Koskahan suomalainen politiikka siistiytyisi. Laajemmin vielä, koko suomalainen kulttuuri. Siksi vahva perussonnan haju pöllähtää vastaan etenkin mediaa seuratessa. Tässä yhdessäkin aamuisessa sanomalehdessä mennä töräytettiin kommentoimaan naapurimme uutta valtiopäiville päässyttä puoluetta otsikolla "Natsin haju", vaikka tuskin kukaan Suomessa on edes kuullut puolueesta. Mutta ilmeisesti syrjintä, jota läntinen naapurimme uutta tulokasta kohtaan on osoittanut on tarttuvaa, kun jo täälläkin aletaan olla "niin hienoa ja sivistynyttä", että oikein natsin hajuja nokassa tunnetaan. Muita käsittämättömiä poliittisia päästöjä on termin "räksyttäminen" käyttäminen, jos joku uskaltautuu
arvostelemaan vaikkapa hallitusta. Toinen tässä yhteydessä käytetty mulkerotermi on sabotaasi. Ja aivan vastikään kuulemani lohkaisu kuuluu, että demokratia toimii paremmin, mitä vähemmän väkeä on hallituksessa. Voi pyhä isä sentään! Eikä tässä vielä kaikki. Se vielä menettelisi, että sonnan levittäminen rajoittuisi vain mediaan, mutta ei, siinähän menee työpaikka samantien, jos sattuu puhumaan ohi suunsa. Siis siten, ettei se miellytä establishmenttia. Siis aina kulloinkin hallitsevaa dynastiaa.
Toinen, edellistäkin lemuavampi ilmiö, on kaksinaamaisuus. Toisaalta ollaan olevinaan niin herkkää, humaania ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa, että se hipoo jo sairautta, mutta sitten toisaalta rikotaan lähes kaikkia moraaliperiaatteita vastaan ja sitä pidetään ihan normaaliin menuun kuuluvana ilmiönä. Kauhea mekkala nousee ihmiskaupasta, julkisella paikalla kusemisesta, kerjäämisestä jne, mutta samaan aikaan ihmisiä roudataan konteissa työmaille, jossa näille ihmisille ei käytännöllisesti katsoen makseta mitään ja muutenkin olosuhteet eivät vastaa edes ihmisarvoa. Poliitikot reuhkaavat ja rälläävät miten sattuu, mutta rangaistukset viipyvät, suorastaan unohtuvat. Kansalta vaaditaan tekoja milloin minkin asian pelastamiseksi, mutta poliitikko, samoin kuin miljoonissä rypevä omistajan bulvaani, toimii täysin toisin kuin edellyttää kansalaisen toimivan. Moni yritysjohtaja, vielä ennen aikojaan eläkkeelle luikahdettuaankin, on vaatimassa
eläkeiän pidennystä ja milloin mitäkin kiristystä kaikkien muiden kuin itsen osalle. Että tämmöistä.
Tässä olisi puolueohjelmaa kerrakseen. Vaikka Keskustalle näytön paikka.
arvostelemaan vaikkapa hallitusta. Toinen tässä yhteydessä käytetty mulkerotermi on sabotaasi. Ja aivan vastikään kuulemani lohkaisu kuuluu, että demokratia toimii paremmin, mitä vähemmän väkeä on hallituksessa. Voi pyhä isä sentään! Eikä tässä vielä kaikki. Se vielä menettelisi, että sonnan levittäminen rajoittuisi vain mediaan, mutta ei, siinähän menee työpaikka samantien, jos sattuu puhumaan ohi suunsa. Siis siten, ettei se miellytä establishmenttia. Siis aina kulloinkin hallitsevaa dynastiaa.
Toinen, edellistäkin lemuavampi ilmiö, on kaksinaamaisuus. Toisaalta ollaan olevinaan niin herkkää, humaania ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa, että se hipoo jo sairautta, mutta sitten toisaalta rikotaan lähes kaikkia moraaliperiaatteita vastaan ja sitä pidetään ihan normaaliin menuun kuuluvana ilmiönä. Kauhea mekkala nousee ihmiskaupasta, julkisella paikalla kusemisesta, kerjäämisestä jne, mutta samaan aikaan ihmisiä roudataan konteissa työmaille, jossa näille ihmisille ei käytännöllisesti katsoen makseta mitään ja muutenkin olosuhteet eivät vastaa edes ihmisarvoa. Poliitikot reuhkaavat ja rälläävät miten sattuu, mutta rangaistukset viipyvät, suorastaan unohtuvat. Kansalta vaaditaan tekoja milloin minkin asian pelastamiseksi, mutta poliitikko, samoin kuin miljoonissä rypevä omistajan bulvaani, toimii täysin toisin kuin edellyttää kansalaisen toimivan. Moni yritysjohtaja, vielä ennen aikojaan eläkkeelle luikahdettuaankin, on vaatimassa
eläkeiän pidennystä ja milloin mitäkin kiristystä kaikkien muiden kuin itsen osalle. Että tämmöistä.
Tässä olisi puolueohjelmaa kerrakseen. Vaikka Keskustalle näytön paikka.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitit oikein mainion kirjoituksen ja vaikea siitä on olla eri mieltä. En yritäkään olla, koska se ei ole tarpeen.
Pitäisi kysyä myös, miten tähän on tultu. Väittäisin, että yksi ja ehkä tärkein syy on yhteiskunnan keskiluokkaistuminen ja konsensuspolitiikka. Keskiluokkaistuminen on tarkoittanut luokkatietoisuuden häviämistä. Politiikassa ei enää ole omia joukkoja, joita kannustaa ja kannattaa ja joihin sitoutua. Konsensuspolitiikka on taas tarkoittanut sitä, että poliittisten puolueiden keskiluokalle tarjoilemissa vaihtoehdoissa on vaikea erottaa suuria linjoja, aina ei edes nyansseja.
Kyn asiakysymysten paino ja sitoutuminen johonkin poliittiseen suuntauksen ovat menettäneet merkitystään, puolueet ovat siirtyneet entistä enemmän mainosmiesten linjalle. Pyritään luomaan mielikuvia, erottuvia poliittisia sloganeja ja antamaan poliittisista vastustajista mieluvanomaisia näkemyksiä, joista räksyttäminen on hyvä esimerkki.
Mielestäni kysymys on myös osaamisvajeesta. Poliitikolta pitäisi vaatia enemmän yhteiskunnallista näkemystä ja ennen kaikkea vaihtoehtoja, jotta äänestäjä tietäisi, mitä kannattaa ja mitä ei.
siitäkin on kyse. Ongelmana on kierre, joka tuottaa osaamattomia poliitikkoja. Kun mielikuvat ratkaisevat, ehdokkaiksi valitaan kaikenmaailman missejä ja urheilussa meriittinsä ansainneita. Näiden lisäksi on suuri joukko ammattipoliitikkoja, joilta puuttuu koksetus muuhun elämään.
Poliitikoilta on vaikea vaatia enempää, kun moni on ihan hukassa sen suhteen mitä vaatisi. Elämme nopearytmisessä maailmassa, missä näköalat (näköalattomuus) yltää muutaman kuukauden päähän. Oikeistolainen politiikka on onnistunut luovimaan tällaisen kvartaaliajattelun myös politiikkaan. Sen vuoksi vaalituloskin voi olla loppuun saakka vaikeasti ennustettavissa. Ruotsissa kävi juuri näin vaalikauden aikana. Porvarihallituksen alkutaipaleen aikana gallupit lupasivat oppositiolla murskavoittoa seuraavissa vaaleissa. Viimeisen vuoden aikana tilanne muuttui ja hallituksen suosio lähti uudelleen nousuun. Väkisin tulee silloin mieleen, ettei kyse ole vakavasta poliittisesta pohdinnasta kansalaistasolla, vaan enemmän talouden suhdanteiden ja mielikuvajuttujen seuraamista. Vain Ruotsidemokraatit aiheuttivat särön tähän. Heillä oli sentään oma poliittinen missio, joka erottui.