Palkkakiista käräjillä tuli opettajalle huippukalliiksi
Kiljavan opistossa opettajana työskennellyt nainen joutuu maksamaan pitkän pennin.
Palkkakiista kävi todella kalliiksi Kiljavan opistossa opettajana työskennelleelle naiselle. Nainen hävisi tänään palkka- ja muita saatavia koskevan riitajutun SAK:n koulutussäätiötä vastaan.
Hyvinkään käräjäoikeus velvoitti naisen korvaamaan osan koulutussäätiön vaatimista oikeudenkäyntikuluista eli jopa 300 000 euroa korkoineen.
Juttua valmisteltiin oikeudessa jo vuoden 2004 lopusta. Valmistelun kestoon vaikuttivat laaja todistelu ja muu aineisto, asianosaisten lukuisat vaatimukset ja asian edellyttämät valmistelutoimet. Myös pääkäsittelyn yhteydessä esitettiin laajaa suullista todistelua.
Tuomiosta ilmenee, että kehotukset pyrkiä jutussa ensisijaisesti sovintoon kaikuivat enemmän tai vähemmän kuuroille korville.
Kanteessa oli kysymys väitettyjen lähes 250 000 euron suuruisten saatavien velkomisesta SAK:n koulutussäätiöltä korkoineen. Saatavien on kerrottu kertyneen vuosien 1995 ja 2002 välillä.
Nainen vaati muun muassa maksamattomista palkoista ja lomakorvauksista yhteensä 247 346,31 euroa. Lisäksi hän vaati oikeudenkäyntiin liittyviä asianosaiskuluja noin 60 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja lähes 500 000 euroa.
SAK:n koulutussäätiö kiisti kanteen kokonaan. Käräjäoikeus hylkäsi jo aiemmassa välituomiossaan osan naisen vaateista vanhentuneina.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092012378116_uu.shtml

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistähän on syntynyt nuo Sak:n Kiljavaopiston sairaat oikeudenkäyntikulut. Onko tarkoitus täyttää massia opettajan rahoista. Ajatelkaapas, jos asianajajan palkkavaatimus on vaikka 600 euroa tunnilta (tosi paljon), niin asianajajalla on mennyt tähän juttuun muka töitä 500 tuntia. Arkipäivinä kuukaudessa on tollaset 175 tuntia eli Sak:n asianajaja on muka tehnyt töitä jutussa melkein kolme kuukautta yhteen putkeen.
köyhää koske! Opettajan oikeudenkäynti kulut maksaa porvarit, jotka katsovat, että prokantavoitosta
kannattaa maksaa ja masinoivat koko oikeus prosessin.
Puhut täällä aina paskaa niinkun nytkin. Luulisi jo suussa maistuvat pitkäaikainen paskanjauhanta.
Palkkasaatavat – vastapuolena oikeudenkäynnissä SAK:n koulutussäätiö, Kiljavan opisto
Lähtökohta tähän oikeudenkäyntiin oli täysin tavallinen - työntekijä lähti oikeusteitse hakemaan hänelle kuuluvia palkkasaatavia. Mutta vastapuolena olikin SAK:n koulutussäätiö, Kiljavan opisto ja tästä tavanomaisesta oikeudenkäynnistä tulikin jotain aivan muuta. Asia on tullut vireille Hyvinkään käräjäoikeuteen 31.12.2004.
Hyvä lukija! Jos työntekijän oikeusturvan toteutuminen Hyvinkään käräjäoikeudessa kiinnostaa, kannattaa lukea asian oikeuskäsittelystä kirjoitettua blogia:
http://palkkasaatavatl04-2949.vuodatus.net/