Soini-Puolue

saa Suomessakin vaalivoiton, kuten Ruotsi puolue Ruotsissa. Kuinkahan kauvan menee, kun Soini muuttaa puolueensa nimen Perussuomalaisista,"Suomi'Puolueeksi. Herra varjelkoon Suomalaisia, ja tyytymättömiä Suomalaisia jotka ovat lähteneet Timo Soinin kelkkaan, siitä ei taatusti hyvää seuraa,". sanokaa minun sanoneen".

Ruotsi puolue, ammensi voimansa muukalaisvihamilisyydella, myöskin Suomessa on samaa ulkolais vihaa. Kun ihmiset näkevät, miten nämä Ulkomaan elätit heistelevät Merkkivaatteissaan" viimeisenpäälle pukeutuneena, se herättää katkeruutta omien köyhien keskuudessa.

On se vaan kumma kun nämä Sosiaalitantat vaan puolustavat "henkeen ja vereen näitä ulkomaan eläjiä, väittäen, että he saavat vain sen, minkä kotimaamme köyhät saavat avustuksia. Ja sehän on täysin valetta, ei omilla köyhillä ole varaa kulkea kaupungeissa ostosretkellä merkifarkuissaan kuin jotkut muoti-ihmiset, sehän on päivänselvä asia sivusta seuraaville kansalaisille.

Nämä Sosiaalitantat puhuvat ainoastaan työpaikkojensa puolesta, jos näitä ulkomaan-elättejä ei olisi, niin ei olisi Sosiaalitantoilla työpaikkojakaan, siksi he niin innokkaana ovat puolustamassa ikäänkuin omaa reviiriään, näin yksinkertaista se on. Tätä taustaa vasten on Timo Soinin Populistisilla puheilla paljon kannattajia.

Mutta muuten Soini Demokraatit vievät Suomen yhä syvemmälle puutteen suohon, tämä on jo nyt selvästi nähtävissä. Keskusta ja emarit näyttävät menettävän eniten Soinin puolueelle, myskin hajaääniä Soini saa kaikilta puolueilta, jopa Kokoomukseltakin. Kyllä näin on marjat.???
7212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kaapista ja alkaa kaupungilla liikkuessaan esiintymään kuin ihmiset.

Ei se sen vaikeampaa ole. Ei ihmisen tarvi Juonenkylän riennon tuulipuvussa työntyä joka paikkaan...

Äänestä
  • Mitä minun tuulipukuni ja tai Rippipukuni kuuluu tähän asiaan, anna jumakauta, edes vihje, niin voisin analysoida viestiäsi. Kyllä on vähän kaukaa haettua tuo vastauksesi, tuohon minun avaukseeni, lueppa se vähän tarkemmin. Vai okenko jo niin pirun vanha ja tyhmä, en siis käsitä tuotavastaustasi. Kyllä näin on näreet.?

    Äänestä

  • Uusi-Ukkik, se oikea kirjoitti:

    Mitä minun tuulipukuni ja tai Rippipukuni kuuluu tähän asiaan, anna jumakauta, edes vihje, niin voisin analysoida viestiäsi. Kyllä on vähän kaukaa haettua tuo vastauksesi, tuohon minun avaukseeni, lueppa se vähän tarkemmin. Vai okenko jo niin pirun vanha ja tyhmä, en siis käsitä tuotavastaustasi. Kyllä näin on näreet.?

    Vanha ja tyhmä, lisäksi homo ja punikki.
    Näistä koostuu reppana, joka tunnetaan nikillä "uusi-ukki, se oikea.
    Näin on näreet, herra paratkoon???

    Äänestä

Ukki ei näemmä vastusta mitään niin paljoa kuin rasismia ja ulkomaalaisia...

Logiikkasi (onko liian vaikea sana?) pettää pahemman kerran kun samassa jutussa moitit niin Soinin ulkomaalaisvastaisuutta kuin ulkomaalaisia hyysääviä sosiaalitanttoja (ne kait on niitä demaritanttoja). Koettaisit nyt valita puolesi. Jos olet sitä mieltä, että muukalaiset muualle, niin kannata Soinia, jos taas sitä mieltä, että lisää mamuja Suomeen niin kannata Sosiaalitanttoja.

Äänestä

vähitellen alkaa järkiintymään,
kyt nyt jo hakee apua SAK/demareiden tulevaan vaalitappioon keskustalaisilta.

Syytä vain omaa puoluettasi SAK/demareita maahanmuuttopolitiikasta.
Eikö ukki-polo ymmärrä edes sen vertaa, että toweri on vain auttanut toweriaan, ja hyyysännyt tänne ns. sotilaitaan.
Ehkäpä jopa puolet noista ns. sanotuista mamuista ovat maansa demaritaistelijoita, joille Lipponen demareineen on tarjonnut luxusluokan elintasolla etätaistelu-, ja rahankeräyspaikan.
He ovat ikäänkuin lähetyssaarnajia täällä, jotka jyrsivät Suomea sisältäpäin ideologiansa puolesta, maksattamalla meillä elantonsa, ja vieläpä lähettävät rahaakin kotimaahansa. Sitten he viimein menevät sinne punaporvaroimaan meidän maksamaan ökylinnaansa.
Demarithan ovat sellaisia, että ovat antavinaan köyhille ja tavallisille työläisille jotain, vaikka todellisuudessa kusettavat heitä ökyrosvojensa hyväksi.

Olen sanonut jo aikaisemminkin, että nuo jäsenkirjalahnaperseet hyysäävät noita vain demujen järjestämän suojatyöpaikkansa takia.

Hyvä ukki, sinun silmäsi taitaa vihdoinkin alkaa aukeamaan, vaikka ehkäpä se on jo myöhäitä, koskapa luonto on hoitanut asian niin, että silmät rapistuu ja näkö himmenee iän myötä, ennenkuin kuin ne demareilla ehtivät edes aueta.

Soini uuskommareineen tekee erittäin positiivista Suomelle, että demareiden kannatus hiipuu olemattomiin.
Tulet ukki vielä huomaamaan, että nyt on sosialidemokraatteilla kiire vaihtaa nimeään Suomen demokraattiseksi puolulueeksi.

Tulevana keskustaäänestäjänä ja entisenä kokoomusäänestäjänä, en ole ollenkaan huolissani persujen kannatuksen noususta, päinvastoin.

Urpilainen menee vaihtoon vielä tänä syksynä, ja Jungneri ottaa hänen paikkansa.
Heinäluomasta tulee varapuheenjohtaja kusiniinan tilalle, ja silloinhan demarit vasta lakoon kaatuvatkin.

Ei minulla ole mitään ulkolaisvihaa, mutta realiteetit realiteetteinä.
Siihen ei valitettavasti SAK/demareilla ole tarpeeksi älliä ahneudessaan ja vallanhimossaan.

Meillähän on jo olemassa SUOMI-Puolue, KESKUSTA.

Näin on muuten marjat pihlajan. Ukkeli on ottanut Soinin linjan, kuten Urpilainenkin.
Siinä on vain se pahapuoli, ettei tuosta populismileivästä riitä molemmille, persuille ja SAK/demareille.
Siinäpähän taistelette!!!!
Minä en taistele enää edes päivällä leivästä, enkä yöllä lihasta, sillä kumpaakin on riittävästi.

Äänestä
  • Kun eilen tein tämän avaukseni, joka oli taatusti ajankohtainen, ja meitä kaikkia koskettava, kuitenkin erehdyin, koska vaan muutana "Hörhö" otti kantaa avaukseeni. Tosin selaajia on, ja siitä olen hyvilläni, kun neuvojani kuitenkin palstalla vielä luetaan.

    Niin sinulle, minun "vakioneuvojani" sanoisin, sinäkin olet samansortin, vähän tuollainen koulunkäymätön Maalaisliittolainen, joka perintörahoillaan on saavuttanut jonkinlaisen elintason. Minun "Punikitteluni", on sinun pääsanomasi. Tosin minulla ei ole koskaan ollut mitään Puniikkifabioita.

    Se, että olen aina ollut heikomman ihmisen puolella, ei suinkaan tee minusta punikkia. Sinä taas perintörahoillasi röystäilevä "luuseri" yrität syyllistää kaikia, ei Maalaisliittolaisia ihmisiä, mitä tyhmimmillä arkumenteillä. Tuo SAK vihasi oikein purppuaa teksteistäsi, se on sellaista Isiltä perittyä vuonne 1918 vihaa jota sinä tällä palstalla kirjoituksillasi haluat ylläpitää.

    Neuvonkin sinua nyt kääntymään ammattiauttajan puoleen, koska tuo rooninen vihasi tuhoaa sinut, ja se on Taivahan tosi.?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

    Kun eilen tein tämän avaukseni, joka oli taatusti ajankohtainen, ja meitä kaikkia koskettava, kuitenkin erehdyin, koska vaan muutana "Hörhö" otti kantaa avaukseeni. Tosin selaajia on, ja siitä olen hyvilläni, kun neuvojani kuitenkin palstalla vielä luetaan.

    Niin sinulle, minun "vakioneuvojani" sanoisin, sinäkin olet samansortin, vähän tuollainen koulunkäymätön Maalaisliittolainen, joka perintörahoillaan on saavuttanut jonkinlaisen elintason. Minun "Punikitteluni", on sinun pääsanomasi. Tosin minulla ei ole koskaan ollut mitään Puniikkifabioita.

    Se, että olen aina ollut heikomman ihmisen puolella, ei suinkaan tee minusta punikkia. Sinä taas perintörahoillasi röystäilevä "luuseri" yrität syyllistää kaikia, ei Maalaisliittolaisia ihmisiä, mitä tyhmimmillä arkumenteillä. Tuo SAK vihasi oikein purppuaa teksteistäsi, se on sellaista Isiltä perittyä vuonne 1918 vihaa jota sinä tällä palstalla kirjoituksillasi haluat ylläpitää.

    Neuvonkin sinua nyt kääntymään ammattiauttajan puoleen, koska tuo rooninen vihasi tuhoaa sinut, ja se on Taivahan tosi.?

    Louskuta hampaatnta turpaasi.
    Istu alas ettei ilmaplaannu ja jatka anustapin veisoa puenessä punikki-pajassasi. Näin on näreet???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:

saa Suomessakin vaalivoiton, kuten Ruotsi puolue Ruotsissa. Kuinkahan kauvan menee, kun Soini muuttaa puolueensa nimen Perussuomalaisista,"Suomi'Puolueeksi. Herra varjelkoon Suomalaisia, ja tyytymättömiä Suomalaisia jotka ovat lähteneet Timo Soinin kelkkaan, siitä ei taatusti hyvää seuraa,". sanokaa minun sanoneen".

Ruotsi puolue, ammensi voimansa muukalaisvihamilisyydella, myöskin Suomessa on samaa ulkolais vihaa. Kun ihmiset näkevät, miten nämä Ulkomaan elätit heistelevät Merkkivaatteissaan" viimeisenpäälle pukeutuneena, se herättää katkeruutta omien köyhien keskuudessa.

On se vaan kumma kun nämä Sosiaalitantat vaan puolustavat "henkeen ja vereen näitä ulkomaan eläjiä, väittäen, että he saavat vain sen, minkä kotimaamme köyhät saavat avustuksia. Ja sehän on täysin valetta, ei omilla köyhillä ole varaa kulkea kaupungeissa ostosretkellä merkifarkuissaan kuin jotkut muoti-ihmiset, sehän on päivänselvä asia sivusta seuraaville kansalaisille.

Nämä Sosiaalitantat puhuvat ainoastaan työpaikkojensa puolesta, jos näitä ulkomaan-elättejä ei olisi, niin ei olisi Sosiaalitantoilla työpaikkojakaan, siksi he niin innokkaana ovat puolustamassa ikäänkuin omaa reviiriään, näin yksinkertaista se on. Tätä taustaa vasten on Timo Soinin Populistisilla puheilla paljon kannattajia.

Mutta muuten Soini Demokraatit vievät Suomen yhä syvemmälle puutteen suohon, tämä on jo nyt selvästi nähtävissä. Keskusta ja emarit näyttävät menettävän eniten Soinin puolueelle, myskin hajaääniä Soini saa kaikilta puolueilta, jopa Kokoomukseltakin. Kyllä näin on marjat.???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu