Olen osa sitä massaa, joka ei ole eityisen yksinäistä, mutta pyörii täällä palstalla muista syistä. Ehkä olen utelias ja haluan kosketuspintaa erilaisiin ihmisiin. Olen ollut varsin hiljaa nämä viikot, mutta nyt ajattelin itsekkin osallistua keskusteluun.
En voi kuin ihmetellä monien (muttei onneksi kaikkien) yksintäisten uskomatonta vihaa ja katkeruutta. Yksinäisyys ei välttämättä ole oma vika, mutta turha siitä koko maailmaa on syyttää. Varsin monet kuitenkin pääsevät ylös raskaistakin kiusaus-/väkivalta-/mieleterveyshistoriasta. Se, että jää tuleen makaamaan ja vihaamaan kaikkea ei ainakaan auta takas ihmisten ilmoille...
Toinen aika käsittämätön ilmiö on leimata kaikki facebook-käyttäjät ja sosiaaliset ihmiset pinnallisiksi/epäaidoiksi/elämää kokemattomiksi. Ei hyvää päivää :DD. Eiköhän facebookissa oli yhtä monnentyyppistä profiilia ja käyttäjä kuin ihmistä niiden taustalla. IRL-pintaliitäjät jatkavat kevyttä elämäänsä varmasti myös digitaalisesti, mutta maailmassa on muitakin. Itse olen kokenut, että kyllä fb:ssä saa suuttua ja olla surullinen. Mutta jos päivitykset on luokkaa "hatrkitsen taas itsemurhaa", niin kyllä se varmaan jättää aika sanattomaksi. Onkohan kaverin seinä sittenkään oikea paikka anxstille? Facebookin normisto ei kuitenkaan sen käyttäjistä pinnallisia. Kaverille voi laittaa viestiä, että "lähdetkö kahville". Kasvokkain voi valita aiheensa laajemmin.
Tosin yllätrträvän monella on ihme antipatioita tutustumisen suhteen. Jos jo valmiiksi pitää muita älyllisesti ala-arvoisempina, niin ei voi hirveesti ihmetellä et ainoa kaveri on itsesääli.
Sanon nyt vielä, että monilla tuntuu masennuksen taustalla olevan aito ujous, päällä painava masennus tms. Ne eivät ymmärrettävästi ole asenneongelmia ja täten viestini ei ole ensisijaisesti teille.
Mutut sen sijaan haluan haastaa: se että ihmisellä on kavereita, ei tee hänestä muovista tai erityisen onnekasta. Ihmissuhteet on raakaa tytötä. Onko sellainen sana tuttu?
En voi kuin ihmetellä monien (muttei onneksi kaikkien) yksintäisten uskomatonta vihaa ja katkeruutta. Yksinäisyys ei välttämättä ole oma vika, mutta turha siitä koko maailmaa on syyttää. Varsin monet kuitenkin pääsevät ylös raskaistakin kiusaus-/väkivalta-/mieleterveyshistoriasta. Se, että jää tuleen makaamaan ja vihaamaan kaikkea ei ainakaan auta takas ihmisten ilmoille...
Toinen aika käsittämätön ilmiö on leimata kaikki facebook-käyttäjät ja sosiaaliset ihmiset pinnallisiksi/epäaidoiksi/elämää kokemattomiksi. Ei hyvää päivää :DD. Eiköhän facebookissa oli yhtä monnentyyppistä profiilia ja käyttäjä kuin ihmistä niiden taustalla. IRL-pintaliitäjät jatkavat kevyttä elämäänsä varmasti myös digitaalisesti, mutta maailmassa on muitakin. Itse olen kokenut, että kyllä fb:ssä saa suuttua ja olla surullinen. Mutta jos päivitykset on luokkaa "hatrkitsen taas itsemurhaa", niin kyllä se varmaan jättää aika sanattomaksi. Onkohan kaverin seinä sittenkään oikea paikka anxstille? Facebookin normisto ei kuitenkaan sen käyttäjistä pinnallisia. Kaverille voi laittaa viestiä, että "lähdetkö kahville". Kasvokkain voi valita aiheensa laajemmin.
Tosin yllätrträvän monella on ihme antipatioita tutustumisen suhteen. Jos jo valmiiksi pitää muita älyllisesti ala-arvoisempina, niin ei voi hirveesti ihmetellä et ainoa kaveri on itsesääli.
Sanon nyt vielä, että monilla tuntuu masennuksen taustalla olevan aito ujous, päällä painava masennus tms. Ne eivät ymmärrettävästi ole asenneongelmia ja täten viestini ei ole ensisijaisesti teille.
Mutut sen sijaan haluan haastaa: se että ihmisellä on kavereita, ei tee hänestä muovista tai erityisen onnekasta. Ihmissuhteet on raakaa tytötä. Onko sellainen sana tuttu?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Harvinaisen hyvin kirjoitettu...
Oot varmaan alle 20 vee? Ei siinä mitään, ihan hyvä ikä, kunhan arvelin. Rivien välistä oli luettavissa, että sulla on vähän sellaista ottakkaa-itseänne-niskasta-kiinni-älkääkä-valittako-asennetta. Asioissa on aina vähintään 2 puolta. Toiset on jo syntymässään saaneet huonot kortit. Jos kerta ei oo sosiaalisesti älykäs, niin vaikka kuinka tekis sitä "raakaa työtä", niin ei välttämättä saa mitään aikaan ihmissuhdepuolella. Jos tätä jatkuu vuosia, ei oo ihmekään, jos katkeroituu. Yrittäkäämme ymmärtää tällaisiakin ihmisiä. Heille voi olla hyväksikin, että saavat avautua edes fb:ssä tai missä vaan, jos se ei muualla onnistu, ilman että heidät pitäisi leimata luusereiksi angstaajiksi.
Totta tietysti sekin, että tarttis vaan jaksaa fiksusti yrittää löytää niitä tuttavuuksia ja kavereita, vaikka se olis kuinka vaikeaa. Yrittämättä ei ainakaan onnistu:(
Miten monta vuotta sitä pitää jatkua? Mulla tulee kohta 30 vuotta elämää täyteen ja veikkaan, että olen ylipainoisena miehenä yksi ylenkatsotuimmista ihmisryhmistä maan päällä. Sosiaalista älyä tuntuu olevan saman verran kuin tiiliskivellä enkä nyt ole varma siitä muustakaan älystä... En nyt kuitenkaan ole vielä nähnyt syytä katkeroitua ja olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa melko pitkälti samaa mieltä. Elämässä on paljon muutakin kuin ihmissuhteet ja ensin pitäisi oppia elämään oman itsensä kanssa...
Mahdollisimman vähän aikaa tietenkin? Onnittelut, jos et ole katkeroitunut, vaikka katsotkin kuuluvasi ylenkatsottuun ihmisryhmään. Olen itsekin ap:n kanssa samaa mieltä siitä, että pitäisi yrittää jaksaa fiksusti toimia saadakseen niitä kavereita. Mutta ei pidä lähteä syyllistämäänkään, jos kaikki ei aina jaksa.
Muuten olen sitä mieltä, että ihmissuhteet on kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä, ellei peräti se kaikkein tärkein. Ainakin itse olen huomannut, joskus kauan sitten, kun oli vielä kavereita, että kaikki muukin tuntui sujuvan kuin itsestään. Nyt kun niitä kavereita ei juuri ole, mikään asia ei tunnu innostavan niin kuin ennen. Koita siinä sitten oppia elämään itsesi kanssa...ihminen kun on laumaeläin. Täytyy vaan yrittää.
Millä sitä sitten voi oppia elämään jonkuin toisen kanssa, jos ei vielä osaa elää itsensäkään kanssa? Yksin ei tietenkään ole kenenkään hyvä olla, jos se tuntuu pahalta.
Toki mullakin voisi olla syitä katkeroitumiseen vaikka miten paljon ja joskus nuorempana taisin hieman katkeroituakin mm. kaiken sen ylenkatseen ansiosta, jota sain osakseni, mutta sitten keksin, että sillä katkeroitumisella vahingoittaa vain itseään ja pahimmassa tapauksessa tuhoaa ne vähäisetkin mahdollisuudet, joita voisi olla...
Tjuu, kyllä mullakin tietty unelmia on ihmissuhteidenkin osalta. Koulut on käyty ja lähes 2 vuoden työttömyyden jälkeen onnistuin taistelemaan tieni taas takaisin työelämään, jotta saan toimeentulon turvattua. Mitään valtavaa puolituttujen rinkiä en ole ikinä kaivannut, mutta elämänkumppani olisi tietenkin joskus mukava löytää ja perustaa oma perhe. No haaveilla nyt aina saa, aina vaan ei voi onnistua. Pitää koittaa sitten tulla toimeen sen kanssa mitä on saanut ja pitää siitä kiinni... kun sen vähänkin voi menettää, jos ei pidä varaansa.
En tietenkään tarkoittanut myöskään syyllistää ketään. Ei aina voi kaikkea mahdollisesti jaksaa. On mullakin tullut usein se olo, että enää ei jaksa ja se läpitunkematon seinä on ollut edessä ja mielessä on vain pyörinyt, että miten tästä kaikesta muka pitäisi selvitä. Elämä potkii joskus ja kaikki on perseestä... sitten pitää potkia sitä elämää takaisin. :P Olen kuitenkin vuosien mittaan havainnut, että omilla asenteillaan ja näkökulmillaan voi vaikuttaa hyvinkin paljon omaan olotilaansa.
Itseasiassa olen yli ne "20vee". Ja nähnyt valitettavasti enemmän kuin monet elinaikanaan. Tämän pohjalta olenkin tullut siihen tulokseen, että niin moneen lukkoon on avaimet itsellä. Jokainen on itselleen velkaa sen, että yrittää. Millaista kontaktia on työkavereihin? Jos ei yhteistä mielenkiintoa löydy niin onko ympäristöä josta löytyisi?
Filosofinen ajattelu, asioiden kyseenalaistaminen ja pohdiskelu eivät ole mitenkään eritstäytyneiden yksioikeuksia. Yhteisiä ajatuksia voi olla vaikka työkaverilla.
Sosiaalisten kontaktien avaaminen voi hermostuttaa, mutta ei se kvanttifysiikkaa ole. Sosiaalinen kanssakäyminen on ihmiselle niin luonnollinen tarve, että harvemmin sen hakemisesta ketään tuomitaan. Pahimmillaan yhteyttä ei synny, mutta aika harvoin ihmiset sen kummemmin tuomitsevat "yksinäiseksi luuseriksi". Ja mitä vaikkapa harrastuksiin tulee: Olen aloittanut jokaisen harrastukseni marssimalla paikalle yksin. Niin tuntui tehneen moni muukin.
Olen aika samoilla linjoila käyttäjän "eivoikäsittää" kanssa. Nyt on ihan pakko ostoittaa vähän sormella.
"En yhtään ihmettele sitä, jos meitä yksinäisiä ihmisiä vituttaa se asia, kun näille jo ennestään kymmeniä ja satoja kavereita omaaville pinnallisille massanmukana menijöille täytyy keksiä koko ajan lisää mahdollisuuksia ja näitä facebookin kaltaisia nettisivustoja uusien kavereiden etsimiseen, kun meille yksinäisyydestä kärsiville ihmisille ei olla vielä tähän päivään mennessä keksitty yhtään ainoaa sellaista nettisivustoa, jonka kautta me voisimme tutustua toisiin ihmisiin."
Hei haloo DarkFear! Ensin haukut sosiaaliset ihmiset massanmukanamenijöiksi ja sit mariset kun yksinäisyys kalvaa?? Ootko oikeesti koskaan tullut ajatelleeksi, että syvällisempikin ihminen voi olla sosiaalinen? Se, että jollain on kavereita ei tee hänestä sinua huonompaa, tyhmempää tai pinnallisempaa. Mikä ihme saa sut tohon kehäpäätelmään?
Tunnut kantavan niin mieletöntä kaunaa "paskasivustoja" ja "pinnallisia" ihmsiiä kohtaan, että et toi ei voi tolla tervettä. Olet selvästi päättänyt, että seurasi on mahtavaa ja henkevää ja pinnallinen muu maailma ei vain ole sitä tajunnut. Tää nyt on aika villi heitto: mutta oletko pohtinut, että on ihan mahdollista, että noin katkeroituneeseen ihmiseen ei kukaan varmasti haluakkaan tutustua. Tuleva tuttavuus kun on jo etukäteen saanut sinulta leiman poikineen.Työstäppä noita päätelmiäsi vähän. Kukaan ei ole täällä yksinäisiä haukkunut. Suurin osa ketjun viestittelijöistäkin tämän on tajunnut. Ainoa tuomitsija tunnut olevan sinä, joka ptäätti, että jos ei sulla ole kivaa niin ei ole muillakaan. Muiden onnistuminen on tuuria ja typeryyttä, ei vähääkään omaa vaivannäköä. Ettei olisi pikkuisen ylimielistä?
Yksinäinen on se, joka jostain syystä ei pysy junan kyydissä. Osa on arkoja ja ujoja. He tarvitsevat rohkeutta ja toivon, että vastaisivat vaikka toistena viesteihin. En soisi ujouden olevan este edes jonkinmoiselle sosiaaliselle piirille. Osalla on fyysisiä/psyykkisiä sairauksia, jotka rajoittavat sosiaalista elämää yms. Oliko sun ongelma se,että olet liian hyvä "pinnalliselle" muulle maailmalle?
"Toinen aika käsittämätön ilmiö on leimata kaikki facebook-käyttäjät ja sosiaaliset ihmiset pinnallisiksi/epäaidoiksi/elämää kokemattomiksi. Ei hyvää päivää :DD. Eiköhän facebookissa oli yhtä monnentyyppistä profiilia ja käyttäjä kuin ihmistä niiden taustalla. IRL-pintaliitäjät jatkavat kevyttä elämäänsä varmasti myös digitaalisesti, mutta maailmassa on muitakin. Itse olen kokenut, että kyllä fb:ssä saa suuttua ja olla surullinen. Mutta jos päivitykset on luokkaa "hatrkitsen taas itsemurhaa", niin kyllä se varmaan jättää aika sanattomaksi. Onkohan kaverin seinä sittenkään oikea paikka anxstille? Facebookin normisto ei kuitenkaan sen käyttäjistä pinnallisia. Kaverille voi laittaa viestiä, että "lähdetkö kahville". Kasvokkain voi valita aiheensa laajemmin. "
En yhtään ihmettele sitä, jos meitä yksinäisiä ihmisiä vituttaa se asia, kun näille jo ennestään kymmeniä ja satoja kavereita omaaville pinnallisille massanmukana menijöille täytyy keksiä koko ajan lisää mahdollisuuksia ja näitä facebookin kaltaisia nettisivustoja uusien kavereiden etsimiseen, kun meille yksinäisyydestä kärsiville ihmisille ei olla vielä tähän päivään mennessä keksitty yhtään ainoaa sellaista nettisivustoa, jonka kautta me voisimme tutustua toisiin ihmisiin.
"Mutut sen sijaan haluan haastaa: se että ihmisellä on kavereita, ei tee hänestä muovista tai erityisen onnekasta. Ihmissuhteet on raakaa tytötä. Onko sellainen sana tuttu? "
Ei ehkä tee, mutta kun ylivoimainen enemmistö näistä kavereita omaavista "paremmista" ihmisistä on aina tuomitsemassa meitä yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä, eikä varsinkaan osaa ajatella tätä asiaa sen verran avarakatseisesti, että osaisi ymmärtää sen, että siihen yksinäisyyteen voi olla olemassa mitä erilaisempia syitä.
Tietenkin nämä facebookin pintaliitäjät ovat sitä mieltä, että meidän yksinäisten kannattaisi myös liittyä tollaiselle turhalle paskasivustolle, jos siellä voisi vaikka tutustua toisiin ihmisiin. Mutta eipä tonne sivustolle ole mitään tarvetta liittyä, kun ei ole ennestään edes yhtään sellaisia kavereita, joita voisi lisätä siellä näille kaiken maailman kaverilistoille. Jos mä saisin päättää, niin otettaisiin suomessa käyttöön oikein Kiinan ja diktatuurivaltioiden nettisensuuri, ettei tässä maassa olisi enää mitään mahdollisuutta päästä tonne facebook-sivustolle, niin paljon mua oikein vituttaa tollainen massanuorisolle tarkoitettu ylpeilysivusto.
Minä olen yksinäinen. En aivan yksin, mutta paljolti kuitenkin. Olen hyvin vaikeasti sairas ja tulen aina olemaan, enkä sen vuoksi pysty solmimaan sosiaalisia kontakteja samalla tavalla kuin muut, enkä myöskään osallitumaan harrastuksiin yms kodin ulkopuolella tapahtuviin toimintoihin.
Minulle facebook on hyvin tärkeä. Ei minulla siellä kaverieta ole hirväesti, mutta en sitä kaipaakaan. Facebook on helppo tapa pitää yheyttä kavereiden kanssa, varsinkin omassa tilanteessani. Facebookista voi olla helpompi löytää kavereita kuin muualta. Minä olen löytänyt sieltä netti-kavereita ja hyviä sellaisia olenkin. Facebookissa on monenlaisia ryhmiä, joita voi myös perustaa itse, ja sitä kautta löytää samanhenkisiä kavereita. Minä koen, että facebook on hyvä paikka ja hyvä tapa yksinäisen löytää kavereita. Ei se ole pelkästään pintaliitoa, kaverilistojen pituudella hehekuttelua ja oman itsensä kehumista.
"meille yksinäisyydestä kärsiville ihmisille ei olla vielä tähän päivään mennessä keksitty yhtään ainoaa sellaista nettisivustoa, jonka kautta me voisimme tutustua toisiin ihmisiin. "
Mene sinne Facebookiin, jos se sinua niin kamalasti vaivaa tai jos et siitä pidä, niin pysy poissa ja anna niiden käyttää sitä, jotka siitä saavat jotain irti.
Miten niin ei ole keksitty yksinäisille nettisivustoa, jonka kautta tutustua? Odotatko jotain punaista mattoa ja enkelijoukkoa pauhaavien pasuunoiden kanssa, jotka osoittavat sinulle kultaisen tien onneen? Tämä foorumi, jolle olet useammankin viestin kirjoittanut, on tarkoitettu juurikin yksinäisyydestä keskusteluun ja yksinäisille ihmisille ja mitä olen tilannetta seurannut, niin juurikin yksinäiset suurissa määrin tänne kirjoittelevat.
Muistuu vielä mieleen, kun tässä oli joskus reilu vuosi sitten jokin nettisivusto... olikohan se joku yksinaiset.com tai jotain, joka oli ihan juurikin yksinäisille tarkoitettu ja se sisälsi chatit ja keskustelupalstat ja ystävänhaut... ja sinne kirjautui enimmillään ehkä 10 ihmistä vaikka sitä tälläkin palstalla mielestäni mainostettiin useampaankin kertaan. No ei se ole mikään ihme, jos asenne on se, että koko maailma on perseestä ja kaiken odotetaan tulevan valmiina eteen kuin manulle illallinen. Ihan oikeasti, joskus pitäisi nähdä itsekin vaivaa. Mitään yksinäisten facebookia ei nyt taida olla saatavilla ja tuskin se toimisikaan, kuten tuo em. sivustokin kuoli hiljaisuudessaan pois. Käyttäkää tätä palstaa, joka nyt olemassa on ja yrittäkää olla avoimin mielin ystävällisiä toisillenne ja hyväksyä toisenne vaikka erilaisia olisittekin. Jos ujostuttaa tai arastuttaa, niin pyytäkää toiselta ymmärrystä ja osoittakaa ymmärrystä toisen ujostuksia ja arastuksia kohtaan. Ottakaa yhteyttä toisten ystäväpyyntöihin ja jos itse jätätte yhteydenottopyyntöjä, niin vastatkaa takaisin niille, jotka ottavat teihin yhteyttä. Ei se homma voi muuten toimia.
Enpä ole itsekään koskaan mistään facebookeista ikinä perustanut enkä aio ikinä mokomaan kirjautua, mutta en kyllä koe mitään tarvetta kieltää sitä toisiltakaan. Jos olemassa olevat foorumit eivät kelpaa ja joku itse tietää, että minkälainen olisi se täydellinen, niin mikään ei estä itse rakentamasta sellaista. Kuolevaiset ihmiset sen Facebookinkin ovat tehneet.
"Mene sinne Facebookiin, jos se sinua niin kamalasti vaivaa tai jos et siitä pidä, niin pysy poissa ja anna niiden käyttää sitä, jotka siitä saavat jotain irti. "
Mitäpä mun kaltainen yksinäinen mies tollaisella pinnallisten ihmisten sivustolla oikein tekisi, kun ei mulla olisi siellä edes ketään kavereitakaan, eli aivan turha mesta mulle ja muille samassa tilanteessa oleville.
"Miten niin ei ole keksitty yksinäisille nettisivustoa, jonka kautta tutustua? Odotatko jotain punaista mattoa ja enkelijoukkoa pauhaavien pasuunoiden kanssa, jotka osoittavat sinulle kultaisen tien onneen? Tämä foorumi, jolle olet useammankin viestin kirjoittanut, on tarkoitettu juurikin yksinäisyydestä keskusteluun ja yksinäisille ihmisille ja mitä olen tilannetta seurannut, niin juurikin yksinäiset suurissa määrin tänne kirjoittelevat. "
no eipä vaan ole mitään esim. facebookkiin verrattavaa sivustoa, jossa olisi miljoonia suomalaisia, tai edes tuhansia jäseniä. Kaikki nämä yksinäisille tarkoitetut sivustot kun ovat vaan just näitä marginaaliryhmien sivustoja, joissa on ehkä korkeintaan muutamia kymmeniä kirjoittajia alussa, kunnes sivuston suosio hiipuu sen vähäisen käyttäjäkunnan takia.
"Enpä ole itsekään koskaan mistään facebookeista ikinä perustanut enkä aio ikinä mokomaan kirjautua, mutta en kyllä koe mitään tarvetta kieltää sitä toisiltakaan. Jos olemassa olevat foorumit eivät kelpaa ja joku itse tietää, että minkälainen olisi se täydellinen, niin mikään ei estä itse rakentamasta sellaista. Kuolevaiset ihmiset sen Facebookinkin ovat tehneet. "
Kyllähän sellainen pistää vituttamaan, kun me yksinäisyydestä ikämme kärsineet ihmiset joudumme vaan tyytymään kohtaloomme ja katsomaan sivusta, samalla kun näille pinnallisille massanmukana menijöille keksitään koko ajan lisää näitä nettisivustoja, että he saisivat aina vaan lisää kavereita jo ennestään sosiaaliseen elämäänsä.
Vastausviestini karkasi jonnekkin ketjun puoliväliin. Pahoittelen.
Ja sanottakoon nyt vielä, että Suomessa ei mitenkään voi olla "miljoonille" yksinäisille suomalaisille tehtyä sivustoa. Yksinäisyys on (onneksi) marginaalinen ongelma. Ehkä siksi sille on marginaalisia sivustoja. Monissa maissa totaaliyksinäisyys vasten omaa tahtoa on vieras käsite. Toisin kuin yhteisöllisyys, joka on universaali käsite. Jos sen sijaan haluat jonkun tarpeeksi suositun sivuston heille, jotka suosittuja eivät ole, niin ihan vapaasti kehittelemään.
Tai sit voisit tulla porukkaan mukaan. Se on sitä yhteisöllisyyttä.
Mitäpä, jos liittyisit siihen Facebookiin etkä vaan huutelisi päättömiä ennakkoluuloja sivustosta? Ei se mikään mörkö ole, siellä ihmiset keskustelevat keskenään ja pitävät yhteyttä toisiinsa. Kyllä jotkut ja varmaan varsinkin nuoremmat käyttävät sitä johonkin itsetehostamiseen, mutta useimmat eivät. Ei se, että laittaa nettiin sivulleen kuvia esimerkiksi ystävistä tai juhlista ole mitään leuhkimista, vaan oman elämän jakamista. Eivät ihmiset sinun kiusaksesi ole parisuhteessa tai laita kuvia lapsistaan sivuilleen. Sen sivuston tarkoitus on jakaa, ja ihmiset tietenkin mielellään jakavat niitä myönteisiä puolia elämästään.
Mitä tulee pinnallisuuteen niin ainakin omilla Facebook-kavereilla on hyvinkin mielenkiintoisia, syvällisiä ja jopa provosoivia kannanottoja. Ei tietenkään kaikilla, mutta aika monilla. Itsetehostajia ei omissa kavereissa ole. Toisaalta en käytäkään Facebookia uusien kontaktien luomiseen vaan jo olemassaolevien vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Valikoin kaverit eikä minua kiinnosta pitääkö joku minua omituisena kun kaverimäärä ei olekaan 400. Tuskin pitää. Minulla on paljon kavereita, joilla on paljon vähemmän kavereita listallaan kun sata. Joillain on vain muutama, koska he valikoivat hyvin tarkkaan. Enkä usko että kukaan siitä mitään ajattelee. Ainakaan pahalla.
Jos se oma kaverilista ahdistaa, niin senhän voi piilottaa.
Mitä tulee taas kaverien löytämiseen Facebookista niin siihen en usko. Ennemminkin niin päin että jos lisää jonkun oikeassa elämässä tapaaman tutun kaveriksi, voikin huomata että on paljon yhteistä ja tutustua paremmin. Mutten ainakaan itse ole onnistunut tapaamaan Facebookissa uusia ihmisiä. Toisaalta en pelaa pelejä tai kuulu harrastusryhmiin joista huhujen mukaan voi niitä kavereita saada. Käytän toimintoja aika rajoitetusti.
"Ja sanottakoon nyt vielä, että Suomessa ei mitenkään voi olla "miljoonille" yksinäisille suomalaisille tehtyä sivustoa. Yksinäisyys on (onneksi) marginaalinen ongelma. Ehkä siksi sille on marginaalisia sivustoja. Monissa maissa totaaliyksinäisyys vasten omaa tahtoa on vieras käsite. Toisin kuin yhteisöllisyys, joka on universaali käsite. Jos sen sijaan haluat jonkun tarpeeksi suositun sivuston heille, jotka suosittuja eivät ole, niin ihan vapaasti kehittelemään. "
Kyllähän suomessa on yksinäisiä ihmisiä varsin paljon, mutta tietenkään sitä heidän todellista määrää ei tiedetä sen takia, kun ketkään yksinäiset eivät halua julkisesti myöntää olevansa yksinäisiä, johtuen just siitä samasta asiasta, mistä mäkin olen täällä aina niin valittanut. Eihän baariinkaan voi yksinäinen mies mennä just sen takia, kun siihen suhtaudutaan kaikkien ihmisten toimesta niin vihamielisesti ja painostavasti.
"Tai sit voisit tulla porukkaan mukaan. Se on sitä yhteisöllisyyttä. "
Mihin ihmeen porukkaan? Vaikea se on yksinäisen miehen tulla mihinkään, kun ei ole mullakaan ketään kavereita, joiden kautta voisin edes päästä mukaan mihinkään porukoihin.
"Ihmissuhteet on raakaa tytötä. Onko sellainen sana tuttu?"
Kelläköhän tässä on muuten alentuva asenne? Jos OIKEASTI olisit tällä palstalla sen takia,että haluaisit tutustua erilaisiin ihmisiin,kannattaa aloittaa tuosta asenteestasi.
Tämän takia en halua tällaisilla palstoilla useinkaan käydä tai mitenkään mainostaa yksinäisyyttäni.
aina on joku vittuilemassa ja leimaamassa,ennenkuin kysyy ja kuuntelee.niin rasittavaa.
Vedä vittu päähäs ja painu vittuun täältä. Me ei kaivata tänne ei yksinäisiä.
Tosi sosiaalista :D. Toivottavasti viihdyt yksin, koska tolla asenteella se ei muutu.
Joo-o. En itsekään haluaisi olla katkera ja vihainen muille. "Pääni" tietää, ettei syy ole heidän, mutta tunteeni kuitenkin toimivat toisin. Sitä se yksinäisyys nyt vain kylvää... katkeruutta ja vihaa. Kai se on jonkilainen egon defenssimekanismi.
Yritä nyt edes kirjottaa sana ''angstaa'' oikein.
Tänne sinä ylimielinen paska-aivo tuut “anxstaamaan” ja tirkistelemään miten syvästä yksinäisyydestä kärsivät ihmiset kärsivät: “haluan kosketuspintaa erilaisiin ihmisiin”. Oot säälittävä vähä-älyinen pinnallinen paska.
Ja totta, olet osa “massaa”, maailman paska-aivoisinta sakkia. Turhaan haukut nimimerkin DarkFear tässä ketjussa; sinuun kun sitävastoin kukaan aidosti syvällinen ihminen ei haluaisi ikinä tutustua. Että mene sinä ite työstämään itseäsi, tee se siellä teidän paskasivustolla vaikka, kiitos. Tänne palstalle ei tarvita alentuvia, yksinäisten ihmisien haukkujia ja asenneneuvoja asennevammaiselta!
:DDDD
niin raakaa työtä, että näet vaivaa niiden eteen?
Se on selvä merkki huonosta itsetunnosta, että ei osata ottaa vastaan kritiikkiä. Teidän ainut ongelma on huono itsetunto eikä mikään sosiaalisen älykkyyden puute. Jos on muuten älykäs niin silloin on myös sosiaalisesti älykäs. Kyse on vain kokemattomuudesta. Todiste siitä on se, että juuri ne tyhmät ihmiset ovat niitä, jotka ovat aina äänessä. Se, että miettii mitä muut ajattelevat, on merkki sosiaalisesta älykkyydestä. Tyhmät ihmiset eivät sitä osaa ajatella ja siksi laukovat suustaan helposti mitä vaan.
Olin itsekin muutama vuosi takaperin sellainen, jolla oli suuri kynnys puhua kenelle tahansa. Eikä homma korjaantunut sillä, että sain ystäviä tai tyttöystävän. Päivastoin. Menetin ne pari läheistäkin ja sössin asiat kauniin tytön kanssa, joka oli kiinnostunut minusta. Olen monta kertaa vajonut itsesääliin (en tosin enää pitkään aikaan), mutta aina silloin tällöin tuli sellainen fiilis, että voisi taas yrittää viedä elämää eteenpäin ja hain vaikka töitä (sellaisia, joissa pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä). Monta kertaa olen joutunut ylittämään sellaisia vatsaanottavia kynnyksiä ja jokainen ylitys on nostanut itsetuntoani kun olen ajatellut, että olen päässyt seuraavalle tasolle. En ole koskaan tyytynyt nykyiseen elämäntilanteeseeni, vaan olen aina ajatellut, että nyt voi asiat olla perseestä, mutta tulevaisuudessa olen menestyjä. Olen aina halunnut paljon ja siksi en ole luovuttanut tai asettunut vain odottamaan jotain onnea.
Vuosien ajan on itsetuntoni kasvanut pikkuhiljaa, mutta kuitenkin varmasti ja tasaisesti. Nykyään minulla ei ole mitään ongelmia puhua ja heittää läppää täysin ventovieraille. Minulla ei vieläkään ole niitä ystäviä, mutta en ota siitä pulttia, koska pärjään aivan hyvin itseksenikin enkä tunne itseäni yksinäiseksi. Niitä tulee sitten kun tulee, ajattelen.
Teen sellaista duunia, jossa pitää jatkuvasti ottaa kontaktia ihmisiin ja naurattaa vaan, kun joskus yritän lähestyä ihmisiä ja he eivät ole huomaavinaan. Ajattelen vaan, että sellainen minäkin joskus olin.
Tiedän hyvin, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja se on luonut vakautta elämääni. Itse asiassa minulla on ollut vaiheita, jolloin koko elämäni on perustunut vain unelmille ja valoisalle tulevaisuudennäkymälle.
Ilman niitä olisin varmaan hautonut itsemurhaa.
Kun nyt mietin, mikä siinä sosiaalisuudessa on aina ollut niin vaikeaa on se, etten ole osannut tutustua uusiin ihmisiin, kun olen aina pelännyt, ettei minun huumorilleni naureta eikä minulta riittäisi tarpeeksi juttua kerrottavaksi, kun olen ollut sellainen nörtti, jonka ainoa kiinnostuksenkohde on ollut tietokoneet. Tämä muuttui sen jälkeen kun sydämeni särkyi. Poistin koneeltani kaikki jutut, joiden kanssa olin vuosien ajan viettänyt aikaa. Aloin kiinnostumaan muista asioista kuten elokuvista, maailman menosta yleensä ja musiikista (teen sitä itsekin). Aloin seuraamaan netin keskutelupalstoja ja huumorisivuja (parantaakseni omaa kuivaa huumoriani, sillä se on valttia sosiaalisuudessa) ja kehittämään omia mielipiteitäni asioista.
Silloin on helppoa olla itsevarma, kun on juttua muille kerrottavaksi vähän joka asiasta.
Sen voin sanoa, että jokainen joka keskustelee netissä sen sijaan, että katsoisi tosi-teeveetä cokis vasemmassa ja salamipizzaviipale oikeassa kädessä on kyvykäs pääsemään pois siitä peräkammarielämästä.
Ensimmäinen askel on lopettaa itsesäälin kyllästäminen yksinäisyyspalstoilla.
Ylläolevan viestin kirjoittajalle pitäisi antaa jokin kunniamerkki!
"Se on selvä merkki huonosta itsetunnosta, että ei osata ottaa vastaan kritiikkiä. Teidän ainut ongelma on huono itsetunto eikä mikään sosiaalisen älykkyyden puute. Jos on muuten älykäs niin silloin on myös sosiaalisesti älykäs. Kyse on vain kokemattomuudesta. Todiste siitä on se, että juuri ne tyhmät ihmiset ovat niitä, jotka ovat aina äänessä. Se, että miettii mitä muut ajattelevat, on merkki sosiaalisesta älykkyydestä. Tyhmät ihmiset eivät sitä osaa ajatella ja siksi laukovat suustaan helposti mitä vaan."
Joku on numereelisesti lahjakas, toinen on verbaalisesti lahjakas ja joku osaa hahmottaa asiat visuaalisesti, toinen auditiivisesti. Tunneäly on yksi älykkyyden olomuoto, ja älykäskin ihminen( esim mensan ei kielelliset nokkeluutta vaativat tehtätät) voi olla tunneälyltään tyhmä. Koira on esimerkiksi tunneälykäs, mutta ei sitä älykkääksi voi sanoa. Joka tapauksessa: Älykkyyden kolme ominaispiirrettä ovat luovuus, aistillisuus ja herkkyys.
"Olin itsekin muutama vuosi takaperin sellainen, jolla oli suuri kynnys puhua kenelle tahansa. Eikä homma korjaantunut sillä, että sain ystäviä tai tyttöystävän. Päivastoin. Menetin ne pari läheistäkin ja sössin asiat kauniin tytön kanssa, joka oli kiinnostunut minusta. Olen monta kertaa vajonut itsesääliin (en tosin enää pitkään aikaan), mutta aina silloin tällöin tuli sellainen fiilis, että voisi taas yrittää viedä elämää eteenpäin ja hain vaikka töitä (sellaisia, joissa pitää olla ihmisten kanssa tekemisissä). Monta kertaa olen joutunut ylittämään sellaisia vatsaanottavia kynnyksiä ja jokainen ylitys on nostanut itsetuntoani kun olen ajatellut, että olen päässyt seuraavalle tasolle. En ole koskaan tyytynyt nykyiseen elämäntilanteeseeni, vaan olen aina ajatellut, että nyt voi asiat olla perseestä, mutta tulevaisuudessa olen menestyjä. Olen aina halunnut paljon ja siksi en ole luovuttanut tai asettunut vain odottamaan jotain onnea.
Vuosien ajan on itsetuntoni kasvanut pikkuhiljaa, mutta kuitenkin varmasti ja tasaisesti. Nykyään minulla ei ole mitään ongelmia puhua ja heittää läppää täysin ventovieraille. Minulla ei vieläkään ole niitä ystäviä, mutta en ota siitä pulttia, koska pärjään aivan hyvin itseksenikin enkä tunne itseäni yksinäiseksi. Niitä tulee sitten kun tulee, ajattelen. "
Ennen vanhaan ihmisen itsetunto oli työ. Nykyään kun nuoret eivät jaksa mennä töihin, kehittävät he narsistisessa ja yli vilkkaassa päässään itselleen vaikeuksia( mielenterveystoimistot ovat pullollaan huumehöröjä, kun oikeasti kipuilevat, esim. insestin uhrit ovat vailla apua), kuten ajamalla ylinopeutta humalassa. Ei teillä nuorilla ole mitään hätää. Peräkammarin hikikomori elämä on paljon parempaa mitä Afrikan köyhä voi ikinä saada. Elämme länsimaisessa hyvinvointivaltiossa Suomessa, joka on kyllä hyvä maa.
Nykyajan nuoret ovat kasvatettu väkivaltapeleiden ja rikkinäisten YH- perheiden toimesta. Sitten he kehitävät narsistisia ylivertaisia egojaan ja elävät pumpulissa. Saat minulta Marskin punaisen ristin ritarin hyvän noususi tähden. Oikeasti kipuilevat ne vasta sankareita ovat. Masennuksen tai skitsofrenian sairastaneet, insestistä selvinneet, alkoholistien kanssa asuneet ja koulukiusatut ne vasta kovat löylytyksen ovat kokeneet. Ei sinulla ole mitään hätää, eläväthän suurin osa kaltaisistasi disneymaailmassa, jossa voi joutoajalla keksiä erilaisia aggressioita ja häpeää. Nuo edellä mainitut henkilöt ovat vasta todellisia sankareita.
"Joku on numereelisesti lahjakas, toinen on verbaalisesti lahjakas ja joku osaa hahmottaa asiat visuaalisesti, toinen auditiivisesti. Tunneäly on yksi älykkyyden olomuoto, ja älykäskin ihminen( esim mensan ei kielelliset nokkeluutta vaativat tehtätät) voi olla tunneälyltään tyhmä. Koira on esimerkiksi tunneälykäs, mutta ei sitä älykkääksi voi sanoa. Joka tapauksessa: Älykkyyden kolme ominaispiirrettä ovat luovuus, aistillisuus ja herkkyys."
Siis onhan olemassa moniälyykkysteoriaoita ja muuta, mutta koskaan ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, mitä älykkyys itse asiassa on. En kuitenkaan kiellä, etteikö olisi henkilöitä, jotka ovat matemaattisesti huippuälykkäitä, mutta sosiaalisia tumpeloita. Näitä tapauksia esiintyy kuitenkin hyvin harvoin ja oikeastaan vain jonkinlaisen huippuälykkyyden yhteydessä. Ja he ovat sitten juuri sellaisia, joita ei edes kiinnosta sosiaalinen elämä eivätkä he tunne itseään yksinäiseksi, koska viihtyvät niin hyvin matemaattisten pähkinöidensä seurassa.
"Ennen vanhaan ihmisen itsetunto oli työ. Nykyään kun nuoret eivät jaksa mennä töihin, kehittävät he narsistisessa ja yli vilkkaassa päässään itselleen vaikeuksia( mielenterveystoimistot ovat pullollaan huumehöröjä, kun oikeasti kipuilevat, esim. insestin uhrit ovat vailla apua), kuten ajamalla ylinopeutta humalassa."
Niinpä. Työ (tai opiskelu) on se avainsana. Tosin kyllä ne nistitkin tarvitsevat apua (ja niitä on enemmän kuin insestin uhreja). Mutta miten tuo liittyy mitenkään siihen, johon sillä vastasit?
"Peräkammarin hikikomori elämä on paljon parempaa mitä Afrikan köyhä voi ikinä saada. Elämme länsimaisessa hyvinvointivaltiossa Suomessa, joka on kyllä hyvä maa."
Kuitenkin, ei se tarkoita, että asialle ei pitäisi tehdä mitään. Asiat ovat silti huonosti, vaikka olisivatkin paremmin kuin muaalla. Ei valtionhallinnosta tulisi mitään, jos jokaisen ongelman yhteydessä vedottaisiin siihen, että muualla on asiat huonommin eikä siksi tehdä mitään ongelman ratkaisemiseksi.
"Nykyajan nuoret ovat kasvatettu väkivaltapeleiden ja rikkinäisten YH- perheiden toimesta. Sitten he kehitävät narsistisia ylivertaisia egojaan ja elävät pumpulissa. Saat minulta Marskin punaisen ristin ritarin hyvän noususi tähden. Oikeasti kipuilevat ne vasta sankareita ovat. Masennuksen tai skitsofrenian sairastaneet, insestistä selvinneet, alkoholistien kanssa asuneet ja koulukiusatut ne vasta kovat löylytyksen ovat kokeneet. Ei sinulla ole mitään hätää, eläväthän suurin osa kaltaisistasi disneymaailmassa, jossa voi joutoajalla keksiä erilaisia aggressioita ja häpeää. Nuo edellä mainitut henkilöt ovat vasta todellisia sankareita."
Olen ollut kyllä masentunut ja koulukiusattu ja vanhempani erosivat kun olin 8v, jonka jälkeen olin kova poika itkemään, että sen puoleen. Toisaalta olen siinä mielessä ollut etuoikeutettu, että minulla on aina ollut rakastavat vanhemmat.
Mutta ei se ole jutun pointti. En tässä yritä tehdä itsestäni mitään sankaria, vaan ainoastaan kertoa, että ei kenenkään tarvitse jumiutua epäsosiaaliseen peräkammarielämään. Jostain syystä ihmisille ei kuitenkaan ole väliä sillä, että mitä sanotaan, vaan sillä, että kuka sanoo.
"Sitten he kehitävät narsistisia ylivertaisia egojaan ja elävät pumpulissa."
En vieläkään tajua mihin pyrit tällä? Niinhän se on, että heitä pitäisi kannustaa töihin.
Tää alkaa kovasti muistuttamaan Sinkut palstaa.