukset.

    415 oli niin epäselvä, ettei sitä voitu tutkia
    648 raukesi kantelun peruuttamisen takia tai muulla syyllä
    134 koski yli viisi vuotta vanhaa asiaa
    ======================================
    YHT: 1197 (20%)

    Oikeuskanslerin jokin toimenpide
    ======================================
    YHT:572 (9%)

    Ei toimenpidettä tai virhettä
    ======================================
    YHT: 2618 (43%)

    ELI:
    Oikeuskanslerin toimivaltaan kuuluvista 3195 kanteluista vuosina 2006-2009 4 johti syytteeseen ja 573 huomautukseen, ohjeeseen tai muuhun toimenpiteeseen.
    Ei kanteluja turhaan tehdä.

    KAIKKI KANTELUT OIKEUSKANSLERILLE
    ===================================
    2006 1273 kpl
    2007 1352 kpl
    2008 1737 kpl
    2009 1762 kpl
    ---------------------------------------------------
    YHTEENSÄ 6124 kpl

    Äänestä

  • uusivuosituhat kirjoitti:

    Tottakai tunnen tuon tilaston ja tiedän, että tuo 18.000 kantelua koski muitakin virkamiehiä, kuin poliiseja.
    Kun vuosina 2006 - 2009 tehdyistä n. 6100 kantelusta 4 johti syytteeseen, niin pistähän vielä erittely, minkä hallinnonalan virkamiehistä oli kyse, etteivät taaskaan mene KAIKKI poliisin piikkiin, minä kun muistelen, että taisivat olla sosialipuolelta lasten huostaanottojuttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laiskat poliisit kirjoitti:

Yli 600 rikosta vanheni viime vuonna Suomessa ennen syytteen nostoa.

Syy on harvoin syyttäjän liian hitaassa toiminnassa.

Useimmiten rikos vanhenee, kun poliisin tutkinta vie liian kauan. Asia ilmenee Aamulehden tekemästä selvityksestä. Toiseksi yleisin syy on että rikosepäilystä ilmoitetaan liian myöhään.

Esimerkiksi pikkurikoksesta määrätyn sakon välttää usein, kun sitä vastustaa.

Viime vuonna syyttäjät tekivät kaikkiaan 633 syyttämättäjättämispäätöstä, koska rikos oli vanhentunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu