Slovakia menossa kohti mm-kultaa.

Jääkiekko fani

Sanoisin että slovakialla on tällä hetkellä mm-kisojen paras kokoonpano sekä joukkue. Joten se että suomi hävisi slovakialle ei ollut mikään ihme. Roikkuivat jopa kauan aivan maalin päässä.

Tällä hetkellä uskon että slovakia voittaa maailmanmestaruuden jos muut eivät paranna peliänsä. Tshekki on vielä pieni kysymysmerkki koska eivät ole vielä pelannut kovia maita vastaan.

Suomikin on pelannut todella hyvin. Tietenkin on vielä parannettavaa.
Tanskan pitäisi kaatua aika suurinumeroisesti mutta tärkeintähän on ne kaksi pistettä.
Venäjänkin uskon kaatuvan jos suomi ei anna venäläistähdille tilaa. Venäjä taitaa luottaa vastahyökkäyksiin ja suomi tulee hallitsemaan sitä ottelua.

4

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komea ja kaunis

      Vuosien saatossa on nähty, et Suomi ei vaan osaa.

      Se ei osaa voittaa. Nähtiinhän se jo 95, että ei osattu voittaa. Luultiin, että ollaan kaikkialla maailmassa otsikoissa. Vaikka jo Norjassa, Tanskassa, Eestissä ja tästä aina eteenpäin maailmalle ei ollut kuin pieni rivi mainintana koko jääkiekko kisoista.

      Miks me ei vaan osata.

    • ih-man

      samaa mieltä. ja chara on täysin mieletön tyyppi 205 cm tyypiksi liikkuvuudeltaan ja peliälyltään. toivottavasti slovakit peittoaisivat loppuottelussa jonkun nk. ison kiekkomaan ja mieluiten pohjois-amerikasta.

    • Jääkiekko fani

      Tietenkin toivoisin että suomi sais pelinsä rullaamaan niin hyvin että suomi menee vielä pitkälle.

      Tärkeätä olisi nyt ottaa kakkospaikka tästä F-jatkolohkosta ja näin saataisiin itävalta, sveitsi, latvia tai saksa vastaan puolivälierissä.

      Jos ennustamaan ruvetaan niin slovakia tulee ottamaan F:n lohkovoiton. Suomi, ruotsi ja venäjä taistelevat kakkospaikasta. USA tippuu kahdeksan parhaiman joukosta. Ja muistetaan se että suomen on ehdottomasti voitettava sekä venäjä että tanska että tämä kakkospaikka tulisi. Eikä sekään välttämättä riitä. Toivotaan että suomi tekee paljon maaleja tänään koska kun ratkaistaan lohkon kakkospaikkaa niin maalierot voivat olla ratkaisevia.

    • möhkö

      Ihan en menisi allekirjoittamaan väitettä siitä, että Slovakialla on kisojen paras joukkue. Slovakialla on toki muutama kova nimi, mutta sijoittaisin siltikin Ruotsin joukkueen Slovakian edelle. Ruotsilla on yksilöitä, mutta ne pelaavat silti tiiviisti joukkueena.

      Kulta menee todennäköisesti akselille Tsekki-Ruotsi-Slovakia. Varsinkin jos kukaan nelikosta Kanada, USA, Suomi, Venäjä ei paranna peliään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1349
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      66
      1134
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      207
      1126
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      191
      1115
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1029
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      983
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      896
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      125
      840
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      778
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      755
    Aihe