Olemme olleet vuodesta 2008 lastesuojelun asiakkaina tai siis poikani on.Me jouduimme siihen rumpaan mukaan siksi, koska miehelläni oli taipumusta väkivaltaisuuteen henkiseen ja fyysiseen.Erään poliisikäynnin jälkeen minut kutsuttiin seuraavana päivänä kuntamme lastensuojeluun ja siitä se kaikki sitten lähti.
Hyvää tarkoitustani auttaa perhettämme selviämään vaikeuksista, puhuin totta tapahtumista ja elämästämme näille ihmisille.En mustamaalannut ketään, enkä missään nimessä halunnut erottaa perhettä toistaan tai edes lasta ja isää.Näin kumminkin meille kävi.Sen keskustelun jälkeen minut käskettin päättämään sillä sekunnilla kumman valitsen mieheni vai lapseni?Illalla asuimme lapseni kanssa lähipaikkakuntamme turvatalossa.
Asuimme talossa kuukauden, jonka ainaka minulle sanottiin mitä törkeimpiä asioita ja minua koitetiin maalata uhriksi.Koska haluni palata takaisin vapauteen oli niin voimakas taistelin itselleni oikeuden päästä sieltä ulos lapseni kanssa.Siihen oli vain muutama ehto, joiden takia nöyrtyminen sai uusia mittakaavoja hetkessä. 1.Minun pitäisi asua omillani (minä en kumminkaan saanut poistua talosta tai käyttää nettiä, jotta olisin voinut etsiä vuokra-asuntoa tai lähetellä hakemuksia) Usutin kumminkin yhden henkilökunnan jäsenen tekemään yhden hakemuksen puolestani henkiläkunnantiloissa) Se tärppäsi.Minulla oli asunto, johon olin valmis lähtemään.Kun kerroin tämän omalle sosiaalityöntekijälle hän ei ollut asiaan tyytyväinen van totesi, että et muuta jos et hommaa lähestymiskieltoa.Kerroin hänelle etten näin syytä sellaista hommata.Seuraavana päivänä minulle ilmoitettiin,etten täyttäisi hyvän äidin määritelmiä, jos en lähde lähestymiskielto hakemaan.Itse saisin poistua, mutta ilman sitä lapseni jäisi sinne.Lähestymiskielto hommattiin hirveän purnutuksen kera, jopa lakimieheni soitti heille ja puhelun jälkeen sano, että pakko se on ne ovat kovia tyyppejä.
Pääsimme siis viimein asumaan omaan kotiimme ja asuimmekin rauhassa siellä, muutamaa epämääräistä tapahtumaa lukuunottamatta ex-mieheni kanssa ja työntekijämme käsyä.Ensin minun piti laittaa avioero vireille.Se olikin ollut jo ennen koko hommaa vireillä, mutta toinen vaihe oli vielä hakematta.Kysin miksi näillä on kiire, ja eikö he ymmärrä että jokainen tekee rauhassa ajatustyönsä ja sitten toimii.Hutilointi tuottaa lisää ongelmaa ja lisää tekemistä.Mutta koska ex-mieheni luokiteltiin siellä vaaralliseksi kahta poliisia ja kahta vartiaa tarvittavaksi ihmiseksi, niin minun olisi aika laittaa kaikki välit poikki.No mikäs siinä, jos taas uhkaillaan lapsella.Olen siis sätkynukke heille.
EN ole koskaan pitänyt lapseni isää pahana, vaan hänen jotkut tekonsa ovat tuomittavia.Siksi minulle koko tämä kaksi vuotinen lastensuojelu on ollut henkisesti raskas ja nöyryyttävä kokemus.Olen joutunut tekemään asioita,jotka kamppailevat minun omia näkemyksiä ja periaatteitani vastaan, vain koska minua voidaa kontrolloida minun omalla lapsella.
Lapsen oikeus on molempiin vahempiinsa.Mutta meidän kohdalla nämä ainaiset keskustelut ovat alkanett vaikuttamaan, että isällä ei olisi asiaa lapsensa kanssa olemiseen.Koska isä on ollut väkivallankäyttäjä minua kohtaa on hän myös satuttanut lasta näillä tapahtumilla henkisesti.Huom niin myös minäkin.Olen yhtä samallatavalla huutanut riitatilanteessa niin kuin hänkin.Olen siis saattanut lapseni kuulemaan isin ja äidin tappelua.Olen ollut äiti ja vaimo, joka antoi asioiden jatkua, vaikka olisin pitänyt heti lähteä.Kyllä, olisin lähtenyt, jos olisin halunnut, mutta minä vein perheemme suhdeterapiaan, yksityistepariaan, pakkohoitoon (mieheni) ja kokeilin kaikki läpi.Koska mies ei halunnut muutosta, eikä porautua pintaa syvemmälle ongelmiimme ja omiinsa.Pistin aikarajan, sossu kerkesi tulla vain pari kuukautta ennen sen loppumista hommaan mukaan.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Miehellä oli entistä taustaa pikkurikollisena, huumesekoiluista ja mielenterveysongelmista.En silti ollut koskaan häntä näistä tuomitsemassa, koska ne olivat ennen minua tapahtuneita asioita ja minun jälkeenkin ne pysyvät poissa hänen elämästään.Sossun mielestä hänen taustana kertoo tilaston ja meidän koti olot kertovat tilaston, joka on aina sama kukaan ei muutu.Ex-mieheni ei ole kovin hyvin auttanut sossua näkemään tätä muutosta, jonka hän kahden vuoden jälkeen erostamme oli saanut aikaiseksi.Meidän keskustelut ovat usein sossussa painottuneet siihen mitä isä tekee ja mitä isin pitäisi tehdä.Häneltä on otettu huumeseulaa ja käsketty juttelemaan ammattiauttajille.Huumeseula näytti eitä huumeista ja lääkäti käski sossua olla puuttumatta hänen ja potilaan keskeisiin suunnitelmiin.Sossu ei ole ammatti-ihmisiä sanomaan kuka tarvii hoitoa ja mitä hoitoa, vaan he jotka ovat alalla.Sossu myönsi tämän, mutta tämä kaksi vuotin prosessi on jatkunut edelleen, vaikka mitään muuta näyttöä ei ole kuin ex-mieheni huonot sanavalinnat ja äänenkorotus joskus näissä keskusteluissa.Koska sossutäti pitää sanaa perkele tai ette vo ivaatia aina mahdottomia huonoina ja vaarallisuuden merkkinä, ex-miestäni jahdataan näissä keskusteluissa usein lukkotilanteisiin.Minä taas en voi sanoan, vaikka törkeää heidän käytös isää kohtaan on, koska he vetoavat siihen että olen ex-mieheni pauloissa ja siksi huono äiti.Ylläri pylläri.
Meillä siis homma on jatkunut kaksi vuotta samaa rataa.Lastessuojelunselvitystä ei ole tehty ja vaikka sitä on vaadittu ei sitä ole edelleen tehty.Papereita emme saa koskaa konerikon tai muuten vaan asenteen takia mukaamme poistuessa keskustelusta.Olen kannellut tädeistä heidän pomolle, mutta tuloksetta.Olen myös alkanut vastustaa heitä.Viime kerran jälkeen, kun päädyimme sanalliseen sotaan ex-mieheni kanssa keskustelun aikana sossuntäti heti vaati että lapsi saa tavata isää vain valvotusti, mutta minä vastusti.Sanoin, että se ei tule kuuloon.Lasta ei riepotella, aina otetaan isä pois ja annetaan takaisin, milloin valvotusti milloin vapaasti ja milloin otetaan ihan vuodeksi pois.Täti sanoi siihen että sinähän sen päätät loppupeleissä.Kysyin, että mitä päätöksestäni seuraa lapselleko lähtöä.Ei vastausta, sitä ei kumminkaan ole tapahtunut.Itselläni kun ei ole huonoa taustaa, käyn mielenterveystyöntekijällä säännöllisesti, olen töissä (yrittäjä) ja pystyn tarjoamaan lapselleni tasapainoisen kodin.Mutta tämä ei riitä, ilmiselvästi minun pitäisi vaan ola hiljaa ja antaa heidän pommittaa lapsen isää miten tykkää.EN ole koskaan hyvä äiti jos vastustan heidän päätösiä.
Mitä minä näiden asioitten kanssa teen.En jaksaisi olla asiakas lapsen täysikään asti!
Hullulta kuulostaa mutta tuttua pomotteluahan tuo on sossun taholta. He ovat se valta ja voima ja "asiantuntemus" ihmisten asioihin puuttuessaan.
Kehottaisin ottamaan yhteyttä paikkakuntasi sosiaaliasiamieheen ja kysymään häneltäkin neuvoa, ellet sitä jo ole tehnyt.
Ja, sinulla on oikeus asiakassuunnitelmaan. Miksi lastensuojelua tehdään, mitkä ovat tavoitteet ja milloin se päättyy. Sinulla on oikeus saada kaikki asiaasi koskevat paperit ja he ovat velvollisia ne sinulle toimittamaan. Mitkään tekosyyt eivät siihen auta. Siihen on ilmeisesti jokin aikarajakin, jossa ajassa sosiaalitoimen on paperit toimitettava.
Tuo kuulostaa siltä että sosiaaliviranomaiset haluavat käyttää lasta pelinappulana pelissä jonka tarkoitus on vain perheen rikkominen eikä suinkaan positiivinen muutos. Olisitte luultavasti voineet jatkaa perheenä, jos miehesi olisi ollut valmis tekemään jotain oman käytöksensä muuttumisen eteen. Joka tapauksessa, itse tunnet hänet parhaiten ja tiedät mikä tämä vaarallisuus-momentti on, jota käytetään ex-miestäsi vastaan. Lapsella on oikeus myös isään ja ilmeisesti isä ei ole lapselle tehnyt pahaa?
Valitettavasti olet taas yksi tarina surullisten tarinoiden joukossa, jossa oikeudenmukaisuus ja perheen auttaminen ei merkitse mitään. Heillä on valta, jota he käyttävät. Ei siinä ole edes lapsen parhaasta kysymys.
Miehesi ei tue sinua
Olet lastensuojelun pauloissa ja on parempi että et heidän kanssa rupea kinastelemaan.
Hänen pitäisi se ymmärtää ja antaa asian olla.
älä puolusta miestäsi. Hän ei saa sossujen edessä sinulle huutaa tai uhkailla tai kiroilla.
Järkyttävä tarina!!
Jokainen osapuoli tässä lopputulemassa varmasti häviää, niin sinä, kuin lapsesi ja tietysti lapsen isäkin. Vain sosiaalityöntekijöiden lastensuojelu voittaa. Minusta tämä pitäisi nähdä ja tunnustaa jo nyt, siis noiden sosiaalivirkamiesten. Heidän pitäisi tajuta, että tilanne on äärimmäisen onneton kaikille. Niin teille kuin teidän läheisillennekin.
On hienoa, jos sinulla on vielä kohtuullisen hyvät välit isään. Hoida niitä, mutta ole itsenäinen. Älä myy äläkä luovu mistään "auttaessasi" isää. Vain vahva voi olla toiselle avuksi.
Antoivatko sosiaalityöntekijät sinulle käskyn hakea avioeroa? En ota eroon sinänsä kantaa, mutta puhuivatko sossut sinulle siitä?
Sosiaalityöntekijä ei ihan suoraan sanonut, että hae eroa vaan muotoili asian näin.On parempi hoitaa sekin nyt alta pois, avioero nimittäin.Muista itse sinä miehesi olet valinnut ei kukaan muu.
Olisin itse halunnut ajan kanssa tehdä senkin asian, ihan miettimällä asiat halki.En siis sitä otanko vai enkö ota eroa, vaan ihan käydän sen tunnetilan läpi,joka asista tuli.Koska ero haettiin vauhdilla ja sen enempää miettimättä käsittelin nämä tunteet erosta vasta lähiaikoina alta pois.Ja rakkaa oli.
Pelkää niin kauheasti, joka ikinen päivä, etten saa enää koskaan katsoa poikani sinisiin iloisiin silmiin, nauravaan suuhun ja silittää hänen pellavapäätään kun hän alkaa nukahtamaan.Olen joskus elänyt mieheni pelossa, ja päässyt siitä pois.Oppinut että joku voi muuttua ja lakata pelkäämästä häntä.Mutta en koskaan arvannut, että se pelko korvataan viranomaisen pelolla, joka on pahempaa kuin mikään muu pelko.Ainakin minulle!
Olemme isän kanssa hyvissä väleissä.Hänellä on rakentunut oma elämä ja niin minullekin.Meidän yhteinen asia on vain ja ainoastaan poikamme.Ja siksi haluankin myös auttaa häntä ja itseäni selviämään tästäkin helvetistä.Uskon ihmisten hyvyteen, mutta tässä tapauksessa kun oma lapseni on aina pelinappulana, en tiedä enää mihin uskoa.
Meidän läheisistä osa on alkanut sairastaa tapahtumien myötä paniikkihäiriötä, kuten myös minäkin.Tämä tiedottomana oleminen ja odottaminen ovat nujertaneet meistä osan, mutta niin kauan kuin sotaan lähdetään häviämään se hävitään ja minä olen päättänyt lähteä voittamaan sen.
En ole pyytänyt ex-mieheltäni tukea mihinkään.Olemme eronneet ja silloin ei kovin usein tukemaan toista jäädä.Kyse on lapsestamme, johon taas sitten panostamme täysillä.Isä on hyvä isä, ei mikään viikkon viinamies.Hänen elämässään ei kaikki ole menneet todellakaan hyvin, eikä suunnitelmallisesti.Hän ei ole täysin vastuullinen kaikkiin niihin tekoihin, joita hän on jo täysikäisenä lähtien tehnyt.Elämä vaan ei aina ole reilu, jotkut meistä selviäisi samoista taustoista hyvinkin, mutta ei kaikki.Ja on hieno miten minun ex-mies on ottautunut ihmisten sanomista piittaamatta osansa lapsensa elämään ja vielä erittäin hyvin arvosanoin.
En edelleen puolusta lapseni isää vaan kerron myös yksinkertaisesti myös hyvätkin asiat hänestä, enkä keskity vain pahoihin tekoihin.Sitä paitsi kaikki me olemme joskus ja turha väittää muuta, alentuneet huutamaan, kiroilemaan, haukkumaan ja jopa peräti uhkailemaan toista.Pitäisikö meidät kaikki siis tuomita!On sanonta että ihmisen pitää valita yleisönsä tarkkaan, mutta itse olen sitä mieltä että mieluummin se pieni purkaus siellä sossussa, kuin lapsen kuullen!Ja onneksi lapsen isä on tämän tajunnut kanssa!On harmi, että meidän sossutäti ottaa sen heti nenäänsä ja alkaa kuvitella pahaa.Olisiko joka ikinen valittava ja huutava asiakaskin pantava kaupassa hullujenkirjoihin vain koska ulos pääsi tunteenpurkaus.Meillä olisi aika monta hullua kirjoilla sitä menoa.
En ole myöskään sossun pauloissa vaan pelossa.Elän väkivaltaista suhdetta heidän kanssaan, en enää ex-mieheni.On hyvin sairasta käskyttää minua omaa lastani kiristyksenuhrina pitäen.Joten mikä mahtaa sinut saada kirjoittamaan noilla sanoilla asiasi minulle?
Juuri niin, kun tulee ero, ei kovin usein jäädä tukemaan toista. Nyt kuitenkin ex-miehesi on lasta ajatellen sinua tuettava, muuten ette pääse lastensuojelun pauloista. Lastensuojelu määrää ja tekee säännot. Jos ex ei ole tukena tai tee omaa osuuttaan, niin sitten käy niinkuin käy.
Ei mitään purkauksia sossussa, ei vaikka sinä itse olisit siitä mitä mieltä tahansa.
ON aivan väärin että pitää miellyttää sossuja, käyttäytyä kuin mielistelemällä vaikka he aiheuttavat paljon henkistä kärsimystä toiminnallaan. On väärin että aloittaja joutui tekemään avioeropäätöksensä toisten painostuksesta eikä omalla ajallaan. On väärin, että yhä vielä hän joutuu olemaan lastensuojelun painostuksen alaisena eikä vapaana ihmisenä tekemään itselleen ja lapselleen parhaana näkemiään päätöksiä.
Koko asetelma on siis täysin nurinkurinen luonnolliseen elämään verrattuna. Että ihmisen pitää esittää jotain muuta, kun aivan selvää on että tuollainen mielivaltainen ylhäältä tuleva pomottaminen suututtaisi ketä tahansa ja sitä ei saisi näyttää! Ei heille tarvitse nöyristellä. Kova kovaa vastaan ja nyt ota aloittaja selvää lastensuojelulaista ja asiakkaan oikeuksista. Sinulla on OIKEUS asiakassuunnitelmaan, ja saanen epäillä että et ole enää edes missään lastensuojeluasiakkaan tarpeessa joten sen lopettamispäätös pitäisi tehdä. Olettehan jo eronneetkin (kuten hekin sitä halusivat), lapsella ei ole hätää jne. Miksi ihmeessä lastensuojelua siis enää tarvitaan? Lopettakoot sen. Tai jos eivät halua lopettaa, heidän pitää esittää tarpeeksi hyvät perusteet että miksi ei voi lopettaa!
Lapsen ei ole hyvä kasvaa väkivaltaisessa kodissa, se on fakta. Lyöminen ei muutu toiseksi asioita jälkeenpäin selittelemällä.
Mielestäni aloittaja ei nyt täysin itse ymmärrä tilannetta, vaan pyrkii näkemään väkivallan vähäisempänä ja ottamaan jopa itse vastuun asiasta. Kuten tiedämme, on naisia jotka eivät pääse väkivaltaisista suhteista ilman apua. Tässä tapauksessa sitä apua on onneksi annettu. Miten lapsen paras olisi toteutunut jos äiti olisi jäänyt suhteeseen miettimään ikuisiksi ajoiksi? Miksi äiti ei ajattele lapsensa parasta?
Siinäkin tapauksessa, että kodissa olisi väkivaltaa, pitää pyrkiä ensin tarjoamaan apua!
Sanoisin että nimmari 15 antaa vaarallista neuvoa.
Olet sossun pauloissa, hunajalla saat heidät pois.
Lopeta kinasteleminen, miellytä ja anna kahvia rouville. Opi small-talk:ia niin että voit pitää keskustelun pinnallisuudessa ja että voit pinnallisesti olla ystävällinen niille jotka vain tyon takia käyvät luonasi, mutta eivät koskaan omalla vapaa ajallaan edes ajattelisi sitä että sinua tapaisivat
väki on väkeä ja sossu on sossu
Apua-sana sitaateissa, koska jokainen järkevä ymmärtää, että tuosta on apu kaukana. Siis jopa lääkäri joutui näpäyttämään sossua olla puuttumatta hänen ja potilaan välisiin asioihin :D Kuvaa mainiosti sossun kaikkivaltiuden harhaa. Isän kohtelu on törkeää, kuten koko perheenne.
".Minulla oli asunto, johon olin valmis lähtemään.Kun kerroin tämän omalle sosiaalityöntekijälle hän ei ollut asiaan tyytyväinen van totesi, että et muuta jos et hommaa lähestymiskieltoa.Kerroin hänelle etten näin syytä sellaista hommata.
Seuraavana päivänä minulle ilmoitettiin,etten täyttäisi hyvän äidin määritelmiä, jos en lähde lähestymiskielto hakemaan.Itse saisin poistua, mutta ilman sitä lapseni jäisi sinne.Lähestymiskielto hommattiin hirveän purnutuksen kera, jopa lakimieheni soitti heille ja puhelun jälkeen sano, että pakko se on ne ovat kovia tyyppejä."
Uskomatonta pomotusta! Tuo on niin tyypillistä, että leimataan huonoksi vanhemmaksi, jos ei ole kuuliainen sossulle, vaikka hänen vaatimuksensa olisivat miten päättömiä tahansa. Normaali, tavalliseen elämään kuuluva riitely vanhempien välillä on kielletty. Jos joku kiroilee, on hän vaarallinen henkilö... Ilmeisesti sossulle itsrelleen lähinnä, koska isäthän vielä vähemmän alistuvat sossujen mielivaltaan kuin äidit. Sen takia heidän suosikkiuhrejaan ovatkin yh-äidit.
Ja siitä mahdollisesta väkivallasta... Katsopa toista ketjua, joka alkaa muistaakseni sanoilla Sijaria ei tuomittu. Tämähän on tunnettu totuus, että sijaishuollossa lasta itseään voi pahoinpidellä, rikollista ei tuomita, eikä oteta pois pahoinpitelijältään. Mutta omat vanhemmat ovat täysin eri juttu, vaikka lapsi olisi kuullut vain vanhempiensa välistä riitelyä...
Ei lapsen tietysti ole hyvä jatkuvaa riitelyä olla todistamassa, mutta ymmärtääkseni teillä ei siitä ollut kyse. Ja asiat olivat hoidossa, kävitte parisuhdeterapiassa, olit asettanut miehelle aikarajan asioiden korjaamiseen jne. Ei tuollainen vaino mitään oikeaa apua ole, päinvastoin se vie vanhempien henkisiä voimia asioiden kunnossa pitämiseen ja lapsen kasvattamiseen.
kouluttamattomat, ymmärtämättömät, kyvyttömät lastensuojelusossut
ovat juuri tätä ja ap. kirjoituksen kaltaisia henkilöitä.
Kun ei ymmärretä, osata eikä kyetä käsittämään omaa roolia viranomaisena
vaan heilutaan kaikkien muidenkin viranomaisten hallintoalueilla kuin omalla
niin lastensuojelusoppa on valmis!
Ja sitä soppaa tässä maassa riittää.
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/lastensuojelunavohuolto/kysymys/?groupId=0eb6c7a4-e752-4845-a51e-be9d5b599247&announcementId=aca4f126-36d2-4620-b97b-39cbac32a0e0
.................
............................
Vastaus:
Päätös lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisista on voimassa niin kauan kunnes käräjäoikeus antaa hakemuksesta asiassa uuden päätöksen tai vanhemmat neuvottelevat uuden sopimuksen ja lastenvalvoja vahvistaa tämän sopimuksen.
Sosiaalitoimi ei voi antaa määräystä valvotuista tapaamisista tai puhelimitse tapahtuvan yhteydenpidon kieltämisestä. Päätösvaltaa ei ole, joten kirjallista päätöstäkään ei asiassa voida tehdä. Suullisesti vanhemmat voivat sopia valvotuista tapaamisista, mutta vain kirjallinen lastenvalvojan vahvistama sopimus on ns. sitova ja pantavissa täytäntöön.
.................
Oletko masokisti, vai rahallisesti riippuvainen miehistä?
KIITTÄISIT SOSSUJA. Koska, he
A) todennäköisesti pelastivat henkesi
B) Pelastivat poikasi mielenterveyden, ja koko loppuelämän
C) auttoivat sinut uuteen alkuun, ja lapsesi
D) Panivat sinut selkä seinää vasten ja kovan kovaa vastaan lapsen nimissä, ja pakottivat sinut tekemään oikein, mitä et itse olisi tehnyt.
Olen järkyttynyt kiittämättömyydestäsi ja koko kirjoituksestasi. onko lapsesi joku nukke sinulle?
tarvitsee 2 poliisia, ja 2 vartijaa asioidakseen sosiaalitoimistolla? Ymmärsinkö väärin?
Ja sinä et koe häntä "pahaksi"????
sönkötyksinesi!
Vastaan lainauksella jonkun edellä kirjoittaneen tekstistä:
"Ei lapsen tietysti ole hyvä jatkuvaa riitelyä olla todistamassa, mutta ymmärtääkseni teillä ei siitä ollut kyse. Ja asiat olivat hoidossa, kävitte parisuhdeterapiassa, olit asettanut miehelle aikarajan asioiden korjaamiseen jne. Ei tuollainen vaino mitään oikeaa apua ole, päinvastoin se vie vanhempien henkisiä voimia asioiden kunnossa pitämiseen ja lapsen kasvattamiseen."
Lastensuojelu on kyllä tässä tapauksessa toiminut hyvin ja oikein. Jos et itse ymmärrä miten tuollainen isä ja kotiolot vaikuttavat lapsen mielenterveyteen niin hyvä, että joku edes puolustaa lapsen turvallisuutta ja hyvinvointia.
Jos oma elämä on ollut turvatonta ja sekaisin jo lapsesta asti, voi tosiaan olla vaikea ymmärtää mikä on lapselle sovelias kasvuympäristö ja mikä haittaa lapsen mielenterveyden normaalia kehitystä.