Nuorisotyöttömyyden torjunta

Työministeri Anni Sinnemäki:

Nuorten työttömyys on jatkanut kesäkuussa alkanutta laskuaan. Tänään julkaistujen työttömyyslukujen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 3 100 vähemmän vuotta aikaisemmin.

- Elokuun työllisyysluvut vahvistavat, että nuorisotyöttömyyden torjunta tuottaa tulosta. Nuorisotyöttömyys laskee selvästi muuta työttömyyttä nopeammin. Pelkästään Sanssi-kortilla on aktivoitu yli 15 000 nuorta työnhakuun ja työllistetty yli 2000, työministeri Anni Sinnemäki sanoo.

- Ensi vuonna suurempi osa työttömiksi jääneistä nuorista pääsee töihin, koulutukseen tai tuettuun työhön ennen kuin kolme kuukautta työttömyyttä on kulunut, Sinnemäki lupaa.
"Uusia työpaikkoja luotava"

Avointen työpaikkojen määrä on viime kuukausien aikana lähtenyt kasvuun jo lähes kaikilla aloilla. Työttömien määrä on tämän vuoden aikana jäänyt selvästi ennusteita alhaisemmaksi. Myös lomautettujen määrä on edelleen jatkanut vahvaa laskuaan. Miesten työttömyys on ollut laskussa jo muutaman kuukauden. Elokuusta lähtien myös naisten työttömyys on kääntynyt laskuun.

- Nyt on tärkeää huolehtia uusien työpaikkojen luomisesta. Se on paras tapa ehkäistä työttömyyden pitkittymistä. Myönteiset uutiset kannustavat jatkamaan työllisyyspolitiikan uudistamista. Työ- ja elinkeinotoimistojen palveluita pyritään parantamaan sähköisillä palveluilla, hallinnon vähentämisellä ja tuomalla yritykset ja työntekijät paremmin yhteen.
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Tänään julkaistujen työttömyyslukujen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 3 100 vähemmän vuotta aikaisemmin."

Ettei vaan tuon verran aloittanut opiskelujaan. Elo-syyskuussahan opsikelut alkavat. Tai sitten Anni on antanut työvoimatoimistoille käskynm siivota listojaan. Osa mamuista on saattanut nostaa kytkintä ja palata kotimaahansa.

Se on sama, mitä Anni puhuu. Vaalit lähestyvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuottaa tulosta kirjoitti:

Työministeri Anni Sinnemäki:

Nuorten työttömyys on jatkanut kesäkuussa alkanutta laskuaan. Tänään julkaistujen työttömyyslukujen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 3 100 vähemmän vuotta aikaisemmin.

- Elokuun työllisyysluvut vahvistavat, että nuorisotyöttömyyden torjunta tuottaa tulosta. Nuorisotyöttömyys laskee selvästi muuta työttömyyttä nopeammin. Pelkästään Sanssi-kortilla on aktivoitu yli 15 000 nuorta työnhakuun ja työllistetty yli 2000, työministeri Anni Sinnemäki sanoo.

- Ensi vuonna suurempi osa työttömiksi jääneistä nuorista pääsee töihin, koulutukseen tai tuettuun työhön ennen kuin kolme kuukautta työttömyyttä on kulunut, Sinnemäki lupaa.
"Uusia työpaikkoja luotava"

Avointen työpaikkojen määrä on viime kuukausien aikana lähtenyt kasvuun jo lähes kaikilla aloilla. Työttömien määrä on tämän vuoden aikana jäänyt selvästi ennusteita alhaisemmaksi. Myös lomautettujen määrä on edelleen jatkanut vahvaa laskuaan. Miesten työttömyys on ollut laskussa jo muutaman kuukauden. Elokuusta lähtien myös naisten työttömyys on kääntynyt laskuun.

- Nyt on tärkeää huolehtia uusien työpaikkojen luomisesta. Se on paras tapa ehkäistä työttömyyden pitkittymistä. Myönteiset uutiset kannustavat jatkamaan työllisyyspolitiikan uudistamista. Työ- ja elinkeinotoimistojen palveluita pyritään parantamaan sähköisillä palveluilla, hallinnon vähentämisellä ja tuomalla yritykset ja työntekijät paremmin yhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu