Miksi pikkulasten äidit käyttäytyvät itsekkäästi?

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt tietyn ihmisryhmän muita huomioimaton käyttäytyminen, nimittäin pienten lasten äitien käytös.

Esim. eilen ruokakaupassa kärryissä istuva lapsi sai heitellä sylistään tavaroita lattialle. Olin kompastua painavan kauppakorini kanssa talouspaperipakkaukseen, jonka lapsi yhtäkkiä vain heitti eteeni juuri kun kuljin ohi kapealla käytävällä. Emäntä oli vieressä valitsemassa tuotteita hyllyltä. Kassalla jouduin erikseen pyytämään emäntää käskemään lapsensa alas kassan päädyssä olevalta tasolta, joka on ostosten pakkaamista varten. Poika keikkui tasolla vieden kaiken tilan niin, ettei edes reppuni mahtunut siihen. Kaupan täytti jälleen myös korvia vihlova kiljahtelu, kun ostoksilla olevat vanhemmat eivät raaskineet kieltää kullannuppujaan metelöimästä.

Julkisilla paikoilla olen useaan kertaan nähnyt naisen ottavan tuosta vain riipputissinsä paljaaksi alkaessaan imettää vauvaansa, vaikka viereisessä pöydässä joku olisi syömässä. Kai vauvojen on saatava ruokaa, mutta voihan imetyksen hoitaa syrjemmässäkin, pullot ja korvikkeet on keksitty ja ei kai sitä vauvaa pakko ole aina kantaa mukana(?).

Kevyen liikenteen väylällä pikkulasten äidit kulkevat rinnakkain kärryjensä kanssa ja hädin tuskin edes väistävät, kun takaa tuleva pyöräilijä soittaa kelloa. Yritä siinä sitten pujotella pienestä välistä ohi törmäämättä kärryihin. Joo, ymmärrän kyllä ettei niitä kärryjä voi muuallakaan työntää kuin kevyen liikenteen väylällä, mutta miksi niin, etteivät toiset pääse kulkemaan?

Kirpputorilla saa usein purra hammasta, kun jälleen lapsikärryjä työntävät naiset parkkeeraavat kärrynsä keskelle kapeita käytäviä, kun jäävät sovittelemaan/katsomaan jotakin tavaraa. Tosinaan tällaiset kohtaavat toisensa, jolloin jätetään useampi kärry rinnakkain käytävän tukoksi, että arvon äidit saavat jutella rauhassa (ja tosiaan näyttää siltä, ettei niitä kärryjä ja itseä edes yritetä järjestää minnekään reunalle niin, että muut mahtuisivat kulkemaan).

Myydessäni jonain kesänä mansikoita torilla oli maistiaisia varten oma kipponsa. Aikuiset yleensä maistoivat siihen tarkoitetusta kiposta (yksittäistapauksia lukuun ottamatta). Mutta mitä tekivät alle 5-vuotiaiden lasten äidit? Antoivat monesti lastensa ottaa mansikoita suoraan myyntilaatikoista. Huomauttaessani asiasta sain vastaukseksi "Se on vielä niin pieni, että voi kyllä ottaa". WTF? Eivätkö ne bakteerit kulje ollenkaan pienten lasten käsien kautta?

Tiedän kyllä, että samanlaisia välinpitämättömiä paskoja löytyy muualtakin kuin kyseisestä ryhmästä. Mutta miksi joka ikinen päivä törmään juuri tien tukkivaan tai lastaan huudattavaan kärryäitiin, siinä missä muut yleensä antavat tilaa ja komentavat haukkuvan koiransa hiljaiseksi? Sulkeeko kyseinen elämänvaihe huomion jotenkin pois muista vai mistä kiikastaa? Palstalla kävijät voivat ehkä hieman valottaa ilmiöitä?
201263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ensireaktio: voi herranjumala. Ootko tosissasi?

Siis sekö on äidiltä itsekästä jos hänen pieni lapsensa heittää talouspaperipaketin kärryistä lattialle? Onko siulla omia lapsia? TUNNETKO lapsia? Jotain yks vuotiasta ja siitä ylöspäinki on aika vaikee kontrolloida niin ettei se tekis MITÄÄN ns. hölmöyksiä kaupassa. En oikein jaksa käsittää miks se sinuu noin paljon harmittaa että melkein kompastuit, etkö muuten koskaan melkein kompastele?

imettämisestä en ees viitti sanoo mitään muuta ku sen, että sillä vauvalla on yhtäläinen oikeus ruokaan ku muillakin tulipa se sitten se safka lautaselta, pullosta, tissistä tai vaikka persrööristä. ja kyllä sen vauvan saa myös ottaa mukaan ihan minne vaan missä ei erikseen ole kielletty.

eikä sekään ole lasten tai äitienkään vika että vaunut ja rattaat ovat sen kokoisia kun ovat. samalla tavalla itsekkäksi vois sanoa ihmistä pyörätuolissa, että kehtaakin viedä meidän jalallisten kallisarvoista liikkumatilaa, jäis kotiinsa jos ei kerta jalat toimi. huh huijjaa.

se on kyllä törkeetä jos ANTAA lapsen napsia marjoja myyntikojusta mutta edelleen huomautan ettei niitä mukuloita noin vaan ohjelmoida toimimaan halutulla tavalla, ja jos on kerenny pikkulapsi napata niin pitäskö siinä joku armoton kohtaus järjestää ja lähtee koivuvitsaa vääntämään?

Mutta mitä tässä höyryymään, koska oon aika varma että alotus oli trolli tai ainakin liioteltu mielenilmasu. Tai sitten kirjottaja on teini.Ne ne vasta itsekkäitä onkin! parveileevat kaupan edessä, eivät edes osta mitään ja kun tuplarattailla paikalle tulen niin vilkaseevat vaan mutta eivät väistä ilman erillistä huomautusta. Hyvin on opetettu tavoille :)

Äänestä
  • Arvasin kyllä, että joku ärsyyntyy viestistäni. Ei, en ole teini, vaan aikuinen ihminen. Minulla ei ole lapsia, mutta tunnen kyllä muutaman lapsen ja siten myös tiedän, että niiden kanssa julkisilla paikoilla liikkuminen vaatii vanhemmilta valppautta.

    "imettämisestä en ees viitti sanoo mitään muuta ku sen, että sillä vauvalla on yhtäläinen oikeus ruokaan ku muillakin tulipa se sitten se safka lautaselta, pullosta, tissistä tai vaikka persrööristä. ja kyllä sen vauvan saa myös ottaa mukaan ihan minne vaan missä ei erikseen ole kielletty. "

    No varmasti tarvitsee ruokaa, mutta kai sitä tissiä on kohteliaampaa ojennella jossain rauhallisemmalla paikalla kuin ruokailevien ihmisten silmien alla. Vähemmästäkin menee ruokahalu.

    "eikä sekään ole lasten tai äitienkään vika että vaunut ja rattaat ovat sen kokoisia kun ovat. samalla tavalla itsekkäksi vois sanoa ihmistä pyörätuolissa, että kehtaakin viedä meidän jalallisten kallisarvoista liikkumatilaa, jäis kotiinsa jos ei kerta jalat toimi. huh huijjaa."

    Onko siis sinusta ihan sama, parkkeeraako ne kakarakärryt neunempaan vai keskelle kulkutietä? Onko ihan sama tukkiiko kulkutien koko leveydeltään useamman kärryn rysällä vai pyrkiikö silloinkin jättämään käytävälle mahdollisimman paljon tilaa? Ei minusta.

    "se on kyllä törkeetä jos ANTAA lapsen napsia marjoja myyntikojusta mutta edelleen huomautan ettei niitä mukuloita noin vaan ohjelmoida toimimaan halutulla tavalla, ja jos on kerenny pikkulapsi napata niin pitäskö siinä joku armoton kohtaus järjestää ja lähtee koivuvitsaa vääntämään? "

    Armottoman kohtauksen ja täyden sallivuuden välille kun mahtuu muutakin. Esimerkiksi napakka toruminen "Noin ei saanut tehdä". Ainakin lapselle pitäisi tehdä selväksi, että hän teki väärin. Välinpitämättömyydellä/sallivuudella kun tehdään hallaa sekä muille että lapselle itselleen.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Arvasin kyllä, että joku ärsyyntyy viestistäni. Ei, en ole teini, vaan aikuinen ihminen. Minulla ei ole lapsia, mutta tunnen kyllä muutaman lapsen ja siten myös tiedän, että niiden kanssa julkisilla paikoilla liikkuminen vaatii vanhemmilta valppautta.

    "imettämisestä en ees viitti sanoo mitään muuta ku sen, että sillä vauvalla on yhtäläinen oikeus ruokaan ku muillakin tulipa se sitten se safka lautaselta, pullosta, tissistä tai vaikka persrööristä. ja kyllä sen vauvan saa myös ottaa mukaan ihan minne vaan missä ei erikseen ole kielletty. "

    No varmasti tarvitsee ruokaa, mutta kai sitä tissiä on kohteliaampaa ojennella jossain rauhallisemmalla paikalla kuin ruokailevien ihmisten silmien alla. Vähemmästäkin menee ruokahalu.

    "eikä sekään ole lasten tai äitienkään vika että vaunut ja rattaat ovat sen kokoisia kun ovat. samalla tavalla itsekkäksi vois sanoa ihmistä pyörätuolissa, että kehtaakin viedä meidän jalallisten kallisarvoista liikkumatilaa, jäis kotiinsa jos ei kerta jalat toimi. huh huijjaa."

    Onko siis sinusta ihan sama, parkkeeraako ne kakarakärryt neunempaan vai keskelle kulkutietä? Onko ihan sama tukkiiko kulkutien koko leveydeltään useamman kärryn rysällä vai pyrkiikö silloinkin jättämään käytävälle mahdollisimman paljon tilaa? Ei minusta.

    "se on kyllä törkeetä jos ANTAA lapsen napsia marjoja myyntikojusta mutta edelleen huomautan ettei niitä mukuloita noin vaan ohjelmoida toimimaan halutulla tavalla, ja jos on kerenny pikkulapsi napata niin pitäskö siinä joku armoton kohtaus järjestää ja lähtee koivuvitsaa vääntämään? "

    Armottoman kohtauksen ja täyden sallivuuden välille kun mahtuu muutakin. Esimerkiksi napakka toruminen "Noin ei saanut tehdä". Ainakin lapselle pitäisi tehdä selväksi, että hän teki väärin. Välinpitämättömyydellä/sallivuudella kun tehdään hallaa sekä muille että lapselle itselleen.

    kukas tästä trollista nyt ärsyyntyny on? :D kyllä tuosta tekstistä näkee ettei oo aikuisen kirjottama

    Äänestä

  • äitiliini86 kirjoitti:

    kukas tästä trollista nyt ärsyyntyny on? :D kyllä tuosta tekstistä näkee ettei oo aikuisen kirjottama

    aika vaikeeta olis ravintoloilla toimia jos kaikki sellanen kiellettäisiin mikä voi joitakin muita asiakkaita häiritä. kännykkää puhuminen, äänekäs keskustelu, maiskuttaminen. Oikeesti hei, sitä tissiä ei ole pakko tuijottaa, eikä se ole muuten kohteliastakaan! :D

    Äänestä

  • äitiliini86 kirjoitti:

    aika vaikeeta olis ravintoloilla toimia jos kaikki sellanen kiellettäisiin mikä voi joitakin muita asiakkaita häiritä. kännykkää puhuminen, äänekäs keskustelu, maiskuttaminen. Oikeesti hei, sitä tissiä ei ole pakko tuijottaa, eikä se ole muuten kohteliastakaan! :D

    Sain käsityksen, että ärsyynnyit, koska ryhdyit heti kielto/vähättely/puolustuskannalle sen enempää asiaa pohtimatta. Tarkoitukseni oli herätellä keskustelua.

    Niin. Kaikki epäkohtelias ei ole kiellettyä. Silti voi miettiä, miltä se maiskuttaminen, viuhahtelu yms. tuntuu muista ja pyrkiä toimimaan sen mukaan. Kaikkea ei ole pakko tuijottaa, mutta jos joku tulee esim. kaivamaan nenäänsä viereen, niin eiköhän sen nyt tuijottamattakin huomaa.

    Olen muuten myös vuosimallia -86.

    Äänestä

Heh, selkeästi olet vetänyt vauvoista ja vaunuista herneen nenääsi, tosin ei välttämättä täysin aiheetta. Jotkut äidit ajattelevat olevansa autuaita lapsen saatuaan ja siksi heillä on eri säännöt kuin muilla kuolevaisilla :) Tosin saman ilmiön olen huomannut vanhoissa naisissa. Esim. uimahallissa on pakko uida rinnakkain, vaikka se on selkeästi kielletty. Ajattelevat, että ovat kärsineet maailmassa jo tarpeeksi, nyt on muiden vuoro ;)

Itselläni on siis vauva ja olen jälkikasvustani kovin ylpeä. Mutta tietyt käyttäytymissäännöt pätevät silti minuun ja yritän niitä opettaa myös hedelmällisyyteni tuotokselle. Muut ihmiset on hyvä ottaa huomioon tiettyyn rajaan asti, jos he eivät halua/jaksa/viitsi yhtään väistää, en väistä minäkään. Rinnakkain on hyvä kulkea ja keskustella. mutta jos joku tulee vastaan (tai takaa ja ilmoittaa tulevansa, en omaa silmiä selässäni) kapealla tiellä, väistän. (kevyenliikenteenväylä on yhdyssana :) )

Luulen, ettei imettävät äidit koe riipputissejään niin kummallisina ja etovina kuin sinä. Ehkä he eivät ajattele jonkun menettävän ruokahaluaan ne nähdessään, kuitenkaan siinä imettämistouhussa ei ole pääasiana esitellä tissejään. Itse en ime (ainakaan mielelläni) yleisellä paikalla, mutta jotkut äidit pitävät asiaa niin luonnollisena, etteivät häkelly moisesta. Korvike on nimensä mukaisesti äidinmaidon korvike, joten sitä ei kaikki äidit halua antaa lapselleen, kun on ilmaista ja luonnollistakin tavaraa tarjolla. Ja jos ei ole ketään hoitamassa lasta päivisin, on hänet otettava mukaan. Kaikkialle. Aina. Äidit, naiset, ihmiset haluavat elää mahdollisimman normaalia elämää lapsen syntymän jälkeenkin, joten suotakoon heille kahvittelut/lounaat ystävien kanssa jatkossakin.

Kiljahteluun sen verran, että riippuu lapsen/vauvan iästä voiko asiaa kieltää. Eli jos vauva on vasta oppinut käyttämään ääntään (kiljahtelemaan) ei sitä voi kieltääkään alkaa.

Mut tuosta mansikka-asiasta olen samaa mieltä. Äidin olisi pitänyt kieltää/neuvoa lastaan. En myöskään halua ostaa jonkun toisen lapsen kuolaamia mansikoita, niitä kun ei edes pestä.

Josko nämä mielipiteet valaisisivat sinua ymmärtämään mammamaailmaa hieman paremmin :) Tosin ymmärrä asiat vasta, kun saat oman pienen valon maailmaasi :)

Äänestä
  • Uups, itse en siis IMETÄ yleisellä paikalla (lapsi sylissä, ajatus katkeaa)

    Äänestä

  • Juurikin näin.

    Lisään vielä semmosen asian, että usein esim. ostoskärryjen kanssa kaupassa on pakko pitää kärryt kaukana hyllyistä eli usein keskellä käytävää, koska muuten lapsi kiskoo kaiken alas hyllyiltä. Ja kun kyse on vuosikkaasta, ei kieltäminen auta. Tällöin kyllä siirrän mielelläni kärryjä niin, että muut pääsevät ohi.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Juurikin näin.

    Lisään vielä semmosen asian, että usein esim. ostoskärryjen kanssa kaupassa on pakko pitää kärryt kaukana hyllyistä eli usein keskellä käytävää, koska muuten lapsi kiskoo kaiken alas hyllyiltä. Ja kun kyse on vuosikkaasta, ei kieltäminen auta. Tällöin kyllä siirrän mielelläni kärryjä niin, että muut pääsevät ohi.

    ihan pakko kommentoida nyt, kun puhuit noista ostoskärryistä. eli itelläni on myös lapsi, 3,5v ja luojan kiitos on olemassa autokärryt eli lapsi on aikas alatasolla eikä siten yletä hyllyihin niin hyvin paitsi kurkottamalla autosta pois, mutta siis, noi ostoskärryt on niin rasittavat vehkeet. kun lapseni vielä mahtui niihin ja niitä käytettiin, niin oli kyl oma hommansa siinä että A: tavarat ei lähe ipanan käsiin ja B: kärryt ei ole tiellä. jos olet vaikka etsimässä keksejä, olet keksihyllyn edessä, ja jos laitat kärryt ihan hyllyn viereen etteivät olisi keskellä tietä, niin sitten lapsi voi sekunnissa tiputtaa kivan kasan keksejä lattialle tai muuten vain sabotoida keksipaketteja. ja jos valmiiksi laitat kärryt siihen keskelle käytävää(yleensä kaupoissa ne kärryt kun on joko reunassa tai keskellä lattiaa) niin sitten saat siirrellä niitä edes takaisin kun väistät ihmisiä. joku ei mahdu kulkemaan ku kärryt on keskellä lattiaa, sitten kun siirrätkin ne reunaan niin sitten ipana on jo hyllyn kimpussa jne. joskus toivois kaupassa olessaan että niissä autokärryissäkin ois joku häkki, mistä ei ipana pääse hyllyjen kimppuun :D ja siis meillä on aina se, että kun pitäis ostaa vaikka niitä keksejä niin siinä on oma hommansa, pitää katsoa ettei niissä ole ruista(mies on allerginen tms. maha ei kuitenkaan siis kestä sitä)ja niiden pitää olla myös vähälaktoosisia tai laktoosittomia(minulla laktoosi-intoleranssi). ja olen huomannut että sitä ruista tungetaan joka paikkaan.. ja siihen päälle vielä jos esim. tätini ois tulossa käymään niin sitten sieltä etitäänkin jo gluteenitonta, maidotonta, lisäaineetonta..

    tulipa nyt vähän pitkästi, mutta väliäkö tuolla :D

    Äänestä

tuo imetys ja vauvan mukana raahaaminen muitten kiusaksi. ei, monellakaan ei ole mahdollisuutta jättää lasta kotiin ostosten ajaksi, voi luoja kuinka rentouttavaa oiskaan käydä joskus kaupassa ilman sitä saatanan säätämistä. mutta ei, ei ole omalla kohdalla mahdollista.
imetys. en itsekään pidä ravintolassa imettävistä tai imettämisestä, minua häiritsee suunnattomasti moinen yksityisyyden verhon avaus. mutta, vessaanko sen lapsen kanssa pitäisi mennä? pihalle? hm? pullokaan ei aina ole vastaus.
äitiys on vaan asia, joka on melko yleinen ilmiö maailmalla, ja siihen on sopeuduttava.
ehkä jos jonain äivänä niitä omia hommaat käsität aiheen uusilta suunnilta- mutta en kuitenkaan usko, että yksikään äiti tahallaan pyrkii hankaloittamaan muiden kanssa olijoiden elämää.

Äänestä

löysää vähän nyörejä :D

Eiku siis joo... Semmosia mietteitä tuli mieleeni, että täällä meillä päin ne 50 vee naiset ne ainakin on niitä pahimpia kaupan käytävien tukkijoita. Äidit lapsineen kyllä väistävät, mutta nuo mammat porisuttavat toisiaan keskellä käytävää eivätkä ole huomaavinaankaan, kun yrittää ohittaa. Kirpputoreilla taas ne miehet... ne on ihan hirveitä. Ne laahustaa sen emäntänsä perässä ihan poloset hukassa ja pyörivät joka nurkassa sun edessä.

Toivon, että saan oman likkani käyttäytymään ostosreissuilla sitten vähän isompana. On kamalaa katseltavaa, kun perheenäiti tulee 5-v lasten kanssa kauppaan ja kassalla he rimpuilevat kaiteissa, kiipeilevät joka paikkaan, heittäytyvät lattialle jne....

Ja tuosta kompastumisjutusta... Oliko se nyt niin vakavaa? Itselläni on reilun vuoden ikäinen neiti ja ei varmasti pysy kauaa rauhassa kärryissä ellei jotain tutkittavaa ole käsissä. Joskus se tippuu, sille ei voi mitään, tuskin hän tahallaan sitä tekee. Isommalle asiasta kyllä huomauttaisin.

Kiljahtelusta... NO sekään ei ole vakavaa, ääntähän maailmaan mahtuu. Jos sinua ärsyttää niin mikset kävisi myöhemmin kaupassa, kun ne mammat on jo kotona lapsineen. Minua ärsyttää nuo teinit, jotka notkuvat kaupan nurkalla röökit huulessa ja tulevat laumoina sisälle rymistelemään ja höröttämään isoon ääneen.

Imetys... No siinä olen samaa mieltä, että syrjemmäksi voisi siirtyä ihan lapsen ruokarauhan vuoksi. Minua ei haittaa jos joku haluaa rintojansa esitellä, mutta itse kyllä pyrin imettämään jossain muualla kuin keskellä ravintolaa ja muiden katseita.

Ja tuo mansikkajuttu... Noi mammat ei ole tainneet itsekään tajuta miksei laatikosta saa ottaa.

Mutta kuten sanoit, näitä ärsyttäviä ihmisiä löytyy joka ikäryhmistä, sille ei voi mitään. On vain koitettava löysätä pipon nyörejä ja hyväksyttävä se, ettei ole maailman ainoa ihminen. Toki olen sitä mieltä, että jotkut mammat (ja mummutkin) voisi opetella ihan käytöstapoja ja pientä kuria kultamussukoilleen.

Äänestä
  • Itse olen kolmen, pienen lapsen äiti, ja kyllä minuakin hiukan välillä mietityttää, että millä jotkut eivät saa pidettyä lapsiaan aisoissa kaupassa tai yleensäkkin yleisellä paikalla. Lapsia saa ja pitää kieltää. En nyt tarkoita mitään raivohullua huutamista, mutta jos lasta alkaa ajoissa, jo pieneltä iältä opettamaan kieltoihin, niin kyllä se on helppoa sitten yleisillä paikoilla saada lapsi tottelemaan. Meillä riittää: "ei" tai "nyt rauhassa" .
    Kiristämistä en ole koskaan joutunut käyttämään, en ole joutunut huutamaan..
    Onhan sitten lapsiakin, joilla on joku sairaus tms., etteivät he välttämättä ymmärrä, mutta he ovatkin asia erikseen. Normaalit (tai mikä nyt on normaali) lapset pitäisi saada oppimaan siihen,että ei kielto kuolemaksi ole. On minulle muutaman kerran tullut kommentia kaupassa (yleensä vanhemmilta ihmisiltä), että "kuinka sinä nyt noin maltat pikkuisilta karkin (tms.) kieltää" . Olen vain sanonut, että "hyvä rouva/herra/neiti, kaikella kunnioituksella, mutta eiköhän se ole minun asiani koska omaa lastani kiellän ja missä asioissa". Ja yleensä on tullut vastaus, että "no niinhän se on". Kenenkään vanhemman ei pitäisi hävetä sitä, että osaa kieltää lastaan myös yleisellä paikalla. Eivät kai lapset kotonakaan saa kaikkea nakella pitkin lattioita?

    Äänestä

On vauvoja jotka ei osaa imeä tuttipullosta. Olisi pitkä aika 4kk olla kotona vauvan kanssa neljän seinän sisällä.

Äänestä
  • ...sitä hiukan edes sivummalle mennä imettämään,ettei ihan keskellä toria, ravintolaa tms. niitä rintojansa paljasta.Jos siis vauva ei osaa imeä tuttipullosta.
    Itsellä neljä lasta, eikä ikinä olisi tullut, eikä tulisi edelleenkään mieleeni rintojani kaikkien nähden paljastaa. Ja vauva tarvitsisi muutenkin rauhallisen paikan imetyksen ajaksi.

    Äänestä

  • mutta voi... kirjoitti:

    ...sitä hiukan edes sivummalle mennä imettämään,ettei ihan keskellä toria, ravintolaa tms. niitä rintojansa paljasta.Jos siis vauva ei osaa imeä tuttipullosta.
    Itsellä neljä lasta, eikä ikinä olisi tullut, eikä tulisi edelleenkään mieleeni rintojani kaikkien nähden paljastaa. Ja vauva tarvitsisi muutenkin rauhallisen paikan imetyksen ajaksi.

    aloitus sitten trolli tai ei, niin samaa mieltä olen kaikesta. Erityisesti kirppiksillä ärsyttää, kun pitää parkkeerata ne kärryt käytäville siksi aikaa kun vaatteita sille mukulalle katotaan. Itse kyllä teen selväksi, että muitakin siellä kirppiksellä on, joten siirrän sitten kärryt sivuun. Ja muutenkin se kärryillä sekoilu, voi jeesus... Millon metrossa, millon missäkin. Välillä tuntuu, ettei äitien päähän muuta mahdukkaan, kun se pikku enkeli. Voi sitä muitakin ajatella, vaikka onkin lapsia saanut, eivät ne oikeuta itsekkääseen käytökseen

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Olen samaa mieltä että usein äidit ovat kärryjensä ja vaunujensa kanssa aika ajattelemattomia muita kohtaan, ja nykymeininkihän on että lapsia ei enää viitsitä kieltää ja ne saa suurinpiirtein kaiken haluamansa ym.
    Itselläni on vasta 5-viikkoinen vauva, esikoinen ja kaikki ihan uutta, yleisillä paikoillakin ne vähät kerrat mitä olen kerennyt käymään (esim. kauppareissut ja vaunulenkit) olen lähinnä pienessä paniikissa kokoajan että "toivottavasti tuo ei nyt ala itkemään ja järjestä kohtausta" ja kieltämättä vaikka yleensä huomioonottava ihminen olenkin, niin aina en tajua katsoa että ostoskärryni on varmasti sivussa. Se ei ole piittaamattomuutta, yritän vain vahtia toukkaa ja tehdä ostoksia samaan aikaan. :) Tosin jo hieman vanhempien lasten kanssa luulisi olevan jo kokemusta julkisilla paikoilla olemisesta ja osaisi jo hieman ajatella muutakin kuin sitä naperoa siinä edessä.

    Äänestä

Aika huvittavaa ajatella kuinka sun päivät menee siihen että kyttäät mitä toiset tekee ja millainen ilme sulla on kun sulla nämä "äidit on hirveitä-päiviä". Sulla on selkeesti tekemisen puutetta senkin räpätäti xD Ota nyt rennosti jookos ja jos et osaa ota rennosti niin suosittelen liikkumista yöaikaan. Sinulla on hyvät mahikset tulla täydelliseksi räpätädiksi. Onnea onnea onnea!!

Äänestä

Tämä viesti voisi olla minun kirjoittamani ennen vuotta 2005, jolloin sain oman lapsen. Nykyään häpeän entistä asennettani lapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan.

Joskus varmaan itsekin "syyllistyin" julki-imettämiseen. Lapseni joi 9 kk ikään vain rinnasta ja tiheään. Silti aika paljon liikuin julkisesti ja joskus vaan olis pakko antaa lapselle rintaa kaikkien nähden. Nykyään minusta on vaan hellyttävää nähdä, kun äiti imettää lastaan. En ole mitään riippurintoja nähnyt tai niihin huomiota kiinnittänyt.

Tuli vähän surullinen olo tästä kirjoituksesta...Tuli myös mieleeni tänään lasten kanssa kokemani tapaus mammutti markkinoilta. Siellä oli aladobin ja makkaran myyjä ja viikonlopun kunniaksi ostin myyjältä lihakimpaleen. Myyjä ojensi minulle ja lapselleni maistiaiset ja kuinka ollakaan makkaran palanen tipahti lapselta tikunpäästä lattialle. Minä pyysin lapselle uutta maistiaista, koska lapsi sitä pyysi. Myyjä tokaisi tylysti jotain tähän suuntaan " olen yrittänyt näitä maistiaisia tässä piilotella, että niitä riittäisi kaikille ja nyt te olette lisää vailla". Olin aivan hölmistynyt, kaipa minä lapsiseni olin jotenkin huonosti käyttäytyvä ikävä asiakas.

Aloittajan kirjoituksesta ja tämän päivän kokemuksen perusteella voisi tulla siihen lopputulokseen, että lapset eivät ole kaikkein mieluisimpia maistajia : (.

Voi jopa tulla siihen päätelmään, että ko. myyjät eivät ole kovin lapsimyönteisiä.

Äänestä

Kokemusta on, olen kahden lapsen äiti. Tuntuu aika hassulta, että pelkkä olemassaolomme ärsyttää ihmisiä.

Esikoiseni ei juonut ikinä tuttipullosta, joten oli ainoa vaihtoehto imettää, ja juuri sen vuoksi lapsi kulki aina mukanani. Imettäviä äitejä olen nähnyt usein, mutta riippputissejään toisten nenän edessä heiluttelevia en koskaan... Helppo se on arvostella ja yökötellä, kun ei ole aloittajalla omakohtaista kokemusta.

Aika paljon kummastuttaa yleensäkin kaikki eri ihmisryhmien vikojen luettelu, kannattaisi ruveta elämään vähän myönteisemmin. Ja voi kamala, lapsi otti mansikan WTF, on sulla aika köyhä elämä, kun jaksat tollasta ees kauhistella :D

Kukaan ei pysty elämään niin, että miellyttäisi jokaista vastaantulijaa, aivan varmasti sinun käytöksestäsi on joku ärsyyntynyt, ilman että edes tiedät sitä. Jos joku ärsyttää, kannattaa antaa palaute heti, eikä leimata koko ihmisryhmää itsekkäiksi.

Jotenkin tosi huvittava aloittajan kirjoitus, kiljahtelevia lapsia, korvia vihloo, heitti talouspaperipaketin eteen, kiipesi pakkaustasolle... voi kamala, miten itsekkäitä äidit ovat kun ylipäätään kehtaavat tulla jälkikasvunsa kanssa ihmisten ilmoille :D

Ihanan piristävä provo, tai sit joku oikesti on noin pikkunipo :D päivän naurut, kiitos siitä :D Kas, olet kuitenkin tajunnut, että kevyenliikenteen väylää käyttää muutkin, kuin sinä! Mitä jos minua ärsyttääkin itsekkäät pyöräilijät, jotka soittavat kelloa turhaan, vaikka mahtuvat oikien hyvin ohi, herättävät nukkuvan lapseni, mikseivät voi jättää pyörää kotiin ja hiipiä ohi sukkasillaan :D :D :D

Äänestä

Olet ap. ihan oikealla asialla, kun peräänkuulutat käytöstapoja ja muiden huomioonottamista. Kuitenkin, jostain ehkä itsellesikin tuntemattomasta syystä, olet nyt vain hiukan putkinäköinen ja ärsyynnyt nimenomaan äideistä lapsineen. Kirjoitat itsekin "Tiedän kyllä, että samanlaisia välinpitämättömiä paskoja löytyy muualtakin kuin kyseisestä ryhmästä" ja sitten ihmettelet kuitenkin, miksi juuri "kärryäidit" ovat päättäneet oikein joukolla alkaa sinun elämääsi ja liikkumistasi vaikeuttamaan.

Ensinnäkin, lapsen syntymä on suht luonnollinen ja tavallinen tapahtuma noin ihmisyhteisön kehittymisen kannalta, eli kokonaan lapsia (ja heidän äitejään) ei maailmasta voi eliminoida, ei edes sinun mielenrauhasi tähden. Ehkä sinäkin tulet joskus olemaan äiti -ja siihen päivään saakka toivoisin sinun säästävän tuon oman viestisi, ihan vaan uusin silmin luettavaksi sitten joskus... :)

Toiseksi, äitiys EI tee naisesta ravinnon suhteen omavaraista (eli syötävä on), EI automaattisesti oikeuta kamaripalvelijaan (eli kaupassakin on käytävä ihan itse), EIKÄ mitenkään itsestäänselvästi edes erakkoa (eli joskus pitää päästä ihmisten ilmoille ihan muutenkin). Ja valitettavasti sitä imeväis- tai taaperoikäistä jälkeläistä ei oikein voi jättää yksin sinne kotiinkaan. Ei vaan voi, vaikka voin vakuuttaa sinulle ap., että nuo käynnit olisivat n. 300 kertaa helpompia, mukavampia ja nopeampia ilman lapsia.

Mutta ennen kaikkea, äitiys sinänsä EI tee naisesta yhtään sen sivistyneempää, tai paremmin käyttäytyvää, kuin mitä hän on entuudestaan. Jotkut ihmiset nyt vain osaavat käyttäytyä ja ottaa muut huomioon, toiset taas eivät. Se, että sinä "joka ikinen päivä" törmäät nimenomaan huonosti käyttäytyviin ÄITEIHIN kertoo minusta ennenkaikkea siitä, että olet nyt kiinnittänyt huomiosi juuri heihin. Ihminenhän aika helposti näkee sen, mitä haluaa, ja varmasti myös löytää todistusaineistoa vaikka minkämoisille teorioille, jos oikein selektiivisesti ympäristöään tarkkailee.

Kolmanneksi, haluan onnitella sinua ap. Nimittäin pitkän ja vihaisen kirjoituksesi lopussa tulet hyvin lähelle esille tuomasi epäkohdan ydintä. Kysyt "Sulkeeko kyseinen elämänvaihe huomion jotenkin pois muista?" ja minä vastaan; Kyllä! Ja haluamatta mitenkään kuulostaa sisäpiiriläiseltä, minun on todettava sinulle, ap., että tämän sinä ymmärrät vasta jos / kun tulet itse äidiksi. Silloin nimittäin elämään astuu pieni, huolehtijoistaan täysin riippuvainen olento, jolla taaperoikään ehtiessään, ei ole kovinkaan heppoista itsesuojeluvaistoa -järjestä nyt puhumattakaan-, mutta vastapainoksi suunnaton halu koskea / maistaa / repiä kaikkea, täysin kyltymätön uteliaisuus, kanan muisti, ja vakavasti maanis-depressiivisen ihmisen mielialanvaihtelut. Siis kyllä, tämä ihmisenalku syö aika suuren osan äitinsä huomiosta, ollaan sitten missä tahansa.

Se, kuinka paljon äiti sitten ehtii / jaksaa / kykenee huomioimaan vielä muita kanssaliikkujia, riippuu pitkälti juuri noista äidin (siis ihmisen) omaamista käytöstavoista ja sosiaalisesta älykkyydestä. Mutta silloinkin lapsen turvallisuus menee kyllä valitettavasti kaiken muun edelle.

Ja viimeiseksi. Lapsi ei synny tähän maailmaan valmiin tietoisena kaikista sen käyttäytymiskoodeista. Me vanhemmat opetamme näitä koodeja lapsillemme koko ajan, mutta perillemeno vie aikaa, ja joskus pitää vain valita tilanteen kannalta paras ja kaikkia osapuolia parhaiten palveleva vaihtoehto. Esim. kassajonossa, maksaako ostokset nyt ja menee seuraavan tieltä pois, vai jättääkö homman kesken ja menee pitämään lapselleen puhuttelun esim. kiljumisesta, kassan päädyssä roikkumisesta, tai mistä tahansa muusta, mistä on jo lukemattomat keskustelut käyty (edelleen viittaan kanaan...).

Siis summa summarum. Toki on niitä, joiden elämän tuo oma kultamussukka täyttää niin täydelleen, että huomiota ei kerta kaikkiaan riitä muuhun. Sitten on myös niitä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa kukaan tai mikään muu, kuin oma napa. Osa näistä ihmisistä on myös -valitettavasti- äitejä. Mutta suurin osa meistä, äideistäkin, ihan aikuisten oikeasti, YRITTÄÄ ottaa myös muut huomioon, ja kasvattaa lapsiaankin samaan ajatteluun. Se ei vain tapahdu hetkessä, eikä lasta voi ohjelmoida kiltiksi, äänettömäksi ja rauhalliseksi aina silloin, kun ovesta ulos astutaan. Näin ollen sinäkin, ap., saatat joskus joutua todistamaan keskeneräistä kasvatusprosessia. Se ei ole salaliitto sinun mielenterveytesi horjuttamiseksi -se on... elämää?

Ps. Seuraavan kerran, kun et kaupassa mahdu kasseja pakkaamaan, suosittelen kokeilemaan seuraavaa: Katso sinun tielläsi riekkuvaa lasta silmiin ja sano ystävällisesti "Väistäisitkös vähän, että pääsen tähän?". Saatat yllättyä, millainen teho vieraan "tädin" sanomisilla on tuollaisen taaperoikäisen käyttäytymiseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-------------------- kirjoitti:

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt tietyn ihmisryhmän muita huomioimaton käyttäytyminen, nimittäin pienten lasten äitien käytös.

Esim. eilen ruokakaupassa kärryissä istuva lapsi sai heitellä sylistään tavaroita lattialle. Olin kompastua painavan kauppakorini kanssa talouspaperipakkaukseen, jonka lapsi yhtäkkiä vain heitti eteeni juuri kun kuljin ohi kapealla käytävällä. Emäntä oli vieressä valitsemassa tuotteita hyllyltä. Kassalla jouduin erikseen pyytämään emäntää käskemään lapsensa alas kassan päädyssä olevalta tasolta, joka on ostosten pakkaamista varten. Poika keikkui tasolla vieden kaiken tilan niin, ettei edes reppuni mahtunut siihen. Kaupan täytti jälleen myös korvia vihlova kiljahtelu, kun ostoksilla olevat vanhemmat eivät raaskineet kieltää kullannuppujaan metelöimästä.

Julkisilla paikoilla olen useaan kertaan nähnyt naisen ottavan tuosta vain riipputissinsä paljaaksi alkaessaan imettää vauvaansa, vaikka viereisessä pöydässä joku olisi syömässä. Kai vauvojen on saatava ruokaa, mutta voihan imetyksen hoitaa syrjemmässäkin, pullot ja korvikkeet on keksitty ja ei kai sitä vauvaa pakko ole aina kantaa mukana(?).

Kevyen liikenteen väylällä pikkulasten äidit kulkevat rinnakkain kärryjensä kanssa ja hädin tuskin edes väistävät, kun takaa tuleva pyöräilijä soittaa kelloa. Yritä siinä sitten pujotella pienestä välistä ohi törmäämättä kärryihin. Joo, ymmärrän kyllä ettei niitä kärryjä voi muuallakaan työntää kuin kevyen liikenteen väylällä, mutta miksi niin, etteivät toiset pääse kulkemaan?

Kirpputorilla saa usein purra hammasta, kun jälleen lapsikärryjä työntävät naiset parkkeeraavat kärrynsä keskelle kapeita käytäviä, kun jäävät sovittelemaan/katsomaan jotakin tavaraa. Tosinaan tällaiset kohtaavat toisensa, jolloin jätetään useampi kärry rinnakkain käytävän tukoksi, että arvon äidit saavat jutella rauhassa (ja tosiaan näyttää siltä, ettei niitä kärryjä ja itseä edes yritetä järjestää minnekään reunalle niin, että muut mahtuisivat kulkemaan).

Myydessäni jonain kesänä mansikoita torilla oli maistiaisia varten oma kipponsa. Aikuiset yleensä maistoivat siihen tarkoitetusta kiposta (yksittäistapauksia lukuun ottamatta). Mutta mitä tekivät alle 5-vuotiaiden lasten äidit? Antoivat monesti lastensa ottaa mansikoita suoraan myyntilaatikoista. Huomauttaessani asiasta sain vastaukseksi "Se on vielä niin pieni, että voi kyllä ottaa". WTF? Eivätkö ne bakteerit kulje ollenkaan pienten lasten käsien kautta?

Tiedän kyllä, että samanlaisia välinpitämättömiä paskoja löytyy muualtakin kuin kyseisestä ryhmästä. Mutta miksi joka ikinen päivä törmään juuri tien tukkivaan tai lastaan huudattavaan kärryäitiin, siinä missä muut yleensä antavat tilaa ja komentavat haukkuvan koiransa hiljaiseksi? Sulkeeko kyseinen elämänvaihe huomion jotenkin pois muista vai mistä kiikastaa? Palstalla kävijät voivat ehkä hieman valottaa ilmiöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu