Vaalit?

Kyllä siellä komut taas hööpöttää kansaa.

"Pohjois-Koreaa hallitseva kommunistipuolue kokoontuu ensi viikolla valitsemaan puolueelle uutta johtoa. Pohjois-Korean KCNA-uutistoimiston mukaan harvinainen istunto järjestetään 28. syyskuuta.

Uutistoimisto ei kertonut istunnon sisällöstä tarkempia tietoja. Asiantuntijat arvelevat, että tarkoituksena on ainakin nimetä seuraaja maan johtajalle Kim Jong Ilille.

Jo pitkään on huhuttu, että terveysongelmista kärsivä Kim on nostamassa seuraajakseen nuorimman poikansa Kim Jong Unin. Varsinainen vallanvaihto tapahtunee kuitenkin vasta myöhemmin, ja asiantuntijoiden mukaan nyt järjestettävässä istunnossa pojalle annetaan virallinen asema puolueessa.

Puoluekokousta suunniteltiin alun perin syyskuun alkupuolelle, mutta sitä siirrettiin ilmeisesti Kim Jong Ilin heikon terveydentilan vuoksi. Myös elokuisia tulvia ja maan pohjoisosassa riehunutta taifuunia arvellaan siirron syyksi.

Vastaavia puoluekokouksia on pidetty Pohjois-Korean historiassa vain kaksi, viimeksi vuonna 1980. Tuolloin Kim Jong Il sai virallisen aseman puolueessa. " http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/pohjois-korea-valitsee-uuden-puoluejohdon-ensi-viikolla/600148
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

demokratian mallia, kerran 40 vuodessa kysytään parlamentilta ja lopun aikaa vallitsee mies ja ääni periaate eli Kimin ääni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohjois-Koreassa kirjoitti:

Kyllä siellä komut taas hööpöttää kansaa.

"Pohjois-Koreaa hallitseva kommunistipuolue kokoontuu ensi viikolla valitsemaan puolueelle uutta johtoa. Pohjois-Korean KCNA-uutistoimiston mukaan harvinainen istunto järjestetään 28. syyskuuta.

Uutistoimisto ei kertonut istunnon sisällöstä tarkempia tietoja. Asiantuntijat arvelevat, että tarkoituksena on ainakin nimetä seuraaja maan johtajalle Kim Jong Ilille.

Jo pitkään on huhuttu, että terveysongelmista kärsivä Kim on nostamassa seuraajakseen nuorimman poikansa Kim Jong Unin. Varsinainen vallanvaihto tapahtunee kuitenkin vasta myöhemmin, ja asiantuntijoiden mukaan nyt järjestettävässä istunnossa pojalle annetaan virallinen asema puolueessa.

Puoluekokousta suunniteltiin alun perin syyskuun alkupuolelle, mutta sitä siirrettiin ilmeisesti Kim Jong Ilin heikon terveydentilan vuoksi. Myös elokuisia tulvia ja maan pohjoisosassa riehunutta taifuunia arvellaan siirron syyksi.

Vastaavia puoluekokouksia on pidetty Pohjois-Korean historiassa vain kaksi, viimeksi vuonna 1980. Tuolloin Kim Jong Il sai virallisen aseman puolueessa. " http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/pohjois-korea-valitsee-uuden-puoluejohdon-ensi-viikolla/600148

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu