Kokeilkaa

Konjakkia ja kokista.
Siit tulee vähän jännänmakuinen mutta hyvä.

Kokeilkaa ja kertokaa mitä tykkäsitte.
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jallukola on ollut suosikkejani jo 35 vuotta. Paukkua voi piristää teelusikallisella sitruunamehua sitruuna viipale.

Perinteiseen Roudarin grogiin tulee myös 4cl Vitan Nova energiajuomaa eli 4cl jallua tai konijakki, 4cl Vita Novaa, sitruunamehua tl, ja aitoo sokerillista cokista. Jäitä, mieluuten lähdevedestä tehtyjä. Tää hakkaa noi uusiosekoitukset mennen tullen ja pitää vaarin menojalan liikkeessä kokoyön ;=)

Äänestä

Vaikka en ole täysi-ikäinen niin sen tiedän että konjakkeja ei saa missään nimessä sekottaa mihinkään, koska ne ovat parhaimmillaan ihan konjakkina, vaikka tämä on minun mielipiteeni on niin kuitenkaan sitä en hyväksy että hyviä juomia pilataan, jollain siirappisokerilitkulla. Jos on pakko sekottella jotain niin kossua voi kokikseen sekoittaa, mutta ei konjakkeja.

Äänestä

Ei ole. Luulin ensin mutta sain esitteen Remy Martin Cran Cru -konjakin sekoituksista ja täytyy myöntää että ovat onnistuneita. Kokeilkaa tonicilla tai frezz mocalla jatkettuna.

Kokis ei sovi juotavaksi ollenkaan, saati lantrinkiksi. Liian keinotekoista musta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätä kirjoitti:

Konjakkia ja kokista.
Siit tulee vähän jännänmakuinen mutta hyvä.

Kokeilkaa ja kertokaa mitä tykkäsitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu