Olen 23 -vuotias nainen ja tein vuosi sitten abortin.
Tuon lauseen sanominen tuntuu edelleen yhtä epätodelliselta mitä koko raskauskin tuntui. En edelleenkään voi uskoa tai suostu myöntämään olevani "yksi niistä tytöistä" jotka päätyivät aborttiin.
Jos olisin silloin tiennyt sen tuskan määrän jota tulen kantamaan abortin jälkeen, en olisi sitä tehnyt. Entinen poikaystäväni otti raskauden ja abortin yllättävän raskaasti myös, vaikka oli sen kannalla. Hiljattain hän kysyi minulta, että ajattelenko asiaa vielä, ja vastasin, että joka päivä. Itken asiaa hysteerisesti keskimäärin kerran viikossa. Mitkään sanat tässä maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä ikävän, syyllisyyden, epäonnistumisen ja häpeän määrää mitä tunnen.
Joka päivä mietin, että antaisin mitä tahansa, että saisin kerran pitää sitä pientä vauvaa sylissä, kertoa sille miten paljon rakastin sitä jo sinä hetkenä kun sain tietää olevani raskaana. Mitään en toivo niin paljon kuin sitä, että sillä pienellä ihmisellä on nyt parempi jossain muualla kuin siinä elämässä jonka mä olisin sille pystynyt tarjoamaan.
Tilanne oli kuitenkin se, ettei siitä ollut "helppoa" pois pääsyä. Vihaan ja vihaisin itseäni joka tapauksessa. Minulla oli omat syyni, mutta jos olisin kuunnellut omaa sydäntäni ja tehnyt miten MINÄ haluan, olisin pitänyt lapsen. Mutta ajattelin jo silloin, että rakastan sitä pientä ihmistä niin paljon etten kestäisi sitä että hän joutuisi elämään siinä elämässä jonka joutuisin hänelle antamaan.
Haluan vain sanoa teille jotka aborttia harkitsette.... Jos teissä on inhimillisyyttä vähintään yhtä paljon kuin minussa, niin uskokaa, että henkinen selviytyminen asiasta on jotain sellaista mitä ei voi edes selittää.
Asiasta ei voi puhua kenellekään koska kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi. Olo on kuin oma lapsi olisi kuollut. Päällimmäiset tunteeni asiasta ovat ikävä, itseviha, syyllisyys, ja kaikki ne "entä jos"...
Kokemus muutti itsetuntoani ja elämänasennettani niin etten enää tunne olevani sama ihminen. Maailman rumuus näkyy nyt sata kertaa selvemmin.
Jollain kierolla tapaa ikävöin sitä aikaa kun olin raskaana. Sen lähemmäs en vauvaamme ikinä päässyt. Ikävä on aivan sairaalloinen. Rakastan käsittämättömästi jotain ketä en ikinä tavannut. Enkä ikinä olisi uskonut tekojeni seurausten olevan näin vahvoja ja pysyviä tunteita. Itse tapahtuman jälkeen olin hyvin tunteeton jonkin aikaa, ennen kuin alamäki alkoi. Enkä tiedä meneekö tämä ikinä ohi. Toisaalta toivon ettei mene, koska haluan rankaista itseäni tällä tuskalla, joten mielestäni ansaitsen tämän surun taakan loppuelämäkseni.
Nyt kun luen tätä tekstiä, pidän itseäni aivan hulluna. Miten abortti voikin vaikuttaa näin... Mutta se on vain minä ja minun tunteeni. Tunteethan ne hulluksi tekee.
Harkitkaa tarkkaan rakkaat naiset! Tässä maassa selviää pienen lapsen kanssa, vaikka jäisi yksinhuoltajaksi.
Tuon lauseen sanominen tuntuu edelleen yhtä epätodelliselta mitä koko raskauskin tuntui. En edelleenkään voi uskoa tai suostu myöntämään olevani "yksi niistä tytöistä" jotka päätyivät aborttiin.
Jos olisin silloin tiennyt sen tuskan määrän jota tulen kantamaan abortin jälkeen, en olisi sitä tehnyt. Entinen poikaystäväni otti raskauden ja abortin yllättävän raskaasti myös, vaikka oli sen kannalla. Hiljattain hän kysyi minulta, että ajattelenko asiaa vielä, ja vastasin, että joka päivä. Itken asiaa hysteerisesti keskimäärin kerran viikossa. Mitkään sanat tässä maailmassa ei riitä kuvaamaan sitä ikävän, syyllisyyden, epäonnistumisen ja häpeän määrää mitä tunnen.
Joka päivä mietin, että antaisin mitä tahansa, että saisin kerran pitää sitä pientä vauvaa sylissä, kertoa sille miten paljon rakastin sitä jo sinä hetkenä kun sain tietää olevani raskaana. Mitään en toivo niin paljon kuin sitä, että sillä pienellä ihmisellä on nyt parempi jossain muualla kuin siinä elämässä jonka mä olisin sille pystynyt tarjoamaan.
Tilanne oli kuitenkin se, ettei siitä ollut "helppoa" pois pääsyä. Vihaan ja vihaisin itseäni joka tapauksessa. Minulla oli omat syyni, mutta jos olisin kuunnellut omaa sydäntäni ja tehnyt miten MINÄ haluan, olisin pitänyt lapsen. Mutta ajattelin jo silloin, että rakastan sitä pientä ihmistä niin paljon etten kestäisi sitä että hän joutuisi elämään siinä elämässä jonka joutuisin hänelle antamaan.
Haluan vain sanoa teille jotka aborttia harkitsette.... Jos teissä on inhimillisyyttä vähintään yhtä paljon kuin minussa, niin uskokaa, että henkinen selviytyminen asiasta on jotain sellaista mitä ei voi edes selittää.
Asiasta ei voi puhua kenellekään koska kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi. Olo on kuin oma lapsi olisi kuollut. Päällimmäiset tunteeni asiasta ovat ikävä, itseviha, syyllisyys, ja kaikki ne "entä jos"...
Kokemus muutti itsetuntoani ja elämänasennettani niin etten enää tunne olevani sama ihminen. Maailman rumuus näkyy nyt sata kertaa selvemmin.
Jollain kierolla tapaa ikävöin sitä aikaa kun olin raskaana. Sen lähemmäs en vauvaamme ikinä päässyt. Ikävä on aivan sairaalloinen. Rakastan käsittämättömästi jotain ketä en ikinä tavannut. Enkä ikinä olisi uskonut tekojeni seurausten olevan näin vahvoja ja pysyviä tunteita. Itse tapahtuman jälkeen olin hyvin tunteeton jonkin aikaa, ennen kuin alamäki alkoi. Enkä tiedä meneekö tämä ikinä ohi. Toisaalta toivon ettei mene, koska haluan rankaista itseäni tällä tuskalla, joten mielestäni ansaitsen tämän surun taakan loppuelämäkseni.
Nyt kun luen tätä tekstiä, pidän itseäni aivan hulluna. Miten abortti voikin vaikuttaa näin... Mutta se on vain minä ja minun tunteeni. Tunteethan ne hulluksi tekee.
Harkitkaa tarkkaan rakkaat naiset! Tässä maassa selviää pienen lapsen kanssa, vaikka jäisi yksinhuoltajaksi.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Jos sinä rakastit lasta ja raskaana olemista jos kuullessasi raskaudesta, et olisi päätynyt aborttiin. Miksi hemmetissä nainen, joka haluaa lapsen, tekisi abortin? Aivan älytöntä. "Rakastan käsittämättömästi.." Ei hei... menee vähän överiksi nyt.
En usko pätkääkään tästä kirjoituksesta. Taas jotain syyllisyyspropagandaa.
heti "porovoa" ja ylittää abortinsuosijoiden sietokyvyn jos joku kehtaa tulla kertoon ettei se ollukaan onni ja autuus.. näin tämä leiri siis kohtelee niitä jotka tekivät kohtalokkaan virheen ja kenties toisten yllyttämänä. Todennäkösesti alotus lähteekin kiireen vilkkaa, eihän täällä nyt tuollaisia abortti"onnen" mustamaalaamisia saa tulla julki kertomaan :D HYSHYS vaan!!
Jos joku tekee abortin vaikka ei mitenkään halua, se on teiltä syyllisyyspropagandan lietsojilta aika epälooginen yritys. Naisen päätöksen mukaanhan se abortti tehdään, eikä kenenkään ole pakko tehdä aborttia vaan päätös tehdään iha itse. Kirjoituksesta ei selviä, kuka ja mikä on pakottanut aborttiin. Aivan naurettava esitys. :DD.
Sitten tämä abortin tekijä vielä sanoo, että:
Jos teissä on inhimillisyyttä vähintään yhtä paljon kuin minussa------
Eli muidenkin pitää tehdä abortti että on inhimillinen? Voi pojat pojat....
Tuo hymiöiden viljely osoittaa, että et itsekään suhtaudu aloitukseen tosikertomuksena, joten se lienee sieltä omalta tehtaaltasi lähtöisin. Onhan aloitus rankka kirjoitus, juuri kuin uskovaisten fanaatikkojen tarinapankista repäistynä. Luulisi, että sinulta heltiäisi aloittajalle tukea, sympatiaa ja kaikkea positiivista, koska hän ilmoittaa niin kovin katuvansa asiaa. Eikö sinulla ole aloittajalle mitään sanottavaa? Odotan mielenkiinnolla.
Eikös kristillisyyteen kuulu anteeksianto ja armo? Ei vai....? No en kuvitellutkaan.
lässytät jotain surkeita mutujas ku et kestä sitä että joku vois oikeesti katua ja surra lapsensa tappamista.. :DDD tais osua ja upota kipeesti taas yhteen 'Elämän puolesta'-provotrolliin!! ;DD
aloitukselle vaan siihen tulleelle mussutukselle jollet sattunu huomaan :DD
Kuka tässä (sun lisäks) mihinkään kristillisyyteen on vedonnu??
Ikävä tilanne sinulla.
Mutta jos ajatellaan asian kasvattavaa puolta, sitä miten kohtalosi voisi hyödyttää, niin voisitko kertoa mitä olisi pitänyt tapahtua, jotta et olisi aborttiin päätynyt (kun se ei mitä ilmeisemmin ollut sinulle se paras vaihtoehto)?
Olisiko jotain, mitä, pitänyt tapahtua, että olisit tajunnut abortin vääryyden itsellesi ennen toimenpidettä? Esimerkiksi olisiko terveydenhuollossa pitänyt saada enemmän ohjausta? Oliko sinulle etukäteen tehty selväksi, että kyseessä on rankka päätös, jota noin viides osa kokeneista tulee katumaan? Jos ei olisiko tämän tiedon saaminen saanut sinut harkitsemaan enemmän? Olisiko jokin yhteiskunnan asenne (esimerkiksi paremmat tuet) saaneet sinut tekemään toisen päätöksen?
Tilanteesi on todella ikävä. Kuulut siihen epäonnekkaaseen vähemmistöön, jonka olemassa oloa kukaan ei kiellä. Mutta et kai siksi haluaisi muutosta koko aborttilakiin (kieltää abortit muiltakin), sillä noin 10 tuhatta naista vuosittain tuon päätöksen tekee ja niistä 7 tuhannelle ratkaisu on koko loppuelämän se paras? Et kai siis haluaisi 5 tuhatta kärsijää vuosittain enemmän nykyisen parin tuhannen tilalle? Mutta mihin pitäisi tulla muutos? Mikä on sinun kokemuksesi, mikä olisi ehkäissyt ennakolta sinun aborttisi?
Siinä tulikin erittäin hyviä ja oleellisia kysymyksiä. Onkohan mikään virallisempi taho tehnyt mitään kyselyä tai tutkimusta tällaisesta? Jos nimittäin tuo mainitsemasi 1/5 osa eli 20% katuu noin syvästi aborttiaan, niin aihetta olisi ehkä pyrkiä selvittämään mistä se johtuu ja miten sen olisi voinut estää.
Onko puutteita terveydenhuollon henkilökunnan kyvyssä tunnistaa tällaisten naisten tilanne jo etukäteen? Miten heidät voisi tunnistaa? Onko ehkä olemassa jotain yhteisiä tekijöitä, jotka voisivat auttaa henkilökuntaa asian havaitsemisessa? Onko henkilökunnalla riittävästi aikaa ja resursseja naisten auttamiseen? Mitä yhteiskunnallisesti pitäisi tehdä, jotta aborttia haluamaton nainen ei tuntisi elämäntilanteensa vuoksi olevansa pakotettu aborttiin? Annetaanko olemassaolevista tuista tarpeeksi tietoa? Onko tukia ja tukea tarjolla riittävästi?
Kysyyköhän näitä asioita kukaan kuin joskus satunnaiset nettailijat anonyymeilla nettipalstoilla? Voisikohan jotain vastauksista oppia, jos kysyisi.
Aloittajalle sanoisin, että apua on mahdollista tuskaasi saada. Yksin ei tarvitse jäädä suremaan. Esim. Ituprojekti järjestää apua abortin tehneille. He myös ymmärtääkseni järjestävät ainakin ajoittain vertaistukitoimintaa, jossa voisi tavata muita saman asian kanssa kamppailevia. Silloin ei ainakaan olisi yksin ymmärtämättömien joukossa...
http://www.ituprojekti.net/
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja valoisampaa tulevaisuutta :)
Hei,
luin tuon linkin, jonka laitoit. Se herättää vähän kummastusta siksi, että sivuilla korostetaan abortin aiheuttamia psyykkisiä vaikeuksia, mutta sivuutetaan ja unohdetaan täysin ne tunteet, mitä esim. adoptio voi aiheuttaa. Eli korostetaan sitä, kuinka "arvokas" ja "kypsä" asia on lapsen adoptioon antaminen. Asiassa tullaan vastaan vain siinä, mikä palvelee omia pyrkimyksiä, eikä siis avun hakijan tarpeita - puoliväliin ja palvelun tarjoajan ehdoilla.
Mitähän neuvoksi sitten, jos äiti ei tunnekaan mitään yleviä kypsyyden ja arvokkuuden tunteita siitä, että on luopunut lapsestaan vaan ahdistuu, masentuu ja ikävöi tätä koko loppuelämänsä? Kuka sitten tukee ja kulkee vierellä? Vielä syyllisyys siitäkin, että kun ei pysty tuntemaan, kuten hänen odotetaan ja hänen pitäisi tuntea. Entä ne naiset, jotka eivät tunnekaan syyllisyyttä abortista, vaikka heidän odotetaan tuntevan tämän NNKY:n palvelun mukaan. Entä mikseikähän adoptoiduille lapsille ole tuon NNKY:n toimesta mitään tukiryhmää, jota he tarvitsevat, kun kuulevat että äiti on antanut heidät pois?
Ymmärrän asian siinä siinä kehyksessä, että puulaaki on uskonnollinen ja siksi asenne tuollainen ja selitykset valmiiksi annettu. Annetaanhan saman firman NMKY:n avioliittokirjoissa ohjeita siitä, että naisilla ei ole avioliitossa samoja oikeuksia, vaan alistaminen sukupuolen perusteella on sallittu - minkä laki kieltää. Tosin noita opetuksia ei kukaan ota tietenkään tosissaan, mutta lähtökohta myös tuolle muulle toiminnalle on arveluttava. Olisi hyvä jos joku kokenut voisi kertoa millaista apua on saanut tuolta, jos on saanut.
http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2008/03/04/helsingin-nmkyn-kummalliset-tasa-arvonakemykset/
Itse materiaali on jostain kummasta syystä hävinnyt netistä.
"Se herättää vähän kummastusta siksi, että sivuilla korostetaan abortin aiheuttamia psyykkisiä vaikeuksia, mutta sivuutetaan ja unohdetaan täysin ne tunteet, mitä esim. adoptio voi aiheuttaa."
Tähän on minusta syykin. Se sama mitä itsekin epäilit: kyseessä on uskonnollinen järjestö, joten sen tavoitteena ei varmastikaan ole ensisijaisesti tarjota mitään sellaista informaatiota, joka edes vähänkään ja välillisestikään saattaisi edesauttaa aborttiin päätymistä. Tuon sivuston tuskin on edes tarkoitus olla kovinkaan puolueetonta informaatiota tarjoava.
"Mitähän neuvoksi sitten, jos äiti ei tunnekaan mitään yleviä kypsyyden ja arvokkuuden tunteita siitä, että on luopunut lapsestaan vaan ahdistuu, masentuu ja ikävöi tätä koko loppuelämänsä? Kuka sitten tukee ja kulkee vierellä?"
Suomessa on ymmärtääkseni tutkittu hyvin vähän adoptioon antamisen vaikutuksia biologisen äidin kannalta katsoen. Se mitä olen ymmärtänyt, niin vertaisryhmätoimintaa heille ei ole olemassakaan, ja koko asia on käytännössä tabu. Nämä naiset siis jätetään ilmeisesti yksin. Upeaa, eikö totta?
Oletko lukenut Marika Tollmanin gradun "Salainen äitiys" aiheesta? Se on aika silmiä avaavaa luettavaa, suosittelen lämpimästi.
http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/tollman_salainen/tollman.pdf
Tässä artikkeli Hepsy-lehdestä ko. gradusta:
http://www.hepsy.psyli.fi/lehdet/Hepsy_2_2007_web.pdf
Tuon ituprojektin linkin annoin, koska en tiedä muutakaan kanavaa, joka tarjoaa suoraa apua aborttia katuville. Minusta aloittaja tarvitsee apua, kipeästi. Jos edes ituprojektista hän voisi sitä saada ja löytää vaikka vertaistukeakin, niin minä olen tyytyväinen. Jos apua kipeästi tarvitseva sitä jostain saa, vaikkakin puolueellisesta lähteestä, niin minä en riitele vastaankaan.
Kiitos vastauksesta ja linkeistä henkilö X! Luen nuo kun ehdin.
Käsitän juuri näin kaikkien uskonnollisten järjestöjen (jotka siis aborttiasiaan ottavat kantaa) lähtökohtana olevankin, että yritetään saada naiset pyörtämään päätös abortista pelottelemalla syyllisyydellä ja muilla negatiivisilla seurauksilla ja ohjataan naisia synnyttämään lapsi eväämällä info muiden vaihtoehtojen negatiivisista seurauksista (ja korostamalla vain niiden yleviä ja positiivisia vaikutuksia), kuten pienten lasten yh-äitien yksinäisyydestä ja köyhyydestä ja syrjäytymisestä sekä adoption aiheuttamista syvistä, loppuelämän kipuilevista arvista ja adoptoidun lapsen hylätyksi tulemisen tunteiden täydellisestä sivuuttamisesta.
Kuitenkin reaalielämässä lienee niin, että noihin ituryhmiin ja muihin periaatteessa voi tukeutua vain raskaana oleva, joka haluaa oikeasti tukea ja vahvistusta omaan päätökseen synnyttää lapsi, jos ei saa sitä riittävästi läheisiltään ja/lapsen isältä. Mielestäni tässä suhteessa toiminta on edes jotenkin hyödyllistä raskaana olevan asiakkaan kannalta ja on varmasti paikallaan siinä.
Jos aborttiin on aikonut vakaasti päätyä, tuskin mitään sympatiaa tuolta NNKY:ltä on odotettavissa. I Skeptikkona epäilen, että toiminta ei ole pyyteetöntä, vaan tuossa käytetään hyväksi avuntarvitsijan riippuvuussuhdetta. Itseä pelottaisi mennä mukaan tuollaiseen aatteellis-uskomuksellisperäiseen toimintaan vaikka olisi kuinka paha olla, mielummin hakeutuisin laillistetun psykologin pakeille.
Jotenkin puistattavaa on nimittäin ajatus, että joku taho (jolla ei mitään virallista asemaa eikä siis vaitiolovelvollisuuttakaan) voisi käyttää hyväkseen syyllisyyttä ja syyllisyydentuntoista ihmistä jostain asiasta (ja yksityisiä tietoja), ohjailla niiden avulla ja saada toinen tekemään mitä tahansa. Tähän monet uskonlahkot ja niiden vallankäyttöjärjestelmät perustuvat.
...aiheesta.
Eli lähteestä riippuen on sanottu, että neljäsosa (25%) tai viides osa (20%) naisista jotka päätyvät aborttiin hakeutuvat myöhemmin psykiatrisen avun piiriin, tämä on suurempi määrä kuin kaiken kansan psykiatrisen avun piiriin hakeutuminen, joka on 10%, eli abortti selvästi on mielenterveysriski (nostaa siis noin 10-15% psykiatrisen avun hakemista).
Ituprojektin sivuilla oli listattu kolme oleellisinta syytä miksi naiset hakeutuvat psykiatrisen avun piiriin, uskon, että heidän tietonsa perustuu omiin tutkimuksiinsa, eli yhteyttä ottaneiden naisten kokemuksiin. Oleellisimmat syyt olivat 1) Liian hätäinen/harkitsematon päätös 2) Ulkopuolisen painostamana aborttiin päätyminen /pakottaminen 3) Aiemmat mielenterveysongelmat.
Voisi kuvitella,e ttä nosita se 10% on aiempia mielenterveysongelmia, sillä kaikesta kansasta psykiatrista apua tarvitsee joka tapauksessa se 10%. Eli 10-15% jää siis noita pakottamisia ja hätäisiä päätöksiä.
En usko, että aloittajankaan tapauksessa olisi mitään ollut tehtävissä jos hänellä oli jo aiempia psyykkisiä ongelmia, niihin on varmasti pirun vaikea vaikuttaa... Mutta jos on jompikumpi noista kahdesta muusta syystä, niin häneltä voisi saada hyvää tietoa siitä miten niitä ennaltaehkäistäisiin...
Menin kyllä tossa sekaisin. Jos populaatio on pelkästään abortin tehneet naiset tai NNKY:n asiakkaat, niin nuo prosentit eivät ole valideja ja reliaabileja, jos tarkastellaan mielenterveysongelmia kaikkien naisten keskuudessa. Eihän tuonne ituun hakeudu muita kuin naisia, joilla jotakin vaikeuksia käsitellä aborttia jälkikäteen. Sellainen, jolla ei ongelmia ole, tuskin tarvii mitään itu-apua.
Oliko tilastoa myöskin niistä naisista, jotka ovat kokeneet mielenterveysongelmia adoption jälkeen? Epäilen. Luin tuon henkilö X:n antaman linkin biologisten äitien mietteistä, ja biologisen äidin mielenterveysongelmat jotka liittyvät adoptioon, näyttävät olevan tabu.
että ne muutenkin psykiatrista apua tarvitsevat on samoja kun ne 25% abortoijat? Ne kaikkihan (neljäsosa) vois olla niitä joilla ei aiempia ongelmia ollu eikä ilman aborttia ois mitään avuntarvetta tullukaan.
Suomalaisista kaikista 10 prosenttia hakeutuu elämänsä aikana mt-palveluiden piiriin.
Abortin tehneistä naisista mt-palveluiden piiriin hakautuu 20 tai 25 prosenttia, lähteestä riippuen.
Eli koettu abortti nostaa mt-palveluiden tarvetta 10-15 prosenttia.
Itunet kertoi palveluiden tarpeen syyksi, tietenkin vain niillä naisilla jotka ovat abortin traumatisoimia, olevan nuo kolme yleisintä syytä. Itunet ei siis luonnolisestikaan sana mitään niistä 75% prosentista naisia, joille ongelmia ei tule jälkeen päin.
Adoptioprosessi sisältää jo ennakolta psykologisen kartoituksen, joten se varmaan pienentää jälkeenpäin tarvittavaa apua, sillä monet varmasti karsiutuvat jo noissa etukäteishaastatteluissa; mahdollisuutta liian hätäiseen päätökseen ei jää. Kun taas aborteissa ei välttämättä käydä edes kunnon keskustelua etukäteen, jolloin naiselle ei jää aikaa sisäistää sitä mitä tekee, lisä rasitteena on myös se että abortti on tehtävä mahdollsimman nopealla aikataululla. Mutta ihan varmasti myös tuollainen tilasto on olemassa ja melkovarmasti siitä ilmenee, että myös lapsensa adoptioon antaminen nostaa rankasti riskiä joutua mt-palveluiden piiriin. Siitähän täälläkin on ollut tutkimuksia, miten adoptioon annetuilla on kohonnut riski vaurioitua psyykkisesti.
Itunet on abortintehneiden tukiverkosto, vertaisyhteisö, joten se jakaa tietoa aborteista. Adoptioon liittyviä samanlaisia tukiyhteisöjä on varmasti myös olemassa, niiden sivuilta luulisi löytyvän tietoa vastaavista adoption luvuista.
...mutta veikkaan vahvasti, että aborttiin hakeutuneet ihmiset eivät ole keskivertoista ihmistä kummempia/terveempiä siltäkään osin. Tavallaan olen positiivisesti otettu, että uskot aborttiin päätyneiden olevan vahvempia mielenterveydeltään kuin keskivertoisten kansalaisten.
Mielummin olettaisin toisinpäin; että heikossa psyykkisessa jamassa olevat hakeutuvat useammin aborttiin yllätysraskauden tullessa, kuin että päätyisivät pitämään lapsen. Joten tuosta 25% naisia on varmasti enemmän kuin 10 prosenttia niitä joilla on jo aiempi heikko mielenterveys. Päihdeongelmat ja masennus (kai suurimmat ryhmät mt-häiriöitä) kun eivät ole mitään parhaita ominaisuuksia estämään ei-toivottuja raskauksia, vaan heillä huonon elämänhallinnan takia noita vahinkoja sattuu keskivertoista ihmistä enemmän.
Mutta kuten tämänkin palstan kirjoittajista voi huomata, niin abortin tekijöitä on paljon myös muissakin ns. tervepäisissä ihmisissä, joten missään nimessä en menisi väittämään että ongelmaisten osuus olisi juuri sen suurempi kuin on muutenkaan yhteiskunnassa. Eli en väitä, että abortin tekijä on ongelmainen elämänhallinnan menettänyt reppana, sillä sehän olisi yhtä fuulaa kuin on väite, että vain päihdeongelmaisten perheissä esiintyy perheväkivaltaa.
..aloittajan olleen kieltämässä abortteja, vaan hänhän käsittääkseni vain kertoi oman kokemuksensa ja varoitti muita siitä, mitä voi olla 'luvassa' abortin jälkeen.
Mihin perustuu tuo vain viidesosa katuu aborttiaan? Voidaanko naisilta kysymällä saada kovinkaan luotettavia tuloksia katuvien määrästä, kun monen naisen on vaikea myöntää asiaa koskaan edes itselleen (tavannut useamman, joka kertonut, että kielsi asian itseltään vuosia)?
Abortti voi herättää naisessa hyvinkin negatiivisia tunteita ja mm. ahdistusta, vaikka hän ei varsinaisesti katuisikaan sen tekemistä. Tuolla ketjussa jo epäiltiin aloituksen aitoutta, mutta ei siinä kyllä minun nähdäkseni mitään niin erikoista ole, etteikö kirjoittaja voisi olla tosissaan. Minusta on hyvä, että katuvatkin uskaltavat kirjoittaa, eikä palsta ole täynnä pelkästään vakuuttelua siitä, miten abortti on pelkästään hyvä asia, joka ei tunnu missään.
Esitit (1977) erittäin hyviä kysymyksiä, joihin olisi hyvä saada vastauksia aloittajan kaltaisessa tilanteessa olevilta.
kertoo vain sen osuuden joka hakeutuu mt-palvelujen piiriin! Se ei todellakaan osoita sitä etteikö niiden 75%n joukossa voisi muka olla mitään ongelmia!
"Siitähän täälläkin on ollut tutkimuksia, miten adoptioon annetuilla on kohonnut riski vaurioitua psyykkisesti. "
?????? Mitä (päteviä) tutkimuksia?
...ei ole koskaan koskettanut minua henkilökohtaisesti, joten en ole kyseisiin tutkimuksiin perehtynyt sen enempää kuin lukenut silloin tällöin niistä tänne kirjoitettua tarinaa.
Mitä sitten jos 75% prosentin parissakin on jotain ongelmaa? Mitäpä siihen voi sanoa kun voi, voi olisit miettinyt lähtiessäsi... Olisit miettinyt ennenkuin paska on housussa... Elämä ei ole tarkoitettukaan helpoksi... ja mitä muita fraaseja voisikaan keksiä...
Jos aloittaja kuuluu noihin 75%, eli hänen vaivansa ovat sellaisia normaaleja elämän vastoinkäymisiä, normaaleja luonnollisia terveitä tunteita, niin hän voi silti kertoa mitä olisi pitänyt tapahtua, että hänen elämänsä olisi mukavampaa, tasaisempaa, myötä mäkisempää.
Mä söin itse maitotuotteita ja kalaa raskausaikana, se vitutti, se kadutti, se yökötti joka päiväisesti ja kannoin ihan tajuttoman syyllisyyden siitä, mutta se on varmasti ihan normaalia elämään liittyvää kuvotusta, kun joutuu tekemään jotain ideologiansa vastaista. Olisin ollut huolissani itsestäni ja toivoisin, että tekin olisitte olleet huolissaan minusta jos mielenterveyteni olisi kärsinyt asian takia... Niin kauan kun mielenterveys pysyi kasassa, riitti minullekin, että minulle sanottiin: olisit miettinyt etukäteen, mitäs olet niin ideologinen, oisit miettinyt ennenkuin läksit, koetapa nyt oppia tästä jotain... Eli siis asioita joita ei enää sanota jos ihmisellä mielenterveys pettää, silloin pyritään vain auttamaan, ei ilkkumaan ja otamaan iloa ja opetusta irti...
...perustuu siihen, että noin viidesosa naisista tarvitsee mt-palvluita abortin jälkeisessä elämässään.
Katumisesta ei ole tutkimuksia (sellaisia järkeviä, joihin yleissivistävä taho voisi vedota), joten tuo tilasto siitä, että 20-25% naisista tarvitsee mt-palveluita abortin jälkeen, on itunetissä otettu käyttöön suuntaa antavaksi tiedoksi siitä, mitä "katujien" määrä voisi olla. Yhdistettynä siihen, että he kertovat aiemman mt-asiakkuuden olevan yksi ryhmä noita "katujia", noista luvuista voi nähdä osviittaa miten paljon naiset joutvat turvautumaan psykiatriseen apuun juurikin abortin takia.
On katujia ja on katujia. Siksi juuri tutkimuksia ei voi tehdä. Mutta itse olisin huolissani juuri niistä naisista jotka menettävät tai ovat vaarassa menettää mielenterveytensä asian takia. Kuten olen kertonut, niin minäkin olen katunut aborttiani, silloin ajankohtaisena monestikin mietin töissä vittumaisessa tilanteessa, että jospa olisin edelleen raskaana, niin enpä olisi nyt tässä nielemässä tätäkään paskaa. Myös kauppaostoksiani kadun useasti heti kotiin päästyäni, mutten olisi huolissani moisista katujista, heistä vain toivoo: olispa miettinyt tarkemmin ennenkuin lähti...
Minusta näsitä asioista voisi ottaa oppia ja toivottavasti aloittaja palaa pian kertomaan miten hänen aborttinsa olisi voinut jäädä tekemättä. On surullsita huomata, että aloituksen tarkoitus olisi vain provota päättömästi abortteja vastaan ilman minkäänlaista opettavaista/muutosta tahtovaa aspektia.
Kaikki katujat eivät siis varmastikaan sisälly tuohon ryhmään, jotka hakeutuvat mielenterveyspalvelujen piiriin. Moni kärsii ihan itsekseen, toiset puhuvat jollekin läheiselleen ja vain osa hakeutuu ihan sen ammattiavun piiriin (monesti kynnys korkea).
Sinulla katuminen ei kovin syvälliseksi ja vahingoittavaksi mennyt :) mutta aloittajan kaltaisista katujista on syytä olla huolissaan.
...ja hän edelleen suree sitä päivittäin. Hänen tulisi ehdottomasti jo liittyä nopeasti niihin viidennekseen naisista jotka joutuvat turvautumaan psykiatriseen apuun jatkaakseen elämäänsä. Ituprojekti olisi varmasti mitä parhain aloitusväylä hänenkin toipumiselleen, se on niitä matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi ottaa yhteyttä nimettömänä. Ehdottomasti olen samaa mieltä, aloittajasta on tarinastaan päätellen syytä olla kovasti huolissaan.
"Suomalaisista kaikista 10 prosenttia hakeutuu elämänsä aikana mt-palveluiden piiriin.
Abortin tehneistä naisista mt-palveluiden piiriin hakautuu 20 tai 25 prosenttia, lähteestä riippuen.
Eli koettu abortti nostaa mt-palveluiden tarvetta 10-15 prosenttia. "
Mistä tuo johtopäätös on peräisin? Käykö se selvästi ilmi tutkimuksesta, että nämä abortin tehneet naiset ovat saaneet mielenterveydenongelmansa juuri abortin takia? Tuleeko se ilmi selkeästi itse tutkimuksesta vai onko se vaan jonkun tahon epäsuoraa tulkintaa? Tuossahan on vertailukohtana kaksi täysin eri ryhmää! Suomalaiset pitää sisällään sekä miehet että naiset. Abortin tehneet naiset voivat hakea apua mielenterveydenongelmiinsa myös muista kuin abortista johtuvista syistä. Oliko tämä sinun johtopäätöksesi vai ituprojektin?
...vaan kyse on tilastosta.
Missään nimessä tilastoista ei tule ilmi mt-palveluiden piiriin hakeutuneiden diagnoosit tai muut potilassalassapidon alle kuuluvat asiat. On vain tilasto, että abortin jälkeen 20-25 prosenttia naisista joutuu hakeutumaan mt-palveluiden pariin. Mukana on luonnollisestikin kaikki kroonisesti sairaat, jotka hoidattavat mt-ongelmiaan ja tekevät jossain vaiheessa abortin (eli se kolmas syy: aiemmat mielenterveysongelmat).
20% on peräisin itunetin sivuilta (en tiedä ovatko uudistaneet sivujaan, olen lukenut joskus 2004-2005?). Samoihin aikoihin myös Akuutti TV-ohjelman sivuilla oli juttu jossa puhuttiin 25% (Ei ollut sama Poijulan juttu, johon myöhemmin viittaan, tai sitten oli ja silloin ymmärsin väärin tarinan).
10% on Suomen mielenterveysseuran sivuilta löytynyttä tietoa.
Kyse ei ole kenenkään johtopäätöksistä, vaan kyse on vain tilastosta joka kertoo, että abortti kohottaa riskiä joutua mt-palveluiden pariin 10-15% verrattuna (keski)verrokki ryhmään (eli Suomen kansaan tässä tapauksessa).
Tarkempaa tietoa siitä, että naiset ovat joutuneet juuri abortin takia "hoitoon" on löytynyt mm. Akuutin sivuilta, jossa Soili Poijula on kertonut, että juuri abortin aiheuttaman voimakkaan tuntemuksen takia25% abortin raskaaksi kokeneista naisista joutuu psykoterapiaan. Tuo on ainut jonka olen tavannut, jossa hoitoon hakeutuminen yhdistetään suoraan aborttiin. Ikävä kyllä siinä tekstissä ei kerrota paljonko näitä raskaaksi kokeneita on kaikkiaan, mutta jos on se 20 prosenttia (siis ituprojektin antama luku), niin silloin psykoterapiaan juotuu vuosittain juuri abortin takia hakeutumaan noin 500 naista vuosittain. (Ja älä välitä, että yksi innokas tulee väittämään, että Poijula kertoisi kaikista abortin kokeneista naisista 25% joutuva psykoterapiaan, eli siis ammattinimike suojatun psykoterapeutin vastaanotolle tai ryhmäsessioon...) Psykoterapia on kuitenkin se äärimmäisin auttamiskeino. Lievempiä mt-palvluitahan tarjoavat mm. auttavat puhelimet ja esimerkiksi tuo Ituprojekti ja varmasti valtaosa abortin traumatisoimia naisia käyttää juuri niitä lievempiä palveluja (joista tarpeen mukaan ohjataan psykoterapiaan).
on ihan omaa mutuasi kaikista abortoijista. Jollain kellä ei ole mitään mt-ongelmia takana eikä niiden hoitojen piiriin olisi koskaan joutunut, abortti kohottaa riskiä sen 25%. 20%sta ei ole koskaan mitään tietoja täällä näkynyt, joten käytä vaan sitä uudempaa osuuslukua.
Eiköhän se psykoterapiaan joutuneet ole se ihan samaa tarkoittava osuus joka joutuu mt-palvelujen piiriin, vaikka kuinka sitä yrität jatkuvasti vähäisemmäksi vääntää :) tottakai on tultava siis oikomaan kun väität tekstistä näitä omia mututulkintojasi! Osoitappa nyt ettei siellä puhuttu ihan kaikista abortintekijöistä.
Lapsensa adoptioon antaville adoptioprosessi ei yleensä sisällä minkäänlaista "psykologista kartoitusta". Lain mukaan riittää, kun sosiaalityöntekijä tapaa lapsensa adoptioon luovuttamista miettivää naista kerran. Yleensä tapaamisia on toki useampi, mutta ei niiden sisällöstä ole minkäänlaista virallista sisältöä. Ainoastaan lakipykälistä kertominen on pakollista ja äidin allekirjoituksen saaminen paperiin. Ei ole esteenä, vaikka biologinen äiti olisi huumeissa/psykoosissa/kehitysvammainen/syvästi masentunut. Osa sossuista voi toki tällöin pysäyttää prosessin ja lähettää äidin hoitoon, mutta osa saattaa hyvinkin ottaa nimen paperiin. Jos lapsen äiti ei ole edunvalvonnassa tai alaikäinen, allekirjoituksen voi ottaa heti ilman kovin kummoisia keskusteluita tai varsinkaan "psykologisia kartoituksia". Holhouksessa olevien ja alaikäisten osalta täytyy saada myös holhoojien suostumus. Alaikäisten kohdalla taas sossu voi yhdessä esimerkiksi tuoreen mummon kanssa painostaa nuoren äidin adoptioon. Sekin on mielenkiintoista. Moni tuore äiti tarvitsisi adoptiokeskusteluihin ihan oman tukihenkilön!
...varmasti suoraan linkin sinne, missä kerrotaan siitä 25%:sta.
Minä en nimittäin itse ole sitä enää akuutin sivuilta löytänyt. Itunetin sivuja en olekaan tukinut sen koomin kuin silloin aikoinaan... Mutta musitan varmasti tämän ristiriidan. "Abortin vastainen teksti/taho" kertoi luvuksi viidesosan naisia, kun taas puolueeton TV ohejlma kertoi lukuvksi neljänneksen....
Tässä Akuutin juttu, jossa puhutaan, että raskaaksi abortin kokeneista neljännes tarvitsee psykoterapiaa... http://yle.fi/akuutti/arkisto2001/180901.html
"Jollain kellä ei ole mitään mt-ongelmia takana eikä niiden hoitojen piiriin olisi koskaan joutunut, abortti kohottaa riskiä sen 25%. "
Miten tuo voi olla mahdollista? Mistä olet tällaisen tiedon löytänyt? Eikö tuolloin mm. Itunetti kertoisi sivuillaan ja totuus olisi, että 35 prosenttia kaikista abortin tehneistä joutuu mt-palveluiden pariin elämänsä aikana. Kun siis yleensä ihmisistä joutuu se 10% ja abortti lisää riskiä 25% = 35%. Miksen ole missään vielä nähnyt puhuttavan tuosta 35%? Miksi puhutaan vain 20 tai 25%?
...rajua peliä, jos noin on.
Voiko kukaan enää tuon luettuaan suositella kenellekään adoptiota?
Kun on selvää, että se on taatusti psyykksiesti kovin paljon rankempaa kuin abortti (kun siis joutuu viemään raskauden loppuun), ja siinä ei saa edes välttämättä psyykkiselle puolelleen apua, niin eihän tuollaista varmaa henkistävammauttamista voi kukaan toisille suositella...
että neljännes on yhtä kuin 25%??
Ja täällä ei ole koskaan näkynyt mitään lähdettä sille 20%lle.
Ja vääristelet edelleen sitä ammattiavuntarvitsijoiden määrää, siellä on puhuttu abortintehneistä (siis KAIKISTA, ei mistään sen raskaaksi kokevista)! Ja lauseessa aborttia luonnehditaan tietenkin yleisesti raskaaksi ja raastavaksi kokemukseksi:
> Raskaasta ja raastavasta kokemuksesta _johtuen_ neljäs osa _abortin_ tehneistä_ naisista tarvitsee psykoterapeuttista apua.>
teit abortin mikäli halusit pitää lapsen? Oliko lapsi vammautunut? Vai "elämään siinä elämässä jonka joutuisin hänelle antamaan", asutko romanileirissä vai kenties bordellityöntekijänä? Muuten en oikein tajua...
Tässä on nähtävissä millaista aborttiväen "vertaistuki" on. Lastaan kaipaavaa äitiä he nimittävät "bordellityöntekijäksi".
Edellinen abortti-asiamiehen kommentti kertoo kaiken aborttiväen tavoitteista naista ja lasta vastaan. Heidän tuotteellaan ei ole kuluttajansuojaa, eikä enää palautusoikeutta, kun sen todellinen sisältö valkenee.
Anteeksi, mutta missä kohtaa Saara* nimitteli ketään bordellityöntekijäksi? Hän kysyi mitä kirjoittajan elämässä on niin pielessä, että lasta ei siihen voisi synnyttää. Kai pahimmat vaihtoehdot mitkä hän keksi, ja sen takia niistä kysyi, on että olisi bordellityöntekijä, tai asuisi romanileirissä.
Älä turhaan kärjistele asioita, kun syytöksessäsi ei nyt ole päätä eikä häntää.
Toiseksi tämä on YHDEN IHMISEN kirjoittama, eikä kertoo "aborttiväestä" yhtään mitään. Mitään sellaista kun ei ole olemassakaan, vain ihmisiä jotka kannattavat aborttioikeutta.
Et sitten suostu huomaamaan että esimerkiksi henkilö x (jota myöskin nimittelet aborttiväeksi) on antanut ap:lle linkin sivustolle mistä voisi saada tukea? Eikö tämä siis kerro kaiken tarvittavan aborttiväestä? Vai valitetko itse mitkä väitteet jotka kuvittelet lukevasi, sopivat kuvittelemaasi aborttiväkeen?
Jotain rajaa nyt oikeasti, eihän tätä palstaa jaksa yhtään seurata kun taso on tämä.
että kyseessä on sinun henkilökohtainen tuntemuksesi asiasta? Joka on sidoksissa sinun arvomaailmaasi ja kasvatukseesi. Ihminen, jolle on opetettu, että abortista pitää syyllistyä tai vaikkapa ehkäisyn käytöstä, tuntee tietenkin niitä tarvitessa tai käyttäessä kovaa syyllisyyttä. Tällaisten ihmisten ei tietenkään kannata tehdä aborttiatai käyttää ehkäisyä kuin erityisistä syistä, paitsi jos raskaanaolo aiheuttaisi vielä pahemman olon.
Kai kuitenkin tajuat, että kaikki muut ihmiset eivät ajattele tavallasi tai ole saaneet samanlaista kasvatusta?
Kovasti kuulostat abortinvastustajan provolta.
en katuisi tai tuntisi syyllisyyttä hetkeäkään, jos abortin tekisin
Niin todella, mukavusabortin olemuksen ja hukatun lapsen ainutkertaisuuden tajuaminen on todellakin kaikken väkevintä ajatusta mukavuusaborttia vastaan ja elämän puolesta.
Aborttiväelle kuolemansuru on "henkilökohtainen tuntemus". Juuri niin, ja sen lisäksi paljon muuta.
Mitään sympatiaa lastaan itkevälle äidille ei aborttiväeltä heru.
vai mistä sen voit tietää?
samalla tavalla kuin sinäkin tiedät, vaikka et ole tehnyt ;)
todellakin hyvin vaikeita ongelmia luetunymmärtämisessäsi. Vedä välillä henkeä saaranaamisen lomassa, niin aikaakin säästyy turhilta vastauksilta, jotka olet pykännyt, kun olet ymmärtänyt kirjoituksen väärin.
Aloittaja selkeästi yleisti oman kokemuksensa ja oli varma, että muutkin joutuvat kokemaan saman kuin hän. Minä puhuin tästä, kun taas sinä puhut - taas kerran - jostain ihan muusta.
Provoilijoille on vaikea olla empaattinen. Kun tietää, minkälainen ihminen siellä takana oikeasti piilee.
Kiitokset riipaisevasta kirjoituksestasi.
Et ole ensimmäinen, joka on kohdannut kuolemansurun lapsen jälkeen. Se on terveen ihmisen reaktio läheisen ihmisen menetykseen. Miehesi tuntee samoin.
Lohduttakoon Sinua ja miestäsi tieto siitä, että kirjoituksesi luultavasti pelastaa useamman lapsen hengen, sillä järkevät ihmiset lukevat viestisi. Ehkä enkelilapsesi antoi näin elämänsä jollekin muulle.
Uskon, että kohtaat hänet ajan lopussa. Uskon, että hän kulkee juuri nytkin kanssasi, vaikka et voi häntä nähdä.
Ole rauhallinen ja elä elämäsi surusi kanssa. Käytä sen tuoma viisaus hyväksesi ja jatka rakkauden töillä.
...edelliseen jatkona, että esimerkiksi Soili Poijulan, joka on paljon surua tutkinut psykoterapeutti, mielestä surutyö on tervettä kestäessään vuoden tai alle. Mikäli se pitkittyy edelleen, kannattaa ehdottomasti hakea apua, ettei elämä vaikeudu liikaa.
Oletko hakenut apua jostakin? Varmasti auttaisi jos pääset puhumaan jonkun ammattilaisen kanssa asiasta, etenkin jos se painaa mieltäsi päivittäin.. Toivottavasti kuitenkin ymmärrät, että vaikka oletkin tehnyt jotakin mitä nykyään kadut, niin et silti saa rankaista itseäsi asiasta. Yritä ennemmin pitää huolta itsestäsi ja keskittyä tulevaisuuteen, ja tietenkin saamaan elämäsi järjestykseen niin että ehkä joskus vielä voit lapsen hankkia. Itselle onneksi abortti ei ollut aivan noin kova paikka, vaikka kyllähän sitä tietenkin välillä miettii että "nyt se olisi 3 vuotias" tai "miltäköhän se näyttäisi" jne. Mutta ystävieni kanssa olemme asiasta keskustelleet paljonkin ja eräällä oli aivan samanlainen olo kuin mitä tekstissäsi kuvasit. Kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottaa, ja ehkä lopulta huomaat että ei pidä antaa yhden huonon päätöksen pilata koko loppu elämää! Mielestäni kuitenkin hyvä että varoitat muita mahdollisista tuntemuksista, monelle ne varmasti tulevat yllätyksenä. Voimia sinulle, toivottavasti jaksat eteenpäin!
Olipa hieman ristiriitainen:
"Tässä maassa selviää pienen lapsen kanssa, vaikka jäisi yksinhuoltajaksi."
Mikäs sun syysi aborttiin sitten oli jos olet tuota mieltä? Kirjoituksesta saa sen kuvan että juuri tuo taisi olla oma pelkosi